Rousseau, Jean-Jacques

Tommi Lindfors (julkaistu 14.1.2013, muokattu 25.9.2014)

Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) oli geneveläissyntyinen kirjailija ja filosofi, jonka monipuolinen kirjallinen tuotanto käsittelee yhteiskuntaa ja siinä ilmenevää eriarvoisuutta, yksilönvapautta, kasvatusta, tieteiden ja taiteiden asemaa valtiossa, musiikkia, kasvitiedettä sekä kielten alkuperää. Hän kirjoitti lisäksi runoja ja näytelmiä sekä useita omaelämäkerrallisia teoksia. Jälkipolville suurin merkitys on ollut Rousseaun yhteiskuntaa sekä kasvatusta käsittelevillä teoksilla. Edellisten johdosta hänen nimensä usein yhdistetään valistusajan filosofeihin ja Ranskan suuren vallankumouksen johtoaatteisiin – tämä siitä huolimatta, ettei Rousseau jakanut muiden Valistusajan filosofien lähes varauksetonta uskoa tieteen mukanaan tuomaan kehitykseen.
  1. Lapsuus ja nuoruus Genevenjärven rannalla 1712-1728
  2. Oppivuodet 1728-1742
  3. Pariisin vuodet 1742-1754
  4. Välirikko läheisten ystävien kanssa ja muutto maalle 1754-1762
  5. Vainoharhaisuuden vuodet 1762-1778
  6. Rousseaun vaikutus
  7. Rousseau-tutkimus Suomessa
  8. Rousseaun teokset
  9. Suositeltavaa jatkolukemista
  10. Kirjallisuus
  11. Internet-lähteet



Lapsuus ja nuoruus Genevenjärven rannalla 1712-1728


Jean-Jacques Rousseau syntyi Genevenjärven rannalla Sveitsissä 28. päivänä kesäkuuta 1712 kalvinistisen, ranskalaistaustaisen perheen toisena poikana. Hänen isänsä Isaac Rousseau, joka oli temperamentiltaan oikukas ja toisinaan väkivaltainen, oli kelloseppä ammatiltaan. Rousseaun äiti Suzanne Bernard menehtyi vain kymmenen päivää Jean-Jacquesin syntymän jälkeen. Elämänsä ensimmäiset viisi vuotta Jean-Jacques asui seitsemän vuotta vanhemman veljensä François’n, isänsä ja tätiensä kanssa synnyinkodissaan, joka sijaitsi Geneven kaupungintalon läheisyydessä. Rousseaun syntymän aikoihin Geneven väkiluku oli noin 20 000 asukasta, joista vain noin 1 500:lla asukkaalla oli kansalaisoikeudet; huomattava osa kaupungin väestöstä oli kotimaassaan vainottujen ranskalaisten protestanttien eli hugenottien jälkeläisiä.

Ensimmäisessä omaelämäkerrallisessa teoksessaan Tunnustuksia, joka julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1789, Rousseau kuvaa isäänsä kunnialliseksi ja oikeamieliseksi mieheksi, joka rakasti poikaansa hellästi. Isänsä seurassa nuori Jean-Jacques ensimmäisen kerran luki Plutarkhoksen teosta Kuuluisien miesten elämäkertoja. Kirja jätti lapseen lähtemättömän vaikutuksen ja hän palasi sen pariin läpi koko elämänsä. Vuoden 1722 lokakuussa Isaac Rousseau joutui kuitenkin jättämään Geneven erään riidan seurauksena, ja Jean-Jacquesin huoltajuus uskottiin tämän enolle, eversti Gabriel Bernardille. Eversti Bernard oli huolissaan siskonpoikansa koulutuksen puutteesta ja päätti lähettää tämän yhdessä oman poikansa Abrahamin kanssa kalvinistikirkkoherra Jean-Jacques Lambercierin taloon Bosseyn kylään saamaan kunnollista perusopetusta. Kalvinistisen perinteen mukaisesti Lambercier osoitti laajaa oppineisuutta, ja tämän opetuksen voi olettaa hyödyttäneen Rousseauta myöhemmin elämässä. Rousseau palasi asumaan enonsa taloon Geneveen vuoden 1724 kesän jälkeen.

Eversti Bernard teki välittömästi serkusten paluun jälkeen selväksi, että koska Jean-Jacquesin varat eivät riittäneet muuhun, tulisi hänen oppia itselleen jokin ammatti ja elinkeino. Hänelle löydettiinkin työtä, ensin erään notaarin, ja tämän jälkeen Abel Ducommun nimisen kaivertajan opissa. Kaivertajamestarin kanssa huhtikuussa 1725 laaditun sopimuksen mukaisesti Rousseaun oli määrä olla tämän opissa viiden vuoden ajan. Hän vietti lopulta alle kolme vuotta mestarin opissa; Rousseaun syvästi vihaama orjuudentila päättyi äkillisesti muutama kuukausi ennen hänen kuudettatoista syntymäpäiväänsä.


Oppivuodet 1728-1742

Neljäntenätoista päivänä maaliskuuta 1728 Rousseau oli ystävineen palaamassa kotiin kävelyretkeltä, joka oli suuntautunut kaupungin porttien ulkopuolelle. Harmikseen ystävät huomasivat saapuneensa iltakellon soiton jälkeen ja kaupungin porttien olevan suljetut. Näin oli käynyt aiemminkin, ja muilla kerroilla Rousseau oli yksinkertaisesti hyväksynyt kohtalonsa ja yöpynyt taivasalla. Mutta tällä kertaa hän reagoi toisin – kun hänet kerran oli lukittu ulos kaupungista, hän ei enää yrittäisikään päästä takaisin sisälle, vaan lähtisi muualle etsimään vapautta. Auringon noustessa seuraavana aamuna Rousseaun päätös oli tehty: hän päätti kulkea reilun viidentoista kilometrin matkan jalan saapuakseen Genevestä etelään, Savoyn herttuakunnassa sijaitsevaan Annecyn kaupunkiin. Siellä hänet otti suojelukseensa Louise-Éléonore de Warens, josta oli joitakin vuosia myöhemmin tuleva Rousseaun rakastajatar. Mme de Warens lähetti nuoren pojan Torinoon, missä tämä hylkäsi kasteessa saamansa kalvinistisen uskon ja ryhtyi katoliseksi. Kaupungissa asuessaan Rousseau ihastui piemontelaisen keittiön erikoisuuksiin, ja siellä syttyi hänen läpi elämän kestänyt rakkautensa italialaiseen musiikkiin.

Vuoden 1728 lopulla ja seuraavan vuoden alussa Rousseau toimi palvelijana, kirjurina ja henkilökohtaisena sihteerinä kahdessa eri torinolaispalatsissa. Pian hän kuitenkin ymmärsi, ettei tahtoisi tehdä kyseistä työtä loppuelämäänsä. Tämä päätös yhdistettynä seikkailunhaluun ja hänen kaipuuseensa palata Mme de Warensin luo, jonka kanssa hän oli säännöllisesti kirjeenvaihdossa, ajoivat Rousseaun jättämään kaupungin. Hän kulki Alppien yli jalkapatikassa, ja saapui Mme de Warensin ovelle joskus kesällä 1729. Mme de Warens alkoi pian kutsua nuorta miestä pienokaisekseen. Rousseaun hellä kutsumanimi naiselle, joka otti hänet toistamiseen asumaan luokseen, oli ”äiti”.

