Ingmar Pörn (1935–2014), muistelus

”Jälkikatsannossa Pörnin ja Niiniluodon aika oli kuin Goethen ja Schillerin kultakautta.”


Sutkautus yritti parhaansa, eikä enempää voi vaatia. Piti kai sanoa, etteivät 80-luvun loppu- ja 90-luvun alkupuolella Helsingin yliopiston filosofian laitoksella opiskelleet välttämättä tienneet viettävänsä aikaa harvinaislaatuisessa oppineisuuden ja avarakatseisuuden tyyssijassa. Vaikka sopivasta kulmasta ulkoa päin katsellen koko paikka vaikutti ahtaimman analyyttisen filosofian helvetinloukolta, tosiasiassa virantäyttöä leimannut yksipuolisuus ei kahlehtinut vuoropuhelua eikä kiristänyt soveliaiden tutkimuskysymysten alaa. Vapaus (jos vaativuuskin) henkilöityi ruotsin- ja suomenkielisten professorien moninaiseen oivallisuuteen. Vasta peräkäteen, kun oppituolit oli uusjaettu ja mediaintellektuellinakin väläytellyt Ilkka Niiniluoto (s. 1946) siirtynyt administraattoriksi, paljastui tuon vaiheen erinomaisuus. Toinen sitä leimannut hahmo on pysynyt laajalta julkisuudelta katveessa.


Ingmar Pörn kuoli 8. helmikuuta 2014 Sipoossa. Moni ei häntä kotimaassaan tuntenut, ei varsinkaan loitolla instituutista, jonka monivuotisena esimiehenä hänet muistetaan kiitollisin tunnoin. Filosofian laitoksen sivuilla julkaistuissa lyhyessä muistopuheessa häntä luonnehditaan suomeksi sanalla ”arvostettu” ja englanniksi sanoilla highly esteemed. Omalla äidinkielellään hänen tunnuspiirteensä on osuvasti ja koskettavasti hieman intiimimpää laatua: avhållen. (ks. http://www.helsinki.fi/filosofi/personal/Porn.htm)

 

”Avoimuus ja laaja valikoima ovat hyvästä”, Pörn lausahti 2006 filosofi Yrsa Neumanin niin & näin -lehdelle ja Filosofia.fi-portaalille tekemässä emeritushaastattelussa. (ks.http://filosofia.fi/tallennearkisto/tekstit/3175 &

http://netn.fi/artikkeli/aina-kun-astun-auditorioon-ilahdun-ingmar-pornin-ihmematkan-jaristykset) Hän syntyi 19. elokuuta 1935 Vaasan kupeessa Runsorin kylässä maanviljelijäperheen keskimmäiseksi pojaksi. Hän pääsi puolivahingossa oppikouluun, jossa uskonnosta ja psykologiasta vastannut opettaja tutustutti pojan filosofisiin kysymyksiin. Latinakin maittoi. 50-luvun puolivälissä alkoi filosofian pänttäys Åbo Akademissa professori Erik Steniuksen (1911–1990) opissa. Sivuaineenaan Pörn luki sosiologiaa sekä lisäksi teologiaa ja klassista kreikkaa. Studentbladetiakin tuli toimitettua. Opiskelukavereihin kuului taidehistorioitsijana sittemmin tunnettu partaveitsenterävä turkulainen Sixten Ringbom (1935–1992).

 

Tehtyään 1960 gradunsa John Lockesta ja suoritettuaan varusmiespalveluksen Pörn lähti 1962 British Councilin stipendiaattina Oxfordiin. Siellä vierähti muutama vuosi: tutkijakoulutusta antoivat kielifilosofi A. J. Ayer (1910–1988) ja loogikko William Kneale (1906–1990). Pörnin alkuun historiallinen suuntautuneisuus teki tietä ajattomammalle teorialle: Åbo Akademille 1964 vielä ruotsiksi tehty lisensiaatintyö painottui jonkinlaisena siirtymäriittinä Locken tietokäsityksiin. Neumanin jututtama Pörn kehaisi vaurasta lontoolaissukua edustaneen Ayerin charmia, mutta kertoi tulleensa tähän etäisen tiukkaan hahmoon verrattuna suorastaan mainiosti toimeen Knealen kanssa: heitä yhdistivät rakkaus antiikkiin, halu keskustella ja vaatimaton talonpoikaistausta. Molemmilta professoreilta herui suositus, kun Pörn 1965 haki ja valittiin lehtoriksi Birminghamin yliopistoon. Oxfordilainen viisastelu vaihtui yhteiskuntatieteellisesti painottuneisiin, etenkin sosiaalityöhön ja vankeinhoitoon erikoistuville tarkoitettuihin joukkoluentoihin: ”Ei käynyt päinsä tyrkyttää logiikkaa.”

