Dissertatio gradualis de noxa materialismi in oeconomia

Upphovsman/kvinna: Kalm Pehr
Utgivningsår: 1760
Publicerad i Filosofia.fi: 12.03.2011

Praeses: Pehr Kalm

Respondens: Jonas Henricus Mennander

Dissertatio gradualis de noxa materialismi in oeconomia

1760

 

Kalm / Mennander 1760 – De noxa materialismi in oeconomia.

”Materialismin vahingollisuudesta ekonomiassa”

Avainsanat:
materialismi, ekonomia, Jumala, sielu, tahdon vapaus, Hobbes, Cicero, Plutarkhos, hyvyys, yhteiskunta, työvoima

Väitös tutkii materialismin haitallisuutta ekonomialle. Materialismilla tarkoitetaan väitöksessä hypoteesia, jonka mukaan ei ole olemassa muita kuin materiaalisia tai ruumiillisia olioita, Jumala (jos materialisti hyväksyy Jumalan olemassaolon) on ruumiillinen ja ihmissielu on materiaalinen ja kuolevainen. Lisäksi materia voi toimia vain fysikaalisen välttämättömyyden pakosta, jolloin sekä ihmisen että Jumalan tahdon vapaus on mahdotonta. Materialisteja ovat väitöksen mukaan olleet Demokritos, Justinos Marttyyrin oppilas Tatianos, Irenaeus, Tertullianus, Lactantius, Pompanatius, ja hänen oppilaansa Petius ja Baebmius. Äskettäin huomattavin materialisti on ollut Hobbes. Materialismi tuhoaa väitöksen mukaan yhteiskunnan perustan hävittämällä uskonnon ja tahdon vapauden, jolloin ihmiselle ei jää motivaatiota hyviin tekoihin. Kirjoittajan mukaan jopa pakanat ymmärsivät uskonnon välttämättömyyden valtiolle; hän vetoaa Ciceron ja Plutarkhoksen todistuksiin. Kun usko ihmisten hyvyyteen menetetään tapainturmeluksen takia, luottamus kaikkiin yhteiskunnalle välttämättömiin sopimuksiin häviää, tilalle tulee jatkuva pelko. Materialismi estää kaiken suuren ja vaivaa vaativan suunnittelun, rakentamisen ja tutkimisen, sillä kukaan ei enää viitsi nähdä vaivaa, ja mitään on sitä paitsi turha yrittääkään, jos kaikki on ennalta määrättyä. Miksi kukaan haluaisikaan hikoilla jossain vaativassa työssä, kun sen hedelmät kiihottavat vain muiden himoa, ahneutta ja kieroja haluja? Kirjoittaja näyttää pelkäävän, että varsinkin maatalouteen ja metalliteollisuuteen on vaikea saada työvoimaa, jos materialismi pääsee valtaan. Materialismi on siis kaikkia ruttoja pahempi yhteiskunnan tuholainen.


”Om materialismens skadeverkningar för ekonomin”

Nyckelord:
materialism, ekonomi, människans godhet, samhället, arbetskraft, Hobbes, Cicero, Plutarkos, själ, viljans frihet

Avhandlingen undersöker materialismens skadlighet för ekonomin. Med materialism avses hypotesen, enligt vilken det inte finns andra substanser än de materiella eller kroppsliga. Gud (såvitt materialisten godtar Guds existens) är kroppslig och människosjälen är materiell och dödlig. Därtill kan materien endast handla av fysikalisk nödvändighet, vilket gör att viljans frihet för såväl människan som för Gud blir en omöjlighet. Materialister var Demokritos, Justinus martyrens lärjunge Tatianus, Irenaeus, Tertullianus, Lactantius, Pompanatinus, och hans lärjungar Petius och Baebmius. Den senaste mest kända materialisten är Hobbes. Materialismen förstör samhällets fundament genom att förgöra religionen och viljans frihet, varigenom människan förlorar motivationen till goda handlingar. Till och med hedningarna insåg trons nödvändighet för staten, och skribenten hänvisar till Ciceros och Plutarkos’ bevis. Med tron på människans godhet försvinner också tilliten till de nödvändiga samhälleliga kontrakten och rädslan tar vid. Metallindustrin och jordbruket kan få svårt att få arbetskraft om materialismen tar över. Materialismen är den värsta pesten för samhället.


”On the Harm of Materialism in Economy”

Keywords:
materialism, economy, God, soul, freedom of will, Hobbes, Cicero, Plutarch, labour, good of man, society

According to the thesis, materialism is an enemy to society worse than any pestilence. Materialism is defined as a view to the effect that there are no other entities than the material or corporeal. God (if a materialist allows the existence of God) is corporeal, and the human soul is corporeal and mortal. Further, because matter can act only by strict physical necessity, free will is impossible. In destroying religion and free will, materialism leaves no motivation for good deeds. This, in turn, leads to the depravity of manners, and therefore undermines the contracts that are necessary for a society. What is more, materialism makes it impossible to fashion, construct, or study anything great or laborious, because no one wants to take great pains or to sweat in work, when all fruits of the work arouse only lust, greed and crooked desires of others. If materialism prevailed, it would be hard to get labour for agriculture and metal industry indispensable to any society.

 

Bilagor

PDF: Skanneroitu/Skannad/Scanned: TA-Kalm-MATERIALISMI-skannattu.pdf
PDF: Litterointi/Transkription/Transcription: TA-Kalm-MATERIALISMI-litteroitu-fix.pdf
PDF: Suomennos/Finsk översättning/Finnish translation: TA-Kalm-MATERIALISMI-edit-070311.pdf
Alla ensin suomennos ja sen perässä latinankielinen litteraatio.
____________________


Jeesuksen johdatuksella

Pro gradu -väitöskirja
MATERIALISMIN VAHINGOLLISUUDESTA
TALOUDENHOIDOSSA

jonka
Auran akatemian maineikkaan filosofisen tiedekunnan suostumuksella
preeseksenä
herra PETRUS KALM,
talousopin vakinainen professori,
Tukholman kuninkaallisen tiedeakatemian sekä Uppsalan kirjallisuusseuran
jäsen,
asettaa nöyränä julkisesti käsiteltäväksi
JONAS HENRICUS MENNANDER,1 Johanneksen poika,
Jumalan sanan palvelija,
hämäläinen,
suuressa auditoriossa 23. huhtikuuta vuonna 1760
aamupäivällä totuttuun aikaan.

Turussa, painanut johtaja ja Suomen suuriruhtinaanmaan kirjanpainaja
JACOB MERCKELL.


Pyhän kuninkaallisen majesteetin
uskotulle miehelle,
kunnioitetulle isälle ja herralle,
herra CAROLUS FRIDERICUS MENNANDERILLE,2
pyhistä pyhimmän teologian täydelliselle tohtorille,
Turun hiippakunnan ylhäiselle piispalle,
Turun akatemian suurenmoiselle varakanslerille,
kunnioitetun tuomiokapitulin ankaralle esimiehelle,
hiippakunnan koulujen huolelliselle tarkastajalle,
Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian ylistetylle jäsenelle,
suurimmalle mesenaatille.



