Päivä, jolloin filosofeja ovat lapset; 30.11. ja 7.12., Helsinki

Päivä, jolloin filosofeja ovat lapset


Filosofiset kysymykset ja pohdinnat ovat lapsille luontaisia, mutta usein hetki ei ole niille sopiva. Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden järjestämät Lasten filosofiapajat pyrkivät tarjoamaan pohdintoihin ja filosofiseen keskusteluun kannustavan ympäristön 8-9-vuotiaille lapsille. Nyt ensimmäistä kertaa pidettävät filosofiapajat järjestetään 30.11. ja 7.12. yliopiston tiloissa Vuorikadulla.


Nelituntisen filosofiapajan aikana herätellään osallistujia filosofisiin pohdintoihin, kysytään kysymyksiä ja tutkitaan aiheita dialogisen pohdinnan kautta. Filosofiapajassa käsiteltävät aiheet ja pohdittavat kysymykset tulevat lapsilta, ja ohjaajien rooliksi jää keskustelun tukeminen ja ohjaus. Vaikeatkaan kysymykset eivät ole lapsilta kiellettyjä, kunhan niiden käsittely on muut huomioon ottavaa ja huolellista.


Ensimmäistä kertaa järjestettäviä filosofiapajoja järjestää joukko pedagogiikasta kiinnostuneita filosofian opiskelijoita ainejärjestö Dilemma ry:stä. Moni järjestäjistä opiskelee filosofian opettajaksi. ”Filosofiapajat tehdään lapsia varten ja lasten ehdoilla. Samalla kuitenkin uskon, että me järjestäjät voimme oppia lapsilta jotain filosofiasta”, kuvailee Akseli Huhtanen, yksi filosofiapajojen järjestäjistä. ”Filosofiapaja on päivä, jolloin lapset saavat olla filosofeja ja kaikkea saa kysyä. Usein ennakkoluulottomimmat ja kiinnostavimmat filosofiset kysymykset tulevat juuri lapsilta”, kertoo Akseli Huhtanen.

 

Lasten filosofiapajat järjestetään Helsinki Think Company -tilassa, Vuorikatu 5, 30.11. ja 7.12. klo 12-16. Pajat ovat osallistujille ilmaisia. Ennakkoilmoittautumista edellyttävät pajat ovat täynnä, mutta yksittäisiä peruutuspaikkoja voi tiedustella osoitteesta dilemmanfilosofiapaja at gmail.com.