4E-mielenfilosofia
Pii Telakivi, Anna Ovaska ja Laura Oulanne (julkaistu 30.10.2025)
4E-teorioiden mukaan mieli ei rakennu yksin aivoissa vaan ruumiillisessa toiminnassa maailmassa. Kognitiivinen olento ei vain passiivisesti ota vastaan ulkoisia ärsykkeitä, vaan kognitio on sitä, että olento itse luo ja ylläpitää vuorovaikutteista suhdetta ympäröivään maailmaan. Tällä on lukuisia seurauksia esimerkiksi sille, miten havaitseminen, tunteet, taidekokemukset tai ihmisen ja teknologian välinen suhde ymmärretään filosofiassa ja muissa ihmistieteissä. Mielenfilosofiasta alkanut suuntaus on viime vuosina levinnyt useille muille aloille aina kirjallisuustieteestä antropologiaan. Myös Suomessa tehdään yhä enemmän 4E-tutkimusta.
- Johdanto
- Ruumiillinen mieli
- Enaktiivinen eli toiminnassa muodostuva mieli
- Maailmaan uppoutunut mieli
- Laajentunut mieli
- Sosiaalinen kognitio, intersubjektiivisuus ja sosiaalisesti hajautunut kognitio
- Kulttuuri, kieli ja oppiminen
- Taide ja esteettinen kokemus
- Mielen sairaudet, kipu ja vammaisuus
- Sukupuoli, rotu, luokka ja yhteiskunta
- Robotiikka ja tekoäly
- Kritiikkiä ja avoimia kysymyksiä
- 4E-tutkimus Suomessa
- Suositeltavaa jatkolukemista
- Kirjallisuus
4E-näkökulmat ovat tuoneet 1990-luvulta alkaen yhteen merkittäviä filosofisia, kognitiotieteellisiä ja neurotieteellisiä teorioita sekä empiiristä tutkimusta. Näitä näkökulmia kannattavat tutkijat hylkäävät mielen ja ruumiin välisen kahtiajaon ja ajatuksen, että mieli olisi sidottu pelkästään aivoihin.
4E-teorioissa ajatellaan, että mielen toimintojen ymmärtämiseksi on tarkasteltava ennen kaikkea ruumiillista toimintaa maailmassa. Termi 4E-kognitio tulee englannin sanoista embodied eli ”ruumiillinen”, embedded eli ”uppoutunut”, enacted eli ”toiminnallinen” tai ”toiminnassa muodostuva” ja extended eli ”laajentunut”. Toisin sanoen kognitiiviset kyvyt kuten havaitseminen, kielen käyttö, muistaminen, kuvittelu tai toisten kokemusten ymmärtäminen kehittyvät ruumiilliselle olennolle, joka toimii osana ympäristöään ja on vuorovaikutuksessa sen kanssa. Kognitio voi myös laajentua ruumiin rajojen ulkopuolelle esimerkiksi olennon käyttämiin esineisiin ja työkaluihin. 4E-kognition ohella puhutaan myös paikantuneesta tai tilannesidonnaisesta kognitiosta (situated cognition), jolla viitataan mielen rakentumiseen osana ympäristöä.
Keskeisimpiin 4E-teorioihin voidaan lukea esimerkiksi autopoieettinen enaktivismi (Varela, Thompson & Rosch 1991), sensorimotorinen enaktivismi (Hurley 1998; O’Regan & Noë 2001; Noë 2004), radikaali enaktivismi (Hutto & Myin 2012) ja laajentuneen mielen teoria (Clark & Chalmers 1998; Menary 2010), joita kutakin esitellään tarkemmin tuonnempana. 4E-näkökulmien historialliset juuret ulottuvat erityisesti fenomenologiaan, Edmund Husserlin, Maurice Merleau-Pontyn ja Martin Heideggerin ajatteluun sekä amerikkalaisten pragmatistien kuten William Jamesin ja John Deweyn filosofiaan. Tärkeitä vaikuttajia ovat olleet myös biologi Jakob von Uexküllin (1934) käsitys olentoja ympäröivästä elämismaailmasta eli Umweltista sekä psykologi James J. Gibsonin (1979, suom. 2024) kehittämä ekologinen psykologia ja teoria affordansseista eli tarjoumista, joita olento havaitsee ympäristössään. Tuoreemmista teorioista ja empiirisestä tutkimuksesta 4E-näkökulmiin ovat vaikuttaneet esimerkiksi robotiikan tutkija Rodney Brooksin (1990) kokeilut ympäristössään liikkuvien ja sitä havainnoivien robottien parissa sekä matematiikan teoria dynaamisista systeemeistä, jota on hyödynnetty kognitiivisen toimijan ja ympäristön monimutkaisten, vastavuoroisten ja muuttuvien suhteiden mallintamisessa (Thelen & Smith 1994; Beer 1995).
Ymmärrys mielen ruumiillisuudesta, toiminnallisuudesta, uppoutuneisuudesta ja laajentumisesta maailmaan ei siis ole uusi, mutta 4E-teoriat kokoavat yhteen keskeisiä ajatuksia useista eri teoriaperinteistä ja tuovat ne osaksi nykyhetken mielenfilosofisia ja kognitiotieteellisiä keskusteluja. Neljän vakiintuneen E:n lisäksi on ehdotettu, että huomioon olisi otettava myös esimerkiksi evoluution, etiikan ja emergenssin E:t (Thompson 2007).
Tässä artikkelissa esitellään aluksi 4E-teorioiden eli ruumiillisen, maailmaan uppoutuneen, toiminnassa muodostuvan ja laajentuneen mielen ydinajatukset. Tämän jälkeen tarkastellaan teorioiden merkitystä sosiaalisen kognition tutkimukselle ja käydään läpi teorioiden muita keskeisiä sovelluksia eri tutkimusaloilla. Lopuksi esitellään teorioihin kohdistunutta kritiikkiä ja kotimaisen tutkimuksen tilaa.
4E-teorioiden keskeisiä termejä on käytetty suomenkielisessä tutkimuksessa eri tavoin, ja systemaattisempi suomennostyö on yhä käynnissä. Jotkut käsitteistä ovat metaforisen luonteensa vuoksi hankalasti käännettäviä: embedded voisi kääntyä myös ”juurtuneeksi”, ”uponneeksi” tai jopa ”upotetuksi”, mutta ”uppoutunut” on merkitykseltään abstraktimpi ja esimerkiksi välttää mielleyhtymän veden alla upoksissa olemisesta tai paikallaan pysymisestä. Termille enacted tai enactive, ei ole löydettävissä ytimekästä suomennosta, ja usein suomeksi puhutaan enaktiivisesta mielestä. Näin tehdään myös tässä artikkelissa, mutta sen rinnalla käytetään ilmaisua ”toiminnassa muodostuva”. Käännösvaihtoehdot pakottavat pohtimaan myös toimijuuden ja intentionaalisuuden kysymyksiä: onko mieli itse laajentunut vai ulkopuolelta laajennettu; hajautunut vai hajautettu? Tässä artikkelissa käytetään abstraktimpia ja useampia tulkintamahdollisuuksia sisältäviä vaihtoehtoja. 4E-teoriat korostavat jatkuvaa tilannesidonnaista vuorovaikutusta organismin ja ympäröivän maailman välillä, joten toimijuuden suunta ja intentionaalisuus on hyvä jättää avoimeksi terminologiassa, kun se on mahdollista.
4E-otsikon alle on koottu viime vuosina monia hyvin erilaisia eksternalistisia eli ihmismielen aivokeskeisyyden kyseenalaistavia ja mielen ulkoisuutta painottavia mielenfilosofisia kantoja. Osassa 4E-näkökulmista argumentoidaan, että esimerkiksi ruumiillisuus ja kyky laajentua maailmaan ovat konstitutiivisia eli perustavia mielen piirteitä. Osassa puolestaan ajatellaan, että ruumis ja ympäröivä todellisuus ovat kausaalisessa suhteessa mieleen eli vaikuttavat siihen, mutta eivät ole sen varsinaisia rakennuspalasia. Osa teoreetikoista pitää vuorovaikutusta ympäristön kanssa ontologisena teesinä: se kertoo, mitä mielen rakennusosat todella ovat. Toiset taas suhtautuvat näkemyksiin vuorovaikutuksesta episteemisinä väitteinä: teoriat ovat tapa selittää mielen toimintaa ottamatta kantaa olemassaolon kysymyksiin. Toisin sanoen 4E-teorioiden sisällä on hajontaa siinä, kuinka olennaisena ja perustavana osana mieltä ruumiillisuus, maailmaan uppoutuminen, toiminnallisuus ja maailmaan laajentuminen nähdään (Telakivi 2023). Seuraavaksi tarkastellaan tarkemmin, miten eri E-teoriat suhteutuvat näihin kysymyksiin ja avataan teorioiden taustoja.
Ruumiillisen mielen (embodied mind) teesin mukaan mielen eri osa-alueet ovat olennaisesti riippuvaisia ruumiin toiminnasta, eli ruumiin katsotaan olevan osa mielen konstitutiivista perustaa. Ruumis mahdollistaa, muokkaa ja rajaakaikkien elävien olentojen kognitiivisia prosesseja: kehon anatomia, rakenne, motoriset kyvyt, liikkeet ja eleet määrittävät havaintokokemuksia ja toimintaa maailmassa. Aivot, hermosto ja aistielimet ovat vain osa ruumiin ja sen toiminnan kokonaisuutta, jonka perustalta kognitio syntyy.
1900-luvun alkupuolelta lähtien fenomenologiassa ja neurotieteessä on tarkasteltu, miten oma ruumis yhtäältä havaitaan ja koetaan objektina, ja miten toisaalta ruumis on aktiivinen toimija, jonka kautta kokemus ympäröivästä todellisuudesta muodostuu (Husserl 1952; Merleau-Ponty 1945; Head & Holmes 1911). Näitä ruumiin kahta merkitystä on kuvattu esimerkiksi ruumiin kuvan ja ruumiin skeeman käsitteiden avulla (Gallagher 2005; 2014). Ruumiin kuvalla tai kehonkuvalla tarkoitetaan ruumista reflektoivan havainnon tai ajattelun kohteena eli esimerkiksi tietoisuutta siitä, miltä oma keho näyttää ulospäin. Ruumiin skeema tai kehoskeema puolestaan viittaa sensorimotorisiin prosesseihin, jotka säätelevät esimerkiksi asentoa, liikkumista maailmassa ja kykyä tarttua ympäristön objekteihin. Nämä prosessit ovat yleensä esireflektiivisiä, mutta niistä voi myös tulla tietoiseksi. Ne muovaavat tapoja havaita ja olla maailmassa. Ruumiin skeeman käsite tarjoaa perustan 4E-näkökulmien käsitykselle ruumiillisesta kognitiosta.
