Naisten asema Marokossa

Aihepiirit: 1900-luku
Julkaistu: 1913
Julkaistu filosofia.fi sivustolla: 08.03.2011
Published in/Publicerad i/Julkaistu:  Otava 2/1913

The Edvard Westermarck Online Collection, Filosofia.fi (Eurooppalaisen filosofian seura ry) <http://filosofia.fi/Westermarck> ed./red./toim. Juhani Ihanus, Tommy Lahtinen & Yrsa Neuman 2011. Transkribering/Litterointi/Transcription: Filosofia.fi, Fanny Malmberg 2011.

Naisten asema Marokossa.



      Marokkolais-nainen ei ole niinkään heikko, avuton ja sorrettu olento kuin väitetään. Maaseudulla sekä alempiluokkalaisten parissa kaupungissa täytyy hänen tosin tehdä ahkerasti työtä. Kaikki kotiaskareet lepäävät hänen hartioillaan: hän hakee vedet ja puut, jauhaa viljan, kerää syötäviä yrttejä, lypsää lehmät, lampaat ja vuohet, valmistaa ruoan ja hoitaa lapset. Mutta toisaalta on miehelläkin toimensa. Hän elättää ja suojelee perhettänsä. Hänen töissään kysytään taitoa ja voimaa: sodassa, metsästysretkillä, aseitten ja työkalujen valmistamisessa, pellon kynnössä, elon korjuussa ja puimisessa. Elämän eri toimet ovat siis jaetut molempien sukupuolien välillä määrättyjen sääntöjen mukaan, ja vaikka vahvemman sukupuolen itsekkäät taipumukset ovatkin suuresti vaikuttaneet näiden sääntöjen määräämiseen, niin piilee sittenkin työjaon todellinen periaate paljoa syvemmällä. Se seuraa pääasiallisesti luonnon itsensä antamia ohjauksia.

      Mikä lieneekin ollut alkuperäisenä syynä siihen, minkävuoksi mikin toimi on joutunut minkin sukupuolen osaksi, niin on muistettava, että kansantapa on vähitellen tehnyt yhä jyrkemmäksi tämän työjaon. Erään arabialaisheimon keskuudessa keskiosassa Marokkoa kauhistuivat naiset suorastaan, kun yksi minun miehistäni aikoi mennä hakemaan vettä; he eivät millään ehdolla sitä sallineet siksi, että veden tuonti oli naisten työtä eikä lainkaan miehelle sopivaa. Luonnollisesti näin ankara työnjako voisi johtaa muukalaisen harhaan. Hän näkee naisten olevan ankarassa työssä miesten laiskotellessa vieressä, ja hän unohtaa helposti, että miestenkin omalla työalallaan täytyy raataa, kun heidän vuoronsa tulee. Häntä loukkaa ehkä kun hän näkee naisen kantavan raskasta kuormaa, jota vastoin mies, joka astuu hänen edellään, ei kanna mitään muuta kuin aseitansa. Mutta hänen pitäisi ajatella, että miehellä on täysi syy kulkea tyhjin käsin. Vihollinen voi milloin hyvänsä hyökätä esiin, ja miehen täytyy sen vuoksi aina olla valmis puolustamaan itseään ja vaimoaan. Ei ole myöskään unohdettava, että työ tuottaa naiselle oikeuksia. Se antaa hänelle määräämisvallan niillä aloilla, joita hän yksin hallitsee; kodin piirissä on hän usein miltei itsevaltias.

      Tapa, millä Marokossa solmitaan avioliittoja, ei miellytä meitä suuresti. Tytön on tavallisesti pakko suostua



