filosofia

Tervetuloa!

Nufit 2010 tulee taas!

Yhdeksäs Nuorten filosofiatapahtuma eli Nufit järjestetään 15.-17.1.2010 Helsingin Paasitornissa teemanaan Valta. Alustuksia ja keskusteluja päivitetään tapahtuman aikana mp3-muodossa blogiin, josta ne ovat vapaasti ladattavissa.

NUFIT 2010

Nufit koostuu vuosittain vaihtuvaan teemaan liittyvistä keskusteluista, joita alustavat yhteiskunnan vaikuttajat muun muassa filosofian, tieteen, taiteen, politiikan ja uskonnon saralta. Nuorten filosofiatapahtuman tavoitteena on luoda foorumi nuorten ja eri alojen vaikuttajien väliselle dialogille. Alustajan kanssa lavalle nousee keskustelemaan kaksi nuorta haastajaa, ja myös yleisö päästetään ääneen. Nufitissa vierailevat vuonna 2010 Pekka Haavisto, Otso Kantokorpi, Pentti Karvonen, Jyri Komulainen, Atte Korhola,Mikko Majander, Hanna Nikkanen, Tuomas Nevanlinna,  Tommi Paalanen, Heikki Pursiainen, Jukka Relander, Akuliina Saarikoski, Sami Santanen, Juha Sihvola, Suvi-Anne Siimes, Eero Tammi ja Petri Ylikoski.

Sokrates-väittelykilpailu tarjoaa lukiolaisille mahdollisuuden hioa loogillisverbaalisia taitojaan. Lukiot voivat lähettää kilpailuun kaksi joukkuetta, ilmoittautumisia ottaa vastaan Tapio Turpeinen osoitteessa tapio.turpeinen(at)tuusula.fi.

Ohjelma ja lisätietoja osoitteesta http://www.nufit.fi
 
UNESCO:n pääsihteerin Irina Bokovan tervehdys maailman filosofiapäivän johdosta löytyy alla olevasta linkistä:

http://www.unesco.org/en/director-general/messages/
 
FILOSOFISEN ARGUMENTAATION INTENSIIVIKURSSI

Miksi Cicero on yhä yksi kaikkien aikojen mestaripuhujista? Miten Barack Obama selätti John McCainin USA:n presidentinvaaleissa 2008? Mitä eroa on MacGyverin ja Sherlock Holmesin päättelyllä? Jos haluat oppia mestariargumentoijaksi, osallistu marraskuun lopulla järjestettävälle Kriittisen korkeakoulun ja Filosofian Akatemian filosofisen argumentaation intensiivikurssille.

Kriittinen korkeakoulu järjestää yhteistyössä Filosofian Akatemian kanssa:

FILOSOFISEN ARGUMENTAATION INTENSIIVIKURSSI
Aika: la 28.11. – su 29.11. klo 10–15
Paikka: Kriittinen korkeakoulu, Albertinkatu 27 a B 12

Intensiivikurssilla opit argumentoimaan taitavasti ja tunnistamaan huonot argumentit. Opit loogisen päättelyn perusteet ja opit ymmärtämään myös logiikan sivuuttavaa argumentointia. Kurssilta saat mukaasi monipuolisen argumentoinnin ja retoriikan työkalupakin, jonka avulla perustelet vakuuttavasti näkemyksesi ja rakennat sujuvasti puheesi. Kurssilla käsitellään filosofisen argumentaation perusteet ja tutustutaan argumentaation ja retoriikan metodeihin. Kurssi päättyy argumentaatiotyöpajaan, jossa pääset heti soveltamaan oppimaasi käytännössä. Kurssin koulututtajana toimii FM Lauri Järvilehto.

Kurssin sisältö:
1. Filosofisen argumentaation perusteet
2. Filosofisen argumentaation metodit
3. Argumentin kritiikki
4. Retoriikka
5. Argumentaatiotyöpaja

Ilmoittaudu 17.11. mennessä osoitteeseen . Kurssin hinta on €50,-.

Kriittinen korkeakoulu on yksityinen ja sitoutumaton valtion tukema koulutus- ja kulttuurikeskus.
Filosofian Akatemia on filosofista tutkimusta ja koulutustoimintaa harjoittava yritys.


Lisätietoja:
www.kriittinenkorkeakoulu.fi
www.filosofianakatemia.fi
 
Filosofian Akatemia Oy on helsinkiläinen filosofiseen tutkimus- ja koulutustoimintaan erikoistunut yritys. Yritys on aloittanut toimintansa pääkaupunkiseudulla lokakuussa 2009. Filosofian Akatemia harjoittaa korkeatasoista filosofista tutkimusta ja kehittää tutkimustuloksia soveltaen koulutustuotteita, jotka ratkaisevat käytännön elämän ongelmia. Filosofian Akatemia tarjoaa koulutuspalveluja sekä yrityksille että oppilaitoksille. Yritys on kehittänyt tuotekatalogiaan huhtikuusta 2009 alkaen Helsingin yliopiston ja TEKES:n Tutkimuksesta liiketoimintaa (TULI) -hankkeen tuella.