Ruumiillista mieltä on hahmotettu myös affektiivisten tilojen kuten tunteiden ja mielialojen näkökulmasta. Tunnekokemukset ovat sidoksissa ruumiillisiin tunteiden sääntelymekanismeihin, kuten ilmeisiin ja eleisiin. Mielen ruumiillisuutta ja affektiivisuutta korostavat lähestymistavat ovat toisiinsa limittyneitä, kuten jo William James katsoi pragmatistisessa psykologiassa 1800-luvun lopulla. 4E-näkökulmasta ajatellaan, että kognitio on paitsi ruumiillista ja ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa syntyvää, myös väistämättä affektiivista sikäli, että siihen kuuluu aina vaikuttumista ja ympäristön arvottamista omasta näkökulmasta (Colombetti 2014).
Ruumiillisen mielen teesiä voidaan pitää välttämättömänä ehtona kolmelle muulle E-teesille: niiden perustana on ruumiillinen vuorovaikutus ympäristön kanssa. Mieli ei voi laajentua tai uppoutua ympäristöön ruumiista irrallisena, eikä mielen muodostuminen toiminnassa ole mahdollista ilman maailmassa toimivaa ruumista. Ruumiillisen mielen näkökulma puolestaan on mahdollista hyväksyä ilman muita E-lähestymistapoja, mutta kolme muuta E:tä muodostavat sille luontevan jatkumon. Maailmaan uppoutuneen ja laajentuneen mielen teesit seuraavat helposti siitä, että ruumiin rajoja on vaikea määritellä. Esimerkiksi proteesi, silmälasit, näkövammaisen valkoinen keppi ynnä muut ei-biologiset välineet voidaan ruumiillistaa (incorporate), jolloin ne kuuluvat sekä ruumiin että muun aineellisen maailman piiriin: apuvälineestä tai vaikkapa muusikon soittimesta tulee pelkän objektin lisäksi osa kokevaa ruumista. Toiminnassa muodostuvan eli enaktiivisen mielen teesi taas kiinnittyy ruumiillisen mielen teesiin, koska on lähes mahdotonta erottaa ruumista sen toiminnasta maailmassa (Telakivi 2023).
Enaktiivinen eli toiminnassa muodostuva mieli
Ruumiillisen mielen teesin tavoin myös toiminnallisuutta eli enaktiivisuutta (enactive mind) korostavan näkökulman mukaan olennon ruumiillinen toiminta maailmassa on konstitutiivinen eli rakenteellisesti perustava osa sen mieltä.
Enaktivismi syntyi ennen kaikkea kritiikkinä klassista kognitiotiedettä kohtaan. Kognitivistisesta näkökulmasta komputaatio ja mielen sisäisten representaatioiden luominen nähdään kognition olennaisena piirteenä (esim. Fodor 1975). Tällöin ajatellaan, että mieli on laskemista ja representaatioiden luomista: samaan tapaan kuin tietokoneet, myös ihmisen tai muun olennon mieli toimii manipuloimalla symboleita, jotka representoivat eli edustavat tiettyjä maailman piirteitä. Kognitio ymmärretään toisin sanoen mentaalisten representaatioiden prosessointina aivoissa. Tällaisten komputationalististen ja representationalististen näkökulmien lisäksi enaktivismi kritisoi kognitivismia intellektualismista, internalismista ja kyvyttömyydestä selittää tietoista kokemusta. Enaktivismin kannattajien mukaan kognitivismissa painotetaan liikaa monimutkaisimpia, korkean tason mielen toimintoja, mikä tekee siitä yli-intellektualistista. Internalismi puolestaan näkyy siinä, että kognitivismissa mieli ymmärretään pelkästään olennon sisäisenä ilmiönä. Kognitivismin perintönä kognitiotieteessä ja mielenfilosofiassa on keskitytty vahvasti aivojen funktioihin ja sivuutettu ruumiillisuuden ja ympäristön kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen merkitys (Newen, Gallagher & De Bruin 2018).
Enaktivismin käsite juontaa juurensa chileläisten neurobiologien ja filosofien Francisco Varelan ja Humberto Maturanan biologisen autopoieesin (kr. autopoiesis; auto-, itse; poiesis, luominen) teoriaan, jonka he esittelivät 1970- ja 80-luvuilla. Termiä käyttivät ensimmäistä kertaa Varela, Evan Thompson ja Eleanor Rosch teoksessa The Embodied Mind (1991) ja teoriaa ovat kehittäneet sittemmin muun muassa Thompson (2007) ja Ezequiel di Paolo (2005). Tätä varhaisinta enaktiivisen teorian kuvausta kutsutaan joskus autopoieettiseksi enaktivismiksi, sillä sen ytimessä on ajatus autonomisesta toimijasta, joka luo ja ylläpitää itseään. Autonominen toimija viittaa tässä itseään hallinnoiviin ja luoviin organismeihin, kun taas heteronominen viittaa tietokoneiden ja autojen kaltaisiin järjestelmiin, joita hallinnoivat ja ylläpitävät toiset (Thompson 2007).
Autopoieettisen enaktivismin keskeisen teesin mukaan elämän ja mielen välillä vallitsee jatkumo (life-mind continuity thesis). Elävät organismit ovat autonomisia ja adaptiivisia eli ympäristöönsä sopeutuvia olentoja, jotka luovat ja ylläpitävät itseään aktiivisesti. Niiden ruumiillisuus mahdollistaa sen, että niillä on näkökulma, josta käsin ne merkityksellistävät ympäristöään. Organismit eivät passiivisesti prosessoi ennalta olemassa olevaa informaatiota maailmasta vaan tekevät tai luovat (enact) oman kognitiivisen elinympäristönsä jatkuvassa vastavuoroisessa suhteessa ympäristönsä kanssa. Kognitiivista toimijaa ympäröivä todellisuus ei ole ennalta määrätty tai pysyvä alue, joka representoituisi toimijan aivoissa, vaan ympäristön merkitykset muodostuvat suhteessa olentoon: olento ja ympäristö muodostavat yhteenliittymän (coupling). Ympäröivä maailma ei ole olennoille yhdentekevä vaan saa merkityksensä, kun olento toimii omasta näkökulmastaan käsin ja vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa. Esimerkiksi bakteeri hakeutuu kohti suurempia sokeripitoisuuksia ympäristössään, koska sokeri on sen ravintoa ja ravinnolla on sille merkitystä. Ilman tällaista merkityksellistämisen (sense-making) prosessia ja yhteistoimintaa maailman kanssa aito toimijuus tai mieli ei olisi mahdollinen. (Ks. esim. Varela, Thompson & Rosch 1991; Colombetti & Thompson 2008.)
Enaktivismin sisällä on monenlaisia painotuksia, ja autopoieettisen enaktivismin lisäksi voidaan erottaa kaksi muuta keskeistä enaktiivisen teorian haaraa: sensorimotorinen ja radikaali enaktivismi.
Sensorimotorisen enaktivismin kehittäjät Susan Hurley, Alva Noë ja Kevin O’Regan ovat kiinnostuneita erityisesti siitä, miten havaintokokemus rakentuu. Heidän mukaansa kyky havaita perustuu sensorimotoriseen toimintaan ja taitoon toimia osana ympäristöä. Havaintokokemus muodostuu, kun havaitsija liikkuu maailmassa ja vuorovaikuttaa sen kanssa. Hän osaa liikuttaa spontaanisti katsettaan, päätään ja kehoaan, jotta näkisi paremmin, ja hän ymmärtää tiedostamattaan, miten havainto muuttuu liikkeessä (Noë 2004). Esimerkiksi lautanen voi näyttää pyöreältä tai ellipsin muotoiselta riippuen katsojan näkökulmasta. Katsoja tunnistaa sen silti samaksi lautaseksi, koska hän on nähnyt lautasia usein ennenkin. Hänellä on toisin sanoen sensorimotorista tietoa (sensorimotor knowledge), eli hän tietää miten sensorimotoriset lainalaisuudet muokkaavat havaintoa. Kognitiiviset prosessit kuten havainto perustuvat olennon muodostamiin toistuvan sensorimotorisen toiminnan kaavoihin.
Radikaalin enaktivismin tai radikaalin ruumiillisen kognition kannattajat, etunenässä Daniel Hutto ja Erik Myin, puolestaan vievät enaktivismin representationalismia vastustavan kannan vielä pidemmälle. He eivät ainoastaan kritisoi kognitivistista mielenfilosofian perinnettä ja kognitiotiedettä vaan huomauttavat, että myös autopoieettinen ja sensorimotorinen enaktivismi nojaavat osin representationalistisiin käsityksiin mielestä. Radikaalin näkökulman mukaan mielen perustavimmat toiminnot kuten havaitseminen, muistaminen ja kuvittelu eivät vaadi lainkaan mentaalisten representaatioiden luomista eikä niitä voi kuvata tietämisen tai merkityksen antamisen kaltaisina prosesseina. Radikaali enaktivismi torjuu näin käsitykset sensorimotorisesta tiedosta ja merkityksellistämisestä. Hutton (2023) mukaan radikaalin enaktivismin tavoitteena ei ole kuitenkaan luoda uutta enaktivismin haaraa vaan ennen kaikkea tunnistaa enaktivismin keskeisimmät teesit ja puolustaa niitä.
Uppoutuneen mielen (embedded mind) teesin mukaan ympäristö on mielelle välttämätön ja mieli on perustavasti ympäristönsä tukema (Rupert 2009). Mieli ei sijaitse tyhjiössä, vaan syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa: toimija luo oman ympäristölokeronsa (environmental niche) ja sopeutuu siihen kaksisuuntaisessa prosessissa (Odling-Smee ym. 2003). Tätä yksilöllistä, subjektiivisesta perspektiivistä koettua ympäristöä on kutsuttu myös Uexküllia seuraten Umweltiksi.
