Kurittomuutta kulttuurin kehdossa

”Anarkiaa”, tiivisti nimetön netinkäyttäjä tuntonsa erään pikku-uutisen äärellä. Turun Sanomat tiesi eilen kertoa, että Ratahallintokeskus ja Turun kaupunki olivat yhteisvoimin kunnostaneet Aurajoen ylittävän rautatiesillan jalankulkijoille tarkoitetun osan. Kuuden vuoden ajan viranomaiset ovat pyrkineet katkaisemaan tuon apostolinkyytitien, joka liittää toisiinsa Raunistulan riehakkaasta toimeliaisuudestaan kuuluisan kaupunginosan ja yliopistoalueet tälpualjokke. Kapea mutta tärkeä, rispaantunut mutta käyttökelpoinen yhteys on tukittu järein keinoin kymmeniä kertoja. Ja kansalaiset ovat avanneet sen tasan yhtä monasti. Viimein valta väsyi: ”Ihmiset olisivat kulkeneet sillan yli joka tapauksessa”, toteaa Turun kiinteistöliikelaitoksen johtaja. Ja RHK:n aluepäällikkö komppaa: ”Kyseessä on hyvin vakiintunut kulkureitti. Totesimme, että on pienempi paha päästää ihmiset kulkemaan sillan yli laillisesti kuin rakentaa ympärille berliininmuuri, joka olisi estänyt kulkemisen pysyvästi.”
 
Ratahallintomiehen kommentista tulee hyvin esiin vallanpitäjän näkökulma. Muuri oli ykkösvaihtoehto, vakioväylän kunnostaminen vasta viimesijainen toimi. Kommunikaatioalan huippuosaajia ei kiinnostanut keskustelu asukkaitten kanssa vaan tottelevaisuuskoulutus. TS kyseli tuoreita tunnelmia nyt lopultakin levennettyä ja kunnostettua väylää askeltaneelta eläkeläismieheltä: ”Kansalaistottelemattomuus tämän sai aikaan, että järki voitti vihdoinkin. […] Iloitsin joka kerta, kun sillan kaiteet olivat riekaleina.”
 
Erävoitot olivatkin suloisia, lopullinen triumfi on makea. Karvautta imaruuteen aiheuttaa kuitenkin se, että saavutuksen puolesta piti kamppailla maailmansodalliset puolentusinaa vuotta. Systeemin järkiintyminen voisi olla joutuisampaakin. Jo ensimmäisenä taistotalvena olisi voitu havaita, että käsillä ei ole ilkivalta eikä omavaltaisuuskaan, vaan merkittävä vapausoikeus, jota turvattiin kansalaistottelemattomuuden keinoin. Vandaalit harvoin purkavat verkkoaitoja yhtä siististi ja säännöllisesti kuin Auran törmillä: ani aikaisin ammattilaisten kaapelileikkureilla, ja vieläpä jäiset kulkuväylät samalla hiekoittaen. Humalaisten teinien sijaan reittiä pitivät auki ja kunnossa asteen verran vastuullisemmat toimijat.
 
Kaupungin haluttomuus puuttua asiaan juontui tavanomaisista syistä. Silta-alue ei ole sijainnut urbaanien kehittämisponnistelujen ytimessä. Se on katsottu opiskelijoitten, taiteilijoitten ja muitten hampuusien reviiriksi. Puvuillaan ovat koreilleet vain takiaispensaitten tiklit. Hiljattaiset rakennushankkeet ja liikennejärjestelyt ovat muuttaneet asiaa. Vastarinta uhkasi päästä valokeilaan. Kukaties joku raunistulalainen kaupunginvaltuutettu tai pyöräilyvimmainen pohatta vauhditti osaltaan muutosta. Joka tapauksessa mahtipiirit nöyrtyivät.
 
Anarkiasta huudahtanut uutisreagoija jatkoi siitä, mihin rehtori jäi elokuvassa Täältä tullaan elämä. Keskusradiosta kajautettu punkhymni antoi aiheen turvautua tuohon pahamaineiseen sivistyssanaan. Termin voi ajatella valikoituneen sillä perusteella, että koululaiset olivat syyllistyneet alaikäis-vajaamittaiseen kiusantekoon. Kääntäen voi katsoa, että valistuneet oppilaat olivat kyllästyneet suvereenisuutensa loukkaamiseen. Oli miten oli, ”anarkia” on hyvinkin tarkka sanavalinta niin filmikohtauksessa kuin Turussakin. Kummallakin kerralla mykkää valtaa vasten asettui tehokas vallattomuus.
 
Lonttisten sinänsä joutomaisen sillan vaiheilta voi panoroida suomalaisen kulttuurihistorian kaikki virstanpylväät. Tuossa on Koroisten piispanistuimen muistomerkki, Tuomio- ja Katariinan kirkko, tuossa Barkerin kutomo, tuolla joki-, maantie- ja rautatieväylät, tuolla yliopisto ja ylioppilaskylä, tuossa Caribia-kylpylä ja Posankka. Kriittinen, valtaa vahtiva ajattelu ja sen mukainen toiminta eivät ole kotiutuneet Suomeen millään kulttuurikaudella eivätkä minkään yhteiskunnallisen voimatekijän piirissä järin näkyviksi, valtaa vavisuttaviksi. Joitakin poikkeuksia on. Yhdeksi niistä lasketaan tästedes joenvarsiuppiniskaisuus tunnetusti konservatiivisessa Varsinais-Suomessa.
 
