'Hahmottuva maailma' - Eino Kailan keskeneräiseksi jäänyt maailmankatsomusteos

»Hahmottuva maailma« – Eino Kailan keskeneräiseksi jäänyt maailmankatsomusteos.

1. Eino Kailalla oli myöhempinä vuosina tapana kirjoittaa filo­sofisten ajatustensa ensimmäiset luonnokset »päiväkirjaan», johon hän myös teki lyhyitä merkintöjä työnsä edistymisestä, mielentilas­taan sekä häneen läheisesti koskevista ulkokohtaisistakin tapahtu­mista. Viimeinen tällainen muistiinpauo on päivätty toukokuun 15 p:nä 1958. Siinä hän ilmaisee huolestumisensa terveydentilastaan sekä aavistuksen, että hänen elämänsä päivät ovat kohta luetut. »Det kan ju hända, att jag inte lever länge mera –. I varje fall: bäst att i tid sköta om sitt hus. Det vill säga: skriva en 'katsaus' (för Ajatus) Hahmotiuva maailma. Terminaalikausaalisen luonnon­käsityksen ääriviivoja.* Seuraa teoksen alkulauseen lyhyt luonnos sekä sen sisällön jäsentely, sellaisena kuin tekijä sitä silloin suunnit­teli. Tämän jäsentelyn mukaan kirjan sisältö tulisi olemaan seuraava:

 

I. Filosofian klassillinen käsitys aineellisen ja sielullisen suhteesta.

II. Nykyajan strukturalismi ja sen arvostelua.

III. Arkikokemuksen perseptuaalinen ja konseptuaalinen aines. – A. Theaitetos-teoreema. B. Kokemuksen perseptuaalinen ja kon­septuaalinen aines. C. Konseptuaalisen optimin periaate. D. Kään­nettävyysteesi.

IV. Mitä on »fysikaalinen maailma»? – A. Fysikaalinen kokemus: värit (Lambert ja Hering); sävelet (Pythagoras); aika (Leibniz); ava­ruus (kristallografia). B. Fysikaalinen käsitteenmuodostus: aksio­-

 

34

 

matiikka; savoir pour prevoir; Ernst Mach atomeista. C. Fysikaali­nen teoria: realismi ja fenomenalismi. Mitä on Minkowski-intervalli? D. Myös »fysikaalinen maailma» on »ihmisen maailma». Avaruus ja aika.

V. Aine värähtelevänä energiana.

VI. Orgaanisen elämän filosofinen probleema. – A. Eliöt itse­säätelevinä järjestelminä. B. Luonnollinen valinta - mitä se selit­tää? C. Orgaanisen tapahtumisen luonne.

VII. Psykofyysinen probleema. – A. Psykofyysinen paradoksi - syntyy siitä että kuvitellaan, että inhimillisen kokemuksen »egosentrinen» luonne voitaisiin saada poistetuksi. B. Hahmottuminen – alkaa Schröderin portaista. C. Oivaltuvat kvaliteetit.

VIII. Lopputulos. – Terminaalikausaliteetti. Luonnontiedon pythagoreinen ja demokriittinen ihanne.

 

Tämä »Hahmottuva maailma» -teoksen jäsentely on viimeinen pit­kässä sarjassa luonnoksia, joita esiintyy tekijän päiväkirjassa syk­systä 1956 alkaen. Olennaisilta osiltaan jäsentely oli pysynyt muut­tumattomana siitä lähtien, kun tekijä ensiksi hahmotteli teostaan.

Omasta mielestään painovalmiiseen kuntoon tekijä sai suuresta suunnitelmastaan vain kolmannen luvun, joka Ajatuksen tässä ni­teessä nyt julkaistaan. Myös lukuun, jonka otsikkona on »Filosofian klassillinen käsitys aineellisen ja sielullisen suhteesta», on olemassa puhtaaksikirjoitettu käsikirjoitus. Asiallisessa suhteessa tämän käsikirjoituksen loppu­puoli vastaa tarkoin otsikkoa »Nykyajan strukturalismi ja sen arvos­telua». Edellä selostetusta jäsentelystä päätellen tekijän tarkoituk­sena oli lohkaista loppupuoli erilliseksi luvuksi. Tämä suunnitelma lienee yksi syy siihen, ettei tekijä pitänyt tätä käsikirjoitusta täysin painovalmiina. Koska tekijän kanta oli tämä, käsikirjoitusta ei ole tahdottu julkaista. Sitävastoin julkaistaan tässä niteessä pari sivua sitaatteja, jotka tekijä oli koonnut otsikon »Muutamia johtoaatteita» alle, kääntänyt suomeksi sekä muutamissa tapauksissa varustanut omilla kommentaareillaan. Tekijän tarkoituksena ilmeisesti oli sisäl­lyttää ne teokseen ja eräästä muistiinpanosta päätellen sijoittaa ne kirjan ensimmäisen luvun alkuun. Ne antavat minusta oivallisen