Maailmaan uppoutunutta mieltä korostava lähestymistapa on muita eksternalistisia näkökulmia kevyempi ja mahdollisesti helpompi hyväksyä (Telakivi 2023). Uppoutuneisuus ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan sitä, että ulkomaailma vaikuttaamieleen esimerkiksi aistikokemuksen muodossa, jolloin kognitiiviset prosessit voitaisiin silti paikantaa subjektin sisälle. Uppoutumista korostavan näkökulman mukaan monet kognitiiviset prosessit ovat sen sijaan suoraan riippuvaisia vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa eli ne ovat kausaalisessa suhteessa ympäristöön. Teesi on samalla kuitenkin heikompi kuin ruumiillisen ja enaktiivisen mielen teesit tai laajentuneen mielen teesi (ks. alla), joiden mukaan suhde ympäristöön on konstitutiivinen.
Mielen paikka- ja tilannesidonnaisuutta (situated cognition) ja ympäristöön tukeutumista (scaffolded mind) pidetään joskus synonyymisinä uppoutuneen mielen teesin kanssa. Mieli on ympäristön tukema monilla tavoilla – ja ympäristö voi myös vinouttaa tai haitata mielen toimintoja (Sterelny 2010; Slaby 2016; Spurret, Colombetti & Sutton 2025). Keskittymistä vaativa ajattelutyö onnistuu paremmin hiljaisessa kirjastossa kuin ruuhkabussissa, ja ruokakaupan osastojen asettelu toimii muistin apuna sen hahmottamisessa, mitä pitikään ostaa. Kuten Giovanna Colombetti ja Joel Krueger (2015) esittävät, aineellisen ympäristön tekijät toimivat myös affektiivisina tukirakenteina (affective scaffolding), ja monet esineet, paikat ja sosiaaliset rakenteet ovat tärkeitä tunteiden säätelyn keinoja. Kun kitaristi harjoittelee soittamalla tiettyjä sointuja, hän samalla luo ja säätelee omia tunnetilojaan. Esiin nousevat tunteet puolestaan vaikuttavat siihen, mitä hän soittaa seuraavaksi. Samankaltaista ympäristön tunnesäätelyä ilmenee esimerkiksi kotipuutarhurilla, joka mieltä rauhoittaakseen hoitaa kukkapenkkiä tai kuvanveistäjällä, joka löytää inspiraation tietynlaiselta tuntuvasta materiaalista. Objektien lisäksi tilat, paikat ja sosiaaliset tilanteet ovat tärkeitä affektiivisia tukirakenteita. Esimerkiksi koti mahdollistaa monien affektiivisten tuntemusten hallinnan, metsäkävely rauhoittaa mieltä, ja ystävien tapaaminen luo ilon ja läheisyyden tunnetta. Yhtä lailla ympäristön ominaisuudet voivat toimia myös affektiivisina vinouttajina: avokonttorin jatkuva häly estää keskittymisen työhön, halpakaupan kulkureitti pakottaa kävelemään koko myymälän läpi lisäten ostopaineita, ja kasino on suunniteltu niin, että ajantaju katoaa ja pelaaminen jatkuu pidempään kuin oli tarkoitus.
Laajentuneen mielen (extended mind) teoria rakentuu kolmen aiemman teesin päälle. Se on kapea-alaisempi kuin kolme muuta teesiä, sillä se keskittyy tietynlaiseen ihmisen ja maailman välillä tapahtuvaan vuorovaikutukseen: työkalun tai apuvälineen käyttöön.
Teorian loivat 1990-luvun lopussa mielenfilosofit Andy Clark ja David Chalmers (1998). Heidän mukaansa oikealla tavalla käytettynä apuväline voi tulla osaksi käyttäjänsä kognition materiaalista perustaa. Kuuluisimmassa esimerkissään he esittelevät huonomuistisen Oton, joka kirjoittaa kaikki tarvitsemansa tiedot muistikirjaansa, jota kantaa aina mukanaan. Muistikirjan ansiosta hän selviää arkipäiväisistä askareista aivan kuin kuka tahansa normaalimuistinen. Eräänä päivänä hän haluaa vierailla taidemuseossa ja sinne päästäkseen tarkistaa osoitteen muistikirjastaan. Oton ystävällä Ingalla taas ei ole muistiongelmia ja samaan museoon päästäkseen hän vain miettii hetken reittiä museoon ja suuntaa sen mukaan.
Clarkin ja Chalmersin mukaan nämä kaksi tapaa vastaavat toisiaan olennaisin tavoin: kummassakin on kyse kognitiivisesta toiminnosta eli muistamisesta, toinen vain tapahtuu pään sisällä ja toinen osittain pään ulkopuolella vuorovaikutuksessa muistikirjan kanssa. Otto ja muistikirja muodostavat yhteenliittymän, joka kokonaisuudessaan on kognitiivinen yksikkö. Muistikirja ei siis vain kausaalisesti vaikuta Oton muistamisprosessiin, vaan se on konstitutiivinenosa muistamisprosessia itseään. Samalla tavalla monet muut laitteet ja apuvälineet tukevat kognitiivisia kykyjä. Harva muistaa enää perinteisellä tavalla puhelinnumeroita, päivämääriä tai aikatauluja, vaan muistettavat asiat on ulkoistettu älypuhelimiin ja muihin välineisiin. Laajentuneen mielen teesin mukaan nuo ulkoiset ei-biologiset elementit ovat aivotoiminnan ja muun ruumiin ohella muodostamassa muistojen ja uskomusten perustaa.
Kognitiota ei siis määritä sijainti, vaan sen funktio. Laajentuneen mielen teoria, sellaisena kuin Clark ja Chalmers sen esittivät, sopii hyvin yhteen mielenfilosofisen funktionalismin kanssa (esim. Putnam 1967). Sen sijaan enaktivismi kritisoi funktionalismia, mikä on aiheuttanut ristiriitoja 4E-näkökulmien sisälle. Monet enaktivistit pitävät laajentuneen mielen teoriaa vain pinnallisena parannuksena aivokeskeiselle ajattelumallille, ja toisaalta laajentuneen mielen teorian kannattajat eivät aina allekirjoita enaktivismin oppeja. Toisinaan kuitenkin jotkut filosofit (esim. Sganzerla, Hutto & Kirchhoff 2025) pyrkivät rakentamaan siltaa näiden kahden E-teesin välille.
Clark ja Chalmers keskittyivät kognitiivisiin toimintoihin kuten muistiin ja uskomuksiin, mutta heidän jälkeensä laajentuneen mielen teoriaa on sovellettu myös muihin mielen osa-alueisiin. Esimerkiksi laajentuneen tietoisen mielen (extended conscious mind) teorian mukaan fenomenaalinen kokemus – miltä jokin tuntuu – voi pohjautua apuvälineisiin, silloin kun ne on sulautettu osaksi subjektin ruumiillista näkökulmaa. Kun näkövammainen tottuu käyttämään valkoista keppiä tai näköaistin esimerkiksi tuntoaistilla korvaavaa laitetta (sensory substitution device) sujuvasti, nuo apuvälineet voivat tulla havaitsemiseen ja sensorimotorisiin toimintoihin liittyvien kokemuksellisten prosessien toteutuksen osaksi. Itse apuväline ei ole tietoinen, mutta kun sitä käytetään oikealla tavalla, käyttäjä ja väline yhdessä muodostavat yhteenliittymän, joka toimii tietoisen kokemuksen perustana (Telakivi 2023; Kiverstein & Kirchhoff 2019). Laajentuneenminuuden (extended self) teoriassa puolestaan minuuden osa-alueet voivat rakentua ruumiin rajojen ulkopuolella olevien asioiden, kuten lapsuuden valokuva-albumin, sosiaalisen median profiilin tai lomamatkalta tuodun muistoesineen avulla (Heersmink 2020; Haanila, Salminen & Telakivi 2017). Viime aikoina laajentuneen mielen näkökulmasta on tarkasteltu esimerkiksi ChatGPT:n kaltaisia suuria kielimalleja (Smart, Clowes & Clark 2025).
Sosiaalinen kognitio, intersubjektiivisuus ja sosiaalisesti hajautunut kognitio
Viime vuosina 4E-näkökulmia on alettu soveltaa yhä enemmän sosiaalisen kognition ja intersubjektiivisuuden kysymyksiin eli kysymyksiin siitä, miten elävät olennot ymmärtävät toisiaan ja vuorovaikuttavat toistensa kanssa –millaista on kognitio, joka suuntautuu toisiin eläviin olentoihin? Pyrkimyksenä on ollut erityisesti haastaa hallitseva teoria toisten mielentilojen tulkitsemisesta (mind-reading, Theory of Mind), jossa mielen tilat hahmotetaan internalistisesti ja ajatellaan, että toisten mielten ymmärtäminen vaatisi päättelyä. 4E-näkökulmissa sen sijaan korostuu ruumiillinen vuorovaikutus ja toiminta muiden elävien olentojen kanssa. Joissakin tilanteissa elävät olennot tosiaan päättelevät toisten kokemuksia ja ajatuksia, mutta päättely on vain murto-osa vuorovaikutuksesta ja tavoista ymmärtää toisia. Taustana 4E-näkökulmille intersubjektiivisuudesta toimii Merleau-Pontyn käsitys interkorporaalisuudesta eli ruumiidenvälisyydestä (ks. Merleau-Ponty, Maurice).
Hanne de Jaegherin ja Ezequiel di Paolon (2007) kehittämässä osallistuvan merkityksellistämisen (participatory sense-making) teoriassa enaktivismi laajennetaan sosiaaliseen toimintaan. Sen mukaan intersubjektiiviset prosessit, kuten toisen ilmeiden ja eleiden ymmärtäminen, keskustelu ja muu vuorovaikutus, ovat itseään organisoivia, eli yksilöt koordinoivat liikkeensä, eleensä ja toimintansa suhteessa toisiinsa. Tämä ruumiillinen intersubjektiivisuus tai interkorporeaalisuus mahdollistaa sen, että yksilöt osallistuvat toistensa merkityksellistämisprosesseihin. Toisten kokemusten ymmärtäminen rakentuu yhteistoiminnassa heidän kanssaan. Vuorovaikutus on ruumiillista ja autonomista, eli siihen osallistuvat ovat autonomisia toimijoita ja pysyvät sellaisina, mutta samalla prosessissa syntyy jotakin uutta: yksilöt tulevat vaikutetuiksi ja muuttuvat vuorovaikutuksen seurauksena.
