Verkkoloki lokakuulle 2007

Verkkoloki on tarkoitettu raporteille, katsauksille, kolumneille, linkkivihjeille, ajankohtaisuutisille, kirjakatsauksille sekä muille vastaaville vapaan ja ajankohtaisen kirjoittamisen lyhyehköille lajityypeille.

 


TT
30.10.2007
Via Philosophy-l -list:
-------------

We (David Chalmers and David Bourget) are pleased to announce the
launch of MindPapers, a new website with a bibliography covering
around 18000 published papers and online papers in the philosophy of
mind and the science of consciousness.  This site grew out of a
combination of David Chalmers' old bibliography in philosophy of mind
and his page of online papers on consciousness, but it is much larger
and has many new capacities, programmed by David Bourget.  The site
address is:

  http://consc.net/mindpapers/

The top-level structure is as follows.  There is an all-new section on
the philosophy of perception (with 50 subtopics and subsubtopics), and
many new subtopics and subsubtopics throughout.

    * Part 1: Philosophy of Consciousness [2773 entries]
    * Part 2: Intentionality [2365 entries]
    * Part 3: Perception [1816 entries]
    * Part 4: Metaphysics of Mind [2153 entries]
    * Part 5: Miscellaneous Philosophy of Mind [2338 entries]
    * Part 6: Philosophy of Artificial Intelligence [1187 entries]
    * Part 7: Philosophy of Cognitive Science [1526 entries]
    * Part 8: Science of Consciousness [3920 entries]

Capacities include (i) links and citation information throughout, (ii)
flexible navigation, display, and search options, (iii) the ability to
submit and edit entries, (iv) the capacity for automated off-campus
proxy access to commercial sites, and (v) a wealth of statistical
information.

There is also a separate front end for "Online Papers on
Consciousness".  Where MindPapers now combines both offline published
papers and online papers from free and commercial sites, Online Papers
on Consciousness is devoted to free online papers (currently around
4700).  It is based on the same database as MindPapers, but is
organized in a way to emphasize issues concerning consciousness and
cognitive science rather than the philosophy of mind.  The address is

  http://consc.net/online/

We encourage everyone to try these sites and to submit relevant
material that we are missing (try searching on your own name).  There
are tools on the site for submitting entries and corrections, as well
as for notifying us about bugs and suggestions.

--David Chalmers and David Bourget
  ;
  Australian National University.
Helsingin kirjamessuilla on filosofista tematiikkaa tarjolla yltäkyllin aina urheilun etiikasta kulttuurilehtien historiaan. Muutamia täsmäpoimintoja:

Torstaina Louhi-lavalla kello 14 on nuorten filosofiafoorumi, jossa kysytään saako ilmaisunvapautta rajoittaa ja millä perusteella? Filosofiassa syventäviä opintoja suorittavat lukiolaiset keskustelevat kirjailija, lakimies, filosofi Jarkko Tontin kanssa. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun.

Perjantaina kello 14 Aleksis Kivi-lavalla julkaistaan EFS ry:n kustantama Mika Hannulan kirja Suomalaisuus - erään sukupolven tarina. Kirjassa kysytään mistä puhumme kun puhumme Suomesta ja suomalaisuudesta? Kirja hahmottaa Suomea ja suomalaisuutta monikollisina käsitteinä, kriittisen refleksiivisinä välineinä pohtia keitä me olemme, missä me olemme ja minne olemme kenties menossa.

Sununtaina Katri Vala-lavalle astelee kello 14:30 professori Timo Airaksinen kertomaan kirjastaan Elämänhallinnan haaste. Mottona:
"Jos toivoa ylipäänsä on, se on löydettävissä omien ajatusten ja tunteiden hallinnasta."

Edelleen sunnuntaina Takauma-lavalla kello 16:00 suomentajat
Anna Helle ja Tapani Kilpeläinen keskustelevat Deleuzesta kirjoittajana ja käännettävänä. Haastattelijana on Nuori Voima -lehden päätoimittaja Olli Sinivaara.
Tommi Wallenius

Muistokirjoitus André Gorzille (1923–2007)

Nimellä André Gorz tunnettu filosofi, kirjailija ja lehtimies teki itsemurhan 24. syyskuuta 2007 yhdessä syöpää sairastaneen vaimonsa Dorinen kanssa. Heidät löydettiin vieretysten kuolleena Vosnonin (Auben departementissa, Pariisista kaakkoon) talostaan, lähimmille ystävilleen ja sukulaisilleen kirjoittamiensa viestien keskeltä.

