Foucault: Seksuaalisuuden historia

Sanna Karkulehto (julkaistu 27.5.2010, muokattu 13.9.2014)

Seksuaalisuuden historia on Michel Foucault’n keskeisimpiä ja vaikutusvaltaisimpia teoksia. Foucault käsittelee siinä tiedon ja vallan suhdetta ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa. Hänen mukaansa länsimaisessa yhteiskunnassa säädellään ja tarkkaillaan kansalaisten ruumiita, nautintoja, haluja sekä seksuaalista toimintaa erilaisten seksuaalisuutta määrittelevien, kohteistaan tietoa tuottavien diskurssien ja järjestelmien avulla. Näin Foucault’n nimeämän repressiohypoteesin alaiset, jatkuvasti tarkkaillut ja kontrolloidut ruumiit ovat kulttuurisen ja historiallisen sekä yhteiskunnallisen ja taloudellisen hallinnan sekä vallankäytön kohteita. Seksuaalisuuden historian vaikutukset ovat olleet mittavat muun muassa konstruktionismiin sekä feministiseen sukupuolen ja seksuaalisuuden tutkimukseen.
  1. Tiedontahdosta ”Lihan tunnustuksiin”
  2. Seksuaalisuus ja diskursiivinen valta
  3. Seksuaalisuuden paradoksi modernissa yhteiskunnassa
  4. Vaikutteita ja kritiikkiä
  5. Suositeltavaa jatkolukemista
  6. Kirjallisuus
  7. Internet-lähteet



Tiedontahdosta ”Lihan tunnustuksiin”

Ranskalaisfilosofi Michel Foucault’n (1926–1984) kolmiosaisen Seksuaalisuuden historian (Histoire de la sexualité 1976–1984) oli tarkoitus toimia länsimaisen seksuaalisuuden historiaa tarkastelevan laajan tutkimusprojektin aloituksena, mutta se jäi hänen kuolemansa vuoksi keskeneräiseksi. Histoire de la sexualitén ensimmäinen osa La volonté de savoir (Histoire de la sexualité I) julkaistiin vuonna 1976 ja toinen L’usage des plaisirs (Histoire de la sexualité II) sekä kolmas Le souci de soi (Histoire de la sexualité III) vuonna 1984. Seksuaalisuuden historian tutkimussarjan piti täydentyä vielä osalla, jonka Foucault (1998, 123) oli jo nimennyt ”Lihan tunnustuksiksi” (Les Aveux de la Chair). Tätä osaa hän ei ehtinyt kuitenkaan kirjoittaa. Foucault kuoli samana vuonna, kun Histoire de la sexualitén kaksi jälkimmäistä osaa julkaistiin. Histoire de la sexualitén kolme osaa käännettiin englanniksi vuosina 1977, 1985 ja 1986. Suomennettu kokonaisteos Seksuaalisuuden historia. Tiedontahto. Nautintojen käyttö. Huoli itsestä (suom. Kaisa Sivenius) julkaistiin yhteisniteenä vuonna 1998.

Seksuaalisuuden historian ensimmäinen osa on saanut osakseen eniten tutkimuksellista huomiota, kun taas antiikin kreikkalais-roomalaista seksuaalietiikkaa sekä -kulttuuria kuvaamaan keskittyvät toinen ja kolmas osa ovat jääneet myöhemmässä Foucault’n työtä sekä seksuaalisuuden historiaa analysoivassa tutkimuksessa hieman vähemmälle. Tähän lienee syynä se, että ”Tiedontahto” keskittyy myös toimimaan koko Seksuaalisuuden historian johdantona. Lisäksi ”Tiedontahto” analysoi modernisoituvaa ja modernia länsimaista yhteiskuntaa sekä sen suhdetta seksuaalisuuteen, kun taas ”Nautintojen käyttö” ja ”Huoli itsestä” rakentavat modernien länsimaisten seksuaalisuuskäsitysten antiikkiin ulottuvaa eettistä, aatteellista ja historiallista taustaa. Foucault esittelee kuitenkin juuri Seksuaalisuuden historian toisessa ja kolmannessa osassa käsitteellisesti muun muassa afrodisian, eli sukupuolinautintojen, ja erotiikan, eli nautintojen käytön ja halun, sekä länsimaisen sukupuolimoraalin filosofiset taustat. Neljännen osan oli määrä käsitellä ”lihan opin- ja uskonkappaleiden muodostumista” eli sitä, miten nautintoja ja intohimoja ohjailevat käyttäytymissäännöt, -neuvot ja -ohjeet tarjoavat yksilöille mahdollisuuksia ”pohtia, valvoa ja muokata omaa käytöstään ja itseään eettisenä subjektina” (Foucault 1998, 123–124). Näistä taustoista juontavat juurensa myös länsimaista seksuaalisuuden historiaa kuvastavat, sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta määrittävät ja rajoittavat periaatteet.