Sosiaalista kognitiota voidaan tarkastella lisäksi maailmaan uppoutuneen ja laajentuneen mielen teorioiden näkökulmista. Nämä näkökulmat nojaavat erityisesti Edwin Hutchinsin (1995) teoriaan sosiaalisesti hajautuneesta kognitiosta (socially distributed cognition), jossa kognitiiviset toiminnot ulottuvat toisiin sosiaalisen ryhmän jäseniin. Samalla tavalla kuin esimerkiksi muisti voi laajentua apuvälineisiin kuten muistikirjaan, myös toinen yksilö voi toimia osana toisen muistia. Yksin muistan kymmenen vuoden takaisesta lomamatkasta joitakin yksityiskohtia, ja ystäväni muistaa jotain muuta. Yhdessä muistelu voi kuitenkin nostaa esiin muistoja, joita kumpikaan ei olisi yksin muistanut (ks. Wegner 1986). Lisäksi kognitiiviset prosessit laajentuvat ajallisesti. Esimerkiksi kulttuuri voidaan nähdä kumulatiivisena oppimisen, ongelmanratkaisun ja päättelyn resurssien varantona, jonka avulla pystytään hyödyntämään aiempien sukupolvien kollektiivista työtä (Theiner 2014).
Kuten edellä tuli jo ilmi, myös ihmisen kulttuurista kehitystä voidaan tarkastella 4E-näkökulmasta. Evoluution skaalassa voidaan tutkia kognition kehitystä yksinkertaisista organismeista kohti monimutkaisempia ja osoittaa perustavia yhteneväisyyksiä tavoissa, joilla ruumiiltaan hyvin erilaiset elolliset olennot ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Toisaalta ruumiiden erilaiset tavat olla vuorovaikutuksessa maailman kanssa, esimerkiksi vasen- tai oikeakätisyys, vaikuttavat siihen, miten ihminen käsitteellistää ja jäsentää maailmaa kielellisesti (Casasanto 2014).
Esimerkiksi arkeologi Lambros Malafouris (2013) on sovittanut yhteen 4E-näkökulmia ja materiaalisen kulttuurin tutkimusta korostamalla esineiden käytön ja kognition kehityksen välistä yhteyttä. Hänen mukaansa varhaisten työkalujen kuten kivikirveiden käyttö oli edellytys uusien kognitiivisten toimintojen kehitykselle sen sijaan, että kognition ja aivojen kehitys johtaisi mielen sisäisiin representaatioihin työkalujen tarpeesta ja siten työkalujen kehitykseen. Samoin esimerkiksi savenvalannan kaltaisessa luovassa toiminnassa ruumiillinen, tilannesidonnainen vuorovaikutus saven ja dreijan kanssa ohjaa prosessia, oppimista ja lopputulosta ennemmin kuin representationaalisten mallien olettamat aivolähtöiset käskyt.
Kielentutkimuksessa on jo pitkään tarkasteltu merkitysten muodostumisen ruumiillista perustaa. Kieli voidaan nähdä merkityksellistämisenä, joka rakentuu kokemukselle ruumiin osien suhteista ja erilaisista toiminnallisista skeemoista. Esimerkiksi George Lakoffin ja Mark Johnsonin (1980) kehittämä kognitiivinen metaforateoria esittää, että kielen prosessointi nojaa käsitteisiin, jotka perustuvat ruumiilliseen simulaatioon. Peruskäsitteet, joihin monimutkaisemmat ja abstraktit metaforiset käsitteet pohjautuvat, eivät ole satunnaisia symboleja vaan kantavat mukanaan kokemusta toiminnasta aineellisessa maailmassa. Esimerkkinä toimivat pystyasentoon ja ihmisruumiin tyypilliseen toimintaan nojaavat tilalliset metaforat. Käsitteet kuten ’iloinen’, ’terveys’ ja ’hyvä’ nähdään ylöspäin suuntautuneina, kun taas ’surullinen’, ’sairaus’ ja ’huono’/’paha’ osoittavat alaspäin. Suomeksi esimerkiksi mieli voi olla maassa, ura nousukiidossa ja tunnelma katossa. Eri suuntiin asettuvat käsitteiden vastakohtaparit pysyvät, vaikka suunnat saattavat vaihdella kulttuurista ja kielestä toiseen, kuten ajatellaanko tulevaisuuden olevan edessä vai takana. Johnson (2007) on myöhemmin erityisesti John Deweyn pragmatismiin nojaten laajentanut ruumiillisen merkityksenmuodostuksen teoriaa kielestä kohti taidetta ja estetiikkaa. Viime aikoina enaktiivisiin näkökulmiin nojaavat teoreetikot ovat puolestaan korostaneet kieltä osana elämä–mieli-jatkumoa. Esimerkiksi Di Paolo, Cuffari ja De Jaegher (2018) tarkastelevat kieltä eräänä ruumiillisen olennon olemisen tapana. Heistä kieli on ruumiillista toimintaa, joka syntyy vuorovaikutuksessa maailman ja muiden ruumiillisten olentojen kanssa.
Mielen ruumiillisuutta korostava ajattelu on vaikuttanut myös oppimisen ja kognitiivisen kehityksen tutkimukseen. Teorioita, joissa kielellistäminen, käsitteellistäminen ja kuvittelu nähdään ruumiillisena simulaationa, on sovellettu oppimiseen: on huomattu, että oppijan liikkuminen tilassa ja ruumiillinen toiminta oppimistilanteessa vaikuttaa esimerkiksi matemaattisen ajattelun tai vieraan kielen oppimiseen (Nathan & Walkington 2017; Macedonia & Könsche 2011). Samansuuntaisia ajatuksia on esittänyt jo 1960-luvulla psykologi Jerome Bruner (1966) tutkiessaan oppimisen eri vaiheita, joista ”enaktiiviseksi” hän kutsuu tekemisen ja toiminnan kautta oppimista. Nämä näkemykset nojaavat teorioihin kehityksestä sosiaalisena ja ruumiillisena vuorovaikutuksena ympäristön kanssa.
4E-näkökulmat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia tarkastella taiteen kokemisen kognitiivis-affektiivisia prosesseja. Ne korostavat erityisesti esteettisen kokemuksen rakentumista vuorovaikutuksessa ruumiillisen olennon – esimerkiksi katsojan, kuulijan tai lukijan – ja taideteoksen välillä.
Mielen ja kokemuksen ruumiillisuutta ja tilanne- ja toimintasidonnaisuutta korostavilla näkökulmilla taide- ja esteettiseen kokemukseen on juuret paitsi fenomenologiassa ja kognitiotieteessä, myös esimerkiksi Deweyn pragmatistisessa teoriassa. 4E-näkökulmassa taiteeseen toistuu monia 1900-luvun fenomenologisesta ja pragmatistisesta estetiikasta tuttuja teemoja: vuorovaikutus taideteoksen ja sen kokijan välillä sekä kysymykset taiteen herättämien kokemusten todenkaltaisuudesta ja erityislaatuisuudesta.
Enaktiivisesta ja ruumiillisesta näkökulmasta katsottuna taidekokemukseen kuuluvat tunteet ja merkitykset rakentuvat vuorovaikutuksessa kokijan ja teoksen välillä. Esimerkiksi lukukokemus ja eläytyminen fiktiivisiin maailmoihin rakentuu lukijan ja tekstin poeettisten ja kerronnallisten keinojen – kuten tekstin rytmin, metaforien, kertojanäänen ja näkökulman – yhteisvaikutuksena. Lukijan ruumiillisuus on tässä avainasemassa: kaunokirjallisen teoksen keinot kuten tilan, ajan ja hahmojen kuvaus tai metaforat herättävät lukijassa ruumiillisia reaktioita. Kun lukija toimii tekstin muodostamassa ympäristössä, syntyy uusia kokemuksia. 4E-näkökulmasta kyky kuvitella fiktiivisiä maailmoja on esimerkiksi Marco Caracciolon (2014) mukaan eräänlaista uudelleenluomista (re-enactment), joka perustuu ruumiilliseen toimintaan todellisessa maailmassa.
Toisaalta taidekokemusta ei voi hahmottaa ainoastaan todellisessa maailmassa tapahtuvan vuorovaikutuksen pohjalta. On otettava huomioon myös taideteosten ominaisluonne esteettisinä ja keinotekoisina objekteina eli se, miten taideteokset eroavat todellisesta maailmasta. Esimerkiksi kaunokirjallisuuden lukemista luonnehtii eräänlainen kaksoistietoisuus, kuten Merja Polvinen (2017; 2023) on kuvannut: yhtäaikainen kokemus todenkaltaisuudesta ja tietoisuus luetun keinotekoisuudesta.
Taiteen havaitsemista ohjaavat erilaiset kulttuuriset käytännöt ja mallit – taideteoksia katsotaan tietyillä opituilla tavoilla. Samalla taide voi muovata toimintaa kiinnittämällä huomion itse toimintaan. Taideteosten havainnoiminen on Alva Noën (2015, suom. 2019) sanoin ”organisoitunutta toimintaa” eli tapa toimia tai olla vuorovaikutuksessa, joka perustuu paitsi yksilön ruumiillisiin reaktioihin, myös totunnaisiin toimintakaavoihin. Taide kuitenkin eroaa muusta organisoituneesta toiminnasta. Taideteokset paitsi kutsuvat ihmisen vuorovaikutukseen ja luovat kokemuksia, myös ohjaavat reflektoimaan toimintaa eli sitä, miten kokemukset ovat muovautuneet. Esimerkiksi tanssiesitys voidaan nähdä toimintana, joka asettaa tarkastelun kohteeksi paitsi liikkeen myös tanssijuuden ja katsojuuden. Arkkitehti taas suunnittelee yksityisiä ja julkisia tiloja, mutta myös pohtii ja uudistaa tapoja asua ja käyttää tiloja. Noën (2023, suom. 2026) mukaan taide muistuttaa tällaisena uudelleenorganisoivana toimintana läheisesti filosofiaa. Hän näkee taiteen ja filosofian erottamattomina osina ihmisen maailmassa olemista.