Mme de Warens teki parhaansa sivistääkseen pienokaistaan ja jätti kirjoja luettavaksi tämän huoneeseen. Kysymys Rousseaun tulevaisuudesta oli kuitenkin edelleen avoin. Erään Mme de Warensin ystävistä ehdotettua, että Rousseau voisi lukea itsensä papiksi, ei Rousseau voinut muuta kuin noudattaa neuvoa, ja hän kirjautui opiskelemaan teologiaa Annecyn pappisseminaariin. Rousseaulla ei ollut pienintäkään halua ryhtyä papiksi, sillä hän haaveili muusikon urasta. Musiikin ystävänä Mme de Warensilla ei ollut mitään Rousseaun toivetta vastaan, ja seuraavan talven kuluessa hän pyysi erästä ystäväänsä opettamaan Rousseaulle musiikin alkeita. Kevään tultua ja sopivan tilaisuuden tullen Rousseau jätti hyvästit teologisille opinnoille ja asettui asumaan Annecyn kaupunkiin. Mme de Warensin asetuttua tällä välin asumaan Lyonista itään sijaitsevaan Chambéryn kaupunkiin, myös Rousseau suuntasi sinne syksyllä 1731. Siellä hän työskenteli kahdeksan kuukauden ajan kirjurina uuden yleisen maakirjan laatimistyössä. Rousseau kuitenkin jätti työn ryhtyäkseen musiikinopettajaksi. Chambéryyn kyllästyneinä Mme de Warens ja hänen suojattinsa asettuivat asumaan kauniiseen Les Charmettesin laaksoon Chambéryn eteläpuolelle. Tätä laaksossa vietettyä aikaa Rousseau kuvaa ”elämänsä lyhyeksi onnenkaudeksi” Tunnustuksia teoksen kuudennen kirjan alussa.

Rousseau-elämäkerran kirjoittanut Maurice Cranston olettaa Rousseaun halun tulla kirjailijaksi heränneen juuri hänen ja Mme de Warensin Charmettesin laaksossa viettämien vuosien aikana. Hänen ensimmäinen julkaistu kirjoituksensa on laulu nimeltään Un papillon badin (”Leikkisä perhonen”), joka julkaistiin vuonna 1737 etupäässä seuraelämän ja kirjallisuusmaailman uutisia sisältävässä Mercure de France sanomalehdessä. Seuraavana vuonna Rousseau kirjoitti runon nimeltään Le Verger de Madame la Baronne de Warens (”Vapaaherratar de Warensin hedelmäpuutarha”), joka on ylistys eristyneisyydessä vietetylle elämälle ja rauhaisalle opiskelulle. Tämän rauhan Rousseau löysi Mme de Warensin hedelmätarhan siimeksessä. Laaksossa asuessaan hänellä oli aikaa tutustua monien filosofien teksteihin ja opiskella monipuolisesti, muun muassa geometriaa, algebraa sekä latinaa.

Mme de Warensin ja Rousseaun suhteen viilettyä päätti Rousseau lähteä yksin maailmaan ansaitsemaan elantonsa. Mme de Warens auttoi häntä löytämään töitä kotiopettajana Lyonista. Rousseaun työnantaja oli nimeltään Jean Bonnot, ja tämän nuorempi veli oli Gabriel. Gabrielista oli myöhemmin tuleva abbé de Mably (1709-1785), kuuluisa sosialismin teoretisoija ja poliittinen kirjailija. Veljeskatraan nuorin oli Étienne, tuleva abbé de Condillac (1715-1780), kuuluisa filosofi ja englantilaisen filosofi John Locken (1632-1704) huomattavin seuraaja Ranskassa. Matemaatikko, tiedemies ja tuleva ensyklopedisti Jean le Rond d’Alembert (1717-1783) kuului niin ikään perheeseen, vaikka olikin löytölapsi. Työ Mablyn perheen kotiopettajana antoi Rousseaulle mahdollisuuden tutustua moniin kaupungin ja alueen merkkihenkilöihin tieteiden ja taiteiden alalla. Tästä ja muista eduista huolimatta Rousseau toimi herra Mablyn poikien kotiopettajana ainoastaan vuoden päivät.

Toivuttuaan vuoden 1741 lopulla saamastaan sairaudesta, Rousseau todisti optimisminsa palaavan kesän myötä, ja hän päätti lähteä hankkimaan itselleen rahaa, menestystä ja kunniaa. Tällä kertaa ainoastaan yksi kaupunki tyydyttäisi hänen kunnianhimonsa: Rousseau oli 30-vuotias suunnatessaan Pariisiin kesällä 1742.


Pariisin vuodet 1742-1754

Pariisissa Rousseau asettui asumaan lyonilaisten ystäviensä suosimaan hotelliin Sorbonnen yliopiston läheisyydessä. Suosituskirjeet taskussaan hän lähti välittömästi kaupunkiin saavuttuaan tekemään tuttavuutta Pariisin oppineiden kanssa. Rousseaun läheisin ystävä Pariisin kirjallisissa piireissä oli Denis Diderot (1713-1784), johon hän tutustui pian kaupunkiin saavuttuaan.

Täysin yllättäen vuoden 1743 kesällä Rousseaulle tarjottiin Ranskan Venetsian suurlähettilään, kreivi de Montaigun, sihteerin virkaa. Rousseau otti viran vastaan epäröityään ensin, koska piti virasta tarjottua palkkaa liian pienenä. Suurlähettiläs ja tämän sihteeri eivät kuitenkaan tulleet toimeen keskenään, ja kärjistynyt tilanne ajoi Rousseaun eroamaan tehtävästään seuraavan vuoden elokuussa. Rousseaun tie vei takaisin Pariisiin.

Pian Pariisiin paluunsa jälkeen Rousseau tapasi henkilön, jolla oli omalla tavallaan suuri vaikutus häneen. Thérèse Levasseur oli lukutaidoton, hieman yli parikymppinen liinavaateompelijatar, joka työskenteli Rousseaun asuttamassa pariisilaishotellissa. Heidän välilleen syntyi intiimisuhde, joka kesti Rousseaun kuolemaan saakka. Thérèse synnytti Rousseaulle viisi lasta.

Vuoden 1746 keväällä Rousseau vieraili tiheään erään Mme Dupinin emännöimässä salongissa Hôtel Lambertissa, ja pian hän sai pyynnön ryhtyä Dupinin perheen sihteeriksi ja amanuenssiksi. Vaikka Rousseau edelleen elätteli toiveita ansaita elantonsa kirjailijana tai muusikkona, ei hän voinut kieltäytyä työtarjouksesta, sillä hän oli tällä välin ruvennut elättämään Thérèseä ja tämän äitiä. Rousseau työskenteli Dupinin perheen palveluksessa lähes katkeamatta vuosien 1746 ja 1751 välillä. Thérèsen ja Rousseaun ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1747, samana vuonna jona Rousseaun isä Isaac menehtyi 75 vuoden iässä. Rousseau otti vastaan isänperintönsä ja lähetti kuopuksensa orpokotiin. Sama kohtalo odotti neljää vielä syntymätöntä lasta, joista yksikään ei saanut kasvaa vanhempiensa luona. Rousseau kertoo omaelämäkertansa seitsemännen kirjan lopussa kuinka äärettömän vaikeaa hänen oli saada Thérèse suostumaan tähän ratkaisuun.