André Gorz syntyi Wienissä vuonna 1923 Gerard Hirsch -nimisenä. Gorzin äiti oli saksalaissyntyinen katolinen, hänen isänsä oli ajan antisemitistisen ilmapiirin vuoksi katolilaiseksi kääntynyt juutalainen. Koulussa häntä kutsuttiin saksalaisittain nimellä Horst, mutta muuttaessaan Pariisiin vuonna 1949 oli suotavampaa aloittaa lehtikirjoittelu ranskalaistetulla nimellä Michel Bosquet. Pariisilaistunut Gorz sai Ranskan kansalaisuuden vuonna 1954. Vuonna 1957 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Le traître kirjailijanimellä André Gorz, koska pelkäsi kirjojensa kumouksellisen luonteen vaarantavan hänen työmahdollisuutensa toimittajana. Työskenneltyään Paris-Press ja L’Expess -lehdissä hän siirtyi Jean Danielin ja kumppanien kanssa perustamaan vasemmistolaista, vuonna 1964 ilmestymisensä aloittanutta viikkolehteä Le Nouvel Observateur. Hän osallistui myös sartrelaisen Les Temps Modernes -lehden toimitustyöhön.

Gorz oli valmistunut Lausannessa kemisti-insinööriksi vuonna 1945, muuta yliopisto-tutkintoa hänellä ei ollut eikä hän koskaan toiminut opettajana. Filosofikirjailija Gorz antoi hyvin vähän haastatteluja ja suhtautui varauksellisesti julkisuuteen, vaikka olikin ahkera ja kantaaottava kirjoittaja ja mielipidevaikuttaja. Hän vierasti sitoutumista mihinkään identiteettiin, mutta Gorzia on liitetty eksistentialismiin, marxismiin ja ekologiseen liikkeeseen. Gorz vitsaili englantilaisten pitävän häntä Jean-Paul Sartren perillisenä, saksalaisten Frankfurtin koulukunnan jälkeläisenä, Ranskassa hän taas käy paremminkin Ivan Illichin oppilaasta.

Sartren tapaan André Gorzin eksistentialistisen marxismin keskipisteessä oli yksilön autonomia, joka taas oli välttämättön ehto myös yhteiskunnan muuttamiseksi. Gorz kritisoi voimakkaasti yhteiskunnan alistamista ekonomiselle järjelle ja vaati puolestaan talouden alistamista poliittiselle ohjaukselle. 1960- ja 1970-lukujen vaihteesta lähtien radikaali kapitalistisen tuotantojärjestelmän ja konsumerismin kritiikki kehittyi hänen ajattelussaan vahvaksi ekologiseksi painotukseksi. Nopeita ja radikaaleja muutoksia tuotantotapoihimme ja kulutustottumuksiimme vaatinutta Gorzia pidetäänkin Ranskassa yhtenä ekologisen ajattelun isänä. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi myös proletariaatin kulttiin ja perinteiseen palkkatyön malliin käpertyneen vasemmiston kritiikistä. Gorz itse kävi dialogia Marxin teosten kanssa kehitellen kansalaisten perustulolle pohjautuvaa utopiaa, jonka tarkoitus oli haastaa palkkatyölle perustuneet mallit, jotka ovat käyneet vanhanaikaisiksi työn yhä vähentyessä ja muuttuessa materiaalisesta immateriaaliseksi.

André Gorzin paristakymmenestä kirjasta viimeiseksi jäi hänen englantilaissyntyiselle vaimollensa omistama, vuonna 2006 ilmestynyt Lettres à D. – Histoire d’un amour. Hän kirjoittaa kirjeen muotoon laaditussa tekstissään katuvansa sitä, kuinka hän oli kuvannut puolisoaan totuudenvastaisesti ensimmäisessä romaanissaan, ja sitä, miten vähän Dorine oli myöhemminkin esillä hänen kirjoituksissaan, vaikka juuri tämä oli mahdollistanut teokset ja koko hänen eksistenssinsä. Gorz kirjoittaa Lettres à D.:ssä: »Täytät pian 82 vuotta. Olet lyhentynyt kuudella senttimetrillä, painat enää vain neljäkymmentäviisi kiloa, ja olet yhä kaunis, viehkeä ja haluttava. Viisikymmentäkahdeksan vuotta olemme eläneet yhdessä ja rakastan sinua enemmän kuin koskaan. Viime aikoina olen uudelleen rakastunut sinuun, ja uudestaan kannan sisälläni raatelevaa tyhjyyttä, joka täyttyy vain kun kehosi painautuu omaani vasten.» Gorz jatkaa toisaalla samassa teoksessa: »Emme kumpikaan haluaisi elää kauemmin kuin toinen meistä. Olemme usein sanoneet, että jos meillä olisi toinen elämä – mikä on vastoin kaikkea todennäköisyyttä – haluaisimme viettää sen yhdessä.»