 

35

 

kuvan Eino Kailan filosofisten pyrkimysten perusluonteesta. Ne sopi­vat tavallaan hänen koko elämäntyönsä motoksi.

Puhtaaksikirjoitettuna on tekstiä edellisen lisäksi pitkähkö »Joh­danto».

Koko teos olisi tekijän arvioinnin mukaan käsittänyt noin 300 painosivua. Julkaistava luku jo yksin käsittää 65 sivua. Tekijä oli itsekin arvellut, että siitä tulisi kirjan pisin luku.

 

2. Edellä mainitussa »Johdannossa» tekijä selostaa sekä teoksensa yleistä luonnetta ja problematiikkaa että myös niitä syitä, jotka ovat johtaneet hänet sitä kirjoittamaan:

»Sen jälkeen kun minulle kymmenen vuotta sitten suotiin se kor­vaamaton etu,¹ että vapauduin rasittavista opetustehtävistä, olen kokonaan antautunut minua vanhastaan kiinnostavien luonnonfilo­sofisten ongelmien tutkimiseen. Joitakin esittämisen arvoisia tuloksia luulen saavuttaneeni. Mutta tämä tutkimustyö edistyy niin hitaasti, että toistaiseksi en ole saanut julkisuuteen enempää kuin ensimmäi­sen, suppean osan luonnonfilosofista tutkimustani (Acta Philos. Fennica, fase. X). Aikomukseni on ollut sen jälkeen kun tämä tutki­mustyö on suoritettu loppuun ja sen tulokset julkaistu, kirjoittaa asiasta myös suomenkielinen esitys, joka olisi oleva niin yleistajuinen kuin mahdollista. Kun on epävarmaa, onko minulle suotu työpäiviä tarpeeksi, jotta voisin alkuperäisen laajan suunnitelman toteuttaa, ja kun eräät perusajatukset ilmeisesti ovat kiteytyneet, olen tehnyt sellaisen kompromissin, että tässä kirjassa esitän suomenkielisen, verraten yleistajuisen, tosin luonnosmaisen katsauksen koko tutki­mukseeni. Jos se herättää vastakaikua ja olosuhteet sen sallivat, sen ehkä voisin aikanaan laajentaa ja syventää alkuperäisen suunni­telman mukaiseksi.»

Acta Philosophica Fennica-sarjan nide, johon lainauksessa viita­taan, on nimeltään Terminalkausalität als die Grundlage eines uni­larischen Naturbegriffs. Eine naturphilosophische Untersuchung. Erster Teil. Terminalkausalilät in der Atomdynamik. Se ilmestyi painosta v. 1956. Tekijä suunnitteli »Terminalkausalität»-teostaan kolmiosai­seksi. Toinen osa olisi koskenut biologisten tieteiden filosofiaa eli

 

36

 

elämän ongelmaa tieteellis-filosofisessa katsannossa. Sen nimeksi hän ajatteli Terminalkausalität in der Biodynamik. Erään muistiinpanon mukaan kirjan sisältö olisi ollut seuraava:

I. Einleitung zum zweiten Teil.

II. Die relative Stabilität der Organismen.

III. Die Gene.

IV. Die Selektion.

V. Terminalkausalität im Organischen.

 

Biologis-filosofista osaa varten tekijä oli koonnut runsaan aineis­ton, mutta varsinaista käsikirjoitusta ei ole. Teoksen kolmas osa olisi tullut käsittelemään neuraalisia järjestelmiä, hermotoimintaan liittyviä filosofisia ongelmia. Myös ns. psykofyysiseen probleemaan olisi tällöin luotu valoa. Tämän osan nimenä olisi mahdollisesti ollut Terminalkausalität in der Neurodynamik; tästä en kuitenkaan ole muistiinpanoista löytänyt nimenomaista mainintaa. Neurofilosofisen osan tarkkaan suunnitteluun tekijä ei koskaan ryhtynyt. Vuonna 1958 hän eräässä muistiinpanossa pohtii mahdollisuutta sulattaa »'Terminalkausalität»-teoksen toisen ja kolmannen osan sisältö yh­deksi kirjaksi.