Pariisissa asuessaan Rousseau vietti paljon aikaa Le Panier Fleuri nimisessä tavernassa Condillacin, Diderot’n sekä muiden älykköjen kanssa; niiden samojen älykköjen, joista oli tuleva ranskalaisen Valistuksen johtavia filosofeja. Vaikka Rousseaun ja Diderot’n projekti ryhtyä julkaisemaan Le Persifleur nimistä kevyen journalistista aikakausilehteä ei koskaan päätynyt painoon saakka, oli Diderot’lla yhtä kaikki kirjallisia tavoitteita – hän oli ryhtynyt toimittamaan kunnianhimoista Encyclopédieta, johon oli tarkoitus koota yksien kansien väliin kaikki sen ajan tieteellinen tieto. Rousseaun pääasiallinen panos teosta kirjoitettaessa oli musiikkiin liittyvien artikkelien laatiminen.

Ludwix XV:n (1710-1774) menetettyä maita Itävallalle nk. Itävallan perimyssodan (1740-1748) tuoksinassa Ranskan valtio päätti korottaa veroja rahoittaakseen sodankäynnistä syntyneet kulut. Tämän epäsuositun veronkorotuksen seurauksena radikaali kirjoittelu nousi kukoistukseen. Viranomaiset reagoivat kiristämällä sensuuria, ja tämän sensuuriaallon kynsiin Diderot’kin kirjoituksineen joutui. Hänet vangittiin kesäkuussa 1749. Eräänä päivänä Diderot’n luona vankilassa vieraillessaan Rousseau kantoi mukanaan sanomalehteä. Silmäillessään lehteä hänen huomionsa kiinnittyi Dijonin akatemian kirjoituskilpailun aiheeseen, jossa tiedusteltiin tieteiden ja taiteiden kehityksen vaikutusta moraaliin. Rousseaun Dijonin akatemian kilpailua varten kirjoittama tutkielma oli muuttava koko hänen elämänsä; heinäkuussa 1750 kilpailun tuomarit myönsivät Rousseaun tutkielmalle Discours sur les sciences et les arts (”Tutkielma tieteistä ja taiteista”) ensimmäisen palkinnon. Tutkielmassaan Rousseau esittää, että taiteilla ja tieteillä on ollut turmeleva vaikutus yhteiskuntien tavoille ja moraalille. Vaikka tiede ja tiedon lisääminen ovat sinänsä hienoja asioita, ovat ne saaneet aikaan huomattavan paljon vääräuskoisuutta ja valheita maailmassa. Ihminen väistämättä väärinkäyttää tiedettä ja sen tuloksia, Rousseau kirjoittaa.

Keväällä 1752 ystävänsä luona vieraillessaan Rousseau sai käydyn keskustelun seurauksena kipinän kirjoittaa italialaistyylinen ooppera ranskalaiselle yleisölle. Rousseau kirjoitti oopperan libreton ja musiikin vain kuudessa päivässä. Teokselleen hän antoi nimeksi Le Devin du village (”Kylän ennustaja”). Erään vaikutusvaltaisen tuttavan myötävaikutuksella Rousseaun teosta alettiin harjoitella esitystä varten jo niinkin pian kuin kesäkuussa 1752. Oopperan saavuttama suosio oli merkittävä, ja sen tuoma taloudellinen helpotus oli omiaan saamaan Rousseaun unohtamaan aiemmin kokemansa nöyryytykset muusikonurallaan. Jopa Ranskan kuningas Ludwig XV nautti hänelle Fontainebleaun hovissa järjestetystä oopperaesityksestä niin suuresti, että antoi kutsua Rousseaun luokseen, aikomuksenaan tarjota Rousseaulle rahallista tukea. Tekaistuun sairauteen vedoten Rousseau kuitenkin lähti Fontainebleausta varhain seuraavana aamuna, välttyen näin tapaamasta kuningasta. Monet tahot, mukaan lukien Diderot, paheksuivat hänen toimintaansa pitäen sitä vastuuttomana ja kaiken lisäksi typeränä, olihan Rousseau teollaan kieltäytynyt kuninkaan hänelle aikomasta taloudellisesta tuesta. Rousseaun kirjoittama ooppera aiheutti uuden sensaation vuoden 1753 helmikuussa – tällä kertaa Pariisin oopperan näyttämöllä.

Vuosien 1752-1753 aikana Rousseau otti osaa (kuten monet hänen filosofiystävistään) kiistaan (nk. ”Querelle des Bouffons”), jonka osapuolina olivat yhdellä puolella italialaisen opera buffan, toisella puolella ranskalaisen oopperan ystävät. Rousseaun merkittävin panos kiistassa oli hänen vuonna 1753 julkaisemansa monografia Lettre sur la musique française (”Kirje koskien ranskalaista musiikkia”), jossa hän korostaa italialaisen musiikin paremmuutta ranskalaiseen verrattuna. Rousseaun musiikillinen kiinnostus, kuten Cranston osoittaa (Cranston 1983, s. 289), sai hänet pohtimaan syvällisemmin kieltä ja kielten alkuperää – Rousseau käsitti musiikin yhtenä kielellisen ilmaisun muotona. Hänen näihin mietelmiin liittyvä teoksensa Essai sur l’origine des langues (”Kirjoitelma koskien kielten alkuperää”) julkaistiin postuumisti Rousseaun kuoleman jälkeen vuonna 1781.

Dijonin akatemia julkaisi vuosittaisen kirjoituskilpailunsa aiheen jälleen vuoden 1753 myöhäissyksyllä. Tuona vuonna kysymys kuului ”Mikä on ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperä ja onko se luonnonlain oikeuttama?” Vaikka Rousseaun tutkielma ei tällä kertaa saavuttanut kilpailun ensimmäistä sijaa, ovat jälkipolvet pitäneet sitä Rousseaun teoksista kenties kaikkein merkittävimpänä (Rousseaun vaikutuksesta, katso ’Rousseau: teokset’). Tutkielman ensimmäinen osa on kuvaus ihmisestä luonnontilassa. Toisessa osassa Rousseau osoittaa eriarvoisuuden alkuperän ja kehityskulun. Rousseaun mukaan luonnontilassa eriarvoisuutta ilmenee vain vähän, mutta yhteiskunnan kehittyessä sen määrä kasvaa. Yhteiskunnan kehitys vie väistämättä kohti eriarvoisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden institutionalisoitumista. Rousseausta oli tullut kuuluisuus neljänkymmenen vuoden iässä. Samaan aikaan hän kuitenkin oli havaitsevinaan ympärillään enenevissä määrin kateutta ja sydämellisyyden puutetta, jopa aiemmin läheisen ystävänsä Diderot’n osalta.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1754 Rousseau lähti yhdessä Thérèsen kanssa Pariisista kohti Geneveä. He saapuivat Geneveen muutamaa viikkoa myöhemmin, asettuen asumaan järven rannalle kaupungin porttien läheisyyteen. Heidän oleskelunsa Genevessä kesti noin neljä kuukautta, ja tänä aikana Rousseau palasi takaisin Geneven kirkon huomaan. Kun Rousseau tuon saman vuoden lokakuussa pakkasi tavaransa palatakseen Thérèsen kanssa Pariisiin, oli hänen aikomuksensa viipyä Ranskassa ainoastaan sen aikaa, että saisi järjestettyä asiansa asettuakseen pysyvästi synnyinkaupunkiinsa Geneveen seuraavan vuoden keväällä.


