Jonas, Hans

Topi Heikkerö (julkaistu 24.2.2010, muokattu 8.9.2014)

Hans Jonas (1903–1993) oli Saksassa ja Yhdysvalloissa vaikuttanut fenomenologiseen perinteeseen kuuluva ajattelija. Jonasin elämäntyössä oli kolme keskeistä teemaa, joihin hän keskittyi perättäisissä vaiheissa. 1920–30-lukujen taitteessa Jonas paneutui tutkimaan myöhäisantiikin gnostilaista uskonnollista liikettä opettajiensa Martin Heideggerin ja Rudolf Bultmanin luomien lähestymistapojen kautta. Toisen maailmansodan jälkeen Jonas loi akateemisen uran Yhdysvaltain itärannikolla. Uransa toisessa vaiheessa, 1950- ja 60-luvulla, Jonas pyrki kehittämään orgaanisen elämän fenomenologiaa. Kolmas vaihe, jonka myötä syntyi Jonasin luetuin teos Das Prinzip Verantwortung (1979, "Vastuun periaate"), keskittyi teknistyneen sivilisaation eettisten ongelmien kohtaamiseen. Tämän lisäksi Jonas kirjoitti esseitä juutalaisesta teologiasta.
  1. Elämä ja teokset
  2. Gnostilaisuus
  3. Heikko Jumala
  4. Orgaaninen elämä
  5. Tekniikka ja etiikka
  6. Filosofiset vaikutteet
  7. Kritiikkiä
  8. Jonas Suomessa
  9. Merkitys
  10. Suositeltavaa jatkolukemista
  11. Internet-lähteet



Elämä ja teokset

Hans Jonas syntyi Mönchengladbachissa 10.5.1903 ja kuoli kotonaan New Rochellessa New Yorkin osavaltiossa 5.2.1993. Jonas vietti lapsuutensa varakkaassa assimiloituneessa juutalaisperheessä. Hänen isänsä Gustav Jonas oli tekstiilitehtailija, äiti Rosa Jonas (os. Horowitz) hoiti ajan tavan mukaan kotia. Jonasin nuorempi veli Ludwig kuoli 1916. Jo nuoruudessaan Jonas alkoi tuntea vetoa sionismiin, poliittiseen liikkeeseen, jonka avoimesti juutalainen ohjelma tähtäsi oman valtion synnyttämiseen. 1920-luvulla Jonas opiskeli Freiburgissa, Berliinissä ja Marburgissa. Hänellä oli tärkeimpinä opettajinaan fenomenologisen liikkeen johtohahmot Edmund Husserl (ks. Husserl, Edmund) ja Martin Heidegger (ks. Heidegger, Martin) sekä protestanttiteologi Rudolf Bultmann. Opiskeluaikana Jonasin ystäväpiiriin kuuluivat esimerkiksi Hannah Arendt, Günther Anders, Leo Strauss ja Karl Löwith. Jonas kirjoitti väitöskirjansa (1928) Heideggerin alaisuudessa ensimmäisten kristillisten vuosisatojen gnostilaisesta uskonnollisesta liikkeestä. Jonasin vahvasti Heidegger-vaikutteinen esikoisteos Augustin und paulinische Freiheitsproblem (1930, "Augustinus ja paavalilainen vapaudenongelma") käsitteli kuitenkin Paavalin ja Augustinuksen ajattelua.

Pian natsien valtaannousun jälkeen Jonas emigroitui Lontooseen. Koska Heidegger vaikutti opettajana Jonasiin voimakkaasti, Jonas järkyttyi valtavasti Heideggerin vuoden 1933 rehtoraattiluennosta, jossa hän ilmaisi sitoutumisensa kansallissosialismiin. Jonas vietti koko filosofisen uransa toimien yhtäältä Heideggerin avaamassa filosofisessa tilassa ja pyrkien toisaalta kritisoimaan ongelmallisena pitämiään piirteitä hänen ajattelussaan. Englannissa Jonas jatkoi väitöskirjansa työstämistä saattaakseen sen julkaisukuntoon. Gnosis und Spätantiker Geist ("Gnosis ja myöhäisantiikin henki") -suurteoksen ensimmäinen osa ilmestyi Saksassa vuonna 1934. Vuonna 1935 Jonas siirtyi Englannista Palestiinaan. Siellä hänen oli opittava hepreaa, joka oli otettu juutalaisten siirtokuntien viralliseksi kieleksi. Esimerkiksi Heprealaisen yliopiston opetus tapahtui hepreaksi. Palestiinassa Jonas teki hajanaisia opetus- ja kustannustoimittajan töitä sekä ystävystyi paikallisten intellektuellien, mm. Gershom Scholemin, kanssa.

Heti toisen maailmansodan sytyttyä Jonas pyrki aktivoimaan Palestiinan juutalaisia mukaan sotaan. Hän esimerkiksi kirjoitti vetoomuksen ”Meidän osamme tässä sodassa: Sana juutalaisille miehille”. Jonas näki sodan todellisena Bellum Judaicumina, juutalaisten sotana, jossa juutalaisilla oli suurempi panos pelissä kuin millään muulla kansalla. Jonas itse rekrytoitui Britannian armeijaan ja palveli kahdeksannen armeijan ”Juutalaisessa prikaatissa”, ilmatorjuntayksikössä. Sodasta tuli Jonasille traaginen, sillä hänen äitinsä surmattiin Auswitzchin keskitysleirillä vuonna 1942. Vuonna 1943 Jonas avioitui Lore Weinerin kanssa. Sodan aikana Jonas alkoi syventyä orgaanisen elämän fenomenologis-eksistentiaaliseen tulkintaan. Lore lähetti hänelle biologiaa käsitteleviä kirjoja rintamalle, ja hän selvitteli uusia ajatuksiaan vaimolleen kirjeissä. Nälän kokemus sodassa sai osaltaan Jonasin kiinnittämään huomiota orgaanisen elämän perusilmiöihin. Saksan kukistuttua hän palasi Palestiinaan ja osallistui vielä Israelin itsenäistymistä seuranneeseen sotaan.