»Hahmottuva maailma» oli siis tarkoitettu ankarasti tieteellisen »Terminalkausalität»-teoksen ajatusten yleistajuiseksi esitykseksi suo­men kielellä. Kuten edellä lainatusta »Johdannon» kohdasta selviää, tekijän alkuperäisenä suunnitelmana oli kirjoittaa yleistajuinen esitys vasta sen jälkeen, kun hän oli saattanut suuren ja erittäin vaativan tutkimusohjelmansa päätökseen. Tämä ajatus hänellä lienee ollut jo luonnonfilosofisten tutkimustensa alkuvaiheissa. Saatuaan »Ter­minalkausalität»-teoksen ensimmäisen osan julkisuuteen hän kuiten­kin luopui tästä erään toisen suunnitelman hyväksi. Suomenkielisestä kirjasta oli uuden suunnitelman mukaan tuleva »luonnosmainen kat­saus» koko siihen problematiikkaan, jonka yksityiskohtainen tieteel­linen tutkiminen oli vielä keskeneräinen. Edellä lainatusta päivä­kirjamerkinnästä ilmenee, että tekijä suunnitteli tämän katsauksen julkaisemista Ajatuksessa. Muistiinpanoissaan hän edelleen mainit­see aikovansa kirjoittaa kirjan sellaiseksi, että hän voisi tarjota sen kustantajalleen Otavalle. (Vrt. seur. s. 41).

 

37

 

Hahmottuva maailma» -teoksen alkulauseen eräässä luonnoksessa tekijä kertoo, kuinka hänen oli usein annettu ymmärtää, että hä­neltä odotettiin suurelle yleisölle tarkoitettua »maailmankatsomus­teostan. Ja hän lisää: »Joka kerran, kun tällainen huomautus on tehty, olen kokenut ikään kuin piston tunnossani». On ilmeistä, että Eino Kaila piti synteettisluontoisen ja jonkun verran yleistajuisen esityksen kirjoittamista, jollaiseksi »Hahmottuva maailma» oli suun­niteltu, eräänlaisena sosiaalisena velvollisuutena tai kunniavelkana. Hänelle oli uskottu tieteellisen elämämme korkein luottamustehtävä, Suomen Akatemian jäsenyys. Hänelle oli mahdollista kokonaan omistautua tieteelliseen työhön, vapaana rasittavista opetusvelvol­lisuuksista. (Vrt. ed. s. 36 sanoja »se korvaamaton etu».) Mutta eräs oleellinen puoli Eino Kailan filosofisesta elämäntyöstä oli ollut hä­nen panoksensa ylioppilasnuorison kasvattajana ja aidon filosofisen sivistyksen välittäjänä laajoihin piireihin maassamme. Tämän teh­tävän hän oli täyttänyt toisaalta innottavana yliopiston opettajana ja toisaalta eräiden oivallisten ja paljon suosiota osakseen saaneiden yleistajuisuutta tavoittelevien teosten kirjoittajana. Siirtyminen Akatemiaan ei saanut merkitä, että tämä suhde yleisöön täysin katkeaisi. »Suurella yleisöllä», eikä vain »tieteellä», oli edelleenkin oikeutettuja vaatimuksia ja odotuksia Eino Kailaan nähden. Tarve täyttää nämä toiveet ei ollut turhamaisuutta. Eino Kaila olikin, niin minusta tun­tuu, kaikesta sosiaalisesta turhamaisuudesta harvinaisen vapaa ih­minen. Kysymyksessä oli aito velvollisuuden tunne, joka esiintynee jokaisella vakavalla henkisen työn tekijällä ja ehkä erikoisen voi­makkaana juuri filosofilla, jonka edustaman tieteenalan ainoa »sovel­lutus» on sen harjoittajan henkilökohtainen panos sivistyksen ja valistuksen vartijana.

