Iljanteelta kaljamaan

toimitus
15.09.2009
-
Suomen turkiseläinten kasvattajaliitossa ja/tai järjestön käyttämässä mainostoimistossa on lueskeltu argumentointioppaita. Eilinen Helsingin Sanomat sisälsi STKL:n viiden palstan levyisen ja ¾-korkuisen ilmoituksen ”Turkisten lisäksi sinulta tahdotaan kieltää moni muukin asia”. Tekstin ja kuvan mukaan ”turkisten vastustajat” ja ”eläinaktivistien propaganda” ylimalkaan eivät välitä eläinten hyvinvoinnista. Päämääränä on turkistuotannon lakkauttaminen – ja saman tien hampurilaisten sekä ”maidon, lihan, villasukkien, nahkakenkien…” kieltäminen. Turkisala taas julistaa, että kaikkien kuuluu nauttia, kuten aina ennenkin, maidosta, lihasta, villasukista, nahkakengistä, turkiksista ja muista ”laillisen ja eettisesti korkeatasoisen tuotantoeläinten pidon” tuomista hyvyyksistä. Turkistuottajat kaipaavat suomalaisten tukea oikeuksilleen ja arvostusta työlleen. He haluavat ”huudon”, ”mielenosoitusten” ja ”marssien” sijaan ”antaa työstään totuudenmukaista tietoa”.
 
P. T. Geach tiivisti 1976 kirjassaan Reason and Argument ajattelutaitojen merkityksen: ”Logiikka jokapäiväisenä käytäntönä on liian vakava asia jätettäväksi ammattiloogikoille, aivan niin kuin politiikkaakaan ei voi turvallisesti jättää ammattipoliitikoille. Jokaisen koulitun ihmisen tulisi oppia käsittelemään pitävän ja pitämättömän argumentin, todistelun ja seuraamusten, ajatusten ja tekojen hyvän perustelemisen sekä johdonmukaisuuden käsitteitä tottuneesti ja johonkin määrään pätevästi.”
 
Perinteisesti päättely- ja argumenttikäsikirjat oikeuttavat itsensä tarjoutumalla suojaamaan kansalaisia propagandalta. Perustelutaktiikoista tai todistelustrategioista jotain tietävä älyää, niin väitetään, helpommin sen, milloin poliitikot, virkamiehet tai talousvaltiaat koettavat sumuttaa sanoillaan. Mutta selittelyskenen kolttosista ja puliveivauksista kertovat kirjat kiinnostavat auttamatta myös opinhaluisia ja taidonjanoisia propagandisteja.
 
Pörheäturkkisten nisäkkäitten häkittäjät käyttävät ilmoituksessaan avoimesti slippery slopeksi eli liukkaaksi luiskaksi tai kaltevaksi pinnaksi kutsuttua argumenttia. Jos eläintensuojelijoille annetaan periksi yhdessä asiassa, livetään oitis alas mielivaltaisten, kokonaista elämänmuotoa uhkaavien muutosten rinnettä. Eläinsuojelijoiden ja heidän sympatiseeraajiensa tulisi käsittää, että vaatimukset tarhauksen perusteellisesta muuttamisesta tai lakkauttamisesta suistavat yhteiskunnan raiteiltaan. ”Hyökkäykset” tarhoille vastaavat näin tarkoin halua panna oikeus ja perinteet vaakalaudalle. Kaikki menee lehmänhännän suuntaan. Dominot tanssivat. Kohokohtana on kolme pistettä.
 
STKL ei ole puffissaan saanut aikaan yhtään hassumpaa jälkeä. Ensinnäkin se simuloi vahvaa eläinoikeusajattelua leimaamalla miedon eläinoikeusajattelun arveluttavaksi: moni turkkien vieroksuja pupeltaa mielellään purilaista siannahkaloafereissaan. Toiseksi se pystyy retorisella eleellään sekoittamaan asetelmaa, jossa moni eläinsuojelua tukeva tai harjoittava nimenomaan ajattelee, että turkistuotanto on vain ääritapaus tuotantoeläinten kohtelun ja/tai pitämisen yleisestä ongelmasta.
 
Niljakkaan äyrään argumentti ”jos A, niin Ö” ei ole virhepäätelmä, jos A:sta todella seuraa B, jos B:stä todella johtuu C, jos C todella viettää D:hen ja niin edelleen. Manuaalit neuvovat tavallisesti vastaamaan tällaiseen argumenttiin kysymällä: etkö siis näe mitään vikaa tuossa asiassa (kuten eläinsuojelussa) itsessään, vaan vasta sen toisen, kolmannen tai yhdeksännen mutkan takana häämöttävissä luulotelluissa seurauksissa? Koira- ja näätäeläinten vangitsijoille voisi myös maistattaa omaa lääkettä: jos turkiseläintarhaus sallitaan, pian sallitaan hirvien, copywritereiden ja elinkeinoasiamiesten telkeäminen virikkeettömään metalliverkkosäilöön.
 
Maassa, jossa vihreät ja keskusta kuuluvat hallitusyhteistyöstä huolimatta pahimpiin riitapukareihin, ei ole juuri toivoa luomutuotannon merkittävästä lisäämisestä poliittisen tahdonmuodostuksen turvin. Siksi eläinsuojelukeskustelu koostuu lähinnä tarha- ja propagandaiskuista.
 
Hirtehistä kyllä, kaltevan pinnan argumentista tunnetaan eläinperäinen versio. Vanhan tarinan arabi salli suosikkikamelinsa pistää kuonon yöksi suojaan hänen makuukamariinsa. Tämä tykkäsi kyttyrää. Ennen pitkää huoneessa seisoi koko sorkkaeläin täydessä huiskeudessaan. Slippery slopea voidaan kutsua myös kamelinkuonoargumentiksi. ”Totuuden vääristelystä” tuohtuneet turkistuottajat taas haluavat pitää suurimman osan kettujen, supikoirien, naalien, minkkien ja hillerien jäsenistä piilossa julkisuudesta. Esille saisivat kernaimmin päästä vain korkean jalostusasteen lopputuotteet: juhlavastaanottojen stoolat, tanssiaisten puuhkat, paraatien nikitat, tarhaajien sankaruus ja itse muokattu informaatio.
 
Jarkko S. Tuusvuori & Sami Syrjämäki