Vuonna 1949 Jonas vapautui armeijasta ja sai ensimmäisen sodanjälkeisen työpaikkansa Montrealin McGill-yliopistosta. 1950-luvun alussa hän opetti Pohjois-Amerikan itärannikolla collegeissa ja yliopistoissa. Hän myös loi uudelleen suhteet Arendtiin, Andersiin ja Löwithiin. Vuonna 1952 hänet kutsuttiin Jerusalemin Heprealaisen yliopiston professoriksi, mutta hän kieltäytyi kunniasta, mikä vaurioitti hänen välejään Scholemiin ja muihin Jerusalemin oppineisiin. Vuonna 1955 Jonas nimitettiin New School of Social Researchin professoriksi, ja hän asettui perheineen asumaan New Rochelleen. Jonas pysyi New Schoolissa vuoteen 1976 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hänellä oli vierailevan professorin vakansseja Princetonissa, Columbian yliopistossa, Chicagon yliopistossa ja Ludwig-Maximillian yliopistossa Münchenissä.

Gnosis und Spätantiker Geist -teoksen toinen osa ilmestyi vuonna 1954. Vuonna 1958 ilmestyi Gnostic Religion ("Gnostilainen uskonto"), englanninkielinen tiivistetty versio saksankielisestä teoksesta. 1950- ja 60-luvuilla Jonasin päähuomio oli kuitenkin jo suuntautunut orgaanisen elämän filosofiseen tulkintaan. Hän pyrki perehtymään biologiaan ja muihinkin luonnontieteisiin mahdollisimman hyvin, mihin hänen asuinpaikkansa antoivat hyvät edellytykset: hän vietti paljon aikaa luonnontieteilijöiden kanssa. Silti Jonas pyrki samanaikaisesti omassa ajattelussaan ylittämään luonnontieteellisen objektivoivan ajattelutavan ja metodin rajoitukset. Pohjois-Amerikassa olo vaikutti myös Jonasin tyyliin, ja hän jätti taakseen raskaan Heidegger-vaikutteisen kirjoitustavan, josta häntä oli Saksassa kritisoitu hänen esikoisteoksensa arvioissa. 1950- ja 60-luvuilla syntyneet esseet on koottu teokseen The Phenomenon of Life: Toward a Philosophical Biology (1966, "Elämän ilmiö: Kohti filosofista biologiaa").

Vuonna 1963 Jonasin yhteys Arendtiin katkesi noin kahdeksi vuodeksi, koska Arendtin (ks. Arendt, Hannah) kirja Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä Jerusalemissa aiheutti heidän välilleen syvän erimielisyyden. Vuonna 1964 Jonas piti Drewin yliopistossa kohua herättäneen ”Heidegger and Theology” -luennon. Siinä Jonas esitti kitkerää kritiikkiä Heideggeria kohtaan ja ihmetteli, miksi protestanttiset teologit, jotka olivat kutsuneet hänet luennoimaan, olivat kiinnostuneita niin ”pakanallisesta” ajattelijasta. Vuonna 1969 Jonas oli mukana perustamassa Hastings Centeriä, New Yorkin osavaltiossa toimivaa bioetiikan keskusta, josta on tullut alan tärkeimpiä instituutioita.

Vuonna 1973 ilmestyi Organismus und Freiheit ("Organismi ja vapaus"), saksankielinen kokoelma filosofiseen biologiaan paneutuvia tekstejä. 1974 ilmestyi Philosophical Essays: From Ancient Creed to Technological Man (”Filosofisia esseitä: Antiikin uskosta teknologiseen ihmiseen”), joka on kokoelma esseitä Jonasin tuotannon kaikilta alueilta: antiikin uskonnontutkimuksen, biologian filosofian ja modernin ihmisen eettisten ongelmien piiristä. Huomiota herättivät erityisesti tekstit, joissa Jonas esitti filosofista kritiikkiä aivokuoleman käsitettä kohtaan ja arvioi moraalisesti ihmiseen kohdistuvan geenitekniikan mahdollisuuksia, erityisesti kloonaamista.

