Käytännöllisen filosofian professori, juristi, dekaani.

Mikael Wexionius syntyi Pjätterydin pappilassa Smoolannissa vuonna 1609. Hän aloitti opintonsa Uppsalassa ja jatkoi virkamieshallituksen tuella valtio-opin opintoja Hollannissa ja Saksassa vuosina 1633–36. Kun Turun Akatemia perustettiin, oli Wexionius yksi ensimmäisistä professoreista ja hänestä tuli filosofisen tiedekunnan ensimmäinen dekaani. Hän tarkasti lainsäätäjän viisautta käsittelevän tutkielman, joka on ensimmäinen painettu kirjoitus Suomessa vuonna 1642. Samanaikaisesti kun hänet nimitettiin Suomen ensimmäiseksi oikeusopin tohtoriksi vuonna 1650, aateloitiin hänet nimellä Gyldenstolpe. Läänityksinä hän sai kuusi maatilaa.

Tuon ajan akateemiset säädökset määrittävät yksityiskohtaisesti mitä Wexioniuksen oppituolilla käytännöllisessä filosofiassa opetetaan. Aihealueet olivat etiikka, politiikka ja kotitalousoppi. Etiikkaa oli opetettava vähäisin kommentein Aristoteleen opin mukaan ja professorin oli valittava asiaankuuluvat kirjoitukset itsenäisesti luettaviksi. Politiikan puolella oli majesteetin oikeuksia tuotava esiin isänmaallisin esimerkein. Erotuksena Uppsalan yliopistosta kuului myös historia sivuaineena filosofian oppiaineeseen.

Wexionuksen etiikan lähtökohtana on aristoteliaaninen hyveoppi. Hyveellinen elämä toteuttaa korkeinta hyvää ja siten autuaallisuutta, eudaimoniaa. Tämä autuaallisuus koostuu kolmesta osasta: sielun hyvästä, ruumiillisesta hyvästä sekä hyvästä kohtalosta. Wexionius jakaa pääasiallisen kiinnostuksen aiheensa, sielun hyvän, edelleen kahtia teoreettiseen hyvään, joka on tietoisuutta olemisesta ja erityisesti perimmäisestä hyvästä eli Jumalasta, sekä käytännölliseen hyvään, jota on hyveellinen toiminta. Tästä jako jatkuu edelleen aristoteelisten hyveiden ja Jumalan kymmenen käskyn yhdistämisellä. Jumalainen hyve hurskaus löytyy myös käskyistä 1–3. Koska yhteiskunta pohjautuu perheeseen, vastaa oikeudenmukaisuus neljättä käskyä. Urhoollisuus ja lempeys esitetään viidennessä käskyssä. Urhoollisuus ymmärretään siten, että urhoollinen ei anna itsensä tulla tapetuksi. Kahdeksas käsky käsittelee Aristoteleen niin sanottuja seurallisia hyveitä, muun muassa totuudenmukaisuutta. Viimeisenä rinnastetaan kaksi viimeistä käskyä ja Aristoteleen ”epätäydelliset hyveet”. Koko ajatuskuvio perustuu Melanchtonin aikaisempaan yritykseen mukauttaa kristinuskon käskyt Aristoteleen etiikkaan. Varhaisempana esikuvana viitataan usein Ciceron De Officiis -teokseen.

 Valtio-opin puolella on Wexioniuksen tärkein aikaansaannos tutkielma, jossa yritetään soveltaa tuon ajan teoreettista kaanonia ruotsalaisen valtakunnan aktuaalisiin suhteisiin. Tutkielmassaan hän ilmaisee sympatiansa valtiomuodoista rajattua monarkiaa kohtaan. Saksalaisen Althusiuksen mukaan kansan edustajien tulee valvoa hallitsijaa vallan väärinkäytösten estämiseksi. Wexioniuksen mukaan nämä edustajat pitää edelleen valita aristokraattien keskuudesta, eli kansan parhaasta osasta. Valtakunnan säädyt ja neuvokset muodostavat Wexioniuksen mukaan loistavasti tällaisen, ja hän polemisoi niitä aatelistoon kohdistuneita protesteja vastaan, joita esiintyi valtiopäivillä vuonna 1650. Hänen erottelunsa täydellisiin alamaisiin ja alamaisiin, joilla oli privilegioita, miellytti Per Brahea, mutta ei saanut kuningas Kaarle Kustaata luopumaan olemassa olevasta järjestelmästä.

Wexionius julkaisi eettis-poliittisten töiden lisäksi muitakin tärkeitä teoksia. Hänen tiivistetty sen aikaista Ruotsin valtakuntaa koskeva käsikirjansa muodosti yhdessä hänen valtio-oppinsa ja juridiikkaa koskevien kirjoitustensa kanssa yhtenäisen kokonaisuuden kasvavan suurvallan virkamiesten koulutusta silmälläpitäen. Hän kuoli Turussa vuonna 1670.

Erik Hallstensson/Filosofia.fi. Suomennos Sonja Vanto/Filosofia.fi.
 

Keskeiset teokset

Collegium ethicum, praecipuas quaestiones, in generali philosophiae practicae parte occurrentes, exhibens (1647-49)
Politica ad modernum imperii Sveo-Gothici statum accommodata (1657)

AINEISTOT