Foucault’n Seksuaalisuuden historiassa on pitkälti kyse vallan, yksilöitä kontrolloivien ja rajoittavien kulttuuristen voimien sekä niiden vastavoimien välisen vuorovaikutuksen kriittisestä analyysista. Foucault puhuu kuitenkin vallasta myös tuottavana ja suhteellisena verkostona, jolloin se ei ole varsinaisesti kenenkään hallussa vaan pikemminkin näkymätön ja silti kaikkialla vaikuttava voima.


Seksuaalisuus ja diskursiivinen valta

Foucault käsitteli Seksuaalisuuden historiassa sellaisia aiheita kuin tiedon ja vallan suhde ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa. Seksuaalisuus on hänen mukaansa aina suhteessa valtaan, sidoksissa tieto–valta-järjestelmiin ja diskursiivista (Foucault 1998, erit. 59–84). Diskursiivisuudella Foucault viittasi yksinkertaisimmillaan tiettyihin aatteellisiin ja ideologisiin kielenkäytön alueisiin. Käytännössä kyse on esimerkiksi poliittisesta, uskonnollisesta tai tietyn alan asiantuntemusta edellyttävästä tai tieteellisestä ja ammatillisesta kielestä ja sen käytöstä. Diskurssit ovat erityisiä tapoja puhua, kirjoittaa ja ajatella sekä tapoja kokea ja jäsentää ympäröivää todellisuutta. Näin ne myös tuottavat tietoa ympäröivästä todellisuudesta ja määrittelyjen tai jäsentämisten kohteistaan. Ilmauksia, jotka muodostavat diskursseja, säätelevät diskursiiviset käytännöt, jotka puolestaan muokkaavat tietyssä kulttuurisessa, historiallisessa, sosiaalisessa, taloudellisessa, maantieteellisessä ja kielellisessä ympäristössä sen, mitä, missä ja miten ympäröivästä todellisuudesta voidaan sanoa tai esittää, sekä sen, kenellä on valta puhua tai esittää siitä jotain.

Kirjoittaessaan seksuaalisuudesta diskursiivisena Foucault tarkoitti sitä, että seksuaalisuus ei ole mikään luonnollinen voima, ryhmä käyttäytymistoimintoja tai seksuaaliakteja, jotka johtavat ideaalitilanteessa orgasmiin, eikä se ole sisäinen olemus tai kokemus, joka ilmentää sukupuolieroa. Sen sijaan seksuaalisuus on foucault’laisessa kehyksessä väestötieteen, biologian, lääketieteen, psykiatrian, psykologian, etiikan, pedagogiikan ja poliittisen tutkimuksen diskurssien – eli tietynlaisten kirjoittamisen, puhumisen ja ajattelemisen sekä jäsentämisten tapojen – rakennelma, joka on sidoksissa paitsi valtaan myös identiteettejä määrittäviin sukupuoleen ja luokkaan. Nämä diskurssit ja tavat määräävät, miten ihmisten tulisi määritellä ja jopa kokea yhtäältä sukupuolisuuttaan ja asemaansa yhteiskunnassa sekä toisaalta seksuaalisuuttaan.

Sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden diskursiivista määrittelyä tarvitaankin Foucault’n mukaan juuri yhteiskunnallisen, sukupuolta, seksuaalisuutta ja luokka-asemaa määrittävän vallan käyttöön: osoittamaan etenkin miesten ja naisten, hetero- ja homoseksuaalisuuden sekä alempien ja ylempien yhteiskuntaluokkien välisiä hierarkkisia eroja ja rajoja. Lisäksi niitä tarvitaan kontrolloimaan ja säätelemään ihmisten ruumiillisuutta, haluja ja nautintoja, sekä rajaamaan ne heteroseksuaalisiksi sekä parisuhde-, avioliitto- ja lisääntymiskeskeisiksi. Tätä tavoitetta on tukenut länsimaisessa yhteiskunnassa ennen kaikkea kristillinen kirkko, jonka arvoihin patriarkaalinen ydinperhe- ja avioliittokeskeisyys sopi mainiosti. Taustalla vaikuttivat silti voimakkaasti myös taloudelliset ja työvoimapoliittiset, väestön kasvutarpeisiin liittyvät syyt: modernisoituvassa yhteiskunnassa tarvittiin lisää työvoimaa.