1970-luvulla Jonas kokosi voimansa kirjoittaakseen kirjan teknistyneen sivilisaation ongelmista. Teema oli tosin noussut esiin jo Jonasin luennossa ”Practical Uses of Theory” vuonna 1958, mutta nyt hän keskittyi siihen täysin. Myöhemmin hän kertoi tunteneensa tämän työn velvollisuudekseen, vaikka tehtävä ei koskaan tuottanutkaan hänelle samanlaista iloa ja tyydytystä kuin elämää koskeneet filosofiset tutkimukset. Vuonna 1979 ilmestyi teos Das Prinzip Verantwortung – Versuch einer Ethik für die technologische Zivilization (”Vastuun periaate: Yritys teknologisen sivilisaation etiikaksi”). Se oli sodan jälkeen ensimmäinen kirja, jonka Jonas kirjoitti ensin saksaksi. Teoksen kieli on hieman vanhahtavaa mutta samalla voimakasta saksaa. Kirjasta tuli menestys: se on edelleen Saksan myydyin filosofinen teos. Jonasin ajattelu vaikutti Saksan vihreän liikkeen ideologiaan, ja myös valtaapitävät poliitikot halusivat keskustella hänen kanssaan ihmiskunnan eloonjäämisen kysymyksistä. Kirja ilmestyi englanniksi nimellä The Imperative of Responsibility: In Search of an Ethics for the Technological Age (1984), mutta se ei saavuttanut vastaavanlaista lukijakuntaa englantia puhuvassa maailmassa. Vuonna 1987 Jonasille myönnettiin Friedenspreis, Saksan kirjankustantajien rauhanpalkinto.

Jonas jatkoi Vastuun periaate -kirjan kysymyksistä luennoimista ja kirjoittamista aina vuonna 1993 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Vuonna 1996 ilmestyi Mortality and Morality: A Search for the Good after Auschwitz (”Kuolevaisuus ja moraali: Etsimässä hyvää Auschwitzin jälkeen”), Lawrence Vogelin toimittama kattava kokoelma Jonasin esseitä, joka on yksi parhaista niteistä aloittaa Jonasin ajatteluun tutustuminen.


Gnostilaisuus

Gnostilaisuus oli erityisesti 200- ja 300-luvuilla esiintynyt uskonnollisten liikkeiden joukko. Gnostilaiset ryhmät yhdistelivät vaikutteita eri uskonnoista ja filosofioista. Keskeinen ryhmiä yhdistävä piirre oli ajatus maailmasta pahan luojajumalan luomana vankilana, josta vapautuminen on mahdollista pelastajan tuoman tiedon (kr. gnōsis) avulla.

Jonas kirjoitti gnostilaisuus-kirjansa vähäisten lähteiden varassa, sillä todellinen läpimurto gnostilaisuus-tutkimuksessa tapahtui vasta 1940-luvulla, kun Nag Hammadista Egyptistä löytyi gnostilainen kirjasto. Tästä huolimatta Jonasin Gnosis und spätantiker Geist -teoksella on edelleen keskeisen klassikon asema. Jonas kylläkin jonkin verran täydensi kirjansa myöhempiä painoksia Nag Hammadin löytöjen valossa.

Jonasin tutkimus on irtiotto häntä edeltäneen uskonnonhistoriallisen koulukunnan lähestymistavoista. Hän ei ole kiinnostunut gnostilaisuuden syntyvaiheista tai sen maantieteellisestä levinneisyydestä, vaan gnostilaisuudessa ilmenevästä aatteesta tai hengestä. Siinä mielessä hänen otteensa on luonteeltaan tyypittelevä ja syntetisoiva. Jonas esittää, että gnostilaisuuden taustalla oleva maailmankuva pitää koko näkyvää maailmaa huonona, pahana ja tuhoon tuomittuna. Gnostilaisuudelle ainoa tosioleva on vain negatiivisin määrein kuvattavissa oleva transsendenssi. Gnostikon pelastus on nimenomaan oikean tiedon (kr. gnōsis) avulla tapahtuva paluu transsendenttiin todellisuuteen, josta hänen henkensä on joutunut näkyvään maailmaan. Näkyvän maailman on luonut tietämätön demiurgi, ”huono jumala”, jonka gnostikot usein samastivat Vanhan testamentin Jahveen. Ihmisen ruumis (sōma) ja sielu (psykhē) kuuluvat maailman piirin, hänen henkensä (pneuma) taas on samaa olemusta oikean jumalan kanssa, joka on siis kaiken maailmansisäisen tuolla puolen. Maailmaa ei hallitse laki (nomos), järjestys (logos) tai kaitselmus (pronoia), vaan se kuuluu brutaalin kohtalon (heimarmēnē) alueeseen. Koska maailma on järjestystä vailla, ja ihmisen tosi olemus on täysin transsendentti, moraalin mielekkyydelle ei ole perustetta. Jonasin mukaan gnostilaisuuden etiikka oli useimmiten ankaraa asketismia tai sitten kaikki moraaliset pidäkkeet hylkäävää ”libertinismiä”. Nämä gnostilaisuuden piirteet erottavat sen Jonasin mukaan klassisesta kreikkalaisesta filosofiasta ja myöhemmästä stoalaisuudesta sekä juutalaisuuden ja kristinuskon valtavirran muodoista.

Koska näkyvä maailma on paha ja epätosi, gnostilaisen pelastustien alku on vieraantuneisuus maailmasta ja sen seurauksena maailman edessä tunnettava kauhu. Tätä tulkitessaan Jonas näyttää erityisen selvästi heideggerilaiset juurensa, sillä Jonasin kuvaus gnostilaisuudesta muistuttaa elävästi Olemisen ja ajan (ks. Heidegger: ajattelu ja teokset) Dasein-analytiikan outous- ja ahdistuskuvauksia (§§ 40, 51, 53, 60; Unheimlichkeit, Angst).