Kun keskinkertaisuuden alapuolelle sijoitetut ihmiset pyytelevät röyhkeästi valtion korkeimmissa ja maineikkaimmissa viroissa ja toimissa johtajina olevien miesten ovella, eivät he näistä vaikuta ainoastaan kiusallisilta, vaan myös yltiöpäisiltä ja röyhkeiltä. Mutta kun nämä korkeimman Jumalan sallimuksesta ovat kohonneet niin suureen kunniaan, Jumala on myös lahjoittanut heille heitä kaunistaakseen ainutlaatuista kärsivällisyyttä ja ihmisystävällisyyttä. Kunnioitettu prelaatti, sinua kuluttavat monet velvollisuudet, ja huoneeseesi saapuvien klienttien3 määrä on valtava. Mutta sielussasi on myös äärettömästi hyvyyttä, joka houkuttelee kaikki ihailemaan ja kunnioittamaan sinua. Suostu siis, suurin mesenaattini, jolle olen uskaltautunut pyhittää nämä kaikesta loistosta osattomat sivut, valaisemaan ne loistavan nimesi hehkulla. Uskaliaisuuteni syynä on sinun hyvien tekojesi runsaus, kunnioitettu isä. Sillä et ainoastaan runsain mitoin niissä peitonnut vanhempaani, niin kauan kuin hän eli, vaan myös hänen valitettavan poismenonsa jälkeen olet katsonut sopivaksi yhä enemmän niitä antaa minulle ja lisätä niiden määrää ihmeellisellä tavalla. Näet kun olin vaipunut vastoinkäymisiin, ohjasit minut aina oikeaan ja korjasit lähes murtuneen sieluni mitä terveellisimmillä neuvoilla, etkä koskaan lakannut mitä rakastavimmin ajattelemasta, millä tavoin voisit kohentaa minun osaani. Kaikki jo huomaavat, miten paljon olen velkaa sinulle, miehistä suurin, enkä tiedä, miten voisin sen korvata. Etten kuitenkaan vaikuttaisi suorastaan unohtaneen niitä, halusin pyhittää tämän epäkypsän sikiön sinulle, kunnioitettu prelaatti, merkiksi mitä kiitollisimmasta ja alamaisimmasta mielestäni. Rukoilen maahan langeten, että ottaisit vastaan, ylhäisin mies, halvan pikku lahjan kiitollisin ilmein, etkä olisi vastahakoinen rikastuttamaan minua armollasi myös tulevaisuudessa. Kolmasti paras ja suurin Jumala varjelkoon sinua, isänmaan ja seurakunnan hyödyttäjää, kirjallisen valtakunnan tukijalkaa, sukusi ylhäisintä iloa, kaikkien klienttiesi turvaa, lukuisia vuosia kukoistavana ja vahvana. Niin toivottaa rintansa pohjasta

kunnioitetun nimesi
uskollisin klientti,
Jonas Henricus Mennander


Sangen kunnioitetulle ja mitä kuuluisimmalle miehelle
herra maisteri ANDREAS SALOVIUKSELLE,
Orivedellä Jumalan nimeen kokoontuvien sielujen ansiokkaalle paimenelle,
lähiseutujen ankaralle rovastille,
hyväntahtoiselle suojelijalle.

Sangen kunnianarvoiselle ja mitä maineikkaimmalle miehelle
herra GUSTAVUS ROTHOVIUKSELLE,
Pälkäneellä kukoistavan Jumalan lauman ansiokkaalle paimenelle,
läheisten alueiden ankaralle rovastille,
kuolemaan saakka täydesti kunnioittaen palvotulle suojelijalle.



Teidän silmienne eteen, parhaat suojelijat ja hyväntekijät, ovat jo tulleet karkeat ja epäkypsät tekeleeni, joita teidän nimillänne olen koettanut kaunistaa. Katuisin uhkarohkeuttani, ellei kaikille olisi tunnettu se erityinen suosio, johon tapaatte kietoa kaikki ne, jotka uutterasti uhraavat muusille. Rukoilen nöyrimmin, hyväntekijät ja suojelijat, että ottaisitte vastaan tämän paperisen lahjan hyväntahtoisesti, ei ansion mukaan vaan hyväntahtoisesti, koska se on teille ominaista ja olette usein halunneet tehdä kirjoittajan siitä osalliseksi. Lopuksi, niin kauan kuin elän, en lakkaa todenteolla vuodattamasta rukouksia teidän terveytenne puolesta, jota kaiken lajin onnellisuus koristakoon. Pysyvästi
teidän nimienne
nöyrin palvoja,
Jonas Henricus Mennander


Jeesuksen nimessä.

Varmasti uskoisi, että järjellisellä sielulla varustetut ihmiset eivät voisi pitäytyä niin suuressa mielettömyydessä, etteivät tunnusta jonkin jumalallisen tahdon olemassaoloa, josta kaikki on peräisin. Erityisesti siksi, että voimakkain ja viisain Luoja on  majesteettiutensa salaiselta istuimelta astuen halunnut ilmaista itsensä selvästi sekä laissa, joka on kaiverrettu sydämiimme, että myös teoillaan. Niistä kenelle tahansa voi käydä selväksi hänen olemassaolonsa totuus ja myös täydellisimmät ominaisuudet, joita häneen kuuluvina palvotaan ja kunnioitetaan.4 On kuitenkin surkuteltavaa, että on ollut olemassa ihmisiä, jotka ovat kieltäneet tämän suorastaan valoa kirkkaamman totuuden. Nykyäänkin on niitä, jotka – vaikkakin hienovaraisemmin – tekevät samaa; he tuovat esiin monenlaisia mielipiteitä, joissa  he hyökkäilevät Jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia vastaan ja käyvät kaatamaan koko oikeaa uskontoa. Nämä ihmiset jäljittelevät villieläimiä, eivätkä he tunnusta sielunsa yksinkertaisuutta ja kuolevaisuutta, vaan avaavat aina lavean tien himoilleen. Kokemus ei salli lainkaan jättää huomiotta, miten vahingollinen vaikutus sellaisilla rikoksilla on valtioon. Jotta siis asia tulisi sitä selvemmin esille, olemme jättäneet huomiotta muut mielipiteet, joita pahansuovat ihmiset ovat sepittäneet, ja ottaneet tehtäväksemme esittää näillä muutamilla sivuilla (siinä määrin kuin hengen lahjamme riittävät) materialismin haitat ja vahingot, joita se aiheuttaa taloudelle. Toivomme kuitenkin asianmukaisella vaatimattomuudelta lempeää arvostelua sinulta, hyväntahtoinen lukija.

§ I
Väittämäämme varten vaikuttaa sopivalta esitellä ensin lyhyesti ’materialismin’ ideaa, jotta sen seuraukset kävisivät paremmin ilmi. Mitä kunnioitettavimman herra tohtori Walleriuksen kera toteamme materialismin olevan hypoteesin, joka ”ei myönnä olevan olemassa mitään muita kuin ruumiillisia tai aineellisia olentoja, ja joka pitää Jumalaa ruumiillisena olentona ja ihmisen sielua aineellisena ja kuolevaisena”. Lisään vielä tämän: vaikka jotkut, jotka ovat sitoutuneet materialismiin, ehkä myöntävät Jumalan olevan henki (jos sallivat mitään Jumalaa), he näyttävät lujasti vakuuttuneen siitä, että ihmissielu on kuitenkin ruumiillinen eikä ihmisestä jää kuoleman jälkeen jäljelle mitään. Tämä avaa siis suoran tien ateismiin. Lisäksi: koska aine ei voi liikuttaa luontoa muuten kuin välttämättömyyden kautta, tästä seuraa, että Jumalan ja ihmisten teot on alistettava muuttumattoman ja täydellisen välttämättömyyden laille jättämättä sallimukselle ja toiminnan vapaudelle mitään sijaa.5 Historia osoittaa, että sangen monet antiikin filosofeista olivat tämän ajatustavan kannattajia, eivätkä nämä muutamat sivut riittäisi heidän luettelemiseensa. Kristityistä tämän mielipiteen ovat hyväksyneet Justinos Marttyyrin6 oppilas Tatianos,7 Irenaeus,8 Tertullianus,9 Lactantius,10 Pompanatius11 ja hänen oppilaansa Pertius,12 sekä Boehmius13. Merkittävin viimeaikaisista materialisteista on Hobbes14. Tätä ovat seuranneet Tolandus,15 Covardus,16 Thomasius17 ja muut18.