Välirikko läheisten ystävien kanssa ja muutto maalle 1754-1762


Rousseaun ja Thérèsen suunniteltu paluu ja asettuminen Geneveen eivät kuitenkaan toteutuneet toivotussa aikataulussa, sillä syksyn 1754 ja kevään 1756 välisen ajan he jakoivat vaatimattoman pariisilaisasunnon Thérèsen äidin kanssa. Rousseau jatkoi tiivistä yhteiseloa kaupungin älymystön kanssa. Hänen seurustelukumppaneihinsa kuuluivat Diderot, d’Alembert, saksalaissyntyinen paroni d’Holbach (1723-1789) sekä Claude-Arien Helvétius (1715-1771). Rousseaun kääntyminen takaisin protestanttiseen uskoon ei estänyt häntä nauttimasta näiden filosofien seurasta, huolimatta heidän avoimen vihamielisestä suhtautumisestaan kristinuskoon.

Syksyllä 1755 Rousseau matkusti Pariisin pohjoispuolelle jo vuosia aiemmin tapaamansa ystävän, Mme d’Epinayn luo Montmorencyn laaksossa sijaitsevaan La Chevretten linnaan. Mme d’Epinay tarjosi Rousseaulle mahdollisuuden asettua asumaan l’Ermitageen, linnan läheisyydessä sijaitsevaan erilliseen taloon. Rousseau sai suostuteltua Thérèsen muuttamaan taloon kanssaan. Montmorencyn laaksossa asuessaan Rousseau kopioi musiikkia aamuisin (musiikin kopioiminen oli ollut hänen ainoa säännöllinen tulonlähteensä myös Pariisissa), teki iltapäivisin yksinäisiä kävelyretkiä lähistölle, ja kirjoitti iltaisin.

Diderot’n ja d’Alembertin toimittaman ensyklopedian viides osa oli julkaistu marraskuussa 1755, ja siihen sisältyi Rousseaun kirjoittama artikkeli otsikolla Économie politique (josta yleensä puhutaan Rousseaun kolmantena tutkielmana). Yhteiskuntasopimuksesta tuttu erottelu suvereniteetin ja hallinnon välillä sekä yleistahdon idea saavat ensimmäisen kerran ilmaisun tässä artikkelissa. Vielä saman vuoden joulukuussa Rousseau ja Thérèse muuttivat pois l’Ermitagesta, ja asettuivat asumaan vain muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Petit Montlouis nimiseen tupaan. Tämä tuvassa vietetty aika oli kirjallisesti hyvin hedelmällinen vaihe Rousseaun elämässä – hän muun muassa saattoi loppuun valtavan suosion saavuttaneen romaaninsa Julie ou la Nouvelle Héloïse, alkoi kirjoittaa teostaan Émile, ja teki muistiinpanoja yhteiskuntapoliittista teosta varten (Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta on osa tästä materiaalista).

Rousseaun suurin kirjallinen menestys Julie ou la Nouvelle Héloïse julkaistiin monien viivästysten jälkeen vuonna 1761. Kirjemuotoon laadittu teos on kuvaus mahdottomasta rakkaudesta nuoren aatelisen Julien ja hänen kotiopettajansa Saint-Preux’n välillä. Samana vuonna Rousseau valmisteli toimittamansa ja lyhentämänsä abbé de Saint-Pierren (1658-1743) teoksen Projet de paix perpétuelle julkaisemista. Rousseau käsittelee valtioiden ulkosuhteita ja ikuisen rauhan mahdollisuutta Euroopassa kahdessa teoksessan (Extrait du projet de paix perpétuelle sekä Jugement sur le projet de paix perpétuelle); vaikka Rousseaun esitys nojaa täysin abbé de Saint-Pierren kirjoituksiin, hän esittää niistä myös kriittisiä huomioita. Pian Julien ilmestymisen jälkeen pariisilaiset saivat luettavakseen Marquis de Ximénèsin nimissä julkaistun teoksen (Lettres sur la Nouvelle Héloïse), joka hyökkää Rousseaun Julie ou la Nouvelle Héloïse romaania vastaan. Teoksen oli kirjoittanut Voltaire, ja sen julkaiseminen sinetöi lopullisesti näiden kahden filosofin välien rikkoutumisen (miesten välit olivat jo ennestään vähemmän kuin hyvät, olihan Voltaire esimerkiksi pitänyt Rousseaun vastustusta perustaa teatteri Geneveen suorana hyökkäyksenä häntä itseään ja hänen kirjallista työtään kohtaan). Monet Voltairen läheisistä ystävistä, mukaan lukien d’Alembert, eivät voineet hyväksyä näin avointa, julkista hyökkäystä Rousseaun teosta kohtaan.

Vuoden 1762 alussa Rousseau oli hyvin sairas ja tästä johtuen hänelle tuotti vaikeuksia lukea läpi teostensa Émile ja Yhteiskuntasopimuksesta koevedokset. Näistä jälkimmäinen on Rousseaun systemaattisin esitys koskien yhteiskuntaa, ja sen on tarkoitus kuvata sellainen valtiomuoto ja valtiollinen valta, joka olisi oikeutettu ja jonka alaisina ihmiset olisivat vapaita. Koevedosten tarkistamisen lisäksi Rousseau kävi neuvotteluita koottujen teostensa julkaisemiseksi. Émile ja Yhteiskuntasopimuksesta tulivat painosta vuonna 1762. Monet niistä tahoista, joilla oli jonkinlainen käsitys Émilen sisällöstä – erityisesti sen neljänteen kirjaan sisältyvästä osasta, joka oli otsikoitu Profession de foi du vicaire savoyard (”Savoijilaisen apulaispapin uskontunnustus”) – odottivat teoksen ilmestymistä hermostuneina. Hermostuneisuus johtui erityisesti Ranskassa tuolloin vallinneesta suvaitsemattomasta ilmapiiristä, joka leimasi uskon kysymyksiä koskevaa keskustelua. Savoijilaisen apulaispapin uskontunnustus sisältää useita avoimia hyökkäyksiä järjestäytyneitä uskontoja vastaan, ja siinä ilmaistu uskonnollinen suvaitsevaisuus horjutti kristinuskon asemaa ainoana oikeana uskontona. Puhuessaan luonnollisen teologian puolesta ja suosittaessaan järkeen perustuvaa uskontoa, Rousseau tuli samalla kieltäneeksi kirkon auktoriteetin uskonasioissa. Émilen perusvire myötäilee Rousseaun muita teoksia - ihminen on luonnostaan hyvä, mutta turmeltuu yhteiskunnan vaikutuksesta. Kasvatuksessa tulee korostaa yksilön luonnollisia tarpeita ja mieltymyksiä, ja sen päämääränä on vapaa, itsenäiseen toimintaan kykenevä yksilö.