346


miehelle, jonka vanhemmat hänelle valitsevat. Mutta on otettava huomioon, että yhteiskunnassa, jossa molemmat sukupuolet ovat niin tarkasti eristetyt toisistaan kuin Marokossa, eivät persoonalliset taipumukset missään tapauksessa voisi merkitä suuria aviliittoon [sic] mennessä. Miehen tulee maksaa joko suurempi tai vähäisempi rahasumma korvaukseksi morsiamestaan. Monen berberiheimon keskuu-dessa isä pidättää itselleen suuren osan tästä summasta, mutta toiset heimot sekä kaupunkien asukkaat pitävät tarkasti kiinni muhamettilaisen lain määräyksestä, että summa on lyhentämättä käytettävä tyttären kapioihin. Joka tapauksessa olisi häpeällistä antaa tytär miehelle korvauksetta. Kun minä ystävilleni Marokossa kerroin, etteivät kristityt maksa mitään vaimoistansa, vaan useasti saavat heidän mukanaan vielä rahaakin, niin tuntui minusta, etteivät he voineet käsittää sen todistavan naisen kun-nioittamista. Pikemmin he näyttivät arvelevan, että jollemme me tahtoneet maksaa mitään vaimoistamme, niin emme me myöskään pitäneet heitä minkään arvoisina.

      Marokkolaisnainen ei voi juuri toivoa saavansa yksin omistaa miehensä rakkauden. Muhametin usko sallii monivaimoisuutta, mutta rajoittaa laillisten vaimojen luvun neljään. Marokkolainen väittää kuitenkin, että hän voi ottaa kuinka monta vaimoa tahansa, kunhan vain joka viides on neekerinainen; sillä hän on ikäänkuin pisteenä. Yleensä tyytyy kuitenkin suurin osa miehistä yhteen vaimoon kerrallaan, mutta usein sattuu, että mies jonkun ajan kuluttua hylkää hä-




347


net, varsinkin jollei hän ole lahjoittanut hänelle perillistä. Minulla oli kerta palveluksessani ber-beriläinen, noin 50-vuotias mies, jolla oli jo ollut enemmän kuin 20 vaimoa, mutta tuskin koskaan muuta kuin yksi kerrallansa. Missä monivaimoisuutta on olemassa, on kotirauhan laita

hiukan epäilyttävä. Kun kerran muutamille arabialaisille talonpoikaisnaisille mainitsin, ettei minun heimoni miehillä ole koskaan enemmän kuin yksi vaimo, pitivät he sitä erinomaisena tapana; »meillä», lisäsivät he, »raappivat vaimot toisiaan ja raastavat tukasta, jos samalla miehellä on useampia». Mitä moniavioisuuteen Marokossa tulee, niin on muistettava, että se lisää väestöä, ja että ihmisen vaikutusvalta ja turvallisuus riippuu siitä, kuinka suuri perhe tai suku hänellä on. Maaseudulla on oman käden kosto moniavioisuuden tärkeimpiä syitä; toinen syy on se, että naisia on paljon enemmän kuin miehiä alituisten taisteluiden ja sotien vuoksi. Berberinaiset tosin ottavat myös sotaan osaa — he hankkivat miehille vettä, yllyttävät heidän urhoollisuuttansa, hoitavat haavoittuneita, kantavat pois kuolleita; mutta kovin häpeällisenä pidettäisiin sitä, jos mies tahallaan tappaisi naisen.

      Tapa, jonka arvellaan todistavan itämaisen naisen sorrettua tilaa, on se, että hänen on pakko peittää kasvonsa ulkona liikkuessansa. Tämä tapa, joka Marokossa on yleinen kaupunkilaisten ja muuta-mien arabialaisten heimojen parissa, johtuu kuitenkin etupäässä siitä, että hunnun tulee suojella naista pahoilta silmiltä, jotka hyvin helposti voivat vahingoittaa häntä. Ja kun kerta on tullut tavaksi, että nainen peittää kas-





348


vonsa, niin tuntuisi tietysti sopimattomalta, jollei hän sitä tekisi; meillähän pidettäisiin kovin sopimattomana, jos joku kävelisi kadulla esim. paljain jaloin vain siksi, että me olemme tottuneet käyttämään jalkineita. Marokossa on säädyllisyyden tunne yhtä kehittynyt kuin missä muussa maassa tahansa. En voi koskaan unohtaa miten hämilleni tulin kerran, kun tietämättäni rikoin sopivaisuuden vaatimuksia. Kerroin muutamille uteliaille ja puheliaille arabialaisnaisille, että miehet meillä ovat niin kilttejä vaimoillensa, että he kävelevät käsikoukussa heidän kanssaan ulkona. Sen kuultuaan naiset vaikenivat äkkiä, laskivat silmänsä maahan ja punastuivat, yksin läsnäolevat miehetkin näyttivät häpeävän kristittyjen epäsäädyllisyyttä. Sillä Marokossa ei mikään ole sen sopimattomampaa kuin että mies julkisesti osoittaa huomaavaisuutta vaimolleen.

