Žižek, Slavoj

Janne Kurki (julkaistu 26.9.2007)

Slavoj Žižek (1949—) on toiminut sekä sosiologian että kulttuurin tutkimuksen professorina Ljubljanan yliopistossa Sloveniassa. Tätä nykyä hän toimii uuden kirjansa mukaan vanhempana tutkijana samaisessa Ljubljanan yliopistossa ja johtajana Humanististen tieteiden keskuksessa Birkbeck Collegessa Lontoossa. Itse hän on todennut olevansa ennen kaikkea filosofi.

Žižek varttui Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa, silloisessa Jugoslaviassa. Nuorukaisena hän haaveili elokuvaurasta, mikä on yhä nähtävissä lähes kaikissa hänen kirjoituksissaan, ne kun tulvivat elokuvaesimerkkejä. Filosofiksi tuleminen oli hänen mukaansa ”toiseksi paras” vaihtoehto: filosofia tuli korvikkeeksi ”ensisijaiselle intohimoiselle kiintymykselle” (Žižek & Daly 2004, 23).

Žižek aloitti filosofin uransa 15-vuotiaana lukemalla ”standardimarxilaista klassikkokamaa” (Žižek & Daly 2004, 24). Seuraavaksi Sloveniassa vallinnut vahva heideggerilainen vaikutus sai hänet tarttumaan Heideggeriin. (ks."Heidegger, Martin") Tämän jälkeen hän siirtyi ranskalaisiin strukturalisteihin.

Žižek opiskeli filosofiaa Ljubljanan yliopistossa. 22-vuotiaana hän julkaisi ensimmäisen kirjansa, joka oli hänen meidän nykyistä kandintyötämme suurin piirtein vastaava opinnäytteensä. Se oli sekoitus Heideggeria ja Derridaa ja Žižekin itsensä mukaan ”melko sekava” (Žižek & Daly 2004, 27—28).

Tämän jälkeisen suurin piirtein meidän pro graduamme vastaavan opinnäytteensä Žižek teki ranskalaisista ajattelijoista (Derrida, Kristeva, Lacan, Foucault jne.), mutta orientaatio ei ollut vielä selvä. Seuraavana opinnäytteenään hän teki väitöskirjan Heideggerista. Myöhemmin hän teki vielä toisenkin väitöskirjan 1970-luvun lopulla Lacanista, jolloin selvä lacanilainen orientaatio ilmaantui.

Žižek piti Lacania (ks. "Lacan, Jacques Marie") aina vuosiin 1975—1976 asti täysin käsittämättömänä. Tuolloin hän koki eräänlaisen ”ilmestyksen” ja ”kääntyi” lacanilaisuuteen. 1970-luvulla Jugoslaviassa vallitsi kovan linjan kommunismin intiaanikesä ja Žižek oli työtön vuosina 1973—1977: vaikka Žižek liikkuikin Heideggerin ja Derridan välistä kohti mm. Althusseria, häntä ei pidetty Jugoslaviassa ”oikeasti” marxilaisena. Žižekiä (ja ranskalaista ajattelua) eivät kuitenkaan vastustaneet vain ”oikeat” marxilaiset, vaan myös muut Slovenian silloiset hallitsevat koulukunnat: Frankfurtin koulukuntalaiset, analyyttiset filosofit, heideggerilaiset... Kuvaavaa on, että pro graduunsa Žižekin täytyi liittää — koska kyseinen opinnäyte ei ollut tarpeeksi marxilainen — erityinen marxilainen täydennysosa. Ironista puolestaan on se, että työttömyyskautensa jälkeen Žižek sai (paradoksaalisesti) työpaikan puolueen keskuskomitean Marxilaisesta keskuksesta. Paradoksi on siinä, ettei häntä pidetty tarpeeksi marxilaisena opettamaan filosofiaa yliopistossa, mutta hän oli sopiva työskentelemään puolueen keskuskomiteassa. Kyseistä työtä hän on itse kuvannut merkityksettömäksi kokouksissa istumiseksi. Jälkiviisaasti ajateltuna tämä työ tarjosi kuitenkin aitiopaikan ideologisen järjestelmän toimintaan sisältäpäin. Myös tämän virkamieskauden jäljet ovat luettavissa hänen töissään.

Virkamiehenä toimimisen jälkeen Žižek sai tutkijan paikan Sosiaalitieteiden instituutista Sosiologian laitokselta Ljubljanan yliopistosta. Tämä siitäkin huolimatta, että ”kaikki tiesivät, että olin filosofi, eikä minulla ollut mitään tekemistä sosiologian kanssa”. Niinpä hän teki filosofiaa ja sosiologit ”yksinkertaisesti sietivät sitä” (Žižek & Daly 2004, 32).