Välittämättä Pariisissa kiertäneistä pahaenteisistä huhuista – kaikkein villeimpien huhujen mukaan jopa Rousseaun henki oli uhattuna Émilen sisällön takia – Rousseau jatkoi rauhallista eloaan Montlouissa. Aamuyöllä kesäkuun yhdeksäntenä päivänä 1762 Rousseau oli viimein pakotettu toimimaan; hän sai tiedon ystäviltään, että aamun sarastaessa pannaan toimeen päätös hänen vangitsemisekseen. Rousseau päätti karata Ranskasta, mutta jätti vastahakoisen Thérèsen huolehtimaan omaisuudestaan. Seuraavana aamuna viranomaiset kokoontuivat julistaen Émile-teoksella olevan, monen muun asian ohella, uskontoa, moraalia sekä säädyllisyyttä turmeleva vaikutus. Ranskalaisviranomaiset julistivat teoksen kirjoittajan välittömästi vangittavaksi, ja teoksen kaikki kopiot takavarikoitaviksi ja tuhottaviksi. Rousseau päätti paeta Sveitsiin.


Vainoharhaisuuden vuodet 1762-1778

Rousseau saapui sveitsiläiseen Yverdonin kaupunkiin 14. päivänä kesäkuuta, kaksi viikkoa ennen 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Eräs vanha ystävä nimeltään Daniel Roguin, eläkepäiviä Neuchâtelin järven rannalla viettävä sveitsiläispankkiiri Pariisista otti hänet luokseen asumaan. Vain muutama viikko Rousseaun saapumisen jälkeen Yverdonin kaupunkiin senaatti kielsi Émilen myymisen kaupungissa ja päätti tämän lisäksi karkottaa teoksen kirjoittajan. Rousseaun oli päätettävä nopeasti mihin hän suuntaisi seuraavaksi. Muutama Rousseaun ystävä Pariisissa oli tiedustellut voisiko skottifilosofi David Hume (1711-1776) auttaa Rousseauta pakenemaan Englantiin. Tämän suunnitelman kariutuessa Rousseau muutti asumaan isäntänsä Roguinin veljentyttären tyhjillään olevaan taloon Môtiersissa.

Rousseau oli loukkaantunut ja pettynyt maailman häneen kohdistamasta vihamielisyydestä: ensin ranskalaiset, sitten hänen oman kaupunkinsa Geneven asukkaat, tämän jälkeen Bernin tasavalta ja aivan viimeiseksi alankomaalaiset olivat kaikki julistaneet pannaan ainakin toisen hänen kahdesta viimeksi julkaisemastaan teoksesta. Lokakuun toinen viikko toi talven ja ensilumen Juravuoristoon, missä Rousseau ja Thérèse talvehtivat. Heidän asuttamansa talon eristys oli huono, ja tämän seurauksena talo oli kylmä ja vetoinen. Rousseau tunsi itsensä masentuneeksi ja sairaaksi; eräälle ystävälleen tuona aikana lähettämässä kirjeessä Rousseau kirjoittaa olevansa kylmissään, surullinen ja virtsaamisen olevan vaivalloista (Cranston 1997, s. 40).

Tuntiessaan itsensä jälleen kerran hyvin sairaaksi ja uskoessaan kuolevansa, Rousseau laati testamentin turvatakseen Thérèsen toimeentulon siinä tapauksessa, että kuolema korjaisi hänet. Testamentti on päivätty vuoden 1763 tammikuulla. Eittämättä kovimman iskun Rousseaun mooralille aiheutti lyhyt, nimettömänä julkaistu pamfletti, joka oli otsikoitu Le sentiment des citoyens (”Kaupunkilaisten tunto”). Pamfletti kuvaa Rousseaun tekopyhänä Kristuksen pilkkaajana, ja paljastaa lukevalle yleisölle Rousseaun hylänneen vastasyntyneet lapsensa orpokotiin. Pamfletin kirjoittaja oli Voltaire, joka henkilökohtaisessa kirjeenvaihdossaan kuitenkin yhä väitti toimivansa Rousseaun hyväksi. Rousseau ei ilmeisesti missään vaiheessa epäillyt Voltairea teoksen kirjoittajaksi.

Rousseau haki näinä aikoina rauhaa botaniikan eli kasvitieteen tutkimuksesta, ja ostamiensa mikroskoopin ja vesivärien avulla hänen oli mahdollista tutkia kasvien maailmaa läpi vuoden, piirtämällä ja maalamalla paperille kesän ja syksyn aikana luonnosta keräämiään kukkia. Kuten Cranston on todennut, on luultavaa, että botaniikka oli Rousseaulle pikemminkin esteettinen kuin tieteellinen nautinto.

Rousseaun päätös kirjoittaa omaelämäkerta syntyi vuoden 1765 kuluessa. Teoksen oli tarkoitus vastata hänen persoonaansa kohdistettuihin lukuisiin syytöksiin. Vuoden 1765 kuluessa Rousseau joutui Môtiersissa asuvien kyläläisten uhkailujen ja herjausten kohteeksi. Näiden säikyttämänä Rousseau matkasi Neuchâtelin kautta Biel-järvellä sijaitsevalle Île de Saint-Pierren saarelle, missä hän kirjoitti teostaan Constitution pour la Corse (”Korsikan perustuslaki”) Viimeksi mainittu teos eroaa – kuten hänen teoksensa Considérations sur le gouvernement de Pologne (”Mietelmiä koskien Puolan hallitusta”) – Rousseaun aiemmista yhteiskuntapoliittisista kirjoituksista käsittelemänsä ongelman ajankohtaisuuden johdosta. Rousseau ei koskaan saattanut teosta loppuun. Hyvin pian Rousseaun ja Thérèsen matka jatkui kohti Englantia, ja Britannian Pariisin suurlähetystössä tuolloin työskennellyt David Hume ryhtyi järjestelemään Rousseaulle ja Thérèselle majoitusta Lontoossa.

Seuraavan vuoden tammikuussa Rousseu matkasi Humen kanssa Englannin kanaalin yli. Kuulun filosofin saapuminen Lontooseen aiheutti paljon hälyä ja kiinnostusta, ja Rousseau odotti malttamattomana pääsyä maaseudun rauhaan. Eräs vanhempi englantilainen herrasmies kuuli Rousseaun ja Thérèsen (joka oli tällä välin myös saapunut Lontooseen) etsivän asuinpaikkaa maaseudulta, ja tarjosi omistamansa asuinrakennuksen heidän käyttöönsä. Rakennus sijaitsi Woottonissa, Staffordshiren ja Derbyshiren kreivikuntien rajalla Englannin keskiosassa. Rousseau ihastui rakennukseen ja sitä ympäröivään luontoon välittömästi.

Rousseaun ja Humen välit huononivat vuoden 1767 huhtikuun jälkeen. Syy välien huononemiseen ja lopulliseen rikkoutumiseen oli Rousseaun yhä pahentuneessa vainoharhaisuudessa – hän kuvitteli Humen olevan osallisena häneen kohdistuneessa salajuonessa. Rousseau ja Thérèse palasivat takaisin Ranskaan vielä saman vuoden toukokuussa, asettuen asumaan vuodeksi Tryen linnaan Normandiaan. He avioituivat elokuun lopulla vuonna 1767.