Taiteen kokemisen lisäksi 4E-näkökulmasta on pohdittu taiteen tekemisen prosesseja. Esimerkiksi muusikon ja soittimen suhdetta voi hahmottaa laajentuneen ja maailmaan uppoutuneen mielen teorioiden kautta. Soitin voi tulla osaksi muusikon mieltä toimimalla havaitsemisen ja tunteiden säätelyn alustana, kuten Giovanna Colombetti (2016) on esittänyt. Sama pätee myös esimerkiksi kuvataiteilijan, hänen työvälineidensä ja taideteoksen väliseen suhteeseen (Saarinen 2021), sekä kirjailijan ja hänen luomansa tekstin tai lukijan ja hänelle tärkeän kirjan väliseen suhteeseen.
Mielen sairaudet, kipu ja vammaisuus
4E-näkökulmilla on laajoja seurauksia sille, miten erilaisia poikkeuksellisina pidettyjä kokemuksia ja kognitiivisia prosesseja hahmotetaan. Erityisesti käsitykset psyykkisiksi ja neurologisiksi ymmärretyistä sairauksista ja niiden hoidosta voivat muuttua, kun mieli ymmärretään eksternalistisesti. Lisäksi 4E-näkökulman avulla voidaan pohtia erilaisten apuvälineiden roolia osana yksilön kokemusta.
4E-näkökulmasta mieli ei ole sidottu aivoihin, eikä mielen sairauksia voi myöskään paikantaa ainoastaan yksilön hermostollisiin prosesseihin. Niitä voidaan hahmottaa muutoksina yksilön ruumiillisessa maailmassa olemisessa sekä tavoissa toimia ja merkityksellistää ympäristöään (De Haan 2020): esimerkiksi muutoksina ruumiin mahdollistamassa näkökulmassa maailmaan, uppoutuneisuudessa maailmaan, toimintamahdollisuuksissa ja laajentumisessa maailmaan (Drayson 2009; Colombetti 2013). On esimerkiksi esitetty, että psyykkiset sairaudet ovat häiriöitä organismin toiminnan ja kokemuksen prosesseissa, toimijuudessa ja autonomiassa (Nielsen 2023; Maiese 2022).
Niin ikään kroonista kipua on viime vuosina tarkasteltu enaktiivisesta näkökulmasta. Sabrina Coninxin ja Peter Stillwellin (2023) mukaan enaktivismin keskeinen anti kroonisen kivun tutkimukseen on, että se hylkää kivun neurologiaan keskittyvät selitysmallit ja pyrkii tarkastelemaan koko yksilöä – mukaan lukien tämän aivoja ja ruumista –vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Enaktiivisesta näkökulmasta katsottuna krooninen kipu on niin ikään muutos ruumiillisen olennon ja tämän ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Kipu syntyy ja muovautuu hermoston ja muun ruumiin muodostamassa yhteenliittymässä ja on sidoksissa siihen, miten yksilö on uppoutunut maailmaan ja toimii maailmassa. Kipu muovaa yksilön kokemusta monin tavoin, ja enaktiivinen näkökulma ohjaa myös tarkastelemaan kivun vaikutuksia siihen, miten yksilöt havaitsevat itseään ja maailmaa (Stillwell & Hartman 2018).
4E-näkökulmilla on myös seurauksia sille, miten erilaisten proteesien ja apuvälineiden käyttöä ja merkitystä hahmotetaan. Laajentuneen tietoisen mielen teorian näkökulmasta havaitsemisen ja liikkumisen apuvälineet kuten valkoinen keppi tai jalkaproteesi voivat olla osa käyttäjän tietoista kokemusta. Sama koskee Alzheimerin taudin kaltaisia neurologisia sairauksia. Muistikirjojen, valokuvien ynnä muiden lisäksi esimerkiksi oma koti tai toisten ihmisten tarjoama tuki muistille vaikkapa yhdessä kerrottujen kertomusten muodossa voidaan ymmärtää osana yksilön tietoisuutta.
Yksilön ja ympäristön välistä vuorovaikutusta korostavien muiden näkökulmien – kuten kulttuurisen mielenterveystutkimuksen, feministisen tieteen- ja teknologiantutkimuksen ja kriittisen vammaistutkimuksen – tavoin 4E kiinnittää huomion siihen, miten terveyden ja sairauden kokemukset ovat sidoksissa mahdollisuuksiin toimia maailmassa. Siten ne kytkeytyvät myös erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka mahdollistavat ja rajaavat yksilöiden toimintaa. Teorioiden ydinviesti on, että biologisia, psykologisia, kulttuurisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia näkökulmia ei voida erottaa toisistaan, ja tämä olisi otettava huomioon myös esimerkiksi terveydenhuollossa.
Sukupuoli, rotu, luokka ja yhteiskunta
4E-teoriat korostavat ruumiin, toiminnan ja ympäristön vaikutusta kokemuksen rakentumisessa ja sopivat näin hyvin yhteen monien feminististen, queer- ja intersektionaalisten teorioiden kanssa. Esimerkiksi Iris Marion Youngin (1980) ja Sara Ahmedin (2006) sukupuolen fenomenologia ja kuvaukset yksilöiden toimintamahdollisuuksia muovaavista kulttuurisista normeista ja malleista tulevat lähelle 4E-teorioita. Sama pätee Butlerin (1990) käsitykseen sukupuolen performatiivisuudesta. 4E-teorioita yhdistää moniin sukupuolen, rodun ja luokan teorioihin ymmärrys siitä, että yksilöt ja heidän kokemuksensa ovat biologiseen, fyysiseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen ympäristöönsä kietoutuneita ja niiden muovaamia eikä näitä ulottuvuuksia voida erottaa toisistaan.
4E-teorioiden sisällä näitä yhtymäkohtia on kuitenkin toistaiseksi huomioitu vasta vähän (poikkeuksena esim. Noë 2023). Syynä voi osin olla 4E-teorioiden keskittyminen alun perin perustason kognitiivisiin toimintoihin. Perustason kognitiota käsitellään yleensä laajassa mittakaavassa keskenään hyvin erilaisten biologisten organismien – niin bakteerien kuin ihmistenkin – kykynä. Mitä enemmän 4E-teoriat kuitenkin käsittelevät yhteiskunnan rakenteita ja ihmisen toimintaa yhteiskunnassa, sen oleellisemmiksi tulevat kysymykset siitä, millaisia ruumiita ja toimintamahdollisuuksia erilaisilla yksilöillä on ja miten yhteiskunnassa vallitsevat käsitykset esimerkiksi sukupuolesta, luokasta tai rodusta vaikuttavat näihin.
Esimerkiksi Sally Davies (2019) on huomauttanut, että feministiset ajattelijat eivät koskaan ole hyväksyneet ajatusta komputationaalisesta mielestä, joka on irrallaan ruumiista. Nyt näyttää siltä, että kognitiotiede on vähitellen tulossa samaan tulokseen. 4E-teoriat mahdollistavat osaltaan sen, että myös kognitiotieteessä ja mielenfilosofiassa voidaan kiinnittää entistä enemmän huomiota erilaisiin ruumiisiin ja niille tarjoutuviin toiminnan mahdollisuuksiin.
4E-teorioista varsinkin enaktivismi ymmärtää kognition biologisten organismien vuorovaikutuksena ympäristönsä kanssa. Tekoälyteknologian viime vuosien nopean kehityksen innoittamana herää kuitenkin kysymys, voisiko ei-biologisella organismilla olla mieli. Enaktivistit ovat tästä erimielisiä. Osa ajattelee, että elämän ja mielen jatkumon teesin takia keinotekoinen mieli ei ole mahdollinen, kun taas toiset ajattelevat, että biologisen ruumiin voisi periaatteessa korvata robottiruumiilla, kunhan se vain pystyisi säätelemään omaa toimintaansa ympäristössään enaktivismin oppien mukaisesti.
Ainakin tähän mennessä on voitu melko suoraviivaisesti sanoa, että 4E-teoriat sopivat hyvin yhteen empiirisen robottitutkimuksen kanssa. Robotiikan tutkija Rodney Brooks huomasi jo 1990-luvulla, että robottien rakentamisessa on hyödyllisempää käyttää dynaamista, ruumiillista ja sensorimotoriseen toimintaan ja oppimiseen perustuvaa mallia perinteisen symbolien manipulointiin perustuvan mallin sijaan. Parhaita tuloksia robotiikassa on saatu, kun robotit on laitettu oppimaan kokeilemalla, miten oman ruumiin toiminta ja liikkuminen vaikuttavat ympäristöön. Pelkkä sensorimotoristen toimintojen hallinta ei kuitenkaan vielä riitä siihen, että olennolla olisi mieli. Esimerkiksi lähettirobotit ja kirurgiassa käytettävät robotit ovat sensorimotorisesti taitavia, mutta mieltä niillä ei ole. Sensorimotorisen vuorovaikutuksen pitäisi perustua omasta näkökulmasta suuntautuvaan pyrkimykseen tai merkityksellistämiseen, joka on itseohjautuvaa ja ennalta määräämätöntä (Telakivi & Arstila 2021).