Filosofian Akatemian missio on tutkia ihmiselämän peruskysymyksiä ja kehittää sovelluksia, jotka nostavat ihmisten hyvinvointia, elämänlaatua ja tuottavuutta. Filosofian Akatemian päämääränä on kasvaa seuraavan neljän vuoden aikana runsaan tusinan filosofian tutkijoita ja kouluttajia työllistäväksi omavaraiseksi ja akateemisesti vapaaksi yritykseksi.

Filosofian Akatemian tutkimus- ja koulutustoiminta perustuvat erityisesti pragmatistiselle filosofianperinteelle. Yrityskoulutustarjonnasta löytyy pragmatistisen mielenfilosofian sovelluksia ajankäytön hallintaan ja tiedon organisointiin, argumentaation ja retoriikan kurssi, sekä pragmaattisiin luovuusteorioihin perustuva luovan työn kurssi. Lisäksi Filosofian Akatemia järjestää koulutuskokonaisuuksia yhteistyössä esimerkiksi Helsingin yliopiston ja Kriittisen korkeakoulun kanssa. Tutkimustyö painottuu systemaattiseen tutkimukseen ja keskittyy alkuvaiheessa erityisesti kielen- ja mielenfilosofiaan ja semantiikkaan.

Filosofian Akatemia julkaisee myös kurssisisältöjä netistä ladattavina oppaina. Ensimmäisenä on saatavissa ajankäytön hallinnointiin tarkoitettu Ajattelunhallinnan opas, jonka voi ladata Filosofian Akatemian verkkosivuilta maksutta. Verkkosivuilta voi myös tilata yrityksen kerran kuukaudessa ilmestyvän uutiskirjeen, joka sisältää käytännönläheisen filosofisen tekstin, hyödyllisiä linkkejä ja uutisia.

Lisätietoa:
www.filosofianakatemia.fi
DA VINCI -TYÖPAJA

Oletko joutunut valkoisen paperin noitumaksi – onko tyhjä Word-ruutu pahin vihollisesi? Joskus voi olla vaikeaa uskoa, että luovuus on keskeinen inhimillinen ominaisuus, joka löytyy jokaiselta pikkulapselta luonnostaan. Näin eritoten, koska innovatiivisuuden lahja näyttäisi siunaantuneen täysikasvuisista vain harvoille ja valituille. Jokainen ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan luova.

Helsingin yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalvelut järjestää yhteistyössä Filosofian Akatemian kanssa:

DA VINCI -TYÖPAJA
Innovaatiometodikurssi

Aika: keskiviikko 28.10.2009 klo 13.00 – 18.00

Paikka: Helsingin yliopiston päärakennus, Aud.III, 2-krs, Fabianinkatu 33.

DA VINCI -työpajassa tutustutaan luovaa työtä aktivoiviin ja helpottaviin ajattelutekniikoihin ja apuvälineisiin. Työpajassa luovaa työtä tarkastellaan viisiportaisena prosessina, jossa divergentit, eli hajauttavat työvaiheet vuorottelevat konvergenttien, eli kokoavien työvaiheiden kanssa. Työpajassa tutustutaan eri työvaiheisiin ja niitä helpottaviin työkaluihin, kuten lateraaliajatteluun, visiointiin ja aivomyrskyihin.

Työpaja on käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen. Se tarjoaa osallistujille välittömästi sovellettavan joukon työkaluja arjen ja työn haasteisiin. Työpaja koostuu sekä tiiviistä, osallistavista luento-osuuksista että näitä soveltavasta työpajasta. Kurssi kestää yhteensä viisi tuntia. Kouluttajana toimii FM Lauri Järvilehto.

Ravistele hereille sydämesi pikkulapsi, sytytä sisäinen renessanssinerosi ja osallistu DA VINCI -työpajaan. Työpajaan osallistuttuasi et enää joudu valkoisen paperin pauloihin.

Kurssisisältö:
1. Luovan työn dynamiikka
2. Luova mieli: luovan työn apuvälineet
3. Luova ryhmä: aivomyrsky ja dialektiikka
4. Innovaatiotyöpaja

Luovan aivomyrskyn ja innovaatioiden ohella tarjolla myös kahvia sekä tietoa Tutkimuksesta liiketoimintaa (Tuli) –ohjelmasta ja tutkimustoiminnan kaupallistamisen mahdollisuuksista.

Filosofian Akatemia on filosofiseen tutkimukseen ja koulutukseen erikoistunut yritys.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 26.10.2009 mennessä erto.ornberg@helsinki.fi

www.tuli.info
www.filosofianakatemia.fi

Pasi Valtosen lisensiaattityön:

 

"Antirealismin muunnelmat: kielellinen käänne Michael Dummettin ja Crispin Wrightin filosofioissa"

 

tarkastustilaisuus on ke 26.11.2008 klo 11 salissa Pinni B2077. Tarkastajina ovat dos. Jussi Haukioja (Turun yliopisto) ja dos. Panu Raatikainen (Helsingin yliopisto).

 

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.
 


Tampereen yliopiston filosofian yksikkö siirtyy entiseltä matematiikan, tilastotieteiden ja filosofian laitokselta yhteen historiatieteen laitoksen kanssa ilmeisesti ensi vuoden alusta alkaen. Samalla se siirtyy informaatiotieteiden tiedekunnasta humanistiseen tiedekuntaan.
Syndicate content