Jotta avioliittoinstituution kautta säädelty lisääntymistavoitteinen heteroseksuaalisuus näyttäytyisi modernisoituvassa länsimaisessa yhteiskunnassa kulttuurisena normina, seksuaalisuus-käsitteessä oli yhdistettävä keinotekoisesti joukko tiettyjä ruumiin anatomisia elementtejä, tiettyjä käyttäytymismalleja ja tiettyjä tunteita, haluja ja nautintoja. Näiden keinotekoisesti yhdistettyjen muuttujien summan tuli selittää seksuaalista halua, seksuaalista käyttäytymistä ja seksuaali-identiteettejä. Materiaalisen ruumiin, jonka ajatellaan anatomiansa puolesta edustavan esimerkiksi naista, oletetaan siis edustavan myös käyttäytymisellään, tunteillaan, nautinnoillaan ja seksuaalisella halullaan tuon keinotekoisesti järjestetyn joukon muita elementtejä. Näin ihmisiä on pyritty muokkaamaan naisina ja miehinä ja kategorisoimaan ruumiit, halut ja nautinnot siten, että naisruumis haluaa miesruumista ja saa siitä nautinnon ja tyydytyksen – ja toisinpäin. Tätä sukupuolittamis- ja muokkaustyötä on tehty niin lääke-, väestö- ja kasvatustieteissä, psykologiassa ja psykiatriassa kuin kansantalous- ja oikeustieteissä sekä yleisesti juridiikassa. Nykykulttuurissa tähän sukupuolittamistyöhön osallistuu entistä voimakkaammin myös media. Itse asiassa ruumiiden sukupuolittaminen ja muokkaaminen alkavat jo syntymästä, kun lapsi määritellään hänen ruumiinsa ulkoisten merkkien, anatomian ja fysiologian, perusteella tytöksi tai pojaksi. Jos sukupuolta ei jostain syystä pystyttäisi määrittelemään, avuksi voidaan ottaa erilaiset lääketieteelliset hoidot tai leikkaustoimenpiteet. Näin saadaan korjattua ”luonnonvastainen” poikkeama, joka rikkoo ”sukupuolet toisistaan erottavaa ja niiden yhtymistä säätelevää lakia” (Foucault 1998, 33). Normatiivisesta heteroseksuaalisuudesta poikkeavia seksuaalisuuksia on pitkään pidetty ”luonnon-” ja ”lainvastaisina”, sairautena ja rikoksena. Esimerkiksi Suomessa homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista vasta vuonna 1971 ja sairausluokituksesta vuonna 1984. Niin sanottu kehotuskieltopykälä poistettiin Suomen rikoslaista niinkin myöhään kuin vuonna 1999.

Seksuaalisuutta kontrolloivassa diskursiivisessa vallassa on siis Foucault’n mukaan kyse siitä, että ruumiit ja niiden nautinnot järjestetään yhteiskunnassa historiallisesti erilaisiksi järjestelmiksi, seksuaalisuutta käsitteleviksi diskursseiksi ja sitä määritteleviksi identiteeteiksi, joiden avulla säädellään ja tarkkaillaan kansalaisten ruumiita, nautintoja, haluja sekä seksuaalista toimintaa. Näin erilaisin diskurssein kontrolloidut ruumiit ovat kulttuurisen ja historiallisen hallinnan kohteita. Tämä hallinta perustuu pitkälti siihen, että yhteiskunnan jäsenet ovat sisäistäneet sen normit niin hyvin, että he kontrolloivat ja tarkkailevat jatkuvasti itse itseään ja pyrkivät toimimaan kuuliaisesti normien mukaisesti. Tämän yhteiskunnallisen kansalaisten tarkkailun ja kontrolloinnin ajatuksen Foucault esitteli – tosin eri kontekstissa – myös muun muassa teoksessaan Tarkkailla ja rangaista (Surveiller et punir 1975, suom. 2000).


