Miten filosofia saa merkityksensä takaisin?

Filosofia on kadottanut suuntansa. Akateemisena oppiaineena filosofialla ei ole mitään annettavaa yhteiskunnalle. Näin väittävät filosofit Robert Frodeman ja Adam Briggle. Ovatko asiat todella näin huonosti?


Pohjois-Texasin yliopistossa työskentelevät filosofit Robert Frodeman ja Adam Briggle esittävät vastikään New York Timesin verkkosivuilla julkaistussa kolumnissaan, että akateeminen filosofia on menettänyt elinvoimansa. Voimat alkoivat itse asiassa hiipua jo kauan sitten, 1800-luvun lopulla, filosofian institutionaalistuttua ja ajauduttua yliopistojen suojiin. Frodeman ja Briggle katsovat, että ennen kuin filosofiasta tuli akateeminen oppiaine, filosofit olivat vapaita ajattelemaan ja sanomaan mitä halusivat. He ottivat rohkeasti kantaa moraalisiin kysymyksiin ja heidän asiantuntemuksensa kattoi koko inhimillisen elämän kirjon. Filosofit rakastivat viisautta ja tahtoivat myös näyttää sen.


Nyttemmin, kun filosofia on – Bruno Latourin sanoin – ”puhdistettu”, istutettu osaksi yliopistomaailmaa, se on samalla riisuttu kaikesta tosielämän kannalta merkityksellisestä. Luonnontieteitä matkiessaan filosofiasta on tullut mekaaninen työkalu, jonka avulla analysoidaan sanoja ja argumentteja, aivan kuten luonnontieteissä analysoidaan vaikkapa geenejä ja kemikaaleja. Filosofit eivät enää ole kiinnostuneita siitä, mikä on hyvää tai oikein, ainoastaan oman nokkeluutensa osoittamisesta. He rakastavat enemmän omaa älyään kuin viisauden tavoittelua.


Frodemanin ja Brigglen mielestä filosofiaa ei olisi koskaan pitänyt pakottaa akateemisen tieteen muottiin yhdeksi erityistieteeksi muiden joukossa. Jotta filosofia voisi olla merkityksellistä, sitä on voitava harjoittaa vapaasti missä ja milloin tahansa, yliopistomaailman konventioista ja tieteiden rajoista välittämättä. Frodeman ja Briggle näkevät tietyn ”likaisuuden” aidon filosofisen ajattelun välttämättömänä vaatimuksena. Heidän mukaansa esimerkiksi Sokrates viihtyisi nykyaikanakin paremmin tavallisten kansalaisten seurassa kadulla kuin akateemisen vertaisarvioinnin paineessa. Filosofian oppituoleista hän haaveilisi turhaan – jos edes haaveilisi.[1]

 

Kädet rohkeasti saveen!

Frodeman ja Biggle tuntuvat olevan melko pessimistisiä sen suhteen, että olisi mahdollista palauttaa merkitys filosofiseen keskusteluun – tai ainakaan he eivät tarjoa minkäänlaisia keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Vanderbiltin yliopiston filosofian professori John Lachs on päätynyt toiveikkaampaan lopputulemaan vuonna 2013 julkaisemassaan kirjoituksessa.[2] Lachs yhtyy Frodemanin ja Bigglen näkemykseen, että filosofia on kyynistynyt ja etääntynyt todellisesta maailmasta, mutta uskoo samalla, että tästä kyynisyydestä on mahdollista päästä eroon.


Lachsin mukaan muutos voi onnistua, jos filosofit laittavat itsensä peliin eivätkä pelkää käsiensä likaamista ja kasvojensa menettämistä. Lachs on vakuuttunut, että elämällä itse niin kuin opettavat filosofit voivat nostaa filosofian jälleen tieteenalaksi, jolla on todellista merkitystä. Hyve-eetikkojen on elettävä hyveellisesti, demokratian merkitystä pohtivien on taisteltava demokraattisen yhteiskunnan puolesta, Lachsin kaltaisten pragmatistien tulee puolustaa käytännön merkitystä filosofiassa, ja niin edelleen. Filosofien olisi siis muistettava, että heidän laboratorionsa on koko maailma ja parhaita koehenkilöitä ovat he itse.


Siinäpä työsarkaa viisauden rakastajille.


Juuso Loikkanen

 

Viitteet & kirjallisuus

Frodeman, Robert & Briggle Adam, Socrates Tenured. The Institutions of 21st-Century Philosophy. Rowman & Littlefield, Lanham 2016.

Lachs John, Has Philosophy Lost Its Way? Philosophy Now. Vol. 99, November/December 2013, 30–31.