Vuoden 1770 kesällä Rousseau matkusti muutamaksi kuukaudeksi Pariisiin, missä hän saattoi päätökseen omaelämäkertansa (Tunnustuksia ei kata Rousseaun elämän viimeisiä vuosia, vaan teos päättyy vuoden 1765 tapahtumiin). Hänen botaniikkaa käsittelevä teoksensa Lettres sur la botanique, jonka Rousseau kirjoitti vuonna 1772, julkaistiin postuumisti. Muut hänen viimeisinä elinvuosinaan kirjoittamansa teokset ovat Rousseaun omaa persoonaa ja elämää luotaavia itsetutkiskeluja.

Vuoden 1778 toukokuussa Rousseau ja Thérèse asettuivat asumaan Ermenonvilleen, noin 50 kilometrin päähän Pariisista, kaupungin koillispuolelle. Jean-Jacques Rousseau kuoli äkillisesti heinäkuun 2. päivänä 1778, lyhyen aikaa sairastettuaan. Hän oli kuollessaan 66-vuoden ikäinen. Thérèse eli vielä 22 vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Rousseau haudattiin poppelipuiden siimekseen erään pienen järven keskellä sijaitsevalle saarelle Ermenonvillessä. Ranskan suuren vallankumouksen aikana vaatimukset hänen maallisten jäänteidensä siirtämiseksi Pariisiin voimistuivat, ja lokakuun yhdeksännen päivän aamuna 1794 hänen arkkunsa kaivettiin ylös maasta ja lähetettiin saattueen saattelemana kohti Pariisia. Seuraavan päivän iltana runsaslukuinen soihtuja kantava väkijoukko otti arkun vastaan Tuileries’in puutarhassa, jossa arkku vietti yön. Aamulla järjestettiin virallinen seremonia, jonka jälkeen saattue johdatti Rousseaun arkun Montagne Saint-Genevièven huipulla sijaitsevaan Panthéoniin, Ranskan suurmiesten viimeiseen lepopaikkaan.


Rousseaun vaikutus

Rousseaun koottujen englanninkielisten teosten toimittaja Roger D. Masters on hämmästellyt Rousseaun teoksesta Yhteiskuntasopimuksesta tehtyjä keskenään täysin ristiriitaisia tulkintoja – Rousseaun teosta on pidetty toisaalta modernin liberaalin demokratian periaatteiden perustana, toisaalta totalitaarisen valtion oikeutuksena.

Rousseau kuoli yli kymmenen vuotta ennen Ranskan suureen vallankumoukseen johtavien tapahtumien alkua kesällä 1789. Hänen nimensä kuitenkin yhdistettiin vallankumoukseen jo aivan alusta pitäen. Jälkipolvet ovat päätyneet kritisoimaan Rousseaun teorioita kauhistellessaan vallankumouksen aikaisia veritöitä. Näin tehdessään monet ovat tulkinneet hänen yhteiskuntateoriansa sisältävän tiettyjä totalitarismin piirteitä. Modernin poliittisen konservatismin isä Edmund Burke (1729-1797) tuomitsi Ranskan suuren vallankumouksen aatteen ja sen seuraukset kenties kuuluisimmassa teoksessaan Reflections on the Revolution in France (1790). Rousseau oli Burkelle kaiken sen pahan ruumiillistuma, mitä Ranskan suuri vallankumous saattoi edustaa, ja hänen mukaansa Rousseaun kirjoitukset johtavat kansaa yhä syvemmälle vallankumouksellisten ajatusten pariin. Sveitsiläissyntyinen, mutta Ranskassa poliittisen uran luonut Benjamin Constant (1767-1830) piti Rousseauta osasyyllisenä Ranskan suuren vallankumouksen ylilyönteihin, terroriin ja väkivaltaan. Pitämässään puheessa vuodelta 1819, De la liberté des Anciens comparée a celle des Modernes, Constant syytti Rousseauta siitä, että tämä ymmärsi enemmistön auktoriteetin olevan synonyymi vapaudelle. Constant itse kannatti modernina pitämäänsä vapauden käsitettä ja oli sitä mieltä, että yksilönvapautta ei saa koskaan uhrata poliittisen vapauden nimessä ja että yksilöillä on oikeuksia, joita yhteiskunnan tulee kunnioittaa.

Karl Popperin mukaan (Avoin yhteiskunta ja sen viholliset, s. 345) Rousseaun teorioista on löydettävissä nationalismin siemen, sillä vetoamalla ”yleiseen tahtoon” ja vaatimalla, että valta tulisi antaa kansalle (joka nähtiin eräänlaisena kollektiivina, jonka tahto korvaa yksilöiden tahdon), Rousseau ennakoi erästä nationalismin luonteenomaista piirrettä: kansakuntien korostusta yksilöinä. Popperille Rousseaun teoriat ovat yksi etappi saksalaisen nationalismin nousussa.

Perimätiedon mukaan Immanuel Kantin (1724-1804) työhuoneen seinällä roikkui Jean-Jacques Rousseaun muotokuva. Toisen anekdootin mukaan ainoa kerta, kun yltiöpäisen rutinoitunutta elämää viettänyt saksalaisfilosofi olisi jättänyt iltapäiväkävelynsä väliin, oli hänen lukiessaan Rousseaun Émile -teosta. Siitä huolimatta, että Kant mainitsee Rousseaun vain muutamassa teoksessaan – ja tuolloinkin ohimennen – pidetään Rousseaun vaikutusta Kantin moraalifilosofiaan selviönä. Lisäksi Kant on varmasti ammentanut Rousseaun ja abbé de Saint-Pierren kirjoituksista laatiessaan omaa teostaan Ikuiseen rauhaan.

Rousseaun ajatusten luonnossa elävän ihmisen hyvyydestä ja yhteiskunnan ja sen sisältämien tieteiden ja taiteiden rappeuttavasta vaikutuksesta voidaan katsoa vaikuttaneen romantiikan suuntaukseen. Toisaalta erityisesti Rousseaun nk. toisen tutkielman (Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista) jälkimmäisen osan voi nähdä ennakoivan sosialismiin ja kommunismiin olennaisesti sisältyvää yksityisomistuksen kritiikkiä. Ranskalainen antropologi Claude Lévi-Strauss (1908-2009) on puolestaan todennut tähän samaan tutkielmaan viitatessaan Rousseaun perustaneen etnologisen tutkimuksen problematisoimalla luonnon ja kulttuurin välisen suhteen (kts. Jean-Jacques Rousseau, Founder of the Sciences of Man).

Rousseaulla on keskeinen asema kansainvälisten suhteiden ja kansojen välisen rauhan tutkimuksessa jo pelkästään sen takia, että hän pelasti abbé de Saint-Pierren kirjoitukset hautautumasta historian pölyttyneisiin arkistoihin. Toisaalta hän kritisoi Saint-Pierren kirjoituksia ja haki ratkaisuja kokemiinsa ongelmakohtiin.

Lopuksi on hyvä mainita Jacques Derridan (1930-2004) teos De la Grammatologie, jonka jälkimmäisen osan neljä lukua käsittelevät Jean-Jacques Rousseaun asemaa Derridan tutkiman nk. ”logosentrismin” historiassa. Lyhyesti ilmaistuna Derridan kritiikki on seuraava: Rousseaun teoksissa puhuttu kieli on kirjoitettua kieltä arvokkaampi, ja kirjoituksen ainoa tehtävä on puhutun sanan muistiinmerkitseminen.


