haastattelut

”Metafysiikka on syntynyt uudelleen tuhkastaan […] tuoden mukanaan yllättävän ja paradoksaalisenkin vaihtoehdon: realismin,” kirjoittaa Louisa Yousfi[1] vuoden takaisessa Science Humaines -lehdessä. Philosophy Now -lehti julisti vastikään realismin tämän hetken kuumimmaksi filosofiseksi trendiksi [2].


Yksi filosofisen suuntauksen keskeisiä nimiä on Torinon yliopiston teoreettisen filosofian professori Maurizio Ferraris (s. 1956), joka on kirjoittanut viime vuosina useita kirjoja ’uudesta realismista’ (Manifesto del nuovo realismo, Introduction to New Realism, Positive realism ja Emergenza.) Hänen lähtökohtanaan on ollut postmodernin filosofian epäonnistuminen niin todellisuuden määrittelyn kuin sen lupaaman emansipaationkin suhteen. Ferraris pistää toivonsa realismiin: hän uskoo realismin olevan nyt vahvempi kuin sata vuotta sitten ja pystyvän luomaan sillan analyyttisen koulukunnan ja mannermaisen ajattelun välille.


Esitin Ferrarisille muutamia kysymyksiä uudesta realismista sähköpostitse.


Sanna Tuomela (ST): Uusi realismi kritisoi konstruktivismia, mutta sisältää myös postmoderneja ajatuksia. Mitä uusi realismi muuttaa?


Maurizio Ferraris (MF): Postmoderni on oikeutetusti painottanut filosofiaa hajottavana ja muutosvoimana. Sen myötä on kuitenkin korostettu liikaa konstruktivismia (kaikki eivät konstruoi samalla tapaa, eikä kaikki ole konstruoitua), ja sen piirissä on aliarvioitu ihmisille ominaista alistamisen halua. Sen sijaan että postmoderni ajattelu olisi vapauttanut, se onkin luonut pohjaa vallanhalulle ja kriittisen ajattelun nollaamiselle.[3]


ST: Uuden realismin mukaan todiste meistä riippumattoman todellisuuden olemassaolosta on todellisuuden ‘taipumattomuus’, ja se, että hyvin erilaisilla käsiterakenteilla varustetut olennot voivat olla vuorovaikutuksessa samassa todellisuudessa. Riittävätkö nämä perusteiksi?


MF: Olen paraikaa junassa. Junan vaihteet toimivat ilman, että minun käsiterakenteeni tietävät niistä mitään. Juomalasi kaatui tietämättä Newtonista mitään, karkotan minua ärsyttävän kärpäsen, joka taatusti näkee maailman eri tavalla kuin minä ja kuitenkin jakaa saman tilan kanssani. Nämä ovat jokapäiväisiä perusolettamuksia minulle ja miljardeille muille ihmisille, varmasti myös teille!


ST: Sosiaaliset objektit on mielenkiintoinen ja ehkä monimutkaisin olioiden luokka. Sosiaaliset objektit ovat konstruoituja ja ihmismielestä riippuvaisia, mutta eivät kuitenkaan subjektiivisia. Sosiaaliset objektit, kuten raha, avioliitto tai Eurooppa ’kiinnittyvät’ objekteiksi luomalla dokumentteja. Olette todenneet ”Social object = registered act”. Voisitteko lyhyesti selventää mitä sosiaalisilla objekteilla ja ’dokumentaalisuudella’ tarkoitetaan?


MF: Viittaan vastakirjoittamaani artikkeliin ”Terra, mare, web: promemoria per il nuovo millennio”. Sosiaaliset objektit kuten raha, laki, politiikka ja identiteetti perustuvat kirjoitukseen, dokumentteihin. Kirjoitus ja tallentaminen yleensä konstruoivat sosiaaliset objektit (verba volant, scripta manent). Sosiaalisen todellisuuden pohjimmainen luonne koostuu dokumenteista. Tämä dokumenttien valta on ‘dokumentaalisuutta’.


ST: Yhtä objektia voi usein kuvata monin tavoin. Onko mahdollista vangita todellisuuden objektien olemus kielen avulla?


MF: Kieli ei pysty kaikkeen. Voimme miettiä lukuisia erilaisia todellisuuden kuvauksia ja luokitteluja, joihin tiede on meidät totuttanut. Ja esimerkkinä voi toimia Suomea lähinnä oleva suurkaupunki, jota on vuosisadan aikana kutsuttu nimillä Pietari, Petrograd, Leningrad ja taas Pietari. Jotain on muuttunut, mutta perusolemus ei. Tällä olennaisella on hyvin vähän tekemistä kielen kanssa. Kieltä on korostettu liikaa viime vuosisadan filosofiassa, niin analyyttisessa kuin mannermaisessakin.