André Gorzin teoksia

Le traître (1957)
La morale de l'histoire (1959)
Stratégie ouvrière et néocapitalisme (1964)
Le socialisme difficile (1967)
Réforme et révolution (1969)
Critique du capitalisme quotidien (1973)
Critique de la division du travail (1973)
Écologie et politique (1975)
Écologie et liberté (1977)
Fondements pour une morale (1977)
Adieux au prolétariat – Au-delà du socialisme (1980)
Les Chemins du Paradis – L’agonie du capital (1983)
Métamorphoses du travail – Critique de la raison économique (1988)
Capitalisme, Socialisme, Écologie (1991)
Misères du présent, richesse du possible (1997)
L’immatériel – Connaissance, valeur et capital (2003)
Lettre à D. – Histoire d'un amour (2006)

Suomennoksia

Työväenliike ja sosialismi. Huutomerkki-sarja, 1971.   
Eläköön työttömyys! Kirjoituksia työstä, ekologiasta, vapaudesta. Suomennettu useista alkuteoksista, toim. Keijo Rahkonen, suom. Risto Heiskala. Helsinki, Kansan sivistystyön liitto 1982.

Logokseen on lisätty artikkeli André Gorz, jonka on kirjoittanut Tommi Wallenius. 
 
Liettuan filosofian isä oli suomalainen, Viipurissa syntynyt Vasili (Wilhelm) Sesemann (1884–1963), jonka pääteos Estetiikka julkaistaan nyt englanniksi. Kirjan julkaisua juhlistetaan perjantaina 19.10. seminaarilla Kaunasissa, Liettuassa, Vytautas Magnus –yliopistolla arvovaltaisen kutsuvierasjoukon sekä Vasili Sesemannin elossa olevien sukulaisten ja jälkeläisten kera.

Itämeren maiden välinen sosiaalinen ja kulttuurinen yhteiselo oli ennen maailmasotia paljon tiiviimpää, syvempää ja rikkaampaa kuin tänä päivänä ymmärretään. Sesemannin koko elämänkaari ja filosofinen työ heijastelevat näitä itämeren alueen vanhoja siteitä, kulttuurisia yhteyksiä ja paneurooppalaisia tavoitteita, jotka myöhempi historiallista kaaos ja poliittinen sulkeutuneisuus katkaisi koko 1900-luvun jälkipuoliskoksi.

Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitos on elvyttänyt yhteistyötä ja -tutkimusta Baltian maiden filosofian laitosten kanssa 1990-luvun alusta lukien. Tärkeä etappi tässä on Sesemannin teoksen kääntäminen englanniksi, kansainvälisen tutkijayhteisön ulottuville.

Vasili Sesemann oli kirjailija Oscar Parlandin ja runoilija Henri Parlandin setä. Sesemann syntyi Viipurissa, opiskeli filosofiaa ja klassista filologiaa Pietarin yliopistossa sekä psykologiaa, estetiikkaa ja pedagogiikkaa Berliinin ja Marburgin yliopistoissa. Vuonna 1923 Sesemann kutsuttiin Kaunasin yliopistoon vierailevaksi professoriksi, josta hän myöhemmin siirtyi Vilnaan. Saksalaiset miehittäjät sulkivat yliopiston 1943, ja jatkettuaan sodan jälkeen työskentelyään Sesemann joutui 1950 vuorostaan neuvostoviranomaisten pidättämäksi ja tuomittiin Siperiaan. Vapauduttuaan kuuden vuoden jälkeen hänen sallittiin palata Vilnan yliopistoon, jossa hän työskenteli kuolemaansa 1963 saakka.