Maailmaa koskevan kauhun kokenut henkilö on valmis ottamaan vastaan pelastavan tiedon, joka kertoo ihmisen hengen oikean olemuksen ja alkuperän sekä tien ulos maailmasta. Gnostilaiselle tiedolle on Jonasin mukaan tyypillistä, että se esitetään myytin, ei filosofisen teorian, muodossa. Esimerkiksi yhden gnostilaisen myytin mukaan maailma luotiin erehdyksen seurauksena. Lyhyesti sanottuna, maailma on tietämättömyyden seurausta: yhtäältä sen luojan tietämättömyyden, ja toisaalta maailmaan vangiksi jääneiden henkilöiden omaa todellista olemusta koskevan tietämättömyyden.

Jonas itse asiassa laajentaa gnōsis-käsitettään niin pitkälle, että siitä tulee, ei vain gnostilaisuuden, vaan koko aikakauden rakenteellinen tekijä. Hänen teoriaansa gnostilaisuudesta onkin kritisoitu siitä, että se ei tee oikeutta myöhäisantiikin uskonnollisten ja filosofisten liikkeiden moninaisuudelle, vaan pyrkii liikaa tulkitsemaan niitä kaikkia yhden idean, ”myöhäisantiikin hengen” valossa.

Kun Jonasin suhtautuminen Heideggeriin muuttui kriittiseksi, hän näki myös gnostilaisuuden uudella tavalla. Hän ei kuitenkaan koskaan luopunut ajatuksesta, että gnostilaisuuden ja modernin eksistentialismin välillä on vahva temaattinen yhteys. Esseessä “Gnosticism and Modern Nihilism” (1952, ”Gnostilaisuus ja moderni nihilismi”) Jonas käsittelee gnostilaisuutta ja modernia maailmankuvaa. Niitä yhdistävänä tekijänä hän pitää akosmismia, ”kosmoksettomuutta” (Entweltlichung), antiikille tyypillisen kosmos-käsityksen, jossa maailma on järjestynyt ja ihmiselle kodinomainen todellisuus, kieltämistä. Gnostilaisuudessa maailma on paha ja pelastus tulee maailman ulkopuolelta: pelastavan tiedon on määrä näyttää tie ulos pahasta maailmasta. Modernissa maailmankuvassa ylipäätään maailma on merkityksetön, vailla päämääriä ja järjestystä. Jonasin mukaan eksistentialismissa ratkaisu maailmassa olemisen ongelmiin on todellisuuden järjettömyyden ja kuoleman kohtaaminen. Kuolema taas muistuttaa gnostilaisuuden käsitystä Jumalasta, joka on pikemminkin ei-mikään kuin olemisen täyteys.

Jonasin gnostilaisuus-tulkinta muuttui aikaa myöten hieman vivahteikkaammaksi. Hän esitti keskeisessä Messinan gnostilaisuus-tutkijoiden konferenssissa vuonna 1966 uuden yksityiskohtaisemman luonnehdinnan gnostilaisuuden ilmiöstä. Se mahdollistaa gnostilaisuuden demarkaation huomattavasti paremmin kuin hänen varhaisemmat työnsä.


Heikko Jumala

Jonasin juutalaista perinnettä sivuavissa kirjoituksissa holokaustin ongelma oli keskeinen. Lyhyesti sanottuna ongelma on se, että juutalaisen tradition mukaan Israelin Jumala on historian Herra, joka kaitsee valittua kansaansa. Vaikka perinteen mukaan Jumala on historiassa ojentanut kansaansa sen uskottomuuden vuoksi, ei ole ajateltavissa, että hyvä ja kaikkivoipa historian Herra voisi sallia holokaustin. Siksi jostain on luovuttava. Jotkut ovat päätelleet holokaustin osoittavan, että historian Herraa ei ole olemassa. Jonasin ratkaisu oli, että Israelin Jumala on jossain mielessä olemassa ja että hän on hyvä mutta ei kaikkivoipa. Siksi ihmisten on autettava Jumalaa, jotta hyvä voisi toteutua maailmassa.


Orgaaninen elämä

Jonas näkee orgaanisen elämän tarkastelun hankkeena, joka osoittaa länsimaisessa maailmankuvassa tyypillisen dualismin kestämättömyyden. Jonas pitää keskeisinä dualistisina ajattelutapoina esimerkiksi platonismia (muuttuva, näkyvä maailma ja muuttumaton, älyllä tavoitettava todellisuus) ja kartesiolaisuutta (res extensa, ulottuvainen oleva ja res cogitans, ajatteleva oleva). Tietysti edellä mainitut gnostilaisuus ja eksistentialismi ovat Jonasin mukaan äärimerkkejä dualismista. Hän näkee myös Heideggerin ajattelun dualistisena, koska Dasein on maailmasta ja ruumistaan erillinen. Moderni maailmankuva on tarkkaan ottaen ”postdualistinen”, sillä materialistinen monismi tai idealismi ovat Descartesin jälkeen olleet koherentit filosofiset kannat todellisuuden luonteesta. Silti moderni maailma on käytännössä äärimmäisen dualistinen: materialistinen tieteellinen kuvaus kertoo, mitä todella on olemassa, mutta siitä huolimatta inhimillinen elämä vaatii vastauksia kysymyksiin, jotka koskevat arvoja, normeja ja merkitystä. Kuitenkin, koska tieteestä on tullut todellisen mitta, inhimillistä merkitystä koskevat vastaukset muuttuvat mielivaltaisiksi ja triviaaleiksi: niiltä puuttuu todellinen velvoittavuus.