Robotiikan ohella 4E-teorioita on sovellettu myös tekoälyn filosofiassa. Clarkin ja Chalmersin laajentuneen mielen teoriassa huonomuistinen Otto laajensi mieltään muistikirjansa avulla, mutta tekoälyyn perustuva nykyteknologia avaa ovia monien eri kognitiivisten kykyjen laajentumiseen (Clowes 2020; Wheeler 2019). Tekoälysovelluksilla, kuten ChatGPT:n kaltaisilla suurilla kielimalleilla, ei ole näkökulmaisia pyrkimyksiä, joten ne eivät yksinään toteuta 4E-teorioiden mielelle asettamia ehtoja (Telakivi & Arstila 2021). Sen sijaan ne voivat toimia kognition laajenteina kuten muut apuvälineet. Tällöin ei puhuta keinotekoisesta mielestä, vaan yhteenliittymästä, jonka yksi toteuttava osa on tekoäly. Tekoälylaajenteisiin liittyvät eettiset ja yhteiskunnalliset kysymykset ovat huomattavasti monimutkaisempia kuin aiempiin teknologioihin liittyvät kysymykset (ks. Telakivi ym. 2025; Hernández-Orallo & Vold 2019). Siinä missä 25 vuotta sitten laajentuneen mielen teorian pystyi ottamaan vain filosofisena ajatuskokeena, älyteknologiat ovat tuoneet mukanaan joukon eettisiä kysymyksiä, joita on vaikea ohittaa: kuka on vastuussa, jos tekoälysovellus saa käyttäjänsä toimimaan epäeettisellä tavalla, tai saako keskittymiskykyä tai muistia parantavaa laitetta käyttää vaikkapa ylioppilaskokeessa?
Kritiikkiä ja avoimia kysymyksiä
Ensimmäisiä laajentunutta mieltä vastaan esitettyjä kritiikkejä oli väite, että ulkoiset apuvälineet eivät ole aitoja konstitutiivisia kognition osia, sillä ne vaikuttavat kognitiivisiin toimintoihin pelkästään kausaalisesti, ulkoisten olosuhteiden tapaan (causal–constitution fallacy). Kriitikkojen mukaan kausaation ja konstituution sekoittaminen johtaa siihen, että kognitio laajenee hallitsemattomasti joka paikkaan (cognitive bloat argument) (Adams & Aizawa 2001). Jos älypuhelin on osa muistiani, onko siis myös vaikkapa Wikipedia tai kenties koko internet osa muistiani? Kritiikeistä alkoi parikymmentä vuotta kestänyt kiivas väittely, joka valui mielenfilosofiasta tieteenfilosofiaan: kysymys siitä, mistä osatekijöistä mieli muodostuu, muuttui kysymykseksi siitä, miten ilmiöön kuuluvat osat tulisi erottaa siihen vaikuttavista tekijöistä. Telakivi (2023) on kutsunut tätä laajentuneen mielen teorian konstituutiokäänteeksi.
Uusia jakolinjoja on aiheuttanut suhtautuminen ennakoivan prosessoinnin (predictive processing) teoriaan, joka on viime vuosikymmenen aikana saavuttanut vaikutusvaltaisen aseman mielen tutkimuksessa. Sen mukaan aivot on eräänlainen ennustuskone, joka jatkuvasti luo, päivittää ja korjaa sisäistä malliaan ennakoiduista asiantiloista vertaamalla sitä muun muassa aistihavaintoihin. Osa 4E-teoreetikoista näkee, että ennakoivan prosessoinnin teoria on täysin yhteensopiva 4E:n kanssa. Heidän mukaansa ne ovat kuin kolikon kaksi puolta, jossa ennakoiva prosessointi selittää mitä aivoissa tapahtuu, kun taas 4E tarjoaa selityksen sille, mitä kokemuksessa tapahtuu. Osa enaktivisteista kuitenkin kritisoi ennakoivan prosessoinnin teoriaa komputationalismista ja representationalismista. Myös tekoälyn huima kehitys on luonut jakolinjoja enaktivistien keskuuteen. Toiset vannovat biologisen organismin nimiin mutta toiset hyväksyvät transhumanistisen ajatuksen bio–teknisestä liitosta.
4E-tutkimuksen metodologiaa on puolestaan kritisoitu menetelmällisen hajanaisuuden vuoksi. Koska 4E:hen kuuluu monia suuntauksia, käytetyt tutkimusmetodit eivät aina ole yhteensopivia. Tutkimustuloksia voi olla hankala verrata, mikä vaikeuttaa niiden empiiristä testattavuutta kognitiotieteessä ja neurotieteissä. Lawrence Shapiro (2019) on puhunut ”kirjavan joukon” ongelmasta (Motley Crew Argument): jos hyväksytään 4E:n teesit, kognition selityksissä täytyy ottaa huomioon hyvin moninainen joukko hermostollisia, ruumiillisia, teknologisia ja ympäristön tarjoamia osatekijöitä. Kriitikot ovat esittäneet, että 4E-kognition osatekijöiden epäselvä määrittely – millä kriteereillä jokin tulisi laskea osaksi kognitiota – vaikeuttaa kognitiivisten prosessien empiiristä tutkimusta. Vastauksena kritiikkiin tutkijat ovat pyrkineet kartoittamaan, millaisin empiirisin menetelmin 4E:n teesejä voitaisiin parhaiten testata: esimerkiksi matemaattisesti mallintamalla tai fenomenologisin menetelmin (Casper & Artese 2023).
Suomessa kiinnostus 4E-teorioihin on lisääntynyt viime vuosina. Laajentuneen mielen teoriaa ja enaktivismia on kehittänyt filosofiassa erityisesti Pii Telakivi (2023), ja laajentuneen minuuden mahdollisuuksista ovat kirjoittaneet Heidi Haanila, Anne Salminen ja Pii Telakivi (2017). Samuli Reijula (ent. Pöyhönen) (2014) on tutkinut laajentuneen mielen teoriaa tieteenfilosofisesta näkökulmasta. Ympäristöön hajautuneesta kognitiosta ovat kirjoittaneet Tuukka Kaidesoja ja Sami Paavola (2017). Jussi Saarinen (2024, 2023) ja Sanna Tirkkonen (2023) ovat puolestaan tarkastelleet erityisesti tunteita ja affektiivisuutta 4E-näkökulmasta. 4E-näkökulmia sivuten Pentti Määttänen (2015) on kirjoittanut ruumiillisesta mielestä pragmatismissa ja Olli Aho (2021) ruumiillisesta resonanssista fenomenologiassa.
Suomessa on myös jo pitkään tehty kognitio- ja neurotieteellistä tutkimusta, joka ei suoraan kiinnity 4E-paradigmaan mutta ammentaa esimerkiksi ruumiinfenomenologiasta ja ekologisesta psykologiasta ja korostaa ruumiillisuuden ja ympäristön merkitystä. Ruumiillisen ja maailman kanssa vuorovaikutuksessa rakentuvan kognition näkökulmia ovat tuoneet esiin etenkin Riitta Hari (2018; 2025) neurotieteissä, Timo Järvilehto (1994; 2009) psykologiassa ja Johannes Lehtonen (2005) psykiatriassa.
Kielitieteissä ruumiillisuuden ja ympäristön merkitystä on korostanut erityisesti Hannele Dufva (2013; 2024) ja kulttuurievoluutiosta ja inhimillisestä oppimisesta 4E-näkökulmasta ovat puolestaan kirjoittaneet esimerkiksi sosiologit Osmo Kivinen ja Tero Piironen (2018). Viime vuosina 4E-näkökulmia on sovellettu yhä enemmän kasvatustieteissä ja yhteisöllisen oppimisen tutkimuksessa (ks. myös Kaidesoja & Paavola 2017). Näitä näkökulmia ovat kehittäneet esimerkiksi Pauline von Bonsdorff ja Aila Marjomäki (2024) sekä Satu-Maarit Korte ja Minna Körkkö (2024a; 2024b).
Niin ikään taiteen- ja kirjallisuudentutkijat ovat kiinnostuneet 4E-näkökulmien sovellusmahdollisuuksista. Tanssin ja esityksen tutkimuksessa 4E-näkökulmia ovat kehittäneet Teemu Paavolainen (2012) ja Saara Moisio (2022). 4E-teorioista kuvataiteen kontekstissa on kirjoittanut puolestaan Jussi Saarinen (2021). Kirjallisuuden- ja kertomuksentutkimuksessa 4E-teorioita ovat soveltaneet esimerkiksi Kaisa Kortekallio (2023), Laura Oulanne (2021), Anna Ovaska (2023), Merja Polvinen (2017; 2023), Esko Suoranta (2023) ja Essi Varis (2019), ja enaktiivisen kirjallisuudentutkimuksen peruskysymyksiä hahmottelevat Kortekallio ja Ovaska (2020) sekä Polvinen, Ovaska ja Kortekallio (2024). Virtuaalisten todellisuuksien tutkimukseen, elokuvaan ja graafiseen suunnitteluun 4E-näkökulmia on soveltanut puolestaan Pia Tikka (2012).
Casper, Mark-Oliver & Artese, Giuseppe Flavio (toim.) (2023). Situated Cognition Research Methodological Foundations. Springer, Cham.
– Kattava käsikirja 4E-näkökulmien metodologisista kysymyksistä.
Gallagher, Shaun & Zahavi, Dan (2008). The Phenomenological Mind. Routledge, London.
– Johdatus ruumiilliseen mieleen ja fenomenologiaan.
Hutto, Daniel (2023). ”Enactivism”. Internet Encyclopedia of Philosophy. Verkossa: https://iep.utm.edu/enactivism/
– Ensyklopedia-artikkeli enaktiivisesta teoriasta ja sen eri haaroista.
Moisio, Saara, Ovaska, Anna & Telakivi, Pii (2019). Organisoitumisen omituiset tavat: tottumukset, taide ja tylsistyminen. Haastattelussa Alva Noë. niin & näin 2/2019, 7–14.
– Alva Noën haastattelu ja hänen ajattelunsa yleistajuinen esittely.
Newen, Albert, De Bruin, Leon & Gallagher, Shaun (toim.) (2018). The Oxford Handbook of 4E Cognition. Oxford University Press, Oxford.
– Kattava käsikirja 4E-näkökulmista ja niiden sovelluksista. Teos keskittyy erityisesti 4E-teorioiden ja muiden kognitiivisten teorioiden suhteeseen.
Oulanne, Laura, Ovaska, Anna, Telakivi, Pii (2017). Ruumiillinen mieli ja ruumiillistetut objektit. Haastattelussa Giovanna Colombetti. niin & näin 2/2017, 41–43. Verkossa: netn.fi/node/7154/
– Giovanna Colombettin haastattelu, jossa kerrataan 4E-teorioiden perusajatuksia.