Seksuaalisuuden paradoksi modernissa yhteiskunnassa


”Vielä 1600-luvun alussa - - asioista saattoi puhua ilman turhaa peittelyä. Moraalittomuuteen suhtauduttiin tuttavallisen hyväksyvästi, ja rivoutta, sopimattomuutta ja säädyttömyyttä säätelevät koodit olivat löyhempiä kuin 1800-luvulla. Oli suorasukaisia lapsia, häpeämätöntä sanankäyttöä, ruumiinosien paljastamista ja julkeita lapsia, jotka pyörivät vapaasti aikuisten ilonpidon keskellä. Tuo oli aikaa, jolloin ruumis sai röyhistellä kuin riikinkukko. / Yleisesti tiedetään myös, että tätä päivänpaistetta seurasi nopeasti hämärän aika, joka päättyi viktoriaanisen porvariston yksitotiseen yöhön. Seksuaalisuus suljettiin huolellisesti pois näkyvistä: se sai häädön - -.” (Foucault 1998, 11.)

Foucault määritteli Seksuaalisuuden historiassa koko modernisoituvan länsimaisen yhteiskunnan seksuaalisuuskeskeiseksi. Ajallisen rajapyykin hän asettaa 1700–1800-luvulle. Kun esiteollisesta yhteiskunnasta siirryttiin moderniin, suhtautuminen seksuaalisuuteen muuttui hänestä oleellisesti. Seksuaalisuudesta muodostui ruumiillisten toimintojen, halujen ja intohimojen ilmaisun sijaan niiden kontrolloinnin aluetta. Siitä tuli sekä seksuaalitieteellisen että yhteiskunnallis-taloudellisen vallankäytön ydintä, jonka avulla säädeltiin kansalaisten toimintaa. Aiemmin lähinnä akteina, aistimuksina ja nautintoina tunnettu seksuaalisuus laajeni käsitteellisesti rajaamaan ja tarkoittamaan yksilöitä seksuaalisina subjekteina ja identiteetteinä. Voitiin siis alkaa puhua seksuaalisuudesta tiettynä, määriteltynä identiteettinä. Modernin ajan kynnyksellä muodostui muun muassa homoseksuaalisuuden kategoria. Näin tiettyihin kategorioihin luokitelluista seksuaalisista tai seksualisoiduista subjekteista ja identiteeteistä alettiin samalla tuottaa systemaattisen tiedontuotannon avulla tietoa ja niitä ryhdyttiin kontrolloimaan – säännöstelemään ja rajoittamaan – tämän tiedon avulla. Selvimmin tällainen rajoittava tiedontuotanto oli Foucault’n mukaan näkyvissä lisääntymisbiologiassa ja seksuaalilääketieteessä.

Seksuaalisuutta säännösteltiin ja rajoitettiin Foucault’n mukaan kuitenkin erikoisella tavalla: vaientamisen ja tukahduttamisen sijaan siitä puhuttiin ja siitä piti puhua aina ja kaikkialla. Foucault’n sanoin ”[t]yypillistä moderneille yhteiskunnille ei suinkaan ole se, että ne olisivat pakottaneet seksuaalisuuden pysymään salassa vaan se, että ne pakottavat puhumaan siitä koko ajan”. Ihmisten institutionaalinen yllyttäminen seksuaalisuudestaan puhumiseen ja ”lihallisuutta koskevaan tunnustamiseen” lisääntyi Foucault’n mukaan jo 1700-luvulla (Foucault 1998, 20). Tunnustamisen toiminnollisena taustana olivat keskiajalla alkunsa saaneet uskonnolliset synnintunnustus- ja ripittäytymisrituaalit, joissa niissäkin olennainen aihe, tunnustamisen kohde, oli juuri seksuaalisuus. 1900-luvun alusta lähtien perinnettä jatkoivat vanhempien ja lasten, opettajien ja oppilaiden sekä rikosasiantuntijoiden ja rikollisten väliset kuulustelut ja neuvonta. Synnintunnustusrituaaleja jatkoi institutionaalisella tasolla itseoikeutetusti psykoanalyytikko Sigmund Freudin (1856—1939) 1900-luvun alun Euroopassa kehittelemä psykoanalyysi. Psykoanalyysin avulla ihmisistä oli tarkoitus kaivaa esiin ”aito” totuus, ja tämän totuuden piti jälleen löytyä pääasiallisesti heidän seksuaalisuudestaan.

