Muistoja Filosofisen Yhdistyksen toiminnasta Eino Kailan puheenjohtajakaudella

Stickord:
Upphovsman/kvinna:
Utgivningsår: 2002
Publicerad i Filosofia.fi: 16.06.2009
Published in/Publicerad i/Julkaistu
Ajatus 59, 2002 (7-11).

© The von Wright Heirs/ von Wrights arvingar/von Wrightin perikunta

The Georg Henrik von Wright Online Collection, Filosofia.fi (Eurooppalaisen filosofian seura ry) <http://filosofia.fi/vonWright> ed./red./toim. Yrsa Neuman & Lars Hertzberg 2009.
Inskanning & transkribering/Skannerointi & litterointi/Scan & transcription: Filosofia.fi Tommi Palosaari | Sonja Vanto

 

Muistoja Filosofisen Yhdistyksen toiminnasta Eino Kailan puheenjohtajakaudella1


Varhaisimmat muistoni yhdistyksemme toiminnasta ovat peräisin 1930-luvun puolivälistä. Grotenfelt oli silloin vielä puheenjohtajana aina vuoteen 1936 asti. Eino Kaila oli palannut viimeiseltä Wienin matkaltaan vuonna 1934, eli samana vuonna jona itse valmistuin yli­oppilaaksi.

Ylioppilasvuosinani kävin ahkerasti Filosofisen Yhdistyksen kokouksissa. Ne pidettiin Säätytalolla porvarisäädyn istuntosalissa, jonka moni läsnä olevista varmasti muistaa yhdistyksen entisenä kokoontumispaikkana.

Kovin monta mieleen painuvaa muistoa yhdistyksemme toimin­nasta sotaa edeltäneinä vuosina minulla ei kuitenkaan ole. Tämä johtunee ainakin osaksi siitä, että filosofisilla harrastuksillamme oli myös toinen foorumi. Yhdistyksessä ei siihen aikaan – eikä paljon myö­hemminkään – käyty esitelmien pohjalta varsinaista keskustelua. Puheenjohtaja saattoi lausua pari kommentoivaa sanaa, siinä usein kaikki. Kaila ei rohkaissut ylimääräisiä puheenvuoroja "from the floor". Rajoitetussa seurassa tilanne oli toinen. Kenties Wienin piirissä saamistaan kokemuksista inspiroituneena hän perusti ympärilleen keskustelupiirin, joka tunnettiin nimellä Filosofinen Kerho. En muista tarkalleen minä vuonna tämä tapahtui. Kerhoon kuuluivat pari Kailan ikätoveria, Rolf Nevanlinna ja Yrjö Reenpää, heitä vähän nuorempi


7


Gustaf Järnefelt, sekä joukko filosofiasta vakavasti kiinnostuneita nuoria, kuten Oiva Ketonen, Max Söderman, Erkki Laurila ja Kalervo Laurikainen. Minut Kaila määräsi kerhon sihteeriksi. Kokoukset pidettiin milloin Yliopistolla, milloin jonkun vanhemman jäsenen kodissa. Muistoissani on säilynyt kuva Yrjö Reenpään fysiologian professorin virka-asunnosta Siltavuorenpenkereellä.

Mainitsemieni jäsenten nimistä ovat kaikki varmasti tuttuja – ehkä Max Södermania lukuun ottamatta. Olisin puhunut hänestä viime keväistä Wienin piiri -kokousta varten kirjoittamassani mutta pitämättä jääneessä esitelmässäni. Se kuitenkin tullee julkaistuksi ja olen iloinen, jos teillä on tilaisuus lukea mitä sanon tästä muistamisen arvoisesta miehestä (ks. von Wright 2002). Toistan tässä vain, että Söderman oli minua kaksi vuotta vanhempi harvinaisen monipuolinen ja loistava lahjakkuus, joka kandidaatiksi valmistuttuaan ja osallistuttuaan priimusmaisterina vuoden 1936 promootioon lähti kolmeksi vuodeksi ulkomaille, ensin Wieniin ja Prahaan tarkoituksenaan kirjoittaa väitös­kirja Kailalta aiheekseen saamasta Bolzanon logiikasta. Södermanin kohtalo oli traaginen. Hän palasi kotimaahan syksyllä 1939. Talvi­sodassa hänen terveytensä murtui parantumattomasti ja hän kuoli keuhkotautiin vuona 1947.

Sotavuosina sekä Yhdistyksen että Kerhon toiminta oli pitkään lamassa. Yhteydet ulkomaihin katkesivat. Uuden kirjallisuuden hank­kiminen kävi käytännöllisesti katsoen mahdottomaksi. Muistan, että saimme käsiimme – en tiedä mitä kautta – Quinen teoksen Mathematical Logic ja myös Carnapin teoksen Introduction to Semantics. Edellisestä Söderman piti kerhossa pari esittelevää alustusta.