§ II

Kun siis on esitelty tämä hypoteesi, esitetään samalla sen huonot seuraukset. Ensiksi: se suorastaan kumoaa kaiken todellisen kannustimen uskontoon ja siten murskaa yhteiskunnan lujimman yhdyssiteen19. Sillä sen lisäksi, että materialismi riistää toivon ja pelon tulevasta elämästä, se myös kieltää jumalallisen sallimuksen, joka koostuu säilyttämisestä, yhdistymisestä ja hallitsemisesta. § 1: Kun nämä on kielletty, siitä seuraa se, ettei Jumala suo ihmiselle vaikuttimia hyviin tekoihin eikä johda niitä kunniansa julistamiseen, ja että hänelle on samantekevää, palvotaanko häntä vai ei, tai miten se tapahtuu, oli sitten olemassa jotakin uskontoa tahi ei.

§ III
Kun siis yhteiskunnan yhdysside on rikottu, § 2: avautuu lavea tie tapojen turmelukseen ja epäsopuun, jotka vahingoittavat valtiota mitä suurimmin. Näet materialismi väittää, ettei mitään tekojen motiiveja voi perustaa jumalallisiin täydellisyyksiin. § 2: se ei tarjoa muuta elämisen sääntöä kuin kunkin mielihyvän ja mukavuuden; se ei kannusta tulevan elämän toivolla hyveisiin eikä karkota paheista tulevan rangaistuksen pelolla. § 1: Mikään ei siis estä sitä, että kukin päästäisi pahat intohimonsa valloilleen ja vahingoittaisi toisia mielensä mukaan, jos vain tekisi sen niin taitavasti ja ovelasti, että pystyisi välttymään lakien rangaistukselta, minkä seurauksena he eivät voi välttyä siltä, että he jakautuvat moniin ryhmittymiin [partes], luopuvat siitä yhteisyydestä [unio], johon koko yhteiskunnan hyvinvointi nojautuu (a),20 ja lakkaavat huolehtimasta tapojen kunnollisuudesta (b).21 Ja vaikka yleinen laki [lex civilis] on asetettu voittamaan ja pakottamaan tunteita, se on tuskin minkään arvoinen, kun hallitaan olemattomalla tai kieroutuneella tajulla uskonnosta eikä  ikuisen rangaistuksen pelko pidätä paheista (c).22

§ IV
Kun tämä hypoteesi on omaksuttu, ryhdytään myös halveksimaan virkamiehiä, lakeja ja valoja; liiketoimista katoaa lähes kaikki rehellisyys ja luottamus, jotka ovat valtiossa mitä tärkeimpiä asioita (a)23. Sillä kun kuka vain voi olla Jumalasta ja hänen pyhimmästä tahdostaan mitä mieltä hyvänsä, § 2: ei ole mitään toivoa palkinnosta eikä pelkoa tulevasta elämästä. § 1: mikä estää  harhautumasta helposti virkamiesten halveksintaan, ruhtinaan määräyksiä ei välitetä totella, erityisesti kun ne vaikuttavat oman vapauden vastaisilta; luottamus vannottuihin valoihin romahtaa, sopimuksiin ja toimeksiantoihin ei luoteta, kun iloitaan vain tavoista joilla pahat juonet salataan.

§ V
Materialismi myös häiritsee yhteiskunnassa seurattavaa turvallisuutta ja poistaa sen. Kun näet viety pois Jumalan pelko ja toisen elämän toivo § 1, 2. Kun tavat ovat turmeltuneita ja yhteisyys on hajonnut. § 3: Kun lakeja halveksutaan ja luottamus on murtunut. § 4: Muuta ei ole jäljellä kuin ainainen pelko, että sellaiset ihmiset joko pettävät meitä tai että joudumme väkivallan kohteeksi.

§ VI
Materialismi riistää heiltä vieläpä tunnollisuuden ja estää kaikki pyrkimykset saavuttaa jotakin erinomaista, yrittää ja kokeilla voimiaan. Sillä sen lisäksi, että se jollakin tapaa tuo mukanaan kohtalon, ajatuksen joka asettaa asioille ehdottoman välttämättömyyden, ettei mikään voi muuttua paremmaksi eikä huonommaksi, tai vaihdella millään tavalla. Ks. Wall[erius], Praenot[iones] Theol[ogicae], osa 2, § 37. Ja niin olisi hyödytöntä osoittaa tunnollisuutta, turhaa yrittää ja kokeilla jotakin, koska se olisi kuitenkin jumalallisen määräyksen vastaista, Myös turvallisuuden, luotettavuuden, rehellisyyden ja vannomisen jäätyä pois, kuten aiemmin on sanottu, samalla poistuu kaikki tunnollisuus, kaikki pyrkimys toimittaa jotakin erinomaista. Mitä hyötyä näet olisi osoittaa jotakin erityistä missään hyödyllisessä asiassa, kun paljolla työllä ja hiellä, joskin oikeudenmukaisesti hankitut varat vain usein kiihottaisivat toisten himoja, ahneutta ja pahoja haluja.

§ VII
Edellä olevan tultua sanotuksi käy keskipäivän valoa kirkkaammaksi vahinko, jonka materialismi aiheuttaa lähes kaikelle taloudelle, Arvelemme, että jokainen tietää, mitä on talous, joka tavataan jakaa yksityiseen ja julkiseen, joten tästä emme puhu paljoa. Vaikka edellä osoitetusta jokaiselle, ellei tämä halua olla myyrää sokeampi, jo voi käydä ilmi, miten paljon pahaa ja miten paljon vahinkoa materialismi tuottaa taloudelle, ja millaista viivytystä aiheuttaa sen harrastukselle, valaistakoon asiaa vielä kuitenkin muutamilla [esimerkeillä]. Maanviljelys muodostaa talouden ensimmäisen osan, joka ei vain tarjoa pääasiallista elantoa ihmisille, vaan myös raaka-aineita vaatteisiin, taloihin jne., ja on vieläpä tietyssä määrin muiden taitojen perusta. Mutta maatalous vaatii jo suurta tunnollisuutta ja paljon työtä, koska enää ei voi asua Eedenin puutarhassa. Mutta kysyn, mitä kaipuuta, mitä halua, mikä kiihoketta tunnollisuuden osoittamiseen viljelemisessä on, jos poistetaan turvallisuus, yhtenäisyys ja Jumalan pelko, kuten on edellä osoitettu. Maanviljelijän on näet aina pelättävä, etteivät joku vahvempi ryöstäisi väkivalloin tai petoksella tai muulla tavoin työllä ja hikeä vuodattamalla hankittua satoa, eritoten maaseudulla, jossa on vaikeampi hankkia apua kuin kaupungissa. Miten nopeasti hiipuisivat tehtaat (jos niitä laiminlyötäisiin tai hoidettaisiin laiskasti, valtiolta vietäisiin lähestulkoon elämä), kun olisi omaksuttu tämä hypoteesi, joka kaataa yhtenäisyyden, luottamuksen lupauksiin ja sopimuksiin, turvallisuuden ja tunnollisuuden niin kuin on osoitettu? Niin tapahtuisi myös kaivostoiminnassa, jota ilman kuolevaisten elämä olisi suorastaan surkeaa. Niin kävisi kaupankäynnissä, jonka hyvällä syyllä katsotaan edistävän valtakunnan onnellisuutta mitä parhain tavoin, ja joka ilman turvallisuutta, luottamusta ja tunnollisuutta ei voi kukoistaa. Ajatelkaamme esimerkiksi, että jonkin maakunnan kuvernööri tai tuomari tai maanmittaaja tai veronkantaja, tai monet muut julkiseen virkaan asetetut soisivat myötämieltä materialismille ja samalla palaisivat kullan himosta. Kysyn, miten paljon vahinkoa ja miten monia kuolettavia haavoja kaikelle uutteruudelle, lähestulkoon koko taloudelle, he voisivatkaan aiheuttaa!  Jos he sammuttaisivat tyystin kaiken intonsa, kaiken harrastuksena saavuttaa jotakin suurta talousasioissa. Ajatelkaamme vielä, että tämä ajatussuunta saisi valtaansa joitakin pohattoja ja vielä muutamia muita, jotka haluavat tietää enemmän kuin kansa; heistä se leviäisi nopeasti heidän talonväkeensä ja sen jälkeen vielä kansan pariin; näet alempiarvoiset tapaavat usein jäljitellä ylempiensä ajatuksia, sanoja ja tekoja. Mutta mitä sitten? Alhaisin kansa ei huomaa yhteyttä materialismia seuraaviin loputtomiin onnettomuuksiin, ja avaa sitten oven kaikille pahoille haluilleen. Sitten ei ole mitään turvallista, mikään vannottu vala ei ole pyhä, ja kun vannomista on loukattu, yleiset lait menettävät lähes kaiken voimansa. Näistä näkyy aurinkoa kirkkaammin, miten vahingollinen, jopa kaikkia kulkutauteja pahempi on koko yhteiskunnalle tällaisen ajatussuunnan sietäminen.