****


Ehkä alati virtuaalisemmaksi muuttuva elämä ja ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit ongelmat vahvistavat tarvetta konkreettiseen, ihmisestä riippumattomaan todellisuuteen. Ferrarisin lisäksi esimerkiksi saksalainen Markus Gabriel ja ranskalainen Quentin Meillassoux puolustavat realismia. Nykyajan realismiin vaikuttavat vahvasti tämänhetkinen käsitys tieteestä sekä digitaalisuus ja populaarikulttuuri. Jälkipolvet voivat arvioida kuinka iso filosofinen muutos on käynnissä. 


Sanna Tuomela

 

Viitteet

1 Louisa Yousfi, ”Le retour du réel.” Sciences Humaines: La philosophie aujourdhui. No 279, mai 2015.

2 Rick Lewis, “Keeping It Real”, Philosophy Now. Issue 113 April/May 2016. Verkossa: https://philosophynow.org/issues/113/Keeping_It_Real

3. Ferrarisin mukaan radikaali postmodernismi on nähnyt todellisuuden valtarakenteena, jolla on tarkoitus hallita ja manipuloida yksilöitä.

 

Philosophy Now’n New Realism-teema luettavissa verkossa: https://philosophynow.org/issues/113



Takis Fotopoulos, moniulotteinen kriisi ja kreikkalainen yhteiskuntakritiikki


Mika Pekkola

15-vuotiaan Alexandros Grigoropouloksen kuolema poliisin luoteihin Ateenassa Exarchian kaupunginosassa johti joulukuun alussa koko Kreikkaa ravistelevaan poliittiseen kriisiin. Kadut eivät täyttyneet vain mielenosoittajista, jotka osoittivat tyytymättömyyttään korruptiosta syytettyyn ja uusliberalistisia uudistuksia ajavaan oikeistohallitukseen, vaan myös suoraa toimintaa harjoittavista anarkisteista, jotka iskivät ennen kaikkea pankkeihin, monikansallisten yritysten konttoreihin ja valtion laitoksiin.

Yhteiskuntakritiikillä ja kansalaistottelemattomuudella on Kreikassa pitkä perinne. Lontoossa pitkään opettanut Takis Fotopoulos (s. 1940) on omalta osaltaan niin ikään tämän perinteen jatkaja. Fotopoulos pyrkii luomaan synteesiä libertaarisen sosialismin, klassisen demokratia-ajatuksen ja 1960-luvun radikalismin jälkimainingeissa syntyneiden uusien sosiaalisten liikkeiden (radikaali vihreä liike, identiteettiliikkeet jne.) välillä. Fotopoulos ei ota kantaa vain Kreikan tilanteeseen, vaan luo laajempaa teoriaa nykyisestä globaalista ”moniulotteisesta kriisistä” ja etsii siihen ulospääsyä muotoilemassaan inklusiivisen demokratian projektissa.

Fotopoulokselle nykyisen moniulotteisen kriisin taustalla on pohjimmiltaan vallan keskittymisen ongelma. Tämä moniulotteinen globaali kriisi on samanaikaisesti sekä poliittinen, taloudellinen, yhteiskunnallinen, ekologinen että kulttuurinen. Poliittisella ja taloudellisella tasolla vallan keskittymiseen liittyvät ongelmat koskevat edustuksellisen demokratian ja markkinatalouden instituutiota. Fotopouloksen käsityksen mukaan kriisiä ei ratkaista turvautumalla esimerkiksi kestävän kehityksen kaltaisiin ajatuksiin tai pyrkimällä luomaan sosiaalisempaa markkinataloutta. Päinvastoin tarvitaan laajempaa projektia, joka tähtää uudenlaisten poliittisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten instituutioiden luomiseen vaihtoehtona nykyisille vieraannuttaville järjestelmille. Lähtökohtana Fotopouloksen inklusiivisen demokratian projektille toimii ajatus vallan tasa-arvoisesta jaosta suoran demokratian puitteissa.

niin & näin -lehden Vapaus-teemanumerossa (3/2008) julkaistiin syksyllä Fotopouloksen haastattelu otsikolla ”Inklusiivinen demokratia – Takis Fotopouloksen haastattelu”. Käytännöllisistä syistä johtuen tekstiä jouduttiin lyhentämään reilusti. Kyseinen haastattelu löytyy nyt kokonaisuudessaan
Filosofia.fi-sivoilta:
Takis Fotop0uloksen haastattelu

Fotopouloksen ajatteluun voi tutustua myös hänen internet-sivuillaan, www.inclusivedemocracy.org/fotopoulos tai katsomalla seuraavan linkin takaa löytyvän videon:
http://video.google.com/videoplay?docid=-8512243123119446521.
 
 
Syndicate content