Sotavuosien ajalta muistan yhdistyksen toiminnasta elävästi vain yhden ainoan tapahtuman, joka on ehdottomasti dramaattisin yhdis­tyksemme historiassa. Se oli vuoden 1944 vuosikokous. Saman vuoden helmikuussa Helsinkiä pommitettiin kolme kertaa. Ensimmäinen pommitus tapahtui kuukauden kuudentena, toinen kuudentenatoista ja kolmas kahdentenakymmenentenäkuudentena päivänä. Vuosi­kokous pidettiin viimeksi mainittuna päivänä Säätytalolla. Kesken kokouksen annettiin ilmahälytys ja yleisö – meitä oli ehkä kolmisen­kymmentä – komennettiin pommisuojaan rakennuksen kellariin. Siellä


8


kokous jatkui ja Kaila piti vuosikokousesitelmän aiheesta "Logiikka ja psykofysiikka". Kokouksen pöytäkirjassa sanotaan että "ulkoisista häiriöistä huolimatta puheenjohtaja esitti sanottavansa keskittyneesti ja filosofisella järkkymättömyydellä" . Kokouksen jälkeenkin meidän oli pakko pysyä kellarissa. Muistan elävästi, että Kaila kertoi meille muutamista tuoreista elämyksistään kirjallisuudesta. (Kaila oli erin­omainen omainen kertoja.) Yksi niistä koski Thomas Mannin romaania Joseph und seine Bräder ja toinen Göran Schildtin vastailmestynyttä esikois­teosta Önskeleken, joka oli viehättänyt Kailaa suuresti. Schildt oli suun­nitellut romaaninsa kirjoittamisen Talvisodan helvetissä, missä hän haavoittui hengenvaarallisesti. Kirja on nuoren intellektuellin toiveuni rikkaammasta ja onnellisemmasta elämästä kuin se, jota elettiin sotavuosien Suomessa.

Huomautettakoon ohimennen, että myös Schildt oli Kailan oppilai­ta. jatkosodan aikana, ollessaan invalidina, hän teki Kailalle laudatur­työn värien vaikutuksesta koettuun etäisyyteen Cezannen maalauk­sissa.

Mutta palatkaamme vielä Säätytalon kellariin. Keskellä yötä tuli tieto, että yliopiston päärakennukseen oli osunut pommi ja että talo oli, liekeissä. Rolf Nevanlinna, joka oli yliopiston silloinen rehtori ja kokouksessa läsnä, katsoi velvollisuudekseen kiirehtiä yliopistolle. Sinä yönä Päärakennuksessa tuhoutuivat Edelfeltin kuuluisat maalaukset Turun Akatemian vihkiäisistä ja Väinö Aaltosen meille kaikille tuttu reliefi vaurioitui pahasti.

Pommeja putosi myös muutamiin Säätytalon viereisiin rakennuk­siin. Aamuyöllä tauot pommituksessa kuitenkin pitenivät ja kun aamu jo sarasti meidän sallittiin poistua. Kuljin Kailan kanssa läpi kaupun­gin, joka vaikutti tuhansien lasinsirpaleiden ja tyhjien ikkunoiden takia vielä raunioituneemmalta kuin mitä se oli todellisuudessa. Siellä täällä raivosi vielä tulipaloja.

Minä asuin siihen aikaan Taka-Töölössä ja Kaila Välskärinkadulla. Erottuani hänestä kävelin rauhallisia katuja pitkin kotiin. Mutta perillä minua odotti yön viimeinen sokki. Talomme viereen oli pudonnut Pommi ja kaikki ikkunat olivat särkyneet. Kotona odottivat vaimoni ja pikku tyttäremme. Olimme tämän jälkeen jonkin aikaa kodittomia.


9


Pian tämän dramaattisen yön jälkeen Oiva Ketonen väitteli tohto­riksi. Vastaväittäjänä oli Lars Ahlfors. Karonkka pidettiin Etelä-Pohja­laisen osakunnan tiloissa. Sää oli pilvinen, satoi lunta ja meteorologisen laitoksen päivystäjä vakuutti meille, ettei pommituksia ollut odotetta­vissa. Kaikki sujuikin rauhallisesti vaikka olimmekin hieman jännitty­neitä.