§ VIII
Tätä kaikkea voisi esitellä vielä laajemmin, mutta ajan ja kykyjen vähyys, jotka meitä painavat, pakottaa suosimaan lyhytsanaisuutta. Kuitenkin arvelemme näistä voivan ehkä käydä ilmi, miten vahingollinen vaikutus materialismilla on talouteen, ja miten tarpeellista on, ennen kuin ne niitä levitetään kansan pariin, tukahduttaa sellaiset mielipiteet ja uudet sepitelmät, jotka vaikuttavat yliopiston toimiin, ja jotka pyrkivät raunioittamaan hyvän järjestyksen ja yleisen kunnollisuuden, jotta samalla tukahdutettaisiin levottomuudet ja kaikki vahingot, joita kokemus osoittaa voivan syntyä. Mutta se, mikä jo on sanottu materialismista ja sen lähes koko taloudelle aiheuttamista onnettomuuksista ja vahingoista, pitää soveltuvin osin suurimmaksi osin paikkansa myös mitä tulee koko uskonnon halveksuntaan, korkeimman Jumalan palvelemisen laiminlyöntiin, minkä jokainen helposti huomaa.

Siis oi onnellista, jopa onnellisinta, isänmaatamme Ruotsia, jossa oikea valo paistaa taajoin sätein, oikea uskonto on voimissaan, kaikki ajattelevat, puhuvat ja kirjoittavat Jumalasta oikein.  Tämän valon valaisemana meidän lempein kuninkaanne hallitsee oikeudenmukaisesti, alamaiset rakastavat kuningasta ja häntä tottelevat; harrastavat hurskautta ja hyvä tapoja. Kääntäköön pois Jumala ne ajat, joissa Ruotsi tätä hyvyyttä, jota ei kullalla osteta, pois vietynä kyynelin kaipaisi. Muistakaamme siis aina Antajaa, ettei kaikkeuden ylin tuomari hyljeksittynä meitä oikeudenmukaisesti hyljeksisi. Kukoistakoot siis parissamme oikea hurskaus, yksimielisyys ja hyvät tavat, jotta kaksinkertaisin muurein mitä tahansa hyökkäyksiä vastaan varustettuina nauttisimme rauhassa työmme hedelmistä ja ylistäisimme aina Jumalaa,

jolle YKSIN KUNNIA!