Vasili Sesemannin elämä, persoona ja filosofia heijastelevat monin tavoin aikakauttaan ja katkenneita yhteyksiä Itämeren alueen maiden välillä. Hänen kulttuurinen taustansa, jossa yhtyvät suomalaiset, ruotsalaiset, saksalaiset ja venäläiset juuret antoivat poikkeuksellisen näkökulman tuon ajan historiallisiin tapahtumiin. Yhdistyneinä viime vuosisadan raskaisiin historiallisiin tapahtumiin ovat nämä rikkaat ja monikulttuuriset taustat selkeästi havaittavissa hänen työssään: hän oli syvällisesti perehtynyt aikakautensa filosofisiin kysymyksiin, kirjoitti ja opetti monilla kielillä ja loi liettualaisen filosofian terminologian. Tämä ansiosta Vasili Sesemannia voi kutsua tärkeimmäksi baltialaiseksi filosofiksi.

Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitoksen ja Kaunasin Vytautas Magnus -yliopiston Sesemann-yhteistyötä ja -julkaisutoimintaa ovat tukeneet erityisesti Suomen ja Liettuan suurlähetystöt, Suomi-Liettua kulttuurisäätiö, Pohjoismaiden ministerineuvosto sekä dekaani Hannu Niemi Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta. Muita merkkipaaluja nyt käännetyn ja julkaistavan Estetiikan ohella ovat olleet keväällä 2006 Helsingissä järjestetty seminaari The Baltic philosopher. The life and philosophy of Vasili Sesemann sekä saksalaisen tutkijan Thorsten Botz-Bornsteinin kirjoittama teos Vasily Sesemann. Experience, Formalism, and the Question of Being.

Teksti: http://www.valt.helsinki.fi/ajankohtaista/post-409.htm
Debatt i Norge
De norska filosofiska institutionerna lider av Ex.phil.-undervisningen, och studenterna blir lurade, skriver Viggo Rossvær, professor i filosofi vid Universitetet i Tromsø. Ex.phil., den obligatoriska tidigare årslånga filosofiska förberedande undervisningen som alla universitetsstudenter skulle gå, har krympts ihjäl och blivit en black om foten då institutionerna enbart har studenter att gå den en tredjedel av året, men måste hålla lärarna anställda hela året. Det som säljs som arvet efter Arne Næss har enligt Rossvær schabblats bort och förlorat sin kritiska udd, och nu måste man fundera om man kan hålla det eller inte, eller på att göra andra radikala förändringar i examensstrukturerna.
Läs inlägget i Aftenposten.no från den 31.1.2007.

Tänään 10.10.  ja tästä eteenpäin joka vuosi 10.10. vietetään Euroopassa kuolemanrangaistuksen vastaista päivää. Ehdotukseen yhtyivät kaikki muut EU:n maat paitsi Puola. Puolassa onkin ollut yrityksiä palauttaa kuolemanrangaistus lailliseksi, mutta ne eivät ole onnistuneet.  Tällä hetkellä kuolemantuomioiden täytäntöönpanojen kärkimaa maailmassa on Kiina ja perässä tulevat mm. Iran, Yhdysvallat, Irak, Sudan ja Pakistan. Nämä maat panevat täytäntöön n. 90 prosenttia kaikista maailman kuolemanrangaistuksista. Kuolemanrangaistus on voimassa 80 valtiossa.

Kuolemanrangaistus on myös filosofisten keskustelujen aihe. Katso esimerkiksi:

Internet encyclopedia of philosophyn artikkeli capital punishment
Ethics Updates -sivuston hakemisto aiheesta.
 
I Hufvudstadsbladets söndagsbilaga 7.10.2007 intervjuar Erik Wahlström professor emeritus Lars Hertzberg om filosofin och om Filosofia.fi.

"En finländsk filosofiportal, filosofia.fi, invigdes förra veckan. Är det ett tecken på att filosofin har blivit aktuell och modern? Långt ifrån.
Filosofin har ju alltid varit aktuell. [...] Dagens mediekultur (i vilken internet är en huvudbeståndsdel) fungerar enligt Hertzberg enligt en "antisokratisk princip": det är bättre med en felaktig förklaring som är lätt att förstå än en korrekt förklaring som kräver tankearbete. Så en medietrendig filosofi är en inre motsägelse.

Man kan tänka sig vilken chock en ungdom får som grubblar över en fråga som viljans frihet eller icke-frihet när han surfar in på portalen för att ta reda på saken. Hundratals gubbar har skrivit oceaner av text om den under hundratals år. Borde man alls läsa det där? Det är omöjligt."

Filosofia.fi svarar här och nu: "Nja, det är nog möjligt. De flesta av de 5 träffarna i portalen refererar till titeln på Wilhelm Bolins verk från 1868."