 

Mahdista vireeseen

Länsi-Midlandsin maisemissa kului yli kymmenen vuotta. Pörn löysi oman tutkimusaiheensa toimintateoriasta ja vallan loogisesta mallintamisesta. Sisällöllisemmin häntä vetivät puoleensa vaikuttamismahdollisuuksien kaltaiset kysymykset. Tohtoriksi hän valmistui Birminghamissa 1968. Vaikka siellä sai ja täytyi opettajana vaalia monipuolisuutta, tutkijuus kysyi kiinnostusten virtaviivaista rajausta. Kunnianarvoisa Blackwell julkaisi Pörnin traktaatin Logic of Power (1970), jossa huimaa otsikkoa seuraa kurinalaisen tekninen katsaus aihepiiriin omantoa ilmaisevan sanaliiton etujäsentä painottaen. Niinpä siinä eritellään ’vallan’ lisäksi muun muassa ’kontrolli’- ja ’vaikutusvalta’-käsitteiden pakottavia ja ei-pakottavia merkityksiä. Teosta saatteli (Ruotsissa ilmestynyt) toinen kompakti esitys Elements of Social Analysis (1971). Näitä hieman laajemman, Uppsalassa väitöskirjaksi hyväksytyn Action Theory and Social Sciencen (1977) kustansi alankomaalainen Reidel. Pörn tutki näissä päätöissään aikomisten, tahtomisten, täytymisten ja tekemisten muodollista hahmottumista normien sääntelemälle toimijana toimijalle (agency). Hän antoi yhä tunnustetun panoksensa tavoitteellisuutta ja vääjäämättömyyttä ruotivalle, peli- ja päätösteorioitakin koettelevalle teon ja yhteistoiminnan filosofialle.

 

Pörniläinen toimintateoria keräsi luonnollisesti myös kritiikkiä. Kotimaassa professori Raimo Tuomela (s. 1940) kehui Action Theory and Social Sciencen ”korkealaatuista” logiikkaa, mutta näki vialliseksi sen tavan käsitteellistää yhteiskuntatieteiden yleisiä filosofisluontoisia kysymyksiä. Pörn jatkoi kuitenkin kirjoittamalla kansainvälisille foorumeille artikkeleja yhtä hyvin formaalista deonttisesta logiikasta kuin esimerkiksi ’yhteiskuntajärjestyksen’ ja ’oikeuksien’ käsitteistä tavalla, joka saattaisi yhä kiinnostaa myös sosiologeja ja politologeja. Sosiaalitieteiden perusteiden lisäksi hän sovelsi teoriaansa 80-luvulla, kauan ennen nykyistä jälkianalyyttista emootio-, passio- ja affektimuotia, tunteiden analysointiin intentionaalisissa tahto- ja tieto-osatekijöissään. Niin ikään hän kokeili silloin välineitään nuorena lukemansa Kierkegaardin ajatuksiin ’itseydestä’, mikä sai englantilais-norjalaisen Kierkegaard-auktoriteetin, Oslon yliopiston aina kärkkään professorin Alastair Hannayn (s. 1932) puuskahtamaan, ettei aktioteoria (eivätkä muutkaan analyyttiset kalut) ylimalkaan istu tanskalaisfilosofin tulkintaan. Sekään ei estänyt Pörniä palaamasta rikospaikalle: hän muun muassa esitelmöi Lundissa keväällä 2002 elämän tarkoituksellisuudesta kierkegaardilaisen eksistentiaalifilosofian aihelmana.

 

Hufvudstadsbladetissa entistä opettajaansa ja ystäväänsä hiljan kauniisti muistellut Bernt Österman todistaa Pörnin pitäneen aina filosofiaa ensi- ja logiikkaa toissijaisena. Hän mielsi logiikan filosofian palvelijaksi ja loogis-filosofiset mallinsa pohjimmiltaan filosofisten elämisen ja olemisen ongelmien selventäjiksi. Luultavasti hänen hyvä maineensa eritoten brittifilosofien ja pohjoismaisten analyytikkojen keskuudessa juontuu vähintään yhtä pitkälti toteavaksi vuollusta, lavertelemattomasta lauseesta.