Suomentanut Pekka Tuomisto
Toimittanut Jarkko S. Tuusvuori



Viitteet [ja Suomentajan & toimittajan huomautukset]
1 [Jonas Henrik Mennander (1731–1800), Kangasalan pitäjänapulaisen poika, aloitti opinnot Turussa 1751. Päätyi ensin Urjalan, sitten Akaan kirkkoherraksi ja lääninrovastiksi. Ks. Ylioppilasmatrikkeli:
http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7605]
2 [Karl Fredrik Mennander (1712–1786). Piispa Mennander oli Jonas Henrikin isän serkku. Ks. Ylioppilasmatrikkeli: http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5638]
3 [Lat. multitudo clientium. Klientti, cliens, oli antiikissa vaikutusvaltaisen henkilön suojeluksessa oleva alempiarvoinen kansalainen, joka sai tältä suosionosoituksia ja suoritti tälle palveluksia sekä äänesti tätä vaaleissa.]
4 Room. 1:19–20 [”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.”]; 2:15 [”Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.”].
5 Ks. tästä laajemmin Walleriuksen Praenot. theol., osa 1, §. 175 ja seur., samoin osa 2, §. 31. [Nils Wallerius (1706–1764), ruotsalainen filosofi ja teologi, Praenotiones theologicae. Uppsala 1756–1765.]
6 [Pyhä Justinos Marttyyri (n. 100/114–162/168), varhaiskristillinen filosofi, apologeetta.]
7 [Tatianos Assyrialainen (k. n. 185), varhaiskristillinen teologi.]
8 [Irenaeus (n. 130–202), Lyonin piispa, kirkkoisä.]
9 [Tertullianus (n. 144–230), karthagolainen kirkkoisä.]
10 [Lactantius (n. 250–320), varhaiskristillinen kirjailija, apologeetta.]
11 [Petrus Pompanatius = Pietro Pomponazzi (1462–1525), italialainen filosofi.]
12 [Simon Portius = Simone Porzio (1496–1554), italialainen filosofi.]
13 [Boehmius = Jakob Böhme (1575–1624), saksalainen mystikko ja teologi.]
14 [Thomas Hobbes (1588–1679), englantilainen filosofi.]
15 [Tolandus = John Toland (1670–1722), irlantilainen filosofi ja vapaa-ajattelija.]
16 [Covardus = William Coward (1657?–1725), englantilainen lääkäri, kirjailija, runoilija.]
17 [Christian Thomasius (1655–1728), saksalainen juristi ja filosofi.]
18 Katso: Wall[erius], Psyc. Rat. § 20. [Nicolaus (= Nils) Wallerius, Psychologia rationalis, methodo scientifica pertractata et comentariis historico-polemicis illustrata & vindicata. Stockholm 1758.]
19 Vaikka kutsumme uskontoa yhteiskunnan yhdyssiteeksi, emme missään nimessä väitä tätä uskonnon pääasialliseksi tarkoitukseksi, joka on ikuinen autuus. Ei myöskään ole ajateltu, että uskonto olisi vain kansan hillitsemistä varten, kuten jotkut viittaavat, koska uskonto on koko yhteiskunnassa ensisijainen. Uskonto tuottaa täysin varmasti valtiolle mitä runsaimmin onnea. Sillä se suitsii pahoja intohimoja, joista kumpuaa mitä suurimpia vahinkoja valtiolle, sekä hallitsijoiden ja kansalaisten paheita; se istuttaa mieliin hyveet, joista yleinen hyvinvointi riippuu, kuten: yksimielisyyden, ahkeruuden, rehellisyyden liiketoimissa,  luotettavuuden; se neuvoo ruhtinasta hallitsemaan oikeudenmukaisesti ja kansalaisia tottelemaan;  se opettaa,  että kaikki on tehtävä jumalallisen tahdon mukaan. Uskonnon välttämättömyyden valtiossa tunnistivat pakanatkin. Näin Plutarkhos: ”On helpompi löytää kaupunki ilman aurinkoa kuin ilman jumalaa ja uskontoa.” Cicero sanoo (De legibus 2.7), että pakanatkin olivat vakuuttuneita siitä, ettei mikään voisi sitoa ihmistä enemmän suorittamaan velvollisuuttaan, kuin varmuus jumalan olemassaolossa, ja siksi he pitivät mieluummin lakeja jumalien säätäminä, jotta se lisäisi niiden voimaa. Samaa mieltä ovat myös meidän poliittiset johtajamme, kuten käy ilmi kuningaskuntamme perustuslain I §:stä, jossa sanotaan: ”Uskonto ja oikea jumalanpalvelus on ensimmäinen ja voimakkain pohja lailliselle, sopusointuiselle ja kestävälle hallitukselle.” Niin puhuu myös mitä kuuluisin paroni ja eversti H. J. Wrede Tukholman kuninkaallisessa tiedeakatemiassa 1743 pitämässään puheessa, jonka nimi on ”Porvarillisen yhteiskunnan eli maan ja valtion oikeasta vahvuudesta sekä tavasta päästä siihen” ja sanoo: ”Kunnollinen Jumalan palvonta on viisauden alku, hyödyksi kaikkeen, se on hyveen, hyvien tapojen, sovun, uutteruuden sekä niiden lahjojen oikean käytön, jotka Luoja on antanut järkevien luontokappaleiden taloudenhoitoon, perusta ja lähde; niinpä ei koskaan voi  mikään yhteiskunta muuten kuin jumalanpelon käyttelyllä ja harjoittamisella tulla onnelliseksi ja pysyväksi jne.” Jos tätä asiaa kuvailisimme enemmän, olisi se kuin toisi kirkkaimman auringon valon sisään. Lisäämme vain tämän: että kaiken sen, minkä uskonnon välttämättömyydestä sanoimme, se meidän täytyy kristinuskosta erityisesti ymmärtää, että niin kuin se perustuu oikeaan profeettojen ja apostolien oppiin, ja yksin se on läheisimmin sopusoinnussa politiikan kanssa, sitä vahvemmin se myös pystyy teroittamaan mieleen ja painottamaan niitä sääntöjä ja velvollisuuksia, joita tämä politiikka vaatii [Plutarkhos (n. 45–n. 125), kreikkalainen filosofi; lainaus epävarma. Marcus Tullius Cicero (106eaa.–43 eaa.), roomalainen filosofi, Laeista (De legibus, ?). Suom. Veli-Matti Rissanen. WSOY, Helsinki 2004. Henrik Johan Wrede (1696–1753), ”Tal Om et Borgerligt Samhälles Eller Et Land och Rikes rätta Styrka, samt Sätt och utvägar at komma där til”. Ks. K. G. Leinberg, Orationcs academicae fennorum extra patriam habitae. Ett bidrag till Finlands kulturhistoria. Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk, 71. Finska Vetenskaps-Societeten, Helsingfors 1902.]
20 (a) Vaikka Raamatun auktoriteetti vakuuttaa jokaiselle, että kansalaisten yhtenäisyyden purkauduttua valtio ei voi pysyä ja sitä vastoin Matt. 12:25 [”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään  vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat.”]; Mark. 3:24–25 [”Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat.”]; Luuk. 11:17 [”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle.”]. Tämän vahvistavat myös esimerkit, joista erinomainen on Rooman imperiumi. Niin kauan kuin yksimielisyys oli siinä voimissaan, se pysyi ja kukoisti, mutta kun se Pompeiuksen ja Caesarin eripuran vuoksi jakautui puolueisiin, se tuhoutui pian. [Gnaeus Pompeius Magnus (106–48 eaa.) ja Gaius Julis Caesar (100/102–44 eaa.), sotapäälliköitä ja poliittisia kilpailijoita; Caesarista tuli Rooman yksinvaltias 49 eaa.]
21(b) ”Kun sielun kevytmielisyys ja himot sekä hävyttömyys hävittävät uskonnon, häviää myös valtio, turmeltuneiden ja pahojen tapojen ansoista, jotka samalla nousevat esiin.” (Polyb. 56, luvut 54–55). Polybios sanoo mainitussa kirjassa myös: ”Se valtion tila on toivottava ja luja, jossa yksityisesti eletään pyhästi ja viattomasti ja julkisuudessa oikeudenmukaisuus ja lempeys ovat voimissaan.” Samoin König teoksessaan Lärdoms-öfning, 3. nide: ”Valtiossa jossa asukkaat ovat siveettömiä ja pahatapaisia, ei hallitus voi mitenkään kestää. Sellainen valtio on ilman voimia, sillä siinä ei ole yhtenäisyyttä.” [Polybios (200–118 eaa.), kreikkalainen historioitsija, Historiai (useita erikielisiä editioita). Kristian König (1678–1762), Västmanlandin ja Taalainmaan laamanni, joka käänsi Ruotsin lakeja latinaksi, Lärdoms-öfning. Salvius, Stockholm 1748–1751 (Mennander lainaa kirjaa ruotsiksi).]
22 (c) ”Ilman uskoa jumalalliseen kaitselmukseen, joka rankaisee pahoja, ei inhimillisellä yhteiselämällä ole mitään varmuutta. Ei myöskään esivallalla, jonka elämä oli sen käsissä, joka halveksi omaansa. Alamaisten olisi elettävä sillä välin ainaisessa rauhattomuudessa, epäluulossa ja huolessa. Ja jos ei olisi mitään niin
suurta syntiä, johon ei syyllistyttäisi oman edun ja voiton vuoksi; jos vain olisi tarpeeksi liukas katsomaan eteensä ettei paljastuisi. Miten paljon ansoja, epäluotettavuutta, petosta, jne. tapahtuisikaan? Pidättyvyys, kiitollisuus, luotettavuus, kohtuullisuus, jotka tekevät niin paljon elämän turvallisuuden ja miellyttävyyden
hyväksi, olisivat maanpakolaisina. Tapojen turmelus ja vahingollinen tartunta syöksisi koko valtakunnan häpeälliseen heikkouteen, joka ilmiselvästi kiirehtisi sen tuhoutumista.” König, sama, II, esipuhe.
23 (a) Senec[a], Thyestes: Valtio on epävakaa siellä, missä ei ole häveliäisyyttä eikä huolenpitoa laista, eikä pyhyyttä, velvollisuudentuntoa ja luottamusta. Cicero: Oikeus ja tasapuolisuus ovat yhteiskunnan side. [Lucius Annaeus Seneca (n. 1–45), roomalainen filosofi, kirjoitti tragedian prinssi Thyesteesta. Cicero, sama, § 28.]

____________________


D. J.
DISSERTATIO GRADUALIS,
DE
NOXA
MATERIALISMI
IN
OECONOMIA,

QUAM
Cons. Ampl. Fac. Philos. in Acad. Auraica
PRAESIDE
D:NO PETRO KALM,
Oeconom. PROFESS. Reg. & Ord.
Reg. Acad. Scient. Holm. nec non Societ. Lit. Ups.
MEMBRO,
Publicae censurae modeste subjicit,
JONAS HENR. MENNANDER, Joh. Fil.
V. D. M.
TAVASTENSIS,
In AUD. Majori Die XXIII. Aprilis Ann. MDCCLX.
H. A. M. S.

ABOAE, Impressit DIRECT. & TYPOGR. Reg. Magn. Duc.
Finland. JACOB MERCKELL.

-i-

S:ae R:ae MAJ:tis
MAXIMAE FIDEI VIRO,
Reverendissimo PATRI ac DOMINO,
D:NO CAROLO
FRIDERICO
MENNANDER,

S. S. Theologiae DOCTORI CONSUMMATISSIMO,
Dioeceseos Aboënsis EPISCOPO EMINENTISSIMO,
Reg. ibid. Academiae PRO-CANCELLARIO MA-
GNIFICENTISSIMO, Venerandi Consistorii Eccle-
siastici PRAESIDI GRAVISSIMO, Scholarum per
Dioecesin EPHORO ADCURATISSIMO, Regiae
Scientiarum Acad. Svecanae MEMBRO
MAXIME INCLYTO,
MAECENATI SUMMO.