Sanotunlaisen velvollisuuden hyvä täyttäminen on mitä vaikein tehtävä. »Tieteen popularisointi», josta nykyään paljon puhutaan, on vain eräs tämän tehtävän verraten epäoleellinen puoli. Ei tietojen levittäminen, vaan ajatusten herättäminen ja hyvien ajatustaipu­musten vakiinnuttaminen on sen tärkein tavoite. Mikään Eino Kai­lan sivistynyttä yleisöä varten kirjoittama teos ei ole populaaritie­dettä. Popularisaattorin tehtävä tuli hänelle vuosien mittaan yhä vastenmielisemmäksi ja vaikeammaksi. Mutta yksinkertaistamatta

 

38

 

asioita ja tekemättä niitä kaavamaisiksi ei voi kirjoittaa nykyajan tieteestä lukijakunnalle, joka ei omaa tieteellistä koulutusta. Jon­kinlaiseen kompromissiin toisaalta ehdottoman totuuden ja tarkl kuuden vaatimusten ja toisaalta sivistystehtävän tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien välillä on päästävä. Eino Kailan alati kasvavalle itsekritiikille ja nousevalle vaatimustasolle tällaisen kompromissin tekeminen aiheutti yhä suurempia vaikeuksia ja tuskia – ja kävi lopuksi jopa mahdottomaksikin. Siitä »Hahmottuvan maailman» luvusta päätellen, joka nyt tekijän luvalla julkaistaan, valmis kirja olisi ollut painava lisä filosofiseen ammattikirjallisuuteen, mutta tuskin sellainen »maailmankatsomusteos», jollaista häneltä suuri yleisä odotti ja jonka kirjoittamista hän itse oli tavoitellut.

 

3. Muistiinpanoista ja »Johdannon» edellä siteeratusta kohdasta päätellen Eino Kaila ryhtyi kirjoittamaan »Hahmottuvaa maailmaa» syksyllä 1956. Puhtaaksikirjoitettua tekstiä on olemassa teoksen ensimmäiseen kolmannekseen. Tämän kolmanneksen sisältö on tieto-i teoriaa. Siihen kohdistuva työ on nähdäkseni pääasiassa suoritettu ennen vuoden 1956 loppua.

Saatuaan »Hahmottuva maailma»-teoksen tietoteoreettisen osano valmiiksi tekijä ryhtyi kirjoittamaan fysiikan maailmankuvaa koskevaa osaa. Alun perin hän suunnitteli asiasta vain yhtä lukua nimeltål »Aine värähtelevänä energiana». Tämän luvun sisällön hän yksityiskohtaisesti luonnehti muistiinpanoissaan vuodenvaihteessa 1956–57. Kohta hän kuitenkin lisäsi suunnitelmaan toisen luvun »Avaruus, aika ja avaruusaika» ja kolmannenkin nimeltä »Teoria ja kokemus». Viimeksi mainittu olisi välittänyt ylimenon teoksen tietoteoreettisesta osasta sen fysikaalis-filosofiseen osaan; tekijä näyttää alun perin ajatellen, että »Teoria ja kokemus» sisältyisi tässä niteessä! painettuun lukuun »Arkikokemuksen perseptuaalinen ja konseptuaalinen aines» sen viimeisenä jaksona. Kuten lukija voi todeta (ks. ed. s. 34-35), teoksen viimeisessä jäsentelynluonnoksessa on lukujen »Teoria ja kokemus» ja »Avaurus, aika ja avaruusaika» sijalle tullut yksi ainoa luku »Mitä on 'fysikaalinen maailma'?», jota seuraa alkuperäisen suunnitelman luku »Aine värähtelevänä energiana».