 

Pörnin sopeutumisessa saarivaltakuntaan auttoi Helsingissä 1961 tavattu skotlantilainen elämänkumppani Margaret Cooper. Pariskunta muutti kuitenkin lopulta takaisin Suomeen. Pörn nimitettiin 1978 Helsingin yliopiston filosofian ruotsinkieliselle oppituolille, joka vapautui sitä 1963 alkaen hallinneen Steniuksen jäätyä eläkkeelle. Seuraavat 20 vuotta Pörn osallistui vahvasti uusien filosofien leivontaan. Vaikka hän ei ollutkaan kovin näkyvä joukkoviestimissä kommentoija, hän esimerkiksi osallistui 80-luvulla viidennen ydinvoimalan torjumiseksi syntyneeseen kansalaisliikkeeseen. 90-luvulla hän kyseenalaisti ”genetisoituvan” ja ”perimädeterministisen” eli geenitutkimuksen ja -teknologian mahdollistaman ”prediktiivisen lääketieteen”, jossa perinnöllisyystekijöistä paljastetaan häiriöitä, puutteita ja riskejä, joille ei ole saatavilla tehokasta hoitoa, jolloin diagnostiikka irtoaa sen perinteisesti oikeuttavasta sidoksestaan terapeutiikkaan ja tuskin on ”ihmisille hyväksi”. Dosentti ja lehtori Thomas Wallgren puhuukin Vasabladetin julkaisemassa koskettavassa muistokirjoituksessaan Pörnin siirtymisestä myöhäiskaudellaan logiikasta ”filosofisen antropologian suuntaan”. Emeritoiduttuaan 1998 Pörn muun muassa toimitti Mustasaaren maamieskillan satavuotishistoriikin ja vaikutti Vaasan keskussairaalan eettisessä komiteassa. Hän eli pari vuotta yksin sen jälkeen, kun Margaret kuoli 2006, kunnes kohtasi Birgitta Lönnrothin, loppuelämänsä rakastetun.

 

Ehkä kiintoisimmin ja kenties onnistuneimminkin Pörn ulotti toiminta-analyysinsa ’hoidon’, ’hoivan’ ja ’sairauden’ moninaisiin pulmakysymyksiin. Alan nimekkäistä nykyhahmoista esimerkiksi yhdysvaltalaisprofessori Christopher Boorse (s. 1946) huomioi hänen 80-luvulta – hyvissä ajoin ennen nykypäivän bioetiikkabuumia – alkaneen työskentelynsä terveyden toiminnallisen ’tasapainomallin’ kehittelemiseksi. Pörnin filosofia, joka Östermanin ja Wallgreninkin alleviivaamaan tapaan korostaa ihmistä toimivana olentona, johti tässä maastossa luontevasti pohdintoihin toimintakyvyn ehdoista ja uhista. Toimijan tilannetta määrittivät Pörnin mukaan agentin kykyvaranto, sisäisistä ja ulkoisista oloista muodostuva ympäristö sekä elämänsuunnitelmaksi jäsentyvät päämäärät. Tähän tekemisen kehikkoon istuivat sekä pystyvyyden (adequacy) korostus pelkän mukautumisen (adaptiveness) kustannuksella että pääkäsitteen määritteleminen laajemmin kuin tautien poissaoloksi. Kun Pörn sanoi, että ’terveys’ on olosuhteiden mukaisten mahdollisten tekojen valikoima, hän irrotti sen uskomuspitoisten tai käsitekylläisten huonojen ja hyvien tuntemusten sidoksesta. Samalla hän erotti terveyden myös tuntoja tuottavien tai tyynnyttävien rohtojen ja lopulta yhteiskuntahistoriallisen medikalisaatiotrendin ja nykykulttuurisen medikalisaatioretoriikan otteesta. Pörnistä on tullut etenkin pohjolassa terveys- ja hoitotieteiden vakioviitepiste.

 