Homines infra mediocritatem positi, dum audacter Virorum, qui summis atque illustrissimis in republica officiis & negotiis praesunt, limina petunt, videntur ipsis non tantum molesti, sed nec temeritatis & audaciae notam effugere posse. At uti Hi Summi Numinis providentia ad tantos honores adscenderunt, ita etiam illos singulari patientia & humanitate ornavit & donavit.
REVERENDISSIME PRAESUL, Es distentus variis negotiis, est multitudo clientum adiens

-ii-

atrium TUUM permagna. Ast sunt TIBI etiam animi bona summa, omnes in admirationem & venerationem TUI allicientia. Patiaris igitur, MAECENAS SUMME, pagellas hasce omni nitore destitutas, radiis splendoris fulgentissimi Nominis TUI, illustrari, Cui illas consecrare ausus sum. Ratio audaciae multitudo beneficiorum TUORUM, REVERENDISSIME PATER, est. Abunde enim non tantum Parentem, dum in vivis fuerat, his mactare, sed & eorum numerum post obitum ejus luctuosum, ea in memet cumulando, mirum in modum augere, dignatus es. Etenim calamitatibus immerso, semper dextram porrexisti, consiliis saluberrimis animum prope fractum erexisti, nec intermisisti unquam, summo amore excogitare, qua ratione fortunam meam sublevares. Quantum TIBI, VIR MAXIME, debeo quisque jam videt; quid vero rependam nescio. Ne tamen prorsus immemor horum videar, foetum hunc immaturum, in signum gratissimi subjectissimique animi, TIBI, REVERENDISSIME PRAESUL, Sacratum esse volui. Adspicias, VIR SUMME, cernuus oro, munusculum vile gratioso vultu, meque ulteriori TUA GRATIA, Beare haud graveris. DEUS Ter Optimus & Maximus, TE, in Patriae & Ecclesiae emolumentum, Reipublicae literariae fulcrum, Familae TUAE nobilissimae gaudium, omniumque clientum TUORUM patrocinium, plurimos per annos, florentem vigentemque conservet; ita ex intimo pectore vovet

REVERENDISSIMI NOMINIS TUI

cliens devotissimus,
JONAS. HENR. MENNANDER.

-iii-

VIRO Admodum Reverendo atque Praeclarissimo,
D:no Mag. ANDREAE SALOVIO,
PASTORI animarum, quae DEO in Orihvesi colli-
guntur, meritissimo, vicinique Contractus PRAEPOSITO
gravissimo,
PATRONO Benignissimo.

VIRO Admodum Reverendo atque Praeclarissimo,
D:no GUSTAVO ROTHOVIO,
PASTORI coetus divini, qui in Pälkäne floret,
meritissimo, adjacentis Districtus PRAEPOSITO gra-
vissimo,
PATRONO omni venerationis cultu ad cineres
usque colendo.

Subit jam oculos Vestros, Patroni & Fautores optimi, rudis & immatura opella, quam Nominibus Vestris ornare sustinuerim. Poenitenda mihi utique foret temeritas, nisi notus omnibus esset, favor ille singularis, quo omnes illos, qui Musis impigre litant, amplecti soletis. Suspiciatis, igitur, humillime oro, Fautores & Patroni indulgentissimi, chartaceum hocce donum, ea benignitate, non qua meretur, sed quae Vobis propria est, & cujus auctorem saepius participem facere voluistis. Pro Vestra denique incolumitate, omni felicitatis genere ornanda, vota serio fundere, non prius, quam vivere, desistam, permansurus
NOMINUM VESTRORUM

cultor humillimus,
JONAS. HENR. MENNANDER.

-iv-

I. N. J.

Crederes certe homines anima rationali praeditos tanta dementia teneri non posse, quin Numen aliquod, cui omnia originem suam debent, agnoscere velint. Praesertim quum Creator potentissimus juxtaque sapientissimus, ex arcana Majestatis suae sede prodiens, sese manifestum reddere voluit, non tantum lege, quae cordibus nostris inscripta, sed etiam operibus. Ex quibus cuivis constare potest, non de vera modo ipsius existentia, sed etiam de attributis perfectissimis, cultuque & veneratione, ipsi competentibus (*). Dolendum tamen, homines extitisse, qui veritatem luce clariorem prorsus negarunt. Existunt & hodie, qui, quamvis subtilius, id ipsum faciunt; varias in scenam producentes opiniones, quibus DEI existentiam & attributa impugnant, omnemque religionem veram eversum eunt: Homines bestiis se assimilantes, animae suae simplicitatem & immortalitatem non agnoscentes, & sic semper latam viam cupiditatibus suis pandentes. Quam pestiferum influxum ejusmodi deliria habent in rempublicam, non sinit ingnorare aliquem experientia. Ut itaque res eo clarior eva-

-1-

dat, omissis opinionibus ceteris, quas sibi finxerunt homines male subtiles, Materialismi noxiam & mala (prout ferunt ingenii vires,) quae Oeconomiae adfert, in his pagellis exponere proposuimus. Tuum tamen B. L. qua par est, modestia, benignum expetentes judicium.

(*) Rom. 1: 19, 20. ibid. 11: 15.

§. I.

Non inconveniens videtur proposito nostro, brevem ideam Materialismi praemittere, ut melius appareant ejus consectaria. Quem cum Maxime Reverendo D. D. WALLERIO dicimus esse hypothesin, nulla alia entia, nisi corporea, vel materialia existere admittentem, Deum pro ente corporeo & animam humanam pro materiali & mortali habentem. Addam & hoc: licet nonnulli, qui materialismo sese addixerunt, Deum fortassis spiritum agnoscant (si Deum unquam admittant) animam tamen humanam corpoream, nihilque hominis superesse post mortem, praeter cadaver, firmiter sibi persvasum habere videntur. Pronam itaque ad atheismum pandit viam. Praeterea, quum materia aliter quam per necessitatem Physicam agere non potest, sequitur DEI & Hominum actiones, immutabili & absolutae necessitatis legi subjici debere, providentiam & libertatem agendi nullam dari. Vide hac ipsa prolixius, in WALLERII Praenot. Theol. Part. I: §. 175: & seq. item Part. II: §. 31. &c. Plurimos veterum, post Democritum huic sententiae fuisse addictos, historia docet, quibus enumerandis hae pagellae non sufficerent. Inter Christianos, huic opinioni assensum praebuerunt: Tatianus Justini Martyris discipulos, Irenaeus, Tertullianus, Lactantius, Pompanatius, & ejus discipulus Pertius, Baebmiusque.

-2-

Eminentissimus vero Materialistarum recentiorum Hobbesius est. Hunc secuti Tolandus, Covardus, Thomasius & ceteri. Vide WALL. Psyc. Rat. §. 20.

§. II.

Posita itaque hac hypothesi, ponuntur mala haec consectaria simul: Primo: quod omne verum incitamentum ad religionem prorsus evertat, & sic vinculum firmissimum societatis disrumpat (*). Materialismus enim, praeterquam quod spem & metum futurae vitae tollat, etiam providentiam Divinam, quae conservatione, concursu & gubernatione constituitur, negat §. [r?]: Quibus negatis sequitur, Deum non praebere homini motiva ad actiones bonas, neque eas dirigere ad gloriae suae manifestationem, indifferensque ipsi esse, utrum colatur aut non, aut quomodo fiat: Si detur qua religio, sive nulla.

(*) Quamvis religionem vinculum societatis dicamus, minime tamen, primarium ejus scopum esse, statuamus; qui felicitas aeterna est. Neque excogitata est, tantum ad refrenandum plebem, uti nonnulli nugantur, cum religio omni civitate est prior. Religionem ad felicitatem reipublicae plurimum conferre certissimum est. Pravis enim mentis perturbationibus, e quibus maxima mala in rempublicam propullulant, vitiisque imperantium & civium frenum imponit, virtutibusque e quibus salus publica pendet, utpote: concordia, industria, integritate in negotiis, & fidelitate, animos imbuit; Principem, ut juste imperet & cives, ut obediant, instruit; quia omnia ad voluntatem divinam facienda esse docet. Necessitatem religionis in republica ipsi Gentiles agnovere. Ita Plutarchus: Potius sine sole urbs conspicienda erit, quam sine DEO & religione,

-3-

Cicero adfert de Leg. L. II. Cap. 7. quod gentiles persvasi fuerint nihil magis hominem obligare posse, officio suo satisfacere, quam convictio de existentia DEI, itaque praeferebant leges, a diis latas esse, ut ipsis robur adderent. Sic etiam Politicae Antistites apud nos sentiunt, ut constat ex Leg. fund. Regni nostri §. I. ubi verba: Rellgionen och den rätta Gudstjensten är den första och kraftigaste grundwalen til et lofligit, samdrägtigt och waraktigt Regemente. Ita etiam in Orat. pro Reg. Acad. Scient. Holm. Ann. 1743. habita, qua inscribitur: Om et Borgerligit Samhälles, eller et Land och Rikes rätta styrcka, samt sätt at komma dertil, Illustrissimus Baro & Chiliarcha H. J. WREDE loquitur, dicens: Rättskaffens Gudsdyrckan är Wishetenes begynnelse, nyttig til allting, är grunden och källan til dygd, goda seder, sämja, til idoghet, och til de gåfwors rätta bruk, som Skaparen lemnade under de förnuftiga Creaturens hushållning; således kan aldrig något Samhälle, utom Gudsfruktans handhafwande och utöfning, blifwa sällt och beståndande, & seqq. Pluribus hanc rem illustrare, esset in clarissimum Solem lumen inferre. Id tantum addamus: quod omnia, quae de necessitate religionis diximus, e[a?] de Christiana nostra precipue intelligenda sint, qua uti vera Prophetarum & Apostolorum doctrina funda[ta?] est, & sola cum politica amicissime concordat, ita etiam t[a?]nto fortius praecepta & officia, qua has requirit, inculcare & urgere valet.