Kaksoisraide on kumminkin tulossa. Virkaintois-visukinttuisen vitkuttelun ja vedätyksen jälkeen vihdoin kuntoon saatu kevyen liikenteen siltakaista katoaa ennen pitkää junien tarvitseman lisätilan tieltä. Raunistulalaiset odottavat kaupungin saavan aikaiseksi uuden kävelysillan hyvissä ajoin ennen sitä. Ellei kaupunki saa, töyräille voi povata ilmaantuvan ITE-arkkitehtuuria.
 
Muut tuoretta uutista kommentoineet verkkotarkkailijat ilahtuivat asiasta, mutta anarkian tuominnut nimimerkki Reissaaja pahoitti mielensä:
 
”Käsittämätöntä, että ihmiset palkittiin näin täysin ajattelemattomasta ja hengenvaarallisesta temppuilusta. Turku antaa koulujen märäntyä [sic, tiätty], joissa niihin velvoitetut lapset sairastuvat. Mutta jos aikuiset vastuunsa tuntevat ihmiset seikkailevat alueella, johon ei missään tilanteessa tulisi mennä, heille rakennetaan sillat ja suojakaiteet...”
 
Rahaa kohdentuu eittämättä kyseenalaisesti kaiken aikaa. Mutta vain vapauttaan vaaliva, alamaistamista vastaan hangoitteleva yhteisö voi toivoa korjaavansa vääryyksiä. Toisinaan se edellyttää, kansalaistottelemattomuusfilosofi H. D. Thoreaun 160 vuotta sitten lausumin sanoin, hallitsijain auktoriteetin eli käsky- tai ”määräysvallan päättäväistä ja käytännöllistä kieltämistä”.

Jarkko S. Tuusvuori


Lue lisää
Rebekka Härkönen, Laiton jalankulku voitti väsytystaistelun Lonttisten rautatiesillalla Turussa. Turun Sanomat 28/xii/09:
http://www.ts.fi/online/lahialue/98956.html
 
 
tuusvuori
06.01.2010

Till Hannes Nykänen


Alltså mycket väsen för ingenting? Utan tvivel är det tröstande för myndigheterna att filosofer orkar se saker och ting också ur deras perspektiv. Visst löner det sig för makthavarna att söla med repareringar på taktiska skäl. Uttalanden typ ”Aha, folk tycks betrakta det här som nåt viktigt” efter att ha bevittnat sex år av orubbligt motstånd verkligen avslöjar en rejäl dosis av administrativt snille. Dom fixerade situationen på järnvägsbron icke förrän hela området integrerades i stads mer sminkade delar (vilket hände först med nya lättrafikleder till Korois och målningen av själva bron).
 
Men om förnöjdheten borde man ej tala vid eller efter händelser i Lonttis. Åtminstone inte alls om belåtenheten. Det är glädjen som rulerar i Lonttis och Raunistula: ”Iloitsin” erkänner en äldre man i intervjun. Hur många gånger nån fröjt sig i finländska media? Över nånting överhuvudtaget? Över just förstörda, odrägliga hinder?
 
Med Thoreaus ord: "How can a man be satisfied to entertain an opinion merely, and enjoy it? Is there any enjoyment in it, if his opinion is that he is aggrieved? If you are cheated out of a single dollar by your neighbor, you do not rest satisfied with knowing that you are cheated, or with saying that you are cheated, or even with petitioning him to pay you your due; but you take effectual steps at once to obtain the full amount, and see that you are never cheated again. Action from principle – the perception and the performance of right – changes things and relations; it is essentially revolutionary, and does not consist wholly with anything which was. It not only divides states and churches, it divides families; ay, it divides the individual, separating the diabolical in him from the divine. Unjust laws exist; shall we be content to obey them, or shall we endeavor to amend them, and obey them until we have succeeded, or shall we transgress them at once?"
 
jst
Vieras
05.01.2010
Tuusvuori skriver: "Erävoitot olivatkin suloisia, lopullinen triumfi on makea. Karvautta imaruuteen aiheuttaa kuitenkin se, että saavutuksen puolesta piti kamppailla maailmansodalliset puolentusinaa vuotta. Systeemin järkiintyminen voisi olla joutuisampaakin." Det är bara det att om myndigheterna alltför snabbt beaktar medborgarnas åsikter, så kan de ju bli aktiva och börja förvänta sig mer och mer av myndigheterna. Sett ur myndighetsperspektiv är det alltså mycket förnuftigt att förhala saker så länge som möjligt. - Och så länge folk är nöjda över att ha kämpat sig rätten att få gå över en bro så har myndigheterna knappast någon orsak att bekymra sig. Hannes Nykänen