Niinkin yksinkertainen kysymys kuin ”miksi meidän pitää syödä?” osoittaa kuitenkin dualismin kestämättömyyden. Esimerkiksi kartesiolaisessa systeemissä ajatteleva oleva ei tarvitse ruokaa, koska se on aineeton. Ulottuvainen oleva taas muistuttaa kausaalisesti toimivaa konetta. Ilman lisäselvityksiä on vaikea ymmärtää, miten ja miksi ulottuvaisesta olevasta muodostunut ruumis tarvitsisi ruokaa. Ruoka ei ole organismille ”polttoainetta” samassa mielessä kuin koneille: organismi muokkaa osan syömästään materialista osaksi itseään. Elämä, orgaaninen oleminen, on siis jotain jota ei voi ongelmitta sijoittaa dualistisiin kategorioihin: se jää joko niiden väliin tai kuuluu molempiin. Tässä voi huomata, että Jonasin teoria elämästä lähtee liikkeelle hyvin samanlaisesta näkökohdasta kuin Aristoteleen Sielusta-teos, jossa psykhē (sielu, elämä) viittaa elämään sen kaikissa muodoissa ruuansulatuksesta ajatteluun.

Jonas on myös paljon velkaa Heideggerille. Hän metodiikkansa itse asiassa seuraa varsin tarkasti tapaa, jonka Heidegger mainitsee Olemisessa ja ajassa (§§10, 12) oikeaksi metodiksi tutkia elämää ylipäätään. Jonasin mukaan elämän filosofisen tarkastelun on lähdettävä ihmisessä ilmenevästä elämästä ja sen kokemisesta. Rajaamisen ja privatiivisen kuvauksen kautta voidaan lähestyä yksinkertaisempia elämän ilmentymiä. Jonasille ihminen on ongelmattomasti elämän korkein muoto. Itse asiassa keskeisimmät elämää koskevat tarkastelut paneutuvat kuitenkin metabolismin eli aineenvaihdunnan luonteeseen. Aineenvaihdunta on ilmiö, joka erottaa elollisen olemisen elottomasta.

Jonas väittää, että kaikelle elämälle yksisoluisista alkaen on ominaista; vapaus, sisäisyys, itsensä ylittäminen ja päämäärien asettaminen. Elämä pyrkii aina voittamaan kuoleman uhan; yksinkertaisinkin elollinen olio sanoo jatkuvasti ”Ei” kuolemalle ja ”Kyllä” elämälle. Koska tämä on elävän olemisen lähtökohta, elämä on aina päämääriin suuntautunutta. Edelleen, jotta tämä olisi mahdollista, yksinkertaisimpaankin elämän ilmentymään täytyy sisältyä jonkinlainen vapauden muoto. Elävän olennon identiteetti poikkeaa elottoman objektin identiteetistä. Elottomassa maailmassa olennaista on yksinkertainen pysyvyys: A on pysynyt A:na, jos A = A pätee sen kahden eri tilan välillä. Orgaaninen oleva ei kuitenkaan koska pysy täysin samana: se syö, sulattaa ruokaa, ulostaa, hengittää, kasvaa, vanhenee jne. Jos tämä orgaaninen muutosprosessi pysähtyy, elämä lakkaa.

Aineenvaihdunnan lisäksi Jonas toki käsittelee liikkumista, aistimista ja muita orgaanisen elämän ilmiöitä. Silti hänen tärkeimmät huomionsa koskevat elämää yksinkertaisimmillaan, nähtynä omakohtaisen orgaanisen kokemuksen valossa.


Tekniikka ja etiikka

Tekniikan etiikkaa käsittelevissä teksteissään, erityisesti Vastuun periaate -teoksessa, Jonas pitää keskeisenä ongelmana sitä, että moderni tieteellis-tekninen kehitys on antanut ihmiselle voiman tehdä asioita, joilla on valtavan kauaskantoiset kausaaliset seuraukset, ja samanaikaisesti tuo sama kehitys on tehnyt moraalis-poliittisen ajattelun ja puheen heikosti perustelluksi.

Jonas esittää vastuun periaatteesta erilaisia muotoiluja, esimerkiksi seuraavat:

Toimi niin, että toimintasi vaikutukset sopivat yhteen todellisen inhimillisen elämän jatkumisen kanssa. [...] Toimi niin, että toimintasi vaikutukset eivät ole tuhoisia sellaisen elämän tulevaisuuden kannalta. [...] Älä vaaranna ihmiskunnan määräämättömän pitkäkestoisen maapallolla olon jatkumisen ehtoja. [...] Tämän hetken valinnassasi sisällytä tahtomisesi kohteisiin ihmiskunnan tulevaisuuden eheys. (Jonas 1979, 36 / 1984, 11.)

Jonasin mukaan ihmiskunnan uudenlaisen vastuun ymmärtäminen vaatii ajattelun lähtökohtien perustavanlaatuista muuttamista. Länsimainen ajattelu on perinteisesti pyrkinyt korkeimman hyvän (summum bonum) tavoitteluun ja todellistamiseen ja on siinä mielessä kurkottanut korkealle. Jonasin mukaan tästä periaatteesta on luovuttava. Ihmisen valtavat teknologiset voimavarat ja ekokatastrofin uhassa ilmenevä luonnon hauraus pakottavat kääntämään ajattelun toisinpäin: nyt on pyrittävä minimoimaan paha (ts. tuho ja vahingot), ei enää etsittävä edistystä. Jonas näkee esimerkiksi marxilaisuuden ja Nietzschen ajattelun utopioina, moderneina sekulaareina eskatologioina, joissa pyritään kohti joko uutta yhteiskuntaa tai uutta ihmisen olemistapaa. Sellaiseen utooppisuuteen ei Jonasin mukaan enää ole varaa.