§. III.

Rupto itaque vinculo societatis §. 2: panditur lata ad morum corruptionem & discor[d?]ias via, qua reipublice plurimum nocent. Etenim Materialismus nulla motiva actionum a perfectionibus divinis sumenda esse postu-

-4-

lat; §. 2: Nullam aliam vitae normam tradit, quam cujuscunque beneplacitum atque commodum: Nulla futurae vitae spe ad virtutes excitat, neque metu futurae poenae a vitiis deterret. §. 1: Nihil itaque impedit, quin quisque perturbationibus mentis suae pravis velificet, aliumque pro lubitu injuria afficiat, modo id tam dextre & callide faciat, ut animadversioni legum sese surripere queat, unde non possunt non, in varias distrahi partes, unionique, qua tota quanta salus civitatis nititur, nuncium mittere (a) & de morum probitate operam non dare (b). Et quamvis lex civilis ad vincendos & coërcendos adfectus sit posita; nihil fere tamen valet, qvum nullo aut perverso religionis sensu reguntur & metu poenae sempiternae a vitiis non detinentur (c).

(a) Etsi Script. S. autoritas quemque convincis, solum unione civium, rempublicam persistere non posse, & contra, Math. XII: 25. Marc. III: 24, 25. Luc. XI: 17. etiam exempla hoc ipsum comprobant, quorum insigne est Romanum imperium. Quamdiu in illo concordia viguit, s[t?]e[t?]it & floruit; at ubi Pompeji & Caesaris discordia in factiones distinctum, brevi eversum est.
(b) ”Quando religio animi levitate & libidine ac protervia, pessumdatur, pessumdatur etiam respublica, ex corruptis & pravis moribus, qui simul introducuntur. Polyb. L. VI. Cap. 54, 55. Idem Polyb. in libro citato: Ille reipublicae status optabilis & firmus est, in quo & privatim san[c?]te innoxieque vivitur, & publicae justitia & clementia vigent. Item König in Lärdoms-öfning 3. Tom: I et Rike, det Inbyggarena äro oseduga och wanartiga, kan Regeringen omöijeligen hafwa bestånd. Et sådant Rike är utan styrcka, ty där är ingen enighet.”
(c) ”Utan tron om en Gudomelig Försyn, som straffar

-5-

det onda, är ingen säkerhet för den människliga sammanlefnaden: icke heller för Ofwerheten, hwilkens lif stode i dens händer, som föraktade sitt egit. Undersåtarena skulle lefwa sig emellan, i en stadig oro, mißtroende och bekymmer: och wore ingen synd så stor, som icke begicks för egennytta och winnings skull; allenast en wore slug nog at se sig före, at icke blifwa rögd. Huru mycket försåt, otrohet, bedrägeri, m. m. skulle icke gå i swang? Aterhåll, tacksamhet, redelighet, måttelighet, som gjöra så mycket til lefwernets trygghet och nöije, skulle wara Landsflygtige. Sedernas fördärf och skadeliga smitta skulle sätta hela Riket i en neslig swaghet, som ögonskenligen skulle tilskynda deß ödegång.” KöNIG lib. cit. in Praefat. Tom. II.

§. IV.

Assumta hac hypothesi, etiam contemtus Magistratus, legum & juramenti infertur, immo fere omnis integritas & fides in negotiis tollitur, quae res maximi momenti in republica sunt (a)[.] Etenim quum de Deo ejusque voluntate Sanctissima utcunque quivis sentire potest: §. 2: Nulla spes praemii, neque metus futurae vitae datur §. 1: quid obstat, quin facile ad contem[p]tum magistratus depelli possit, Principisque statuta minime servanda esse putet, praesertim cum libertati ipsius invisa videntur; Jurisjurandi fidem labefactet, pactis contractibusque fidem renuntiet, modo habitu, prava sua consilia occultandi gaudeat.

(a) SENEC. Thyest: ubi non est pudor, nec cura juris nec Sanctitas, pietas & fides, instabile regnum est. CICERO: Jus & aequitas vinculum civitatis.

-6-

§. V.

Materialismus etiam securitatem in societate civili consequendam, turbat & removet. Sublato enim metu Numinis & spe alterius vitae. §. 1, 2. Corruptis moribus & dissoluta unione. §. 3: Spretis legibus & eversa fide. §. 4: Nihil superest, quam quod semper metuendum sit, ne ab ejusmodi Hominibus aut eludamur aut vis nobis inferatur.

§. VI.

Porro Materialismus his ipsis diligentiam tollit, omnemque studium, praeclari quid suscipiendi, conandi & experiundi, prohibet. Praeter enim quod fatum quodam modo infert, qua opinio absolutam necessitatem rebus imponit, ut nec in melius mutari neque in pejus abire, vel ullo quoque modo variari possint, vid. WALL. in praenot. Theol. Part. 2. §. 37. Atque sic frustraneum esset diligentiam adhibere, vanum aliquid conari & experiri, quod ipsum tamen mandato divino contrariatur; Etiam securitate, fide, integritate, & jurejurendo sublatis, per antea dicta, simul tollitur diligentia omnis, omne studium aliquid praeclari agendi; cui bono enim esset aliquam industriam singularem in re quadam utili adhibere, cum opes multo labore atque sudore, juste licet, conquisitae aliorum saepe libidinem, avaritiam ac pravas cupiditates tantum irritarent.

§. VII.

Hisce praestructis luce meridiana clarius evadit damnum, quod materialismus Oeconomiae tantum non omni

-7-

adfert. Neminem ignorare existimamus, quid sit Oeconomia, quodque in privatam & publicam dispesci sveverit, itaque hac in re multi non sumus. Etsi ex supra demonstratis cuique, nisi talpa coecior esse velit, jam constare potest, quanta mala, quantamque noxam materialismus Oeconomiae adferat, quantamque moram huic studio ponat; lubet tamen nonnullis ulterius rem adumbrare. Agricultura primam partem Oeconomiae constituit, quae non tantum praecipuum victum hominibus, sed etiam rudes materias ad vestimenta, domus &c. praebet, immo certo respectu fundamentum caeterarum artium est. Sed requirit Agriculturae jam magnam diligentiam & multum laboris, quia hortum Eden non amplius licet inhabitare. Ast quodnam, quaeso, desiderium, quaenam voluptates, quodnam incitamentum ad diligentiam adhibendam in excolenda terra, sublata securitate, unione & timero DEI, per supra demonstrata; semper enim agricolae timendum, ne labor & sudor exantlatus, bonaque acquisita a potentiori vi aut dolo aut alio modo, rapiantur, praesertim rure, ubi difficilius auxilium obtinetur quam in urbibus? Quam cito langvescer[e?]nt Fabricae, (quibus contem[p]tis vel segniter cultis, respublica vita fere privatur,) hac hypothesi assum[p]ta, quae unionem integritatemque in promissis & contractibus, securitatem, diligentiamque, per demonstrata, evertit? Sic etiam se res haberet cum re Metallurgica, sine qua mortalium vita prorsus misera esset. Sic cum Commerciis, quae optimis modis felicitatis regni promovendae, merito adnumerantur, quaeque sine securitate, fide & diligentia florere nequeunt. Ponamus e. g. Gubernatorem alicujus provinciae, aut multos alios in munere puclico [/publico] constitutos Materialismo assensum praebere, simulque cupiditate auri ardere; quanta, quaeso, mala quanta & quam multa lethalia vulnera omni industriae, omni