Kansanterveysasiain filosofisten ulottuvuuksien uppsalalaiset ekspertit julkaisivat 2003 kansainvälisen antologian alansa tuoreimmista tutkimuskysymyksistä ja pyysivät esipuheen keneltäpä muultakaan kuin emeritusprofessori Pörniltä. Siinä hän toivoi terveydenhuollon ammattilaistenkin pureutuvan oman alansa perimmäisyyksiin. Näistä synnyistä syvimpiä on elämän tarkoitus tai merkityksellisyyden kokemus omassa elämässä, mistä sekä Österman että toinen Helsingissä kulta-ajalla opiskellut filosofi Sami Pihlström muistavat keskustelleensa Pörnin kanssa. On harmillista, ettei hän itse tullut kirjoittaneeksi kirjanmittaista esitystä toimintakyvystä, kuolemasta ja elämän tarkoituksesta, joita hän painotti muun muassa ruotsalaisen Läkartidningenin haastattelussa 1998. Samassa yhteydessä hän mainitsi yhdeksi filosofien tehtävistä ”yhteiskunnan sirpaloitumisen vastustamisen” – vaikka ”emme olekaan ainutlaatuisen taitavia tässä puuhassa”. Pörn tiesi, miten ilmaistaan kokemus, joka sysii niin filosofeja kuin keitä tahansa kansalaisia kaikkein vahvimpaan vaikuttamiseen milloin missäkin asiassa: ”En halua elää kulttuurissa, jossa esiintyy tällaista [tai tuollaista] paskaa!”


Lopuksi

Keskustelussa Neumanin kanssa Pörn puhui mielellään Mustasaaren kunnan Tölbyn kylään 70-luvun lopulla itse rakentamastaan talosta. Puuhakkaalle konkarille kelpasivat kaikki kättentyöt kokkaamista myöten. Ihmisissä häntä viehätti lämmin ja mutkaton avoimuus. Juuri sellaisena Pörnin itsensä muistaa aktiiviajoiltaan Metsätalon käytäviltä ja luentosaleista. Jollei elettykään täyttä Sturmia ja Drangia, saatettiin matkaan yhtä ja toista kunnollista. Analysoitakoon sen kunniaksi vielä puhki alussa siteerattu lentokyvyltään vajavainen lause. Jos Niiniluoto olikin tuotantonsa ja julkisen toimintansa laaja-alaisuuden vuoksi goethemaisempi tapaus suomalaisessa kasarifilosofiassa, siinä missä runojakin nuorena julkaisseessa Pörnissä erotti riittämiin schillermäisyyttä, lähietäisyydeltä roolitus noudatti paremminkin ikäeroa. Poikamaisempaan ja varautuneempaan Niiniluotoon rinnastettuna Pörn oli aikuisempi ilmestys, huumorintajuinen, maanläheinen ja lämminhenkinen mies, jota oli helppo lähestyä.

 

Allekirjoittanut sai 90-luvulla Pörnin teoreettisen filosofian jatkotutkimustensa esitarkastajaksi. Neuvonpitoja ei ollut monta, mutta niistä tuli muistettavia. Käytiin yhdessä läpi konseptin ja konseption suhdetta. Puhuessaan Pörn piirteli paperiarkille viivoja ja jätti paljon vapaata tilaa. Nietzschestä tarinoitiin niitä & näitä, tulihan Pörn – yhtenä osoituksena mainitusta kulta-ajan kulttuurikukoistuksesta – luennoineeksikin Helsingissä tästä saksalais-sveitsiläisestä vallan ja toiminnan filosofista. Häntä huvitti ja ilmeisesti miellyttikin doktorandin hassu tapa käyttää ruotsia. Kun eräässä dialogissa piti välillä vaihtaa suomeen hallinnollisen seikan varmistamiseksi ja selitellä sitten epäeleganttia siirtoa, hätäpäissä kyhätty repliikki rakentui epäidiomaattisesta viittauksesta modersmålets stöd och säkerhetiin ryyditettynä yhtä epäidiomaattisella fraasilla när det gäller livets livsviktigaste saker. Pörn römähti nauruun ja vastasi ymmärtävänsä moisen tarpeen vallan hyvin.

 

”Joku voidaan muistaa innostavana opettajana, loistavana puhujana, hauskana seuraihmisenä tai terävänä älypäänä”, Österman toteaa ja jatkaa yhtä riipaisevasti kuin vastaansanomattomastikin: ”Pörn on muistamisen väärti kaikissa näissä ominaisuuksissa.”


”Me, jotka saimme opiskella ja työskennellä Ingmarin kanssa, muistamme hänet tavattoman lämpimänä ihmisenä, joka jakoi auliisti tietojaan ja elämänviisauttaan”, kirjoittaa puolestaan Wallgren. Hänen tekstinsä on kuin epäsuora eulogia Pörnin ajan filosofian laitokselle, jonka henkeä Wallgren taatusti pyrki osaltaan vaalimaan toimiessaan sittemmin sen esimiehenä ja muissa tehtävissä. Polttopisteessä on kuitenkin kaivattu henkilö: Wallgren käyttää ”monipuolisen” lisäksi Pörnin persoonallisuudesta (valjuhkoa suomalaista ”eheä”-vastinetta paljon robustimpaa) laatusanaa helgjuten, joka kuvaa hienosti hahmomme patsastelematonta patsasmaisuutta. Hänen muistoissaan ”innostava ja pidetty” Pörn ”onnistui läpi elämänsä yhdistämään ainutkertaisella tavalla alkuperäisen pohjanmaalaisen maaseutuidentiteettinsä brittiläisen herrasmiehen ja kansainvälisesti liikkuvan älykön” rooleihinsa. Eloisimmin Wallgren kertoo Pörnin esitelleen ylpeänä suuren ja hyvin hoidetun puutarhansa ”poikkeuksellisen tujakoita purjoja” ja ”eksoottisen räikeitä kaalilajikkeita”.