Tunnustuskäytäntö mahdollisti seksuaalisuuden tuottamisen yhteiskunnallisen vallankäytön välineeksi, jonka avulla voitiin hallita, muokata ja kesyttää ihmisten seksuaalisuutta – esimerkiksi asettaa suvunjatkamiseen keskittyvä parisuhdeheteroseksuaalisuus tavoiteltavaksi normiksi ja siitä poikkeavat seksuaalisuudet patologisiksi. Samalla tunnustuskäytäntö vaikutti ihmisiin yksilötasolla. Sen avulla voitiin paitsi analysoida heidän yksilöllisyyttään, myös hallita ja kesyttää sitä. Samoin se mahdollisti hallintovallalle jatkuvan puuttumisen ihmisten ruumiisiin, käyttäytymiseen ja terveyteen heidän jokapäiväisessä elämässään. Näin seksuaalisuudesta ja seksuaalisista subjekteista tuli Foucault’n mukaan aikansa biolääketieteen, väestötieteen, kasvatustieteen, psykologian, psykiatrian, kansantalous- ja oikeustieteen mielenkiinnon sekä tietoa tuottavien puhetapojen ja vallankäytön kohteita. (Foucault 1998, 17–18, 30–32, 117–118.)

Siitä huolimatta tai ehkä pikemminkin sen vuoksi, että seksuaalisuutta on rajoitettu modernissa länsimaisessa kulttuurissa nurinkurisesti pitämällä se alati näkyvissä ja kuuluvilla, siihen on liittynyt jatkuva kontrolloimisen tarve. Se on ollut erilaisten tunnustamisten aktien kohde eli jotain, mikä on edellyttänyt tunnustamista – siis jotain kiellettyä ja torjuttua. Tämä kielto on tehnyt seksuaalisuudesta samalla myös kiehtovaa ja haluttua. Näin seksuaalisuudessa kohtaava kiellon ja halun paradoksi on leimannut koko modernia länsimaista yhteiskuntaa. Foucault’n mukaan paradoksia voidaan kuvata repressiohypoteesin käsitteen avulla: kiellettyä ja torjuttua seksuaalisuutta täytyy kontrolloida ja hallita, jottei se pääsisi valloilleen, ja parhaiten seksuaalisuuden kontrollointi onnistuu pitämällä se koko ajan näkyvissä – siis jatkuvan tarkkailun alaisena (vrt. Foucault 2002). Tämän vuoksi seksuaalisuus on ollut jo pitkään kulttuuristen diskurssien kohde: yhtäältä sitä on pyritty hallitsemaan sillä, että se tehdään näkyväksi erilaisten sanallisten kuvailujen, esitysten sekä määrittelyjen ja esimerkiksi patologisointien kohteeksi, ja toisaalta siitä tuotetaan aina myös esityksiä, jotka herättävät sen mahdollisesta uhkaavuudesta huolimatta halun tavoitella sen tuottamaa kiehtovaa ja jopa kiellettyäkin nautintoa.


Vaikutteita ja kritiikkiä

Koska Foucault tutki sukupuolesta ja seksuaalisuudesta tuotettujen diskurssien kietoutumista yhteiskunnalliseen vallankäyttöön, hänen työnsä oli vaikuttamassa voimakkaasti muun muassa jälkimodernistisen, sukupuolta, sukupuolieroa ja seksuaalisuutta konstruktionismin pohjalta selittävän feministisen tutkimusparadigman kehitykseen. Mutta vaikka Foucault’n esittelemää seksuaalisuuden ja sen historian teoriaa pidetään varsinkin feministisissä sukupuolen ja seksuaalisuuden tutkimuksissa vaikutusvaltaisena, sitä on toisinaan myös kritisoitu ankarasti täsmälleen samalta suunnalta. Feministisessä Foucault-kritiikissä on muun muassa todettu useasti, että hänen teoriansa on sukupuolisokeaa – että se ei ota huomioon esiin nostamaansa sukupuolieroa eikä erottelua nais- ja miespuolisiin subjekteihin. (De Lauretis 2004, 38, 55; ks. myös di Stefano 1990, 76; Braidotti 1993, 90–92; Rosenberg 2002, 67–69, 83–87.) On myös sanottu, ettei Foucault tunnusta länsimaista miesten ja naisten välille kehittynyttä rakenteellista epätasa-arvoa ja että hänen teoriassaan ruumis ja halu ovat aina miehen – että naiset ovat siinä mykistettyjä (Bristow 1997, 189–191; Braidotti 1993, 81, 91–92; Soper 1993, 39–41). Ainakin osittain kritiikki tuntuu tähtäävän väärään maaliin, sillä juuri naisten mykistämisen historian näkyväksi tekeminen näyttäisi olleen yksi Foucault’n Seksuaalisuuden historian tavoitteista. Foucault muun muassa kirjoittaa siitä, miten sukupuolinautintoja koskeva moraalifilosofia alkoi vähitellen siirtyä koskemaan nimenomaan naista ja kuinka naisesta ja naisen ruumiista vähitellen muodostui koko seksuaalimoraalia koskeva perimmäinen ongelma:

”Klassisessa kreikkalaisessa ajattelussa - - ongelmat keskittyivät vähitellen naisen ympärille. - - [N]ainen ja suhde naiseen siirtyivät vähitellen sukupuolinautintoja koskevan moraalifilosofian keskiöön. Tämä saattoi tapahtua neitsyysteeman alla, aviokäyttäytymisen tärkeyden korostamisena tai arvona, joka annettiin parisuhteen symmetrialle ja vastavuoroisuudelle. Sittemmin ongelmanasettelun keskiössä tapahtui vielä yksi siirtymä – tällä kertaa naisesta kohti ruumista – kun 1600- ja 1700-luvuilla alettiin osoittaa mielenkiintoa lapsen seksuaalisuuteen ja yleisemminkin sukupuolikäyttäytymisen, normaaliuden ja terveyden välisiin suhteisiin.” (Foucault 1998, 279.)

Kun esimerkiksi feministiteoreetikko Rosi Braidotti (1993, 81) toteaa, että jopa pikkupoikien masturbaatio saa Foucault’n tutkimuksissa enemmän tilaa kuin naiset tai naisten seksuaalisuus, hän jättää kuitenkin mainitsematta, että osasyynä tähän voisi olla se, että näin on itse asiassa tapahtunut yhteiskunnassa, jota Foucault analysoi. Myöskään luokka ei jää Foucault’n teoretisoinneissa niin näkymättömäksi kuin on väitetty (esim. Bristow 1997, 170, 192–193), sillä Foucault keskittyy esimerkiksi ”Tiedontahdossa” systemaattisesti osoittamaan sukupuolen, seksuaalisuuden, luokan ja vallan välisiä kytköksiä. Sen sijaan ”rotua” ja etnisyyttä Foucault ei huomioi riittävästi (Tuhkanen 2004, 421—422n11). Lisäksi Foucault’n diskursiivista valtakäsitystä on kritisoitu siitä, että se saattaa ohittaa vallan materiaalisesti kontrolloivan, rajoittavan ja alistavan puolen (Koivunen 1996, 53).

Mielenkiintoista on se, että vaikka Foucault’n teoriaa on kritisoitu jopa käyttökelvottomuudesta esimerkiksi seksuaalipolitiikassa, sitä on silti käytetty juuri siihen tarkoitukseen. Tämä johtuu siitä, että nimenomaan Foucault osoittaa sen, kuinka feminiinisyys ja maskuliinisuus sekä homo- ja heteroseksuaalisuus ovat niistä tuotetun tiedon kautta osa yhteiskunnallista vallankäyttöä. Lisäksi on aivan aiheellisesti muistutettu, ettei Foucault’n tavoitteena ollut rakentaa kaiken kattavia utopioita vaan pikemminkin tarjota työkaluja sellaisen kriittisen työn jäsentämiseksi ja jatkamiseksi, mitä hän ei omasta aikaan (1970–1980-luku), paikkaan (Eurooppa ja Yhdysvallat), ”rotuun” ja etnisyyteen (valkoisuus) sekä seksuaalisuuteen ja sukupuoleen (homoseksuaalinen mies) perustuvasta näkökulmastaan olisi voinut tehdä. Niinpä ei ole mikään ihme, että Foucault’n taistelu luokitteluja ja kategorisointeja vastaan antoi 1970–1980-lukujen taitteessa teoreettista, menetelmällistä ja käsitteellistä tukea varsinkin feminismeille, homo- ja lesboteorioille ja sittemmin, noin kymmenen vuotta myöhemmin, queer-teoreettiselle tutkimukselle. Foucault’n teoria seksuaalisuudesta on vaikuttanut voimakkaasti muun muassa sukupuolentutkimuksen paradigmamuutokseen johtaneen pohjoisamerikkalaisen lesbofeministin ja filosofin Judith Butlerin (s. 1956) ajatteluun.