-8-

propemodum oeconomiae instigere valerent! omnem ardorem, studium omne, in oeconomicis aliquid magni efficiendi penitus exstingverent. Ponamus ulterius Magnates quosdam, atque etiam nonnullos alios, qui ultra plebem sapere volunt, hac opinione imbui; ex eis illa cito propagatur in famulitia illorum, & exinde tandem in vulgum; inferiores enim plerumque superiorum & cogitata, & dicta, & facta imitari gestiunt; quid autem tum? infima plebs non conspicit nexum inter infinita mala materialismum concomitantia, hinc pravis suis cupuditatibus [/cupiditatibus] omnem januam aperit: Nulla deinde securitas, nullum jus jurandum sanctum; violato autem jure jurando, leges civiles vi prope omni destituuntur. Ex hisce sole clarius patet, quam noxia, imo omni peste pejor sit tolerantia opinionis hujus in omni civitate.

§. VIII.

Possent haec ipsa prolixius demonstrari; sed angustia temporis & facultatum, qua premimur, brevitatis studium injungit. Tamen vel ex hisce constare posse existimamus, quam pestiferum influxum habeat Materialismus in oeconomiam, quamque necessarium sit, antequam in vulgus propagentur, ejusmodi opiniones & fictiones novas in negotia universitatis influentes, in boni ordinis nec non decori civilis ruinam tendentes, suffocare, ut simul suffocentur turbae & omnia mala, quae ciere posse experientia docet. Quae autem jam de Materialismo, malisque ejus, ac noxia, quae propemodum omni oeconomiae adfert, dicta sunt, mutatis mutandis etiam de contem[p]tu omnis religionis, neglectuque cultus Summi Numinis, in plurimis valere, quisque facili negotio perspicit.

O! Felicem itaque Patriam nostram Sveciam, immo felicissimam, ubi lux vera radiis densissimis lucet, religio

-9-

vera viget, de DEO omnes recte sentiunt, loquuntur & scribunt. Hac luce collustrata, Rex noster mitissimus juste imperat, subditi Regem amant illique obediunt; pietati & bonis moribus student. Avertat DEUS illa tempora, quibus Svecia bonum hoc Auro non vendibile, lacrymis remotum conqueratur! Simus itaque semper memores Datoris, ne Summus rerum Arbiter, ipso neglecto, juste nos negligat: Floreant ergo apud nos pietas vera, concordia & boni mores, ut his moeniis contra quosvis insultus muniti, fructibus laboris quiete fruamur, Deumque semper glorificemus,

Cui SOLI GLORIA!

-10-


Kalm / Mennander 1760 – De noxa materialismi in oeconomia.

”Materialismin vahingollisuudesta ekonomiassa”

Avainsanat:
materialismi, ekonomia, Jumala, sielu, tahdon vapaus, Hobbes, Cicero, Plutarkhos, hyvyys, yhteiskunta, työvoima

Väitös tutkii materialismin haitallisuutta ekonomialle. Materialismilla tarkoitetaan väitöksessä hypoteesia, jonka mukaan ei ole olemassa muita kuin materiaalisia tai ruumiillisia olioita, Jumala (jos materialisti hyväksyy Jumalan olemassaolon) on ruumiillinen ja ihmissielu on materiaalinen ja kuolevainen. Lisäksi materia voi toimia vain fysikaalisen välttämättömyyden pakosta, jolloin sekä ihmisen että Jumalan tahdon vapaus on mahdotonta. Materialisteja ovat väitöksen mukaan olleet Demokritos, Justinos Marttyyrin oppilas Tatianos, Irenaeus, Tertullianus, Lactantius, Pompanatius, ja hänen oppilaansa Petius ja Baebmius. Äskettäin huomattavin materialisti on ollut Hobbes. Materialismi tuhoaa väitöksen mukaan yhteiskunnan perustan hävittämällä uskonnon ja tahdon vapauden, jolloin ihmiselle ei jää motivaatiota hyviin tekoihin. Kirjoittajan mukaan jopa pakanat ymmärsivät uskonnon välttämättömyyden valtiolle; hän vetoaa Ciceron ja Plutarkhoksen todistuksiin. Kun usko ihmisten hyvyyteen menetetään tapainturmeluksen takia, luottamus kaikkiin yhteiskunnalle välttämättömiin sopimuksiin häviää, tilalle tulee jatkuva pelko. Materialismi estää kaiken suuren ja vaivaa vaativan suunnittelun, rakentamisen ja tutkimisen, sillä kukaan ei enää viitsi nähdä vaivaa, ja mitään on sitä paitsi turha yrittääkään, jos kaikki on ennalta määrättyä. Miksi kukaan haluaisikaan hikoilla jossain vaativassa työssä, kun sen hedelmät kiihottavat vain muiden himoa, ahneutta ja kieroja haluja? Kirjoittaja näyttää pelkäävän, että varsinkin maatalouteen ja metalliteollisuuteen on vaikea saada työvoimaa, jos materialismi pääsee valtaan. Materialismi on siis kaikkia ruttoja pahempi yhteiskunnan tuholainen.


”Om materialismens skadeverkningar för ekonomin”

Nyckelord:
materialism, ekonomi, människans godhet, samhället, arbetskraft, Hobbes, Cicero, Plutarkos, själ, viljans frihet

Avhandlingen undersöker materialismens skadlighet för ekonomin. Med materialism avses hypotesen, enligt vilken det inte finns andra substanser än de materiella eller kroppsliga. Gud (såvitt materialisten godtar Guds existens) är kroppslig och människosjälen är materiell och dödlig. Därtill kan materien endast handla av fysikalisk nödvändighet, vilket gör att viljans frihet för såväl människan som för Gud blir en omöjlighet. Materialister var Demokritos, Justinus martyrens lärjunge Tatianus, Irenaeus, Tertullianus, Lactantius, Pompanatinus, och hans lärjungar Petius och Baebmius. Den senaste mest kända materialisten är Hobbes. Materialismen förstör samhällets fundament genom att förgöra religionen och viljans frihet, varigenom människan förlorar motivationen till goda handlingar. Till och med hedningarna insåg trons nödvändighet för staten, och skribenten hänvisar till Ciceros och Plutarkos’ bevis. Med tron på människans godhet försvinner också tilliten till de nödvändiga samhälleliga kontrakten och rädslan tar vid. Metallindustrin och jordbruket kan få svårt att få arbetskraft om materialismen tar över. Materialismen är den värsta pesten för samhället.


”On the Harm of Materialism in Economy”

Keywords:
materialism, economy, God, soul, freedom of will, Hobbes, Cicero, Plutarch, labour, good of man, society

According to the thesis, materialism is an enemy to society worse than any pestilence. Materialism is defined as a view to the effect that there are no other entities than the material or corporeal. God (if a materialist allows the existence of God) is corporeal, and the human soul is corporeal and mortal. Further, because matter can act only by strict physical necessity, free will is impossible. In destroying religion and free will, materialism leaves no motivation for good deeds. This, in turn, leads to the depravity of manners, and therefore undermines the contracts that are necessary for a society. What is more, materialism makes it impossible to fashion, construct, or study anything great or laborious, because no one wants to take great pains or to sweat in work, when all fruits of the work arouse only lust, greed and crooked desires of others. If materialism prevailed, it would be hard to get labour for agriculture and metal industry indispensable to any society.