Jonasin mukaan on kyse ”pelon heuristiikasta”. Suurten tulevaisuudenlupausten sijaan on kuunneltava tuhon ennusteita, koska jos ne jätetään huomiotta, seurauksena voi olla elämän tuhoutuminen maapallolla. Suurten lupausten virheellisestäkään ohittamisesta taas ei seuraa mitään yhtä vakavaa. Tämä koskee sekä kognitiivista tietojen ja arvioiden seulontaa että tunneperäistä virittäytymistä. Jonasin pelon heuristiikka on yksi nyttemmin yleistyökaluksi tulleen varovaisuusperiaatteen ensimmäisiä muotoiluja (ks. artikkeli Riskianalyysi ja ennaltavarautumisen periaate).

Jonasin kirjan nimessä esiintyvä vastuun käsite (saks. Verantwortung, engl. responsibility) on modernin moraali- ja oikeusajattelun uutuus ja keskeinen ajatus. Vastuun käsite tuli tarpeelliseksi, kun selkeät metafyysiset ja sosiaaliset rakenteet alkoivat kyseenalaistua ja purkautua modernin murroksen myötä. Jonas antaa sille merkityksen, jonka mukaan vastuussa on kyse oman ajallisuutensa ymmärtävän ihmisen suhteesta haurautensa näyttäneeseen maailmaan. Vastuullisuuden reaalinen perusta on Jonasin mukaan edellä mainitussa orgaaniseen elämään sisältyvässä päämääräsuuntautuneisuudessa: elämä on aina suuntautunut jotain sille ilmenevää hyvää kohti. Siksi se ei voi olla välinpitämätön, ja kääntäen elävään olevaan ei voi suhtautua välinpitämättömästi. Modernin tieteen objektivoiva, arvovapaa lähestymistapa on abstraktio, jonka leviäminen laajalle inhimillisen elämän piiriin on vaarallinen illuusio.

Vastuu-suhteella on kaksi perinteistä mallia tai arkkityyppiä: vanhempien suhde lapsiinsa sekä valtiomiehen suhde yhteiskuntaansa ja kansalaisiinsa. Molemmissa on kyse siitä, että vastuullisen olemisen ketjua pyritään jatkamaan. Vanhemmat pyrkivät hoitamaan lastaan niin, että tämä pärjäisi maailmassa, mutta myös kasvattamaan tätä niin, että tämä voisi joskus olla vastuullinen vanhempi omille lapsilleen. Myös valtiomies pyrkii huolehtimaan valtionsa instituutioista ja laeista niin, että myös tulevaisuudessa vastuullisen valtiomiehen toiminta olisi mahdollista.

Jonas näkee, että saman olisi toteuduttava maapallon ja ihmiskunnan mittakaavassa: tänä päivänä elävien ihmisten olisi elettävä vastuullisesti niin, että samankaltainen ihmisyys, vastuullisuus ja elämä olisi mahdollista myös tulevaisuudessa. Jonasin etiikka on siten selkeän ihmiskeskeistä: hän katsoo maapallon selviytymistä ihmislajin ja ihmiskunnan näkökulmasta. On myös selvää, että Jonasin etiikka on sidoksissa tietynlaiseen ihmiskuvaan, antropologiaan. Ei riitä, että varmistetaan ihmisten kävely maapallon pinnalla. Säilyvien ihmisten on oltava tietynlaisia: vastuullisia. Vastuullisen ihmisyyden ytimessä on Jonasin mukaan oman kuolevaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen. Jonas myös pyrki muotoilemaan filosofisia argumentteja ihmisen muokkaamista vastaan. Hän näki pelottavaa kehitystä esimerkiksi geenimuuntelun, psyykelääkkeiden ja psykologisen manipulaation alueilla.

Bioetiikkaan liittyvistä Jonasin kirjoituksista tunnetuimpia, ehkä myös pahamaineisimpia, ovat hänen aivokuolemaa ja kloonausta koskevat kritiikkinsä. Jonasin mukaan aivokuoleman käsite nojaa yhtäältä dualistiseen metafysiikkaan, ja toisaalta sen taustalla on käytännöllinen tarve julistaa tietoisuus kuolleeksi silloin, kun ruumis voidaan vielä pitää keinotekoisesti elossa. Ilman kuoleman uudelleenmäärittelyä monet modernit elinsiirrot eivät olisi mahdollisia. Jonas pitää aivokuoleman määritelmää pyyteellisenä ja huonoon metafysiikkaan perustuvana.

Jonasin kloonauksen kritiikki perustuu oikeuteen olla tietämättä omasta perimästään. Henkilö, joka olisi jonkin aiemmin eläneen ihmisen – esimerkiksi oman kasvattajansa, Leninin tai Elviksen – klooni, väistämättä tietäisi, millainen elämä hänen perimästään on kertaalleen sukeutunut. Jonasin mukaan ihmisellä on oltava mahdollisuus elää ilman tällaista tietoa.


