Juha Sihvolan muistoseminaari "Maailmankansalaisen isänmaa"; 20.3., Helsinki

Juha Sihvolan muistoseminaari “Maailmankansalaisen isänmaa”


Helsingin yliopiston tutkijakollegium, Gaudeamus ja Kustannusosakeyhtiö Otava järjestävät yhteistyössä Juha Sihvolan muistoseminaarin ”Maailmankansalaisen isänmaa”.

Juha Sihvola (1957-2012) oli Jyväskylän yliopiston yleisen historian professori. Hän toimi Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtajana vuosina 2004-2009 sekä lukuisissa muissa merkittävissä tieteellisissä ja tiedehallinnollisissa asiantuntija- ja luottamustehtävissä. Hänet tunnettiin laaja-alaisena historioitsijana, filosofina ja yhteiskunnallisena keskustelijana, erityisesti antiikin filosofian ja aatehistorian tutkijana.


Juha Sihvolan monista teoksista laajimmin luettuja ovat useita palkintoja saaneet Maailmankansalaisen etiikka (2004) ja Maailmankansalaisen uskonto (2011). Sihvola suunnitteli teossarjalle kolmatta osaa Maailmankansalaisen isänmaa, mutta hän ei ehtinyt toteuttaa suunnitelmaansa. Muistoseminaari on omistettu tälle aihepiirille, jota lähestytään kolmen temaattisen session kautta. Puhujiksi on kutsuttu Juha Sihvolan keskeisiä kollegoita, opettajia, oppilaita ja yhteistyökumppaneita.


Aika: keskiviikko 20.3.2013

Paikka: Helsingin yliopistomuseo Arppeanum, Snellmaninkatu 3, Helsinki

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!


Ohjelma

10:15 Tervetuloa

Sami Pihlström, Helsingin yliopiston tutkijakollegium


10:20-12:00 Sessio I Politiikka & historia

Juontaja: Tuomas Seppä, Tiedekustantamo Gaudeamus

Puhujat:

-Ilkka Niiniluoto, Helsingin yliopisto

-Teija Tiilikainen, Ulkopoliittinen instituutti

-Kari Saastamoinen, Helsingin yliopisto

-Henrik Meinander, Helsingin yliopisto


13:00-15:00 Sessio II Filosofia, tiede & antiikin perintö

Juontaja: Jaana Hallamaa, Helsingin yliopisto

Puhujat:

-Holger Thesleff, Helsingin yliopisto

-Simo Knuuttila, Helsingin yliopisto

-Malin Grahn, Helsingin yliopisto

-Eero Salmenkivi, Helsingin yliopisto

-Risto Saarinen, Helsingin yliopisto

-Mikko Yrjönsuuri, Jyväskylän yliopisto

-Sara Heinämaa, Helsingin yliopisto


15:00-15.30 Kahvitauko


15:30-17:30 Sessio III Teach in ”Maailmankansalaisuus”

Juontajat: toimittaja Suvi Ahola & toimittaja Jukka Relander

Puhujat:

Arto Haapala (Helsingin yliopisto), Hannu Juusola (Helsingin yliopisto), Vesa Hirvonen (Helsingin yliopisto), Kimmo Katajala (Itä-Suomen yliopisto), Tuija Pulkkinen (Helsingin yliopisto), Pauli Sivonen (Serlachius-museot), Teivo Teivainen (Helsingin yliopisto), Jukka Kekkonen (Helsingin yliopisto)…