Shapiro, Lawrence (2021). ”Embodied Cognition”. The Stanford Encyclopedia of Philosophy. Toim. Edward N. Zalta & Uri Nodelman. 25.6.2021. Verkossa: https://plato.stanford.edu/entries/embodied-cognition/
– Ensyklopedia-artikkeli ruumiillisesta kognitiosta.
Shapiro, Lawrence & Spaulding, Shannon (toim.) (2024). The Routledge Handbook of Embodied Cognition. 2. uusittu painos. Routledge, New York.
– Laaja kokoelma ruumiillisen kognition tutkimusta eri näkökulmista ja eri tieteenaloilta.
Vespermann, Daniel (2024). Toiminnassa rakentuva mieli – Haastattelussa Shaun Gallagher. Suom. Anna Ovaska & Jaakko Belt. niin & näin 4/2024, 6–12.
– Shaun Gallagherin haastattelu, jossa esitellään hänen ajatteluaan yleistajuisesti.
Adams, F. & Aizawa, K. (2001). ”The Bounds of Cognition”. Philosophical Psychology 14(1), 43–64.
Aho, Olli (2021). Ruumiillinen resonanssi: peilisolut, simulaatio, fenomenologia. Väit. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.
Ahmed, Sara (2006). Queer Phenomenology: Orientations, Objects, Others. Duke University Press, Durham.
Beer, Randall (1995). ”A dynamical systems perspective on agent-environment interaction”. Artificial Intelligence 72, 173–215.
von Bonsdorff, Pauline & Marjomäki, Aila (2024). ”Inclusive language teaching”. Teoksessa Theresa Schilhab & Camilla Groth (toim.), Embodied Learning and Teaching using the 4E Cognition Approach: Exploring Perspectives in Teaching Practices. Routledge, 34–42.
Brooks, Rodney A. (1990). ”Elephants don’t play chess”. Robotics and Autonomous Systems 6, 139–159.
Bruner, Jerome (1966). Toward a Theory of Instruction. Harvard University Press, Cambridge, MA.
Butler, Judith (2006). Hankala sukupuoli: feminismi ja identiteetin kumous. (Gender Trouble: Feminism and the Subversion of Identity, 1990.) Suom. Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi. Gaudeamus, Helsinki.
Caracciolo, Marco (2014). The Experientiality of Narrative. An Enactivist Approach. Walter de Gruyter, Berlin/New York.
Casasanto, Daniel (2014). ”Bodily Relativity”. Teoksessa Lawrence Shapiro (toim.), The Routledge Handbook of Embodied Cognition. Routledge, New York, 108–117
Casper, Mark-Oliver & Artese, Giuseppe Flavio (2023). ”Introduction”. Teoksessa M-O Casper & Giuseppe Flavio Artese (toim.), Situated Cognition Research Methodological Foundations. Springer, Cham.
Clark, Andy and Chalmers, David J. (1998). ”The Extended Mind”. Analysis 58(1), 7–19.
Clowes, Robert (2020) “The internet extended person: exoself or doppelganger?” LÍMITE Revista Interdisciplinaria de Filosofía y Psicología.
Colombetti, Giovanna. (2016). ”Affective Incorporation”. Teoksessa J. Aaron Simmons & J. Edward Hackett (toim.), Phenomenology for the Twenty-First Century. Palgrave Macmillan, London, 231–248.
Colombetti, Giovanna (2014). The Feeling Body. Affective Science Meets the Enactive Mind. MIT Press, Cambridge, MA.
Colombetti, Giovanna (2013). ”Psychopathology and the Enactive Mind”. Teoksessa K. W. M. Fulford, Martin Davies, Richard Gipps, George Graham, John Sadler, Giovanni Stanghellini & Tim Thornton (toim.), The Oxford Handbook of Philosophy and Psychiatry. Oxford University Press, Oxford. 1083–1102.
Colombetti, Giovanna & Krueger, Joel (2015). ”Scaffoldings of the Affective Mind”. Philosophical Psychology 28(8), 1157–1176.
Colombetti, Giovanna & Thompson, Evan (2008): “The Feeling Body: Toward an Enactive Approach to Emotion”. Teoksessa Overton W., Muller U., & Newman J. (toim.), Developmental Perspectives on Embodiment and Consciousness. Lawrence Erlbaum, New York, 45–68.
Coninx, Sabrina & Stilwell, Peter (2023). ”Chronic Pain, Enactivism, and the Challenges of Integration”. Teoksessa M.-O. Casper & G. F. Artese (toim.), Situated Cognition Research. Methodological Foundations. Springer, Cham, 241–276.
Davies, Sally (2019). ”Women’s Minds Matter”. Aeon 30.5.2019. Verkossa: https://aeon.co/essays/feminists-never-bought-the-idea-of-a-mind-set-fre...
De Haan, Sanneke (2020). Enactive Psychiatry. Cambridge University Press, Cambridge.
De Jaegher, Hanne & Di Paolo, Ezequiel (2007). ”Participatory Sense-Making”. Phenomenology and the Cognitive Sciences 6(4), 485–507.
Dewey, John (1980). Art as Experience (1934). Putnam, New York.
Di Paolo, E. A. (2005). ”Autopoiesis, Adaptivity, Teleology, Agency”. Phenomenology and the Cognitive Sciences 4, 429–452.
Di Paolo, E. A., Cuffari, E. C., & De Jaegher, H. (2018). Linguistic Bodies: The Continuity between Life and Language. MIT Press, Cambridge, MA.
Drayson, Zoe (2009). ”Embodied Cognitive Science and Its Implications for Psychopathology”. Philosophy, Psychiatry & Psychology 16(4), 329–340.
Dufva, Hannele (2013). ”Kognitio, kieli ja oppiminen: hajautettu näkökulma”. AFinLA-teema 5/2013, 57–73.
Dufva, Hannele (2024). ”From ‘psycholinguistics’ to the study of distributed sense-making: Psychological reality revisited”. Language Sciences 103, 101627.
Fodor, Jerry (1975). The language of thought. MIT Press, Cambridge, MA.
Fuchs, Thomas (2009). ”Embodied Cognitive Neuroscience and Its Consequences for Psychiatry.” Poiesis Prax 6, 219–233.
Fuchs, Thomas (2017). Ecology of the Brain: The Phenomenology and Biology of the Embodied Mind. Oxford University Press, Oxford.
Gallagher, Shaun (2020). Action and Interaction. Oxford University Press, Oxford.
Gallagher, Shaun (2014). ”Phenomenology and Embodied Cognition”. Teoksessa Lawrence Shapiro (toim.), The Routledge Handbook of Embodied Cognition. Routledge, London, 9–18.
Gallagher, Shaun (2005). How the Body Shapes the Mind. Oxford University Press, Oxford.
Gibson, James J. (1979). ”The Theory of Affordances”. Teoksessa Robert Shaw & John Bransdord (toim.), Perceiving, Acting, and Knowing: Towards an Ecological Psychology. Lawrence Erlbaum Associates, Hillsdale, NJ. 127–143.
Gibson, James J. (2024). ”Tarjoumien teoria”. (The Theory of Affordances, 1979.) Suom. Esko Suoranta. niin & näin 3/2024, 15–26. Verkossa: https://netn.fi/artikkelit/tarjoumien-teoria/
Haanila, Heidi, Salminen, Anne & Telakivi, Pii (2017). ”Maailmaan ulottuva minuus”. niin & näin 2/2017, 35–39. Verkossa: netn.fi/artikkeli/maailmaan-ulottuva-minuus
Hari, Riitta (2018). ”Tiedämmekö miten ihmisaivot toimivat?” Duodecim 134, 1715–1721.
Hari, Riitta (2025). Jos sinulla olisi kanan aivot: Kiehtovia kysymyksiä aivoista ja mielestä. Gaudeamus, Helsinki.
Head, Henry & Holmes, Gordon (1911). ”Sensory Disturbances From Cerebral Lesions”. Brain, 34(2–3), 102–254.
Heersmink, Richard (2020). ”Varieties of the Extended Self”. Consciousness and Cognition 85, 103001.
Heidegger, Martin (2000). Oleminen ja aika (Sein und Zeit, 1927). Suom. Reijo Kupiainen. Vastapaino, Tampere.
Hernández-Orallo J., & Vold K. (2019). ”AI Extenders: The Ethical and Societal Implications of Humans Cognitively Extended by AI”. AIES’19, January 27–28, 2019, Honolulu, HI, USA.
Hurley, Susan (1998). Consciousness in Action. Cambridge, MA: Harvard University Press.
Husserl, Edmund (1952). Ideen zu einer reinen Phänomenologie und phänomenologischen Philosophie, Zweites Buch: Phänomenologische Untersuchungen zur Konstitution. Herausgegeben von Marly Biemel, Husserliana Band IV. Auf Grund des Nachlasses veröffentlicht vom Husserl-Archiv (Louvain) unter Leitung von H. L. Van Breda, Den Haag.
Hutchins, Edwin (1995). Cognition in the Wild. The MIT Press, Cambridge, MA.
Hutto, Daniel (2023). ”Enactivism”. Internet Encylopedia of Philosophy. Verkossa: https://iep.utm.edu/enactivism/
Hutto, Daniel & Myin, Eric (2012). Radicalizing Enactivism: Basic Minds without Content. The MIT Press, Cambridge, MA.
James, William (1890/1950). The Principles of Psychology (Volume One). New York: Dover Publications.
Johnson, Mark (2007).The Meaning of the Body: Aesthetics of Human Understanding. University of Chicago Press, Chicago.
Järvilehto, Timo (1994). Ihminen ja ihmisen ympäristö: Systeemisen psykologian perusteet. (Prometheus-sarja). Pohjoinen, Oulu.
Järvilehto, Timo (2009). “The theory of the organism-environment system as a basis of experimental work in psychology.” Ecological Psychology 21, 112–120.
Kaidesoja, Tuukka & Paavola, Sami (2017). ”Ympäristöön hajautunut kognitio”. Teoksessa Antti Gronow & Tuukka Kaidesoja (toim), Ihmismielen sosiaalisuus. Gaudeamus, Helsinki, 130–153.
Kiverstein, Julian & Kirchhoff, Michael (2019). Extended Consciousness and Predictive Processing: A Third Wave View. Routledge, London.