Suositeltavaa jatkolukemista


Butler, Judith (1990). Gender Trouble. Feminism and the Subversion of Identity. New York: Routledge.
Yksi todennäköisesti keskeisimmistä postmodernia feminististä teoriaa edusvista, Foucault’n teoriaa sekä soveltaneista että kritisoineista teoksista. Teos on myös suomennettu (Hankala sukupuoli, suom. Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus 2006).

Eribon, Didier (2004). Insult and the Making of the Gay Self. Duke University Press.
  Suuri osa teoksesta keskittyy Foucault’n tutkimusten soveltamiseen.

Halperin, David (1997). Saint Foucault. Towards a Gay Hagiography. Oxford University Press.
Foucault’n vaikutuksesta paitsi homotutkimukseen, koko länsimaiseen filosofiaan.

Helén, Ilpo (1997). Äidin elämän politiikka. Naissukupuolisuus, valta ja itsesuhde Suomessa 1880-luvulta 1960-luvulle. Helsinki: Gaudeamus.
Foucault’n teorian sovellus naisen aseman tutkimukseen Suomessa.

Mills, Sara (2003). Michel Foucault. New York: Routledge.

O'Farrell, Clare (2005). Michel Foucault. London: SAGE.

Oksala, Johanna (2002): Freedom in the philosophy of Michel Foucault. Filosofian laitos ja Käytännöllisen filosofian laitos. Helsingin yliopisto.
Foucault’n valtateorian tarkastelua vapauden käsitteen kautta.

Pulkkinen, Tuija (1999). Seksistä sukupuoleen. Eroon seksistä pohjoismaittain eli Foucault-käännösten politiikka. Tiede & edistys 1/1999, 61–64.
Kriittinen artikkeli Seksuaalisuuden historian käännösongelmista.

Pulkkinen, Tuija (2003/1998). Postmoderni politiikan filosofia. 2. painos. Helsinki: Gaudeamus.
Pulkkinen nojaa filosofiassaan muun muassa Foucault’n ajatteluun ja selittää sitä havainnollisesti ja selkeästi.

Weeks, Jeffrey (1995/1986). Sexuality. New York: Routledge.
Weeks tarkastelee seksuaalisuutta ja sen historiaa voimakkaasti foucault’laisella otteella.

Kirjallisuus

Bailey, M. E. (1993). Foucauldian feminism. Contesting bodies, sexuality and identity. Teoksessa Caroline Ramazanoğlu (toim.): Up Against Foucault. Explorations of some tensions between Foucault and feminism. London & New York: Routledge, 99–122.

Butler, Judith (1996). Sexual Inversions. Teoksessa Susan Hekman (toim.): Feminist Interpretations of Michel Foucault. University Park, PA: Pennsylvania State University Press, 59–75.

Braidotti, Rosi (1993). Riitasointuja (Patterns of Dissonance. A Study of Women in Contemporary Philosophy, 1991). Suom. Päivi Kosonen & al. Tampere: Vastapaino.

Bristow, Joseph (1997). Sexuality. New York: Routledge.

De Lauretis, Teresa (2004). Itsepäinen vietti. Kirjoituksia sukupuolesta, elokuvasta ja seksuaalisuudesta. Toim. Anu Koivunen, suom. Tutta Palin & Kaisa Sivenius. Tampere: Vastapaino.

Di Stefano, Catherine (1990). Dilemmas of Difference. Feminism, Modernity, and Postmodernism. Teoksessa Linda Nicholson (toim.): Feminism/Postmodernism. New York: Routledge.

Foucault, Michel (1984). The History of Sexuality. An Introduction. Ranskasta käänt. Robert Hurley. London: Penguin Books.

Foucault, Michel (1998). Seksuaalisuuden historia, osat I, II, III: Tiedontahto, Nautintojen käyttö, Huoli itsestä (Histoire de la Sexualité I, II, III, 1976, 1984, 1984). Suom. Kaisa Sivenius. Helsinki: Gaudeamus.