Žižek jatkoi toisen tohtorintutkinnon jälkeistä tutkimustaan 1980-luvun alussa Pariisin VIII yliopistossa, kun Jacques-Alain Miller (Jacques Lacanin vävy ja perinteen jatkaja) tarjosi hänelle sieltä ulkomaisen avustajan paikan. Pariisissa Žižek sai myös psykoanalyytikon koulutuksen Millerin huomassa ja hän toteaakin, että ”minun Lacanini on Millerin Lacan” (Žižek & Daly 2004, 33—34). Tällä hän tarkoittaa sitä, ettei hän omasta mielestään ymmärtänyt Lacania ennen Millerin antamaa opetusta.

Jo 1970-luvun lopulla Žižek perusti muutamien tuttaviensa kanssa ”Teoreettisen psykoanalyysin yhdistyksen” lähinnä institutionaalisista syistä. Hän itse kuvaa tätä yhdistystä ”ei-olemassaolevaksi koulukunnaksi” (Žižek & Daly 2004, 36—37). Oleellisempaa oli epämuodollinen yhteistyö muutamien läheisten tutkijoiden kanssa, joista kukin työskenteli yksin, mutta jotka jakoivat toistensa yksinäisyyden. Tätä joukkoa on sittemmin alettu kutsua Slovenian lacanilaiseksi koulukunnaksi. Varsinaisen kansainvälisen läpimurtonsa Žižek teki vuonna 1989, jolloin Verso julkaisi hänen nopeasti klassikon asemaan nousseen kirjansa Ideologian ylevä objekti (Žižek 2005).

Žižekin peruskäsitteistö muodostuu Jacques Lacanin kehittelemistä psykoanalyyttisista peruskäsitteistä. Lisäksi Žižek ammentaa paljon saksalaisen idealismin ja marxismin perinteistä. Keskeisimmiksi käsitteiksi Žižekillä ovat muodostuneet mm. seuraavat termit: imaginaarinen, symbolinen ja reaalinen, fantasia, subjekti, minä/ego, yliminä, signifioija, toinen ja Toinen, oire, sinthome, jouissance, objekti a.

Žižekin teokset 

Suomeksi:

Žižek, Slavoj (2005). Ideologian ylevä objekti. (The Sublime Object of Ideology, 1989). Suom. Heikki Kujansivu ja Janne Kurki. Apeiron Kirjat, Vantaa.

Žižek, Slavoj (2004b). Tervetuloa reaalisen autiomaahan! (Welcome to the Desert of the Real!, 2002). Suom. Janne Kurki. Apeiron Kirjat, Vantaa.

Englanniksi ja ranskaksi:

Žižek, Slavoj (1988). Le plus sublime des hystérieques: Hegel passe. Point Hors Ligne, Paris.

Žižek, Slavoj (1989). The Sublime Object of Ideology. Verso, London.

Žižek, Slavoj (1991). Looking Awry — An Introduction to Jacques Lacan through Popular Culture. The Massachusetts Institute of Technology Press, Cambridge.

Žižek, Slavoj (1994). The Metastases of Enjoyment — Six Essays on Women and Causality. Verso, London.

Žižek, Slavoj (1996). The Indivisible Remainder — An Essay on Schelling and Related Matters. Verso, London.

Žižek, Slavoj (1999). The Ticklish Subject. Verso, London.

Žižek, Slavoj (2000). The Art of the Ridiculous Sublime: On David Lynch's Lost Highway. Walter Chapin Simpson Center for the Humanities, Seattle.

Žižek, Slavoj (2002). Welcome to the Desert of the Real! Verso, London.

Žižek, Slavoj (2004a). Iraq — The Borrowed Kettle. Verso, London.

Žižek, Slavoj (2006). The Parallax View. The MIT Press, Cambridge.

Žižek, Slavoj & Daly, Glyn (2004). Conversations with Žižek. Polity, Cambridge.
 

Kirjallisuus

Žižekin herättämästä keskustelusta on syytä mainita ainakin Judith Butlerin, Ernesto Laclaun ja Ian Parkerin kommentaarit. Keskeisenä keskustelun viitepisteen muodostaa Butlerin, Laclaun ja Žižekin yhteisteos Contingency, Hegemony, Universality.

Butler, Judith (1993). Bodies that Matter: On the Discursive Limits of Sex. Routledge, New York.

Butler, Judith (1997). The Psychic Life of Power: Theories in Subjection. Stanford University Press, Stanford.

Butler, Judith, Ernesto Laclau & Slavoj Žižek, (2000). Contingency, Hegemony, Universality — Contemporary Dialogues on the Left. Verso, London.

Parker, Ian (2004). Slavoj Žižek — A Critical Introduction. Pluto Press, London.

Internet-lähteet

Žižekiltä on julkaistu lyhyitä artikkeleita eri www-osoitteissa. Tärkeimpänä näistä foorumeista voitaneen pitää englanninkielisistä sivustoa www.lacan.com, jolla julkaisevat aktiivisesti Žižekin lisäksi myös muun muassa Alain Badiou ja Jacques-Alain Miller (Lacanin vävy ja perinnön jakaja/jatkaja), sekä monet tunnetut Lacan-tutkijat. Näillä sivustoilla on nähtävissä myös videoita Žižekin pitämiltä luennoilta.