Sotavuosilta on vielä yksi muisto, josta tahtoisin kertoa täällä, vaikka se ei liitykään välittömästi Filosofisen Yhdistyksen eikä Kerhon toimintaan. Max Planck vieraili Helsingissä toukokuussa 1943. Hän piti esitelmän yliopiston juhlasalissa. Kaila esitteli hänet yleisölle. Esitelmä oli luultavasti sama kuin Planckin kirjoitus "Sinn und Grenzen der exakten Wissenschaft" vuodelta 1942, josta minulla on eripainos. Mutta jos näin on, niin painetusta tekstistä puuttuu esitelmän loppuosa, joka tarjosi yllätyksen. Siinä Planck mainitsi mahdollisuudesta rakentaa pommi, jonka räjähdysvoima ylittäisi kaiken, mitä aikaisemmin oli pidetty mahdollisena. Toisin sanoen: atomipommi - vaikka tämä nimitys ei ollut vielä käytössä. (Planck käytti sanaa "Uranmaschine”.) Vuosisatamme fysiikan nestori vakuutti kuitenkin, että tällaista pommia ei tultaisi rakentamaan. Sen toteuttaminen olisi liian kallista ja monimutkaista.

Miksi Planck otti tämän asian puheeksi? Olen myöhemmin kertonut siitä myös monille aikamme johtavista fyysikoista. He ovat olleet kertomastani kiinnostuneita, mutta myös yllättyneitä. Tiedämme, että Saksalla oli omat suunnitelmansa käyttää Otto Hahnin ja Lise Meitnerin keksimää fissio-reaktiota sotilaallisiin tarkoituksiin. Mutta asiasta oltiin kuitenkin luovuttu – ainakin osaksi sellaisten fyysikkojen neuvosta, jotka itse vastustivat natsismia. Planck, joka myös oli natsi­vastainen, oli tietenkin suunnitelmista perillä. En voi ymmärtää hänen sanojaan Helsingissä muutoin kuin naamioituna viestinä liittoutuneille suurvalloille.

En tiedä saavuttiko se vastaanottajaansa ja onko tulkintani oikea. Asia kiinnosti myös Kailaa – ja kun kaksi vuotta myöhemmin pommit pudotettiin Hiroshimaan ja Nagasakiin, Planckin sanat muistuivat mieleeni välittömästi.


10


Sotaa seuranneilta vuosilta minulla on vain vähän muistoja siitä, mitä Filosofisessa Yhdistyksessä tapahtui. Vuosina 1947–52 olin enim­mäkseen Englannissa, ensin vierailevana luennoitsijana, sitten Cam­bridgen yliopiston professorina. Poissaoloni aikana perustettiin se Suomen Akatemia, joka sittemmin lakkautettiin. Kailasta tuli sen jäsen ja hänen seuraajastaan filosofian professoriksi käytiin kauan katkeraa kiistaa, kunnes Oiva Ketonen sai viran.

Kailan viimeiset elinvuodet eivät olleet täysin onnelliset. Hän taisteli viimeiseen saakka luonnonfilosofisten ongelmien kanssa tavoitellen koko luonnon kattavaa monistista synteesiä. Hän suunnit­teli kolmiosaista teosta, josta vain ensimmäinen ilmestyi, nimellä Terminalkausalität in der Atomdynamik (1956). Kaksi seuraavaa osaa, Terminalkausalität in der Biodynamik ja Terminalkausalität in der Neuro­dynamik, jäivät kirjoittamatta. Kahden viimeksi mainitun suunnittelus­sa Kailan voidaan sanoa ennakoineen biologisten tieteiden ja varsinkin aivotutkimuksen voimakasta nousua vuosisatamme viimeisten vuosi­kymmenien aikana. Mutta on helppoa ymmärtää, että hän katkeroitui siitä, ettei hänen sodanaikaisiin ja myöhempiin töihinsä kiinnitetty niiden ansaitsemaa huomiota kansainvälisellä kentällä.

Kaila luopui Filosofisen Yhdistyksen puheenjohtajuudesta vuonna 1952. Oiva Ketosesta tuli hänen seuraajansa myös tässä ominaisuudes­sa. Alkoi uusi aika kunnianarvoisan yhdistyksemme historiassa.



Suomen Akatemia



Kirjallisuus

Kaila, Eino (1956), Terminalkausalität als die Grundlage eines unitarishen Naturbe­griffs. Eine naturphilosophische Untersuchung. Erster Teil: Terminalkausalität in der Atomdynamik (= Acta Philosophica Fennica; X), Suomen Filosofinen Yhdistys, Helsinki.

von Wright, Georg Henrik (2002), "Wienin piiri - henkilökohtaisia muistoja", teoksessa I. Niiniluoto & H.J. Koskinen (toim.), Wienin piiri, Gaudeamus, Helsinki, 197–202.


11


Viitteet:


1 Puhe Suomen Filosofisen Yhdistyksen 125-vuotisjuhlaillallisilla Svenska Klubbenilla Helsingissä 16.10.1998.