Helmikuun alussa 1957 Eino Kaila lähti matkalle Kanarian saa-

 

39

 

rille, jolta hän palasi maaliskuun lopussa. Koko ajan hän oli ahke­rassa työssä. Päiväkirjassa esiintyy paitsi fysiikan filosofiaa myös runsaasti biologiaa koskevia muistiinpanoja. Työ sujui ilmeisesti hyvin - tekijänkin mielestä. Helmikuun 21 p:nä hän kirjoittaa päiväkirjaan: »Miten on minun tehtävä? Kuin näin tuntuu selvene­vän olisiko forseerattava ja tämän vuoden kuluessa koetettava saada kaikki valmiiksi? Ei! Näin epäilemättä syntyisi keskonen. Jos annan 2-3 viimeisen luvun rauhassa kypsyä, silloin vasta saa teos tarpeel­lisen painokkuuden.» Kirjan 2-3 viimeisellä luvulla tekijä tarkoit­taa sen pääasiassa biologian ja psykologian filosofiaa koskevaa vii­meistä kolmannesta; silloisessa suunnitelmassa lukujen nimiksi oli ajateltu »Orgaanisen elämän filosofinen probleema», »Aivot ja elä­mykset» sekä »Lopputulos 'Kokonaisvaltaisuus'». Välittömästi tä­mänkin muistiinpanon jälkeen seuraa vielä ajatuksia biologiasta, mutta 24. 2. tapahtuu hyppäysmäinen siirtyminen takaisin fysiik­kaan, tarkemmin sanoen ns. Einstein-Minkowski avaruusaika-maa­ilman problematiikkaan. Tästä ongelmapiiristä esiintyy vain vähän poikkeamisia seuraavien kuukausien aikana. Tekijä tunkeutuu sii­hen yhä syvemmälle. Vaikeudet kasvavat suuriksi. »Är det inte en övermänsklig uppgift att försöka kämpa igenom detta kaos»; hän kysyy 17. 4. Vähän myöhemmin hänelle selviää, että hänen kirjoittamansa ei sovi »Hahmottuvan maailman» luvuksi, vaan että siitä on tehtävä erillinen tutkielma. Tekijä arvelee, että se tulisi valmistumaan syksyyn mennessä. Sen jälkeen hän siirtyisi kirjoit­tamaan »Terminalkausalität»-teoksen biologista osaa, hän ilmoittaa.

Aika-arvioinnissaan tekijä osui oikeaan. 5. 5. ja 24. 7. väliseltä ajalta ei ole muistiinpanoja. Tekijällä oli tapana levätä alkukesällä ja ryhtyä uudelleen luovaan työhön »kun ensimmäinen tähti näkyy taivaalla», kuten hän sanoi. »Invarianssiteoria edistyy hyvin» hän kirjoittaa 24. 7. tarkoittaen Einsteinin suhteellauusteoriaa koskevia tutkimuksiaan. Vaikeuksia tosin esiintyy edelleenkin; mutta syys­kuun alussa hän puhuu jo »loppurynnistyksestä» ja pari viikkoa myö­hemmin hän merkitsee päiväkirjaansa: »'E.-M.-teoria' blev färdig d. 20. 9. kl. 21. Få se när jag orkar ta upp 'T. K. in der Biodynamik'. Om ett år (senast) borde allt vara färdigt.»

Tutkielma julkaistiin Ajatuksen 21. niteenä. Sen nimenä on Ein­-

 

40

 

stein-Minkowskin invarianssiteoria. Tutkimuksia sen loogis-tietoteo­reettisesta luonteesta ja sen luonnonfilosofisesta merkityksestä. Kun se vuoden kuluttua käsikirjoituksen valmistumisesta ilmestyi painosta, tekijä ei enää ollut elävien joukossa.

Einstein-Minkowski-työn valmistuttua Eino Kaila oli pahasti kah­den vaiheilla. Tulisiko hänen palata »Hahmottuva maailma» -teoksen kirjoittamiseen? Olihan syventyminen suhteellisuusteorian filosofi­seen problematiikkaan saanut alkusysäyksensä tästä työstä. Vai siirtyisikö hän nyt ensiksi kirjoittamaan »Terminalkausalität»-teok­sen tai ainakin sen biologisen osan valmiiksi? Tämä olisi vastannut tekijän alkuperäistä suunnitelmaa. (Vrt. ed. s. 40.) Näiden vaihto­ehtojen välillä näemme hänen horjuvan koko sen ajan, mikä hänellä oli vielä jäljellä. Aavistus, ettei päiviä riittäisi molempien suunni­telmien toteuttamiseen, on koko ajan ollut tämän vaikean epä­röinnin takana.