     Jos pahat silmät helposti voivat vahingoittaa naisia, niin ovatpa toisaalta naistenkin silmät hyvin vaarallisia miehille. Kerran istuessani kirjoituspöytäni ääressä hyökkäsi eräs palvelijoistani sisään ja sulki ikkunaluukut. Minun kysyessäni ihmeissäni, miksi hän pyytämättä sulki pois valon huoneesta, vastasi hän, että muutamat naiset olivat tulleet puutarhan kaivosta vettä ammentamaan ja ettei hän mitenkään tahtonut antaa heidän pahojen silmiensä vahingoittaa minua minun kirjoittaessani; hän mielestään oli pelastanut minut suuresta vaarasta. Suurissa juhlissa, joita vietetään pyhimysten kunniaksi ja jolloin on paljon väkeä koossa, antavat miehet naisten syödä ensiksi; sillä, sanovat he, miten me uskaltaisimme syödä nälkäisten naisten




349



nähden ja sallia heidän pahojen silmiensä seurata meitä. Muussakin suhteessa pelkäävät miehet naisten taikavoimaa, joilla siten on suuri valta heidän ylitsensä. Sillä naisen arvellaan osaavan harjoittaa taikakeinoja. Hän osaa kaikenlaisilla tempuilla tehdä miehen orjaksensa, herättää sammuneen rakkauden hänessä ja saattaa hänet vihaamaan muita naisia, jotka ovat kiehtoneet hänet pauloihinsa. Hänen ei esim. tarvitse muuta kuin leikata aivan pienen palan aasin korvasta ja sekoittaa sen siihen ruokaan, jota hän tarjoo miehellensä. Mitä silloin tapahtuu? Syötyään tuon pienen aasinkorvan palasen tulee mies itse ikäänkuin aasiksi: hän alistuu kaikkeen mitä vaimo häneltä vaatii, tulee tottelevaiseksi kuin luontokappale. Siksi on miehen parasta olla suututtamatta vaimoa. Kapinallisten heimojen keskuudessa jättää esivalta aina naiset rauhaan. Eräästä beduinikylästä, jossa jonkun aikaa oleskelin, sain kerta saattojoukokseni läheiseen kaupunkiin puolitusinaa naista. Miehet eivät uskaltaneet tulla matkaan siksi, että he pelkäsivät kuvernöörin vangitsevan heidät; mutta naistensa puolesta heidän oli turha pelätä. Marokon berberien joukossa voi mies, asettumalla naisen turviin, olla vihollisen vainolta suojassa. Hän on silloin yhtä hyvässä turvassa, kuin pakenemalla pyhimyksen haudalle tai moskeijaan; ei kukaan us-kalla kajota häneen naisen ja perheen vuoksi. Eräs opettajistani,




350


kirjanoppinut eräässä beduinikylässä, kertoi minulle kaikessa salaisuudessa, että hänen vaimonsa oli djinnia, s. o. paha henki. Se ei ollut missään kuvannollisessa merkityksessä; sillä marokkolainen luulee, että pahoja henkiä vaeltaa naishahmossa ihmisten parissa. Ja mitä vanhempi nainen on, sitä pelottavampi hän on. Väitetään, että pojan syntyessä maailmaan syntyy sata pirua ja tytön syntyessä sata enkeliä. Mutta iän varttuessa siirtyy joka vuosi yksi enkeli tytöstä poikaan ja yksi piru pojasta tyttöön, ja kun mies on sadan vuoden vanha, ympäröi häntä sata enkeliä, jota vastoin sadan vuoden vanhaa naista ympäröi sata pirua.