 

Action-filosofi on kuollut. Kuka enää vastaa tilanteiden pinkeään ironiaan hyväntahtoisesti hekottelemalla ja myötämielisesti kannustamalla. Tusen tack.

 

Jarkko S. Tuusvuori

 

Kirjallisuus
Boorse, Christopher, Concepts of Health and Disease. Teoksessa Philosophy of Medicine. Toim. Fred Gifford. North Holland, Oxford 2011, 13–64. 

Hannay, Alastair, Hamlet without the Prince of Denmark Revisited. Pörn on Kierkegaard and the Self. Inquiry. Vol. 28, Nos. 1–4, 1985, 261–271.
Jones, Andrew & Ingmar Pörn, Ideality, Sub-ideality and Deontic Logic. Synthese. Vol. 65, 1985, 275–290
.
Neuman, Yrsa, Intervju med professor emeritus Ingmar Pörn. Filosofia.fi (haast. 3/xi/06; julk. 9/xi/07); (haastattelun suomenkielinen versio:) ”Aina kun astun auditorioon, ilahdun – Ingmar Pörnin ihmematkan järistykset. Suom. Sonja Vanto. niin & näin 4/11.
Pihlström, Sami, A Meaningful Life in a Meaningful Cosmos? Two Rival Approaches. Cosmos and History. The Journal of Natural and Social Philosophy. Vol. 3, No 1., 2007, 4–17.
Pörn, Ingmar, An Equilibrium Model of Health. Teoksessa Health, Disease, and Causal Explanations in Medicine. Toim. L. Nordenfelt & B. I. B. Lindahl. Reidel, Dordrecht 1984, 3–9.

Pörn, Ingmar, Foreword. Teoksessa Dimensions of Health and Health Promotion. Toim. Lennart Nordenfelt & Per-Erik Liss. Rodopi, Amsterdam 2003.

Pörn, Ingmar, Genetic Information and Care. Teoksessa Genes and Morality. New Essays. Toim. Veikko Launis, Juhani Pietarinen & Juha Räikkä. Rodopi, Amsterdam 1999, 93–102.
Pörn, Ingmar, Genväg – för fort?
Yliopisto 4/97.
Pörn, Ingmar, Kierkegaard and the Study of the Self. Inquiry. Vol. 27, Nos. 1–4, 1984, 199–205.
Pörn, Ingmar, The Meaning of ’Rights’ in the Right to Know Debate. Teoksessa The Right to Know and the Right Not to Know. Toim. Ruth Chadwick ym. Ashgate, Aldershot 1997, 37–42.

Pörn, Ingmar, On the Nature of Emotions. Teoksessa Changing Positions. Philosophical Studies, no. 38. Department of Philosophy, University of Uppsala, Uppsala 1986, 205–214.
Pörn, Ingmar, On the Nature of Social Order. Teoksessa Logic, Methodology and Philosophy of Science. VIII. Toim. J. E. Fenstad ym. North Holland, Amsterdam 1989, 553–567.
Pörn, Ingmar,
Vad är hälsa? Teoksessa Begrepp om hälsa filosofiska och etiska perspektiv på livskvalitet, hälsa och vård. Toim. Kristian Klockars & Bernt Österman. Gummesson, Falköping 2000, 29–42.
Tuomela, Raimo, Kirja-arvostelu Pörnin Action Theory and Social Science -kirjasta. Acta Sociologica. Vol. 22, No. 1, 1979, 95–97.

Wallgren, Thomas, [Minnesord över] Ingmar Pörn. Vasabladet 1/iii/14.

Örn, Peter, I den finländska samhällsdebatten har filosofin en självklar plats. (Pörnin haastattelu). Läkartidningen 1–2/98, 37–39. 
Österman, Bernt, Människan som en handlande varelse (Pörn-nekrologi). Hufvudstadsbladet 25/ii/14.