Foucault, Michel (2000). Tarkkailla ja rangaista (Surveiller et punir 1975). Suom. Eevi Nivanka. Helsinki: Otava.

Hall, Stuart (1999). Identiteetti. Suom. ja toim. Mikko Lehtonen & Juha Herkman. Tampere: Vastapaino.

Hapuli, Ritva (2001). Seksuaalisuuksien historia: aktien konteksti. Teoksessa Kari Immonen & Maarit Leskelä-Kärki (toim.): Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen. Helsinki: SKS, 358–375.

Karkulehto, Sanna (2006). Seksuaalisen ruumiin modernit teoriat. Teoksessa Taina Kinnunen & Anne Puuronen (toim.): Seksuaalinen ruumis. Kulttuuritieteelliset lähestymistavat. Helsinki: Gaudeamus, 44–70.

Koivunen, Anu (1996). Sorto. Teoksessa Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.): Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 35–76.

Mustola, Kati (2007). Suomalaisten lesbo- ja homoliikkeiden historiaa. Teoksessa Kati
Mustola & Johanna Pakkanen (toim.): Sateenkaari-Suomi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa. Helsinki: Like, 18—42.

Oksala, Johanna (1997). Foucault ja feminismi. Teoksessa Sara Heinämaa, Martina Reuter & Kirsi Saarikangas (toim.): Ruumiin kuvia. Subjektin ja sukupuolen muunnelmia. Helsinki: Gaudeamus, 168–192.

Oksala, Johanna (2000). Eettiset ruumiit ja sukupuoliset subjektit. Naistutkimus–Kvinnoforskning 2/2000, 43—58.


Ramazanoğlu, Caroline (1993). Introduction. Teoksessa Caroline Ramazanoğlu (toim.): Up Against Foucault. Explorations of some tensions between Foucault and feminism. London & New York: Routledge, 1–25.

Rosenberg, Tiina (2002). Queerfeministisk agenda. Tukholma: Atlas.

Segal, Lynne (1997). Sexualities. Teoksessa Kathryn Woodward (ed.): Identity and Difference. London: Sage, 183–228.

Seppä, Anita (2003). The Aesthetic Subject. Exploring the Usefulness of Foucauldian tools in Feminism. Helsinki University Printing House.

Soper, Kate (1993). Productive contradictions. Teoksessa Caroline Ramazanoğlu (toim.): Up Against Foucault. Explorations of some tensions between Foucault and feminism. London and New York: Routledge, 29–50.

Sorainen, Antu (2005). Rikollisia sattumalta? Naisten keskinäistä haureutta koskevat oikeudenkäynnit 1950-luvun Itä-Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino.

Stålström, Olli (1997). Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu. Tampere: Gaudeamus.

Tuhkanen, Mikko (2004). Mustista venuksista pervoihin sekasikiöihin. Rodun ja seksuaalisuuden hybridisistä tieteistä. Teoksessa Lasse Kekki & Kaisa Ilmonen (toim.): Pervot pidot. Homo-, lesbo- ja queer-näkökulmia kirjallisuudentutkimukseen. Helsinki: Like, 289–311.

Valtonen, Sanna (2004). Tiedon ja vallan kaivauksilla: Michel Foucault ja mediatutkimuksen mahdollisuudet. Teoksessa Tuomo Mörä, Inka Salovaara-Moring & Sanna Valtonen (toim.): Mediatutkimuksen vaeltava teoria. Helsinki: Gaudeamus, 206—229.

Weeks, Jeffrey (1985). Sexuality and Its Discontents. Meanings, Myths & Modern
Sexualities. London: Routledge & Paul Kegan.

Internet-lähteet

Foucault and Feminism, Internet Encyclopedia of Philosophyn artikkeli osoitteessa http://www.iep.utm.edu/foucfem/.

Foucault Studies, Foucault-tutkimukseen erikoistunut tieteellinen julkaisu osoitteessa http://ej.lib.cbs.dk/index.php/foucault-studies/issue/current/showToc.

Michel-Foucault.com, Clare O'Farrellin ylläpitämä Foucault-sivusto osoitteessa http://www.michel-foucault.com/.

Michel Foucault, info osoitteessa http://www.foucault.info/.

Stanford Encyclopedia of Philosophy: Gary Guttingin Michel Foucault -esittely osoitteessa http://plato.stanford.edu/entries/foucault/#3.4.