Filosofiset vaikutteet

Jonasin filosofisista vaikutteista on, Heideggerin ja Aristoteleen lisäksi, syytä mainita A. N. Whitehead. Jonas myös korosti, että filosofit eivät ole tarpeeksi syvällisesti ymmärtäneet Darwinin vaikutusta ihmiskuvalle ja filosofialle. Hän ylipäänsä pyrki ottamaan modernin luonnontieteen haasteen ja tulokset kokonaisvaltaisella mutta kriittisellä tavalla huomioon, mikä ei ole ollut tyypillistä modernin filosofian valtavirran traditioille. Yksi tapa nähdä Jonasin ajattelu on pitää sitä filosofiseen muotoon puettuna juutalaisena ajatteluna. Esimerkiksi dualismin vastustaminen ja moraalisen hyvän punominen yhteen olemisen kanssa tulevat tästä näkökulmasta ilmeisen ymmärrettäviksi.


Kritiikkiä

Karl-Otto Apel näkee Jonasin vastuun käsitteen yhteensovittamattomana oikeudenmukaisuuden vaatimuksen kanssa. Apelin mukaan asiat ovat väärässä järjestyksessä, jos ihmiskuntaa ruvetaan pelastamaan siten, että hintana on oikeudenmukaisuudesta luopuminen. Näin voisi käydä esimerkiksi jonkinlaisen sosiaalidarvinistisen ratkaisumallin yhteydessä. Apel myös esitti, että oikeudenmukaisuudesta kiinnipitäminen mitä todennäköisimmin tarkoittaa myös jonkinlaisessa edistyksen käsitteessä pitäytymistä.

Jonasin rohkea metafyysinen argumentti, jossa olemisesta johdetaan pitäminen, on ymmärrettävistä syistä herättänyt kritiikkiä, koska modernin ajattelun valtavirta näkee olemisen ja pitämisen välillä täysin silloittamattoman kuilun. Apelin lähtökohdasta tämän kritiikin voisi muotoilla siten, että vaikka luonnossa onkin pyrkimystä kohti päämääriä, ei ole mitenkään yksiselitteistä, että nuo päämäärät ovat hyviä. Syöpäsolu ja viruskin pyrkivät omia päämääriään kohti, mutta niitä kantavan organismin näkökulmasta niiden päämäärät ovat pahoja. Richard Bernstein on kritisoinut vastuun imperatiivia liian abstraktiksi. Ei ole selvää, ketä ja millä konkreettisin tavoilla se velvoittaisi.


Jonas Suomessa

Suomessa Jonas ei filosofina ole ollut paljoa esillä. Edesmennyt Vanhan testamentin eksegetiikan professori Timo Veijola oli perehtynyt Jonasin ajatteluun, ja suomalaisten teologien korkeatasoisen gnostilaisuus-tutkimuksen piirissä Jonasin aihepiiriä koskevaa työtä on käsitelty jonkin verran. Suomalaisessa ympäristöfilosofiaa koskevassa keskustelussa Jonas on tullut aika ajoin esiin. Topi Heikkerön väitöskirjassa on Jonasin tekniikan etiikkaa käsittelevä luku. Susanna Lindberg on kirjoittanut muutamia Jonasin ajattelua tarkastelevia artikkeleita.


Merkitys

Jonasin työn vaikutus on yhtäältä hajallaan kaikilla tässä artikkelissa mainituilla akateemisilla sektoreilla ja ympäristöajattelun käytännöllisemmällä alueella. Jonasin yleisempi omintakeisuus ajattelijana toisaalta ehkä piilee siinä, että hän kykenee ainutlaatuisella tavalla toimimaan perinteiden välisten kuilujen yli. Erityisesti se, että hän kykenee saksalaisen, metafyysisesti tarkkanäköisen filosofian valossa tarkastelemaan modernin luonnontieteen luomaa maailmaa on harvinaislaatuinen ansio.


Suositeltavaa jatkolukemista

Jonas, Hans (1996), Mortality and Morality: A Search for the Good after Auschwitz (1996). Ed. Lawrence Vogel. Northwestern University Press, Evanston, IL.
– Kattava valikoima Jonasin esseitä ja luentoja sekä Vogelin kirjoittama hyvä johdanto.

Tirosh-Samuelson, Hava & Wiese, Christian (toim.) (2008), The Legacy of Hans Jonas: Judaism and the Phenomenon of Life. Brill, Leiden & Boston.
– Laaja kokoelma Jonasin ajattelua eri puolilta tarkastelevia esseitä.

Uurtimo, Yrjö & Jaaksi, Vesa (toim.) (1997), Ympäristöfilosofian polkuja. Taju, Tampere.
– Sisältää Jonas-suomennoksen ”Tekniikka ja vastuu: uhanalaisen tulevaisuuden etiikka”.

Jonas, Hans

Augustin und das paulinische Freiheitsproblem: Ein philosophischer Beitrag zur Genesis der christlich-abendländischen Freiheitsidee (1930). Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen.

“Gnosticism and Modern Nihilism” (1952). Social Research Vol. 19, 430–452.

Gnostic Religion: The Message of the Alien God and the Beginnings of Christianity (1958). 2nd Rev. Ed. Beacon Press, Boston, MA.

Gnosis und Spätantiker Geist. 1. Teil: Die Mythologische Gnosis: mit einer Einleitung zur Geschichte und Methodologie der Forschung (1964). Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen.

Organismus und Freiheit: Ansätze zu einer philosophischen Biologie (1973). Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen.

Philosophical Essays: From Ancient Creed To Technological Man (1974). Prentice-Hall, Englewood Cliffs, NJ.