Lokakuun 27 p:nä tekijä merkitsee päiväkirjaansa: »Huomenna käyn käsiksi 'Hahmottuvaan'. Koetan mikäli mahdollista kirjoittaa sen niin, että se kelpaa Otavalle. Sitä varten on välttämätöntä taval­laan alkaa alusta.» Hän lisää: »Auf die 'Terminalkausalität' verzichte ich.» Seuraava merkintä päiväkirjaan on päivätty vasta 24 p:nä marraskuuta. Onko tekijä mahdollisesti tällä välin viimeistellyt sen osan »Hahmottuva maailma» -teosta, mistä meille on säilynyt puh­taaksikirjoitettu käsikirjoitus, on kysymys, jota en ole pystynyt rat­kaisemaan.

Kun merkinnät päiväkirjaan 24. 11. taas jatkuvat, tekijä kirjoit­taa ne uuteen vihkoon, jonka ensimmäiselle (päivätylle) lehdelle hän panee otsikoksi »Terminalkausalität in der Biodynamik». Muistiin­panot liikkuvat aluksi kauttaaltaan biologian filosofian piirissä. Vuo­den vaihteessa niihin alkaa sisältyä myös paljon fysiikan maailman­kuvaa koskevaa. Vähitellen artikuloituu muistiinpanoista se tutki­musteema, mistä Eino Kaila laati viimeisen loppuun suoritetun, painovalmiin kirjoituksensa Bemerkungen zu einigen Grundlagen­fragen der Wellenmechanik. Aaltomekaniikka, jonka mukaan aineel­liset hiukkaset eräissä olosuhteissa voidaan tulkita aaltoliikkeiksi, on modernin fysiikan suurista teorioista ehkä mullistavimmin vai­kuttanut perinnäisiin käsityksiimme aineellisen maailman raken­-

 

41

 

teesta ja luonteesta. Aaltomekaniikkaan liittyvä looginen ja tieto­opillinen problematiikka on siitä syystä filosofisesti mitä tärkein. Tämän problematiikan parissa Eino Kaila kävi filosofinuransa vii­meisen »gigantomakhian», jättiläispainin.

Muistiinpanot antavat erittäin vaikuttavan kuvan tämän taiste­lun vaiheista. Kirjoittaja oli takertunut eräisiin filosofisiin vaikeuk­siin, jotka liittyvät »ylivalonnopeuden» käsitteeseen. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, että voidaan tulla toimeen ilman tätä tieto­teoreettisesti arveluttavalta tuntuvaa käsitettä. Kerran toisensa jäl­keen tekijän yritys johtaa pettymykseen. »Es ist nun wohl klar, dass die Arbeit der fieberhaften Woche umsonst gewesen ist», hän kirjoittaa 24. 1. Seuraa taas kymmenkunta lehteä muistiinpanoja ja kirjoittelua asiasta ja sitten 31. 1. sanat: »Ist nun das Wunder geschehen? Habe ich nun das Problem gelöst?». Mutta vajaat kaksi viikkoa myöhemmin: »Bäst att säga sanningen: en ecroulement.» Viimeistä lausetta kirjoittaessaan Eino Kaila oli taas matkalla Kana­rian saarille. Koko merimatkan ajan hän oli ahkerassa työssä, mutta vain todetakseen perille saavuttuaan: »Es ist wohl klar, dass meine Bemühungen während der Seefahrt resultatlos geblieben sind.» Hel­mikuun puolivälissä hän suunnittelee jo siirtyvänsä jälleen »Hah­mottuvaa maailmaa» kirjoittamaan. Mutta 22. 2. sävy on optimisti­sempi: »Eine Aufklärung - beinahe Erleuchtung». Seuraavina päi­vinä hän kirjoittaa tutkielman ensimmäisen luonnoksen. Tämäkin työ johtaa vielä kerran kovaan pettymykseen, mutta uuden kirkas­tumisen jälkeen hän lopultakin vie työnsä päätökseen ja lähettää Teneriffalta käsinkirjoitetun manuskriptin puhtaaksikirjoitettavaksi assistentilleen tri Valpolalle, joka siihen aikaan oleskeli Princetonissa.