Vi hoppas att portalen snart blir större och värre, och som befarat sänder den sökande tillbaka till digiboxen - eller till diskussionsforumet, som är på kommande i Filosofia.fi.


YN
Anförande vid öppnandet av filosofiportalen ”filosofia.fi” 26.9.07
Lars Hertzberg

Finns det rum för filosofi i dagens västerländska samhälle? Det är en kliché att konstatera att vi lever i en tid som vill bedöma varje mänsklig aktivitet i ekonomiska termer. Varje verksamhet som gör anspråk på offentliga medel måste göra rätt för sig i termer av nytta. Men vilken är nyttan av filosofin? Det är lockande att tänka sig att filosofins tid är förbi.

Det här är ändå en förenklad bild av hur dagens människa tänker. Vi glömmer lätt att det finns dimensioner av vårt gemensamma liv som inte ens den mest hårdhudade ekonomist skulle vara beredd att sätta en prislapp på. Ett exempel på det är den form för legitimering av politisk makt som utvecklats i västerlandet, och som vi kallar demokrati. Vilken är nyttan med demokrati? Det har visserligen gjorts undersökningar som tyder på att ett demokratiskt samhällsskick medför vissa utvecklingsfördelar, men i grunden är frågan fel ställd. Demokratin kan inte underställas nyttokriterier, eftersom den utgör det forum inom vilket man strävar efter att besvara själva frågan om vad samhällsnytta är. Att fråga vilken nyttan med demokrati är ur samhällets synvinkel innebär alltså en logisk cirkel.

I det här avseendet finns det en analogi mellan demokrati och filosofi. De här två traditionerna har inte bara det gemensamt att båda brukar spåras tillbaka till antikens Grekland. Frågan om filosofins nytta är missriktad på ett liknande sätt som frågan om demokratins nytta, eftersom frågan om vad nytta är, och varför nytta är viktigt, i själva verket är filosofiska problem.

Demokratins kärna är inte själva valen och omröstningarna, utan den debatt som omger dem. I en demokrati löser man inte konflikter genom en blind kraftmätning mellan olika intressegrupper, utan genom att konkurrerande perspektiv på de gemensamma angelägenheterna artikuleras och bryts mot varandra. Utan denna debatt skulle demokrati reduceras till en majoritetsdiktatur.

Behovet av en samhällsdebatt bottnar i att verkligheten är mångtydig. De politiska besluten kan därför inte härledas mekaniskt ur samhällsmedlemmarnas en gång för alla givna, statiska preferenser. Vår syn på vad vi innerst inne vill, vad som är möjligt att uppnå och vad det skulle innebära att uppnå det, omvandlas ständigt i mötet med de andra. Exempel på detta är den aktuella debatten om vad en rättvis lön innebär, eller i vilken utsträckning medborgarna kan och bör göras ansvariga för sin egen hälsa.

På ett liknande sätt hänger utrymmet för filosofisk diskussion samman med att det finns en öppenhet i vår förståelse av tillvaron. Den här öppenheten kan också förstås som en öppenhet i vår förståelse av vårt eget tänkande. Ställda inför kravet att inför andra artikulera vår ståndpunkt finner vi småningom fram till en formulering vi är beredda att ställa oss bakom. Genom diskussionen med de andra upptäcker vi våra egna tankar. Och det här är en process som aldrig är fullbordad.

Det skulle vara en överdrift att påstå att utan filosofi skulle ingen demokrati vara möjlig. Däremot skulle man kunna säga att det inte finns någon entydig gränslinje mellan samhällsdebatt och filosofisk diskussion. Ett samhälle utan filosofi skulle inte vara ett sämre samhälle: vi kan helt enkelt inte föreställa oss hur det är beskaffat. I praktiken kommer filosofi att bedrivas i varje mänskligt samhälle, vare sig det finns en offentligt finansierad utbildning och forskning i filosofi eller inte. Men kvaliteten på debatten kommer givetvis att variera.

Man skulle alltså kunna hävda att demokratin alltid är filosofisk. Men man kan också påstå att filosofin är demokratisk. Till skillnad från andra akademiska discipliner finns det inga inträdeskrav eller trösklar för den som vill delta i en filosofisk diskussion. Inte heller finns det någon kunskaps- eller lärobyggnad man först måste tillägna sig, eller någon dyr apparatur man måste införskaffa. Allt som behövs är ett engagemang för klarhet och en beredskap att lyssna till andra, en vilja att anstränga sig för att göra sig förstådd. Det här är kanske egenskaper som alla inte har, men det handlar om ett förhållningssätt, inte om något som är förbehållet en särskild elit i samhället.