Das Prinzip Verantwortung. Versuch einer Ethik für die technologische Zivilization (1979). Insel Verlag, Frankfurt am Main.

“Technology as a Subject for Ethics” (1982). Social Research, Vol. 49, No. 4, 891–898.

The Imperative of Responsibility: In Search of an Ethics for the Technological Age (1984). Transl. Hans Jonas and David Herr. The University of Chicago Press, Chicago & London.

Technik, Medizin und Ethik. Zur Praxis des Prinzips Verantworung (1985). Insel Verlag, Frankfurt am Main.

Wissenschaft als persönliches Erlebnis (1987). Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen.

Gnosis und Spätantiker Geist. 2. Teil: Von der Mythologie zur der mystischen Philosophie (1993). Hrsg. Kurt Rudolph. Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen.

Mortality and Morality: A Search for the Good after Auschwitz (1996). Ed. Lawrence Vogel. Northwestern University Press, Evanston, IL.

The Phenomenon of Life: Toward a Philosophical Biology (1966/2001). Northwestern University Press, Evanston, IL.

“Wissenschaft as Personal Experience” (2002). Transl. Hunter Hannum & Hildegarde Hannum. Hastings Center Report, Vol. 32, No. 4, 27–35.

Erinnerungen (2003). Hrsg. Christian Wiese. Insel Verlag, Frankfurt am Main.

Memoirs (2008). Ed. Christian Wiese. Transl. Krishna Winston. Brandeis University Press, Waltham, MA.

Hans Jonasia käsittelevää kirjallisuutta

Apel, Karl-Otto (1987), “The Problem of a Macroethic of Responsiblity to the Future in the Crisis of Technological Civilization: An Attempt to Come to terms with Hans Jonas’s ‘Principle of Responsibility’” (Transl. Wilson Brown). Man and World, Vol. 20, No. 1, 3–40.

Bernstein, Richard J. (1995), “Rethinking Responsibility”. Hastings Center Report, Vol. 27. No. 7, 13–20.

Hardin, Garrett (1984), “When Technology Alters Nature, Two Kinds of Responsibility” (Review of The Imperative of Responsibility). Hastings Center Report, Vol. 14, No 6, 45–47.

Heikkerö, Topi (2006), “Ethics of Technology and the Notion of Nature: Hans Jonas’s Philosophy of Life as a Grounding for His Ethics of Responsibility”. Teoksessa Sonja Servomaa (toim.), Humanity at the Turning Point: Rethinking Nature, Culture, and Freedom. Essays on Contemporary Philosophy. Renvall Publications 23, Helsinki, 186–200.

Jonas, Hans & Scodel Harvey (2003), “An Interview with Professor Hans Jonas”. Social Research, Vol. 70, No. 2, 339–368.

Kass, Leon R. (1995), “Appreciating The Phenomenon of Life”. Hastings Center Report. Vol. 27. No. 7, 3–12.

Levy, David J. (2002), Hans Jonas: The Integrity of Thinking. University of Missouri Press, Columbia and London.

Lindberg, Susanna (2005), “Hans Jonas Theory of Life in the Face of Responsibility”. Teoksessa Phänomenologische Forschungen, Band 2005, 175–191.

Lindberg, Susanna (2008), ”Elementaarista politiikkaa? Hans Jonas ja Jacques Derrida vastuusta luontoa kohtaan”. Tiede ja edistys, 3/2008, 196–204.

Marjanen, Antti (ed.) (2005), Was There a Gnostic Religion? Finnish Exegetical Society, Helsinki / Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen.

Schütze, Christian (1995), “The Political and Intellectual Influence of Hans Jonas”. Hastings Center Report. Vol. 27. No. 7, 40–43.

Tirosh-Samuelson, Hava & Wiese, Christian (eds.) (2008), The Legacy of Hans Jonas: Judaism and the Phenomenon of Life. Brill, Leiden & Boston.

Van Der Valk, Ton (2005), “Jonas, Hans”, entry in The Encyclopedia of Science, Technology, and Ethics. Detroit, MI: Macmillan Reference.

Vogel, Lawrence (1995), “Hans Jonas’s Diagnosis of Nihilism: The Case of Heidegger”. International Journal of Philosophical Studies, Vol. 3, No. 1, 55–72.

Vogel, Lawrence (2006), “Natural Law Judaism? The Genesis of Bioethics in Hans Jonas, Leo Strauss, and Leon Kass”. Hastings Center Report, Vol. 36, No. 3, 32–44.

Waldstein, Michael (2000), “Hans Jonas’ Construct ‘Gnosticism’: Analysis and Critique”. Journal of Early Christian Studies, Vol. 8, No. 3, 341–372.

Wiese, Christian (2007), The Life and Thought of Hans Jonas: Jewish Dimensions. Transl. Jeffrey Grossman & Christian Wiese. Brandeis University Press, Waltham, MA.

Wolin, Richard (2001), Heidegger’s Children: Hannah Arendt, Karl Löwith, Hans Jonas, and Herbert Marcuse. Princeton University Press, Princeton & Oxford.

Internet-lähteet

Hastings Center:
http://www.thehastingscenter.org/

Tekniikan Akateemisten Liiton (TEK) Tekniikan etiikan tietopankki:
http://www.tek.fi/tekniikanetiikka/

Tikvah Project on the Jewish Thought:
http://www.princeton.edu/tikvah/projects/jonas/