Tapahtumat vuodelle 2016

J. L. AUSTIN JA PUHETEOT -SEMINAARI 1.12.

Tampereen yliopisto, Päätalo, luentosali A2b, to 1.12. klo 10–15

 

Brittifilosofi J. L. Austinin postuumisti julkaistuilla luennoilla Näin tehdään sanoilla (How to Do Things With Words, 1962) on ollut huomattava vaikutus moniin humanistisiin tieteisiin. Austin kiinnitti ensimmäisten joukossa systemaattista huomiota siihen, ettei sanominen ole vain väittämistä vaan puhumalla tehdään paljon muutakin. Vaikka Austinin ajattelun yksityiskohtia on kritisoitu jyrkästikin, monet hänen käsitteistään ovat jääneet pysyvään käyttöön. Filosofien ohella kielen, kirjallisuuden, politiikan, teatterin, sukupuolen ja useiden muidenkin alojen tutkijat puhuvat yhä edelleen 'puheakteista', 'illokuutioista' ja 'performatiivisuudesta'. Seminaarissa tutkaillaan, mitä Austin oikeastaan alun perin sanoi ja mihin kaikkeen hänen käsitteensä ovat sittemmin taipuneet.

 

Tilaisuudessa juhlistetaan Austinin klassikkoteoksen tuoretta suomennosta Näin tehdään sanoilla (niin & näin). Ks. lisätietoja käännöksestä: netn.fi/nain-tehdaan-sanoilla

 

Seminaari on avoin – kaikki Austinista ja puheella tekemisestä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita!

 

OHJELMA

10.00 — avaussanat & Risto Koskensilta (väitöskirjatutkija, TaY), Katsaus Austinin puhetekoteoriaan

10.35 — Lars Hertzberg (professori emeritus, ÅA), Puhe tekona – Austin ja Wittgenstein

11.10 — Leila Haaparanta (professori, TaY), Tieto ja väittäminen

 

11.45–12.30 — lounas

 

12.30 — Jukka Mikkonen (tutkijatohtori, TaY),  Puhetekoteoriat kirjallisuuden filosofiassa

13.05 — Outi Lahtinen (väitöskirjatutkija, HY),  Performatiivi ja performatiivisuus draaman, teatterin ja esityksen tutkimuksessa – kiistoja ja kerroksia

13.40 — Juha Vuori (professori, TY), Puheaktiteoria turvallisuudentutkimuksessa

14.15 — Maija Mattila (väitöskirjatutkija, TaY), Poliittinen edustus puheena

 

15.00 — kahvitarjoilu filosofian oppiaineen tiloissa

 

 

Tilaisuuden järjestää Tampereen yliopiston filosofian oppiaine yhteistyössä niin & näin -lehden (netn.fi) kanssa.

 

Lisätietoa tilaisuudesta: Risto Koskensilta, 040 721 0957, risto.koskensilta at uta.fi

Arvostelukappaleet: Jukka Kangasniemi, 040 721 4891, jukka.m.kangasniemi at gmail.com

Seminaarin Facebook-sivu: www.facebook.com/events/316746612034645/

Syksyn filosofian iltojen teemana on ”Kotimaa, vanha ja uusi”. Puhujina Alexandra Salmela ja Heikki Kokko.


2.11. Klo 18 Sampolan auditorio, Tampere


FM, tohtoriopiskelija Heikki Kokko puhuu otsikolla: Minuus, yhteisöllisyys ja suomenkielisen julkisuuden nousu 1800-luvun puolivälissä.


Filosofian illat on 1980-luvulta asti jatkunut yleisöluentojen ja keskustelutilaisuuksien instituutio, jota järjestetään Tampereen kaupunginkirjastossa Metsossa. Yhdessä Tampereen kulttuuritoimen ja Metson kanssa iltoja järjestää filosofinen aikakauslehti niin & näin.


Lisätietoa: https://filosofianillat.fi/

Saksalaisen fenomenologin ja katolisen suojeluspyhimyksen Edith Steinin ajattelua käsitellään tilaisuudessa ”Filosofiassa, kirkossa ja kulttuurissa ajankohtainen Edith Stein (1891–1942)” lauantaina 24. syyskuuta 2016, klo 13-17.30. P. Henrikin salissa, P. Henrikin aukio 1, Helsinki.