Ongelmapiirinsä puolesta kirjoitus aaltomekaniikasta liittyy mitä läheisimmin siihen »Hahmottuvan maailman» lukuun, jonka nimenä olisi ollut »Aine värähtelevänä energiana». Mitään elimellistä yhteyttä ei kuitenkaan ole todettavissa sen kirjoittamisen ja tämän luvun val­mistustöiden välillä.

Niin kuin kuusi kuukautta aikaisemmin, Einstein-Minkowski-kirjan valmistuttua, Eino Kaila oli »Wellenmechanik»-kirjoituksen päätty­misen jälkeen taas kahden vaiheilla. Hänen viimeinen muistiinpano­vihkonsa, jonka hän ymmärtääkseni aloitti välittömästi sen jälkeen,

 

42

 

kun tutkielma aaltomekaniikasta oli valmistunut, oli otsikoitu »'Ter­minalkausalität' oder 'Hahmottuva'?». Se sisältää muistiinpanoja runsaan kahden kuukauden ajalta. Muistiinpanot koskevat etupäässä biologisia kysymyksiä – ilmeisesti osaksi »Terminalkausalität in der Biodynamik»-teosta ja osaksi »Hahmottuvaa maailmaa» varten. Työ näyttää edistyneen huonosti ja olleen tekijälleen erittäin raskasta. »Mitt livs mardröm» hän kerran sanoo siitä vaivasta, jonka hän oli nähnyt »Hahmottuvaa maailmaa» suunnitellessaan ja kirjoittaessaan. Vihko päättyy kirjoitukseni alussa siteerattuun muistiinpanoon, missä tekijä viimeisen kerran ilmoittaa päättäneensä kirjoittaa kes­keneräisen »maailmankatsomusteoksensa» valmiiksi ja missä hän esittää sen lopullisen jäsentelyn.

 

4. Seuraavassa julkaistava »Hahmottuva maailma» -teoksen kol­mas luku »Arkikokemuksen perseptuaalinen ja konseptuaalinen aines» on mielestäni parhaita, mitä Eino Kaila on kirjoittanut. Tällöin arvioin sitä nimenomaan filosofis-tieteellisenä saavutuksena enkä yleistajuiseksi tarkoitettuna esityksenä. Kirjoituksen »yleistajuisuus» ilmenee lähinnä tyylin terminologisesta rasituksesta vapaassa sel­keydessä ja sisällön antoisuudessa jokaiselle, joka on filosofisista kysymyksistä vakavasti kiinnostunut. Tuskin missään kohdassa te­kijä on yleistajuisuutta tavoitellessaan tinkinyt tarkkuuden vaati­muksista. Kirjoitus on kokonaisuudessaan aidon ja korkeatasoisen filosofisen ajattelun näyte. Se sisältää huomionarvoisia uusia tuloksia. Ainakin kahdessa tärkeässä kohdassa – kysymyksissä käännettä­vyydestä ja konseptuaalisen optimin periaatteesta – se kehittää tekijän aikaisemmissa tutkielmissa havaittavia ajatusaiheita lopul­liseen kypsyyteen. Filosofia, joka päättää työpäivänsä tällaiseen saa­vutukseen, on mielestäni ylistettävä onnelliseksi.

Julkaistu luku on ainakin minulle tehnyt ymmärrettäväksi myös, miksi Eino Kaila monivuotisista ponnistuksistaan huolimatta ei voi­nut kirjoittaa »Hahmottuvaa maailmaa» valmiiksi. Jos pitää julkaisu­kelpoista lukua koko teoksen keskitason mittana, saa kuvan mitä vaativimmasta tehtävästä. En tunne toista aikamme ajattelijaa, jonka menestystä tällaisessa tehtävässä voisi pitää varmana. Eino Kailalle antoi siihen ihanteelliset edellytykset tietojen runsaus ja

 

43

 

aatteiden omaperäisyys. Vaatimustason korkeus ja itsekritiikin säälimätön ankaruus teki kuitenkin tien toteutumiseen liian pitkäksi.

Eino Kaila kaatui keskellä filosofista taistelutannerta. Yli sen, mitä hän tutkijana saavutti, kohoaa arvossa se vakavuuden ja totuu­denrakkauden esimerkki, jonka hän filosofisella elämällään antoi.

 

44

 

Viitteet:

¹ Tekijä tarkoittaa kutsumistaan Suomen Akatemian jäseneksi, sitä v. 1948 perustettaessa.