Kivinen, Osmo & Piironen Tero (2018). ”Kulttuurievoluutio ja inhimillinen oppiminen transaktionaalisen naturalismin näkökulmasta”. niin & näin 4/2018, 80–89. Verkossa: https://www.netn.fi/node/7368
Korte, Satu-Maarit & Körkkö, Minna (2024). ”Conceptualising technology-enhanced embodied pedagogy”. Teoksessa Theresa Schilhab & Camilla Groth (toim.), Embodied Learning and Teaching using the 4E Cognition Approach: Exploring perspectives in Teaching Practices. Routledge, 115–125.
Korte, Satu-Maarit & Körkkö, Minna (2024). ”Embodied learning with and through different writing methods”. Teoksessa Theresa Schilhab & Camilla Groth (toim.), Embodied Learning and Teaching using the 4E Cognition Approach: Exploring perspectives in Teaching Practices. Routledge, 54–62.
Kortekallio, Kaisa & Ovaska, Anna (2020). ”Lähilukeminen ennen ja nyt: Ruumiillisia, ympäristöllisiä ja poliittisia näkökulmia.” AVAIN –- Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 3/2020, 52–69.
Kortekallio, Kaisa (2023). Mutant narratives in ecological science fiction: thinking with embodied estrangement. Bloomsbury Academic, London.
Lakoff, George & Johnson, Mark (1980). Metaphors We Live By. University of Chicago Press, Chicago.
Lehtonen, Johannes (2005). “Voidaanko aivotutkimuksen ja psykoanalyysin tietämystä yhdistää?” Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 121(7):733–40.
Macedonia, Manuela & Knösche, Thomas R. (2011). ”Body in Mind: How Gestures Empower Foreign Language Learning.” Mind, Brain, and Education 5(4), 196–211.
Maiese, Maiese (2022). Autonomy, Enactivism, and Mental Disorder: A Philosophical Account. Routledge, London.
Malafouris, Lambros (2013). How Things Shape the Mind: A Theory of Material Engagement. MIT Press, Cambridge, MA.
Menary, Richard (toim). (2010). The Extended Mind. MIT Press.
Merleau-Ponty, Maurice (2002). Phenomenology of Perception (Phénoménologie de la perception, 1945). Käänt. Colin Smith. Routledge, London.
Moisio, Saara (2022). Balancing Acts in Spectatorship: Dynamics of Value Creation in Audience Experiences of Contemporary Dance. Väit. Helsingin yliopisto, Helsinki.
Määttänen, Pentti (2015). Mind in Action: Experience and Embodied Cognition in Pragmatism. Studies in Applied Philosophy, Epistemology and Rational Ethics. Springer, Cham.
Nathan, Mitchell J. & Walkington, Candace (2017). ”Grounded and Embodied Mathematical Cognition: Promoting Mathematical Insight and Proof Using Action and Language.” Cognitive Research: Principles and Implications 2(9). Ei sivunro.
Newen, Albert, De Bruin, Leon, Gallagher, Shaun (2018). ”4E Cognition: Historical Roots, Key Concepts, and Central Issues.” Teoksessa Albert Newen, Leon De Bruin & Shaun Gallagher (toim.), The Oxford Handbook of 4E Cognition. Oxford University Press, Oxford, 3–15.
Nielsen, Kristian (2023). Embodied, Embedded, and Enactive Psychopathology: Reimagining Mental Disorder. Palgrave Macmillan, London.
Noë, Alva (2004). Action in Perception. MIT Press, Cambridge, MA.
Noë, Alva (2015). Strange Tools. Art and Human Nature. Hill & Wang, New York.
Noë, Alva (2019). Omituisia työkaluja. Taide ja ihmisluonto. Suom. Tapani Kilpeläinen. niin & näin, Tampere.
Noë, Alva (2023). The Entanglement. How Art and Philosophy Make Us What We Are. Princeton University Press, Princeton.
Noë, Alva (2026). Yhteenkietoutuneet. Miten taide ja filosofia tekevät meistä meidät. Suom. Laura Oulanne. niin & näin, Tampere.
Odling-Smee, F. John, Laland, Kevin N., & Feldman, Marcus W. (2003): Niche construction: The neglected process in evolution. Princeton University Press, Princeton, NJ.
O’Regan, Kevin & Noë, Alva (2001). “A sensorimotor account of vision and visual consciousness”. Behavioral and Brain Sciences. 24(5), 939–973.
Oulanne, Laura (2021). Materiality in modernist short fiction: lived things. Routledge, New York.
Ovaska, Anna (2023). Shattering Minds. Experiences of Mental Illness in Modernist Finnish Literature. SKS, Helsinki.
Paavolainen, Teemu (2012). Theatre/Ecology/Cognition: Theorizing Performer-Object Interaction in Grotowski, Kantor, and Meyerhold. Palgrave Macmillan, Basingstoke.
Polvinen, Merja (2017). ”Cognitive Science and the Double Vision of Fiction.” Teoksessa Michael Burke & Emily Troscianko (toim.), Cognitive Literary Science. Oxford University Press, Oxford, 135–150.
Polvinen, Merja (2023). Self-Reflective Fiction and 4E Cognition: An Enactive Approach to Literary Artifice. Routledge, London.
Polvinen, Merja, Ovaska, Anna & Kortekallio, Kaisa (2024). ”Omituinen teksti ja ruumiillinen mieli: Enaktiivisesta kirjallisuudentutkimuksesta”. AVAIN – Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 21(4), 84–91.
Putnam, Hilary (1967). ”Psychological Predicates”. Teoksessa W.H. Capitan and D.D. Merrill (toim.), Art, Mind, and Religion. University of Pittsburgh Press, Pittsburgh, 37–48.
Pöyhönen, Samuli (2013). ”Explanatory power of extended cognition”. Philosophical Psychology 27(5), 735–759.
Rupert, Robert (2009). Cognitive Systems and the Extended Mind. Oxford University Press, Oxford.
Saarinen, Jussi (2021). Affect in Artistic Creativity. Painting to Feel. Routledge, London.
Saarinen, Jussi (2023). ”Extending existential feeling through sensory substitution”. Synthese, 201(2), Article 71.
Saarinen, Jussi (2024). ”Packing Heat: On the Affective Incorporation of Firearms”. Topoi: an International Review of Philosophy 43(3), 833-843.
Sganzerla, Lorena, Hutto, Daniel & Kirchhoff, Michael (2025). “Beyond the extended mind: new arguments for extensive enactivism”. Synthese, 205(3).
Shapiro, Lawrence (2019). Embodied Cognition. 2. painos. Routledge, London.
Smart, Paul, Clowes, Rob, & Clark, Andy (2025). “ChatGPT, extended: large language models and the extended mind”. Synthese, 205(6), 242.
Slaby, Jan (2016). ”Mind Invasion: situated affectivity and the corporate life hack”. Frontiers in Psycholy 7:266.
Spurrett, David, Colombetti, Giovanna & Sutton, John (2025). Introduction: Scaffolding Bad - Varieties of Situated Cognitive Harm. Topoi 44, 345–351.
Sterelny, Kim (2010). ”Minds: Extended or scaffolded?” Phenomenology and the Cognitive Sciences, 9, 465–481.
Stillwell, Peter & Hartman, Katharine (2018). ”An Enactive Approach to Pain: Beyond the Biopsychosocial Model”. Phenomenology and the Cognitive Sciences 18(4), 637–665.
Suoranta, Esko (2023). The Sky Above the Port Was the Color of Capitalism. Literary Affordance and Technonaturalist Speculative Fiction. Väit. Helsingin yliopisto, Helsinki.
Telakivi, Pii (2023). Extending the Extended Mind. From Cognition to Consciousness. Palgrave Macmillan, Cham.
Telakivi, Pii & Arstila, Valtteri (2021). Onko mahdollista rakentaa keinotekoinen mieli? Teoksessa P. Raatikainen (toimittaja), Tekoäly, ihminen ja yhteiskunta: Filosofisia näkökulmia. Gaudeamus, Helsinki, 87–101.
Telakivi, Pii, Kokkonen, Tomi, Hakli, Raul & Mäkelä, Pekka (2025). ”AI-Extended Moral Agency?” Social Epistemology 39(4).
Theiner, Georg (2014). ”Varieties of Group Cognition”. Teoksessa Lawrence Shapiro (toim.), The Routledge Handbook of Embodied Cognition. Routledge, London, 347–357.
Tirkkonen, Sanna & Vespermann, Daniel (2023). ”Incels, autism, and hopelessness: affective incorporation of online interaction as a challenge for phenomenological psychopathology”. Frontiers in Psychology, Vol. 14, 1235929.
Thompson, Evan (2007). Mind in Life: Biology, Phenomenology, and the Sciences of Mind. Harvard University Press, Cambridge, MA.
Tikka, Pia, Väljamäe, Aleksander, de Borst, Aline, Pugliese, Roberto, Ravaja, Niklas, Kaipainen, Mauri, Takala, Tapio (2012). ”Enactive cinema paves way for understanding complex real-time social interaction in neuroimaging experiments”. Frontiers in Human Neuroscience, Vol. 6.
Uexküll, Jakob von (1934). Streifzüge durch die Umwelten von Tieren und Menschen: Ein Bilderbuch unsichtbarer Welten. (Sammlung: Verständliche Wissenschaft, Bd. 21.) J. Springer (mit Kriszat G.), Berlin.
Varela, Francisco, Thompson, Evan & Rosch, Eleanor (1991). The Embodied Mind. MIT Press, Cambridge, MA.
Varis, Essi (2019). Graphic Human Experiments: Frankensteinian Cognitive Logics of Characters in Vertigo Comics and Beyond. Väit. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.
Wegner, D.M. (1986). Transactive memory: A contemporary analysis of the group mind. Teoksessa B. Mullen and G.R. Goethals (toim.), Theories of group behaviour. Springer-Verlag, New York, 185–208.
Wheeler, Michael (2019). “The reappearing tool: Transparency, smart technology, and the extended mind.” AI & society, 34(4), 857–866.
Young, Iris Marion (1980). ”Throwing like a Girl: A Phenomenology of Feminine Body Comportment Motility and Spatiality”. Human studies 3(2), 137–156.