Esitelmöijinä Beate Beckmann-Zöller, Antoine Lévy OP ja Erika Ruonakoski. Lisäksi kirjailija Antti Nylén keskustelee taitelija Elina Merenmiehen ja kirjailija kirjailija Jukka Laajarinteen kanssa otsikolla "Edith Stein ja minä".


Tarkempi ohjelma osoitteessa: https://sites.google.com/site/karmeliittamaallikot/edith-stein

SIVISTYSSEMINAARI 24.9.

 

Paikka: Kirjasto 10, Helsinki

Aika: la 24.9. klo 12-15

 

Vapaa pääsy, tervetuloa!

 

Ohjelma

 

12.00 Seminaarin avaus – Filip Häyrynen

12.10 Eero Ojanen: Snellmanin sivistysidea

12.25 Jan Erik Mansikka & Jarno Paalasmaa: Sivistyksen ulottuvuuksia. Mitä näkökulmia steinerkasvatuksen sivistyskäsitys tuo keskusteluun?

12.50 Sikermä runoja tai muuta taiteellista

13.00 Kahvia ja keskustelua

13.15 Kaisu Otsamo. Puheenvuoro otsikolla Millainen on oppiva yhteisö? Oppiva yhteisö on OPS-tekstien keskeinen käsite, jonka määrittely kuitenkin on vaikeaa. Koulut muuttuvat, mutta muuttuvatko ne todella?

13.35 Timo Jantunen: Leikki ja sivistys. Leikin rooli kasvatuksessa ja opetuksessa

13.50 Keskustelua

14.10 Eeva Raunela: Ydintaidot ja ajattelun tahtominen. Dialogisesta opettamisesta lähinnä steinerlukioiden Erasmus+-projektin näkökulmasta. Dialoginen opettaminen kun on vain yksi tapa kehittää luovan ajattelun taitoa, joka on projektimme keskiössä.

14.30 Keskustelua

14.40 Yleiskeskustelu

14.55 Seminaarin päättäminen – Filip Häyrynen

 

Järjestää:

Kriittinen korkeakoulu, Steinerkasvatuslehti ja Steinerkasvatuksen liitto.


http://kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen/yleisoluennot/sivistysseminaa...

Ihmisen lyhyt historia –seminaari, la 17.9.2016 klo 13.30-18.00

 

100 000 vuotta sitten ihmislajeja oli ainakin kuusi. Nyt lajeja on vain yksi: Homo Sapiens. Miten meidän lajimme syrjäytti muut lajit? Miten lajimme alkoi uskoa jumaliin, ihmisoikeuksiin ja valtioihin sekä alkoi käyttää rahaa, kirjoittaa kirjoja, laatia lakeja ja kehittää yhä tehokkaampia välineitä oman elinympäristönsä muokkaamiseen?

Tänään tietotekniikan  ja tekoälyn kaikkialle levinnen käytön ja kehityksen myötä olemme joutuneet  keskellä uutta mullistusta, joka on asettamassa lajimme ennenkuulumattomien uusien haasteiden eteen.

Alustajina FT Antti Hautamäki ja professori Matti Lehtihalmes ja kommentaattoreina FT Eero Ojanen ja metropoliitta Ambrosius. Seminaarin puheenjohtajana FT Tarja Kallio-Tamminen.

Seminaari järjestetään yhteistyössä Filosofiklubin ja Kriittisen korkeakoulun kanssa.

 

Hinta 20€, sis. suolapalan ja kahvit. Maksetaan paikan päällä.

 

Ilmoittautuminen 16.9. mennessä: reception at sofia.fi tai puh. 010-277 900.

 

Ohjelma

13.30 Ilmoittautuminen, tee- ja kahvitarjoilu

14.00 Avaus: Juha Olavinen

14.05 FT Antti Hautamäki: Mikä teki ihmisen ihmiseksi?

14.50 Kommenttipuheenvuoro: Metropoliitta Ambrosius

15.05 Keskustelua ja kysymyksiä

15.30 Tauko. Tarjolla kahvia ja teetä sekä kala- ja kasvispiirakoita

16.30 Professori Matti Lehtihalmes: Onko eläinten ja ihmisten kommunikoinnissa eroja