Tyvärr har akademiska filosofer inte alltid lätt för att erkänna det här. De använder sig gärna av en snårig terminologi och av en historisk referensram. Den här fackkunskapen blir lätt till en skyddsmur som man gömmer sig bakom för att komma i åtnjutande av samma respekt som representanterna för olika specialvetenskaper. Till detta vill jag invända att om man inte är i stånd att förklara sina frågeställningar på folkspråket, så är det man sysslar med inte värt namnet filosofi. Det är som att försöka prångla ut checker utan täckning.

Låt mig här citera den amerikanska filosofins Gossen Ruda, den nyligen avlidne Richard Rorty (jag vill ingalunda antyda att jag skulle skriva under på allt Rorty har sagt, men här tycker jag han träffar huvudet på spiken):

Filosofins professionalisering, dess omvandling till en akademisk disciplin, var ett nödvändigt ont. Men den har uppmuntrat försöken att göra filosofin till en autonom kvasivetenskap. De här försöken borde motarbetas. Ju mera filosofin står i växelverkan med andra mänskliga aktiviteter – inte bara med naturvetenskaperna, utan också med konsten, religionen och politiken – desto relevantare blir den för kulturpolitiken, och därigenom nyttigare. Ju mera den strävar att bli autonom, desto mindre uppmärksamhet är den förtjänt av.

Den professionella filosofin är viktig. Utan den riskerar diskussionen att bli trubbig. Men den kan å andra sidan inte förlora kontakten med den omgivande kulturen utan att drabbas av en dödlig anemi. En balans mellan lekmän och yrkesmän är nödvändig. Det här gäller, tror jag, i högre grad filosofin än någon annan akademisk disciplin.

Jag ser betydelsen av den nya finländska filosofiportalen bl.a. mot den här bakgrunden. Samtidigt som den kommer att vara ett viktigt arbetsredskap för akademiska filosofer, gör den det möjligt för alla intresserade att delta i debatter, följa med skeenden inom den internationella filosofin, få förklaringar på filosofiska begrepp och skapa sig en bild av den finländska filosofins historia – dessutom kan man med några musklick få tillgång till ett jättestort urval av filosofins klassiker. Detta kan man göra vare sig man befinner sig i Helsingfors, Utsjoki eller Santiago de Chile. Allt man behöver är tillgång till en dator – har man inte en egen så står de allmänna biblioteken till tjänst.

Jag skulle vilja jämföra öppnandet av portalen med en händelse i Finlands filosofi för 134 år sedan. År 1873 grundade professorn i filosofi vid Helsingfors universitet Thiodolf Rein Filosofiska föreningen. Den var ett diskussionsforum där lärare, studenter och stadens borgare kunde mötas i jämbördig debatt. Även om föreningen till stor del fungerade som ett komplement till undervisningen vid universitetet, så fungerade den tidvis också som ett forum där man bl.a. diskuterade frågor som finska språkets ställning, kvinnofrågan, kärlek, demokrati, socialism och fredstanken.

Idag har Filosofiska föreningen kanske blivit ett mera specialiserat forum för akademisk filosofi. Dessutom är dess verksamhet förlag till Helsingfors. Därför är det glädjande att en del av dess mera utåtriktade funktioner nu kan övertas av filosofiportalen.

***

Det är en värdefull insats som har gjorts framför allt av Tuukka Tomperi och Sami Syrjämäki vid Eurooppalaisen filosofian seura och tidskriften Niin & näin, och av Yrsa Neuman vid filosofin i Åbo Akademi.

Vad har rallysport, barnkultur och filosofi gemensamt? Två saker: för det första är de områden där Finland haft en överraskande stark position i världen. För det andra är de områden där finlandssvenskar har gjort en viktig insats. Jag tänker förstås på Tove Jansson, Marcus Grönholm och, för filosofins del, på Edvard Westermarck, Georg Henrik von Wright och Erik Stenius. Med tanke på det här är det också passande att det svenska inslaget i filosofiportalen är så pass starkt som det är. Det var Yrsa Neuman i Åbo som insåg betydelsen av det här projektet och som i ett tidigt skede kom med i planeringen, genomförde en stor del av arbetet på den svenska sidan och, inte minst, lyckades ordna tilläggsfinansiering. Det har vi anledning att vara henne tacksamma för.