Rousseau-tutkimus Suomessa

Rousseaun teosten Tunnustuksia, Yhteiskuntasopimuksesta sekä Émile käännökset ovat peräisin 1900-luvun alkupuolelta. Suomalainen yleisö on siis voinut tutustua niihin äidinkielellään jo hyvän tovin. Valitettavasti asian varjopuolena on se, että käännökset ovat nykyään hieman vanhentuneita. 2000-luvulla on julkaistu Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista sekä ensimmäinen osa Rousseaun nk. ensimmäisestä tutkielmasta, joka käsittelee taiteiden ja tieteiden vaikutusta yhteiskuntien moraalille. Otsikolla Kirjoituksia sodasta ja rauhasta julkaistu teos on kokoelma kirjoituksia, joissa Rousseau pohtii keinoja saattaa pysyvä rauha Eurooppaan. Rousseaun omaelämäkerrallisista kirjoituksista on Tunnustuksia teoksen lisäksi julkaistu Yksinäisen kulkijan mietteitä. Rousseaun parin sivun pituinen Kirje Voltairelle kaitselmuksesta on niin ikään suomennettu.

Suomessa voi sanoa tehdyn säännöllistä Rousseau-tutkimusta viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Ville Lähde on tarkastellut ”luonnon” retoriikkaa ja Rousseaun luontokäsitystä erityisesti teoksessa Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista (Lähde 2008). Alex Aissaoui on kääntänyt ja selityksillä varustanut kirjoituskokoelman Kirjoituksia sodasta ja rauhasta, ja kirjoittanut samasta aiheesta (Aissaoui 2007, Rousseau 2010). Merja Kylmäkosken väitöskirja käsittelee Rousseaun republikanismia ja analysoi hänen kansalaisen käsitettään hyveen näkökulmasta (Kylmäkoski 2000). Hannu Sivenius on kirjoittanut vapauden käsitteestä Rousseaulla (Sivenius 1986), ja Kari Saastamoinen analysoinut Rousseaun yhteiskuntasopimusteoriaa ja sen suhdetta muihin 1600- ja 1700-lukujen yhteiskuntasopimusteoreetikoihin (Saastamoinen 1998). Minna Vakkuri on pohtinut Rousseaun suhtautumista naisen asemaan ja oikeuksiin (Vakkuri 2006). Lisäksi lukuisat historiallisesti painottuvat yleisesitykset moraali- ja yhteiskuntafilosofian alalta sisältävät Rousseaun kirjoituksia ja teoriaa käsittelevän luvun.


Rousseaun teokset

Rousseaun koottujen teosten ranskankielinen, tutkimuksessa käytettävä ns. ”standardieditio”

Rousseau, Jean-Jacques (1959-1995). Œuvres complètes. Viisi osaa. Toimittaneet Bernard Gagnebin ja Marcel Raymond. Gallimard, Bibliothéque de la Pléiade, Paris. Teokset jakaantuvat seuraavasti: ensimmäinen osa – omaelämäkerralliset teokset; toinen osa – Julie ou La Nouvelle Heloïse ja näytelmät sekä kirjalliset esseet; kolmas osa – Yhteiskuntasopimuksesta sekä muut poliittiset teokset; neljäs osa – Émile eli kasvatuksesta, muut kasvatusta ja moraalia sekä botaniikkaa koskevat kirjoitukset; viides osa - musiikkia, kieltä ja teatteria sekä historiaa ja tieteitä koskevat kirjoitukset.
– sisältää yleisesti ottaen erittäin valaisevan johdatuksen, lukuisat loppuviitteet perusteellisine selityksineen sekä eri tekstivariantit kaikkiin teoksiin. Lisäksi lyhyt bibliografinen selostus kaikista teoksista, josta käy ilmi kunkin teoksen käsikirjoitusten ja painettujen versioiden säilyneiden kappaleiden lukumäärä ja nykyinen olinpaikka.

Rousseaun teosten englanninkielinen tekstikriittinen laitos

Rousseau, Jean-Jacques (1990-2009). The Collected Writings of Jean-Jacques Rousseau. 13 osaa. Toimittaneet Roger D. Masters ja Christopher Kelly. University Press of New England, Hanover, New Haven and London.

Rousseaun poliittiset kirjoitukset englanniksi

Rousseau, Jean-Jacques (1997). Discourses and Other Early Political Writings. Toimittanut ja kääntänyt Victor Gourevitch. Cambridge University Press, Cambridge.

Rousseau, Jean-Jacques (1997). Social Contract and Other Later Political Writings. Toimittanut ja kääntänyt Victor Gourevitch. Cambridge University Press, Cambridge.

Rousseaun kirjeenvaihdon tekstikriittinen versio

Rousseau, Jean-Jacques (1965-1998). Correspondance complète. Toimittanut Ralph A. Leigh. Voltaire Foundation. Geneva, Madison, Banbury and Oxford.

Rousseaun suomennetut teokset

Rousseau, Jean-Jacques (1905; 1933). Émile eli kasvatuksesta, osat 1 ja 2. (Émile ou de l’éducation, 1762). Suom. Jalmari Hahl. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki. Wsoy julkaisi teoksen uudelleen vuonna 1933.
– Wsoy:n painos vuodelta 1933 sisältää V.A. Koskenniemen lyhyen johdannon.

Rousseau, Jean-Jacques (1918). Yhteiskuntasopimuksesta eli valtio-oikeuden johtavat aatteet. (Du contrat social ou principes du droit politique, 1762). Suom. J.V. Lehtonen. Karisto, Hämeenlinna.
– Teos sisältää J.V. Lehtosen valaisevan johdannon.

Rousseau, Jean-Jacques (1938). Tunnustuksia. Valikoima otteita (Les Confession, ensimmäinen osa 1782, toinen osa 1789). Suom. Edwin Hagfors. Gummerus, Jyväskylä.
– Vaikka kirja käsittääkin ainoastaan valikoiman suomeksi käännettyjä otteita, auttavat suomentajan tekstiin lisäämät (suomentamatta jääneiden osien) lyhyet selostukset kokonaisuuden hahmottamista.

Rousseau, Jean-Jacques (1995). Takaisin luontoon. Mitä on valistus? toim. J. Koivisto, M. Mäki ja T. Uusitupa. Vastapaino, Tampere. 48-57. Suom. P. Järvinen ja M. Mäki.
– Suomennettu teksti on yksi Rousseaun itsensä teoksen Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista (Discours sur l’origine et les fondements de l’inégalité parmi les hommes, 1755) loppuun lisäämistä huomautuksista.

Rousseau, Jean-Jacques (2000). Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista. (Discours sur l’origine et les fondements de l’inégalité parmi les hommes, 1755). Suom. Ville Keynäs. Vastapaino, Tampere.

Rousseau, Jean-Jacques (2005). Kirje Voltairelle kaitselmuksesta (Lettre de J. J. Rousseau à monsieur de Voltaire, kirje on päivätty 18. elokuuta 1756, ja se löytyy Rousseaun ranskankielisten koottujen teosten osasta IV, s. 1057-1075). niin & näin filosofinen aikakauslehti 1/2005. 23-29. Suom. Maija Ollikainen.

Rousseau, Jean-Jacques (2009). Tutkielma taiteista ja tieteistä. (Discours sur les sciences et les arts, 1750). Estetiikan klassikot, toim. I. Reiners, A. Seppä & J. Vuorinen. Gaudeamus, Helsinki. 254-262. Suom. Martta Heikkilä.
– Kirjaan on suomennettu Rousseaun niin kutsutun ensimmäisen tutkielman ensimmäinen osa.

Rousseau, Jean-Jacques (2010). Kirjoituksia sodasta ja rauhasta. Suomentanut ja selityksin varustanut Alex Aissaoui. Johdannon kirjoittanut prof. Harto Hakovirta. Kustannusosakeyhtiö Summa, Helsinki.

Rousseau, Jean-Jacques (2010). Yksinäisen kulkijan mietteitä (Les rêveries du promeneur solitaire, 1782). Suom. Erkki Salo, alkusanat Lauri Mehtonen. Vastapaino, Tampere.

Suositeltavaa jatkolukemista


Cranston, Maurice (1983). Jean-Jacques: The Early Life and Works of Jean-Jacques Rousseau 1712-1754. Allen Lane, London.

Cranston, Maurice (1991). The Noble Savage: Jean-Jacques Rousseau 1754-1762. Allen Lane, London.

Cranston, Maurice (1997). The Solitary Self: Jean-Jacques Rousseau in Exile and Adversity. Esipuheen laatinut Sanford Lakoff. The University of Chicago Press, Chicago.
– Cranston ehti saattaa loppuun kaksi ensimmäistä osaa Rousseaun elämäkerrasta ennen kuolemaansa; perusteellisin Rousseausta kirjoitettu englanninkielinen elämäkerta.

Derathé, Robert (1950; 1995). Jean-Jacques Rousseau et la science politique de son temps. Librairie philosophique J. Vrin, Paris.
– Tutkii Rousseaun poliittisten kirjoitusten suhdetta 1600- ja 1700-lukujen luonnonoikeusajattelijoiden teoksiin.

Hendel, Charles W. (1934; 1962). Jean-Jacques Rousseau: Moralist. 2 osaa. Oxford University Press, Lontoo ja New York (toinen editio: Library of Liberal Arts, New York).
– Perusteellinen yleisesitys; teos sisältää huomattavan paljon suoria lainauksia Rousseaun teksteistä, mikä tekee sen lukemisesta hieman puuduttavaa; Hendelin huomiot koskien Rousseaun kirjoitusten suhdetta häntä edeltäviin filosofeihin ovat oivaltavia.

Masters, Roger D. (1968). The Political Philosophy of Rousseau. Princeton University Press, Princeton.
– Yksityiskohtainen analyysi Rousseaun tärkeimmistä poliittisista teoksista; Masters osoittaa kuinka näennäisistä ristiriitaisuuksista huolimatta Rousseaun kirjoitukset muodostavat koherentin kokonaisuuden.

O’Hagan, Timothy (1999). Rousseau. Routledge, London. The Arguments of the Philosophers series.
– Painottaa ja analysoi Rousseaun pääteosten filosofisia ulottuvuuksia; oppinut mutta silti helppolukuinen yleiskatsaus Rousseaun ajatteluun.

Riley, Patrick (toim.) (2001). The Cambridge Companion to Rousseau, Cambridge University Press, Cambridge.
– Viidentoista artikkelin kokoelma, jotka käsittelevät laajalti Rousseaun elämää ja kirjoituksia.

Shklar, Judith N. (1969; 1985). Men and Citizens: A Study of Rousseau’s Social Theory. Cambridge University Press, Cambridge.
– Shklar paneutuu kysymykseen, jota pitää keskeisenä Rousseaun teoksissa: kuinka voimme rakentaa sellaisen yhteiskunnan, jossa elämä ei ole sietämätöntä, kun paluuta luonnontilaan ei ole?

Starobinski, Jean (1971). Jean-Jacques Rousseau: La transparence et l’obstacle. Paris, Gallimard. (Teos on käännetty englanniksi: (1988). Jean-Jacques Rousseau: Transparency and Obstruction. University of Chicago Press, Chicago. Kääntänyt A. Goldhammer).
– Luo kuvaa Rousseausta hänen kirjoittamiensa teosten valossa.

Wokler, Robert (1995; 2001). Rousseau. Oxford University Press, Oxford. Past Masters series (toinnen editio: Rousseau: A Very Short Introduction, OUP, Oxford).
– Asiantunteva ja tiivis yleisesitys Rousseaun ajattelun eri puolista.

Kirjallisuus

Suomessa julkaistua Rousseau-tutkimusta


Aissaoui, Alex (2007). Rousseaun vähän tunnettu kansainvälisen politiikan klassikko. Tieteessä tapahtuu, Vol 25, nro 6/2007. Helsinki, Tieteellisten seurain valtuuskunta, 33-36.

Compayré, Gabriel (1953). J.-J. Rousseau ja hänen kasvatusaatteensa. (J.-J. Rousseau et l’éducation de la nature, 1901). Suom. J. A. Hollo. WSOY, Porvoo.

Gylling, H. ja Raulo, M. (2001). Jean-Jacques Rousseau yhteisöllisyyden korostajana. Filosofien oikeus I. (Toim.) Tontti, J., Mäkelä, K. ja Gylling, H. 187-201. Helsinki, Suomalainen Lakimiesyhdistys.

Kylmäkoski Merja (2000). The Virtue of the Citizen. Jean-Jacques Rousseau's
Republicanism in the Eighteenth-Century French Context (Väitöskirja). Tampere, Tampereen yliopisto.

Lähde, Ville (2008). Rousseau's Rhetoric of 'Nature' (Väitöskirja). Tampere, Tampereen yliopisto. Ilmestynyt sarjassa Acta Universitas Tamperensis 1344.

Lähde, Ville (2008b). Miksi tutkia Rousseaun luontokäsitystä ? Tiede & Edistys, 4/2008. Tutkijaliitto, Helsinki, 257-272.

Saastamoinen, K. (1998). Yhteiskuntasopimusteoriat. Filosofian historian kehityslinjoja. (Toim.) Korkman, P. & Yrjönsuuri, M. 265-288. Helsinki, Gaudeamus.

Sivenius, H. (1986). Jean-Jacques ja vapaus. Ajatus 43. (Toim.) Pietarinen, J., Alanen, L. & Sintonen, M. Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikirja. 216-241. SFY, Helsinki.

Tolonen, J. (1992). Jean-Jacques Rousseau. Platonista Bakuniin – Politiikan teorian klassikoita (Toim.) Kanerva, J. 121-135. Yliopistopaino, Helsinki.

Vakkuri, Minna (2006). Jean-Jacques Rousseau ja naisen asema. Pilot-kustannus Oy, Tampere.

Internet-lähteet

Société Jean-Jacques Rousseau
http://www.sjjr.ch/

Rousseau Association
http://www.rousseauassociation.org/

Internet Encyclopedia of Philosophy (IEP)
http://www.iep.utm.edu/rousseau/

Stanford Encyclopedia of Philosophy (SEP)
http://plato.stanford.edu/entries/rousseau/

Jean-Jacques Rousseau – Collection complète des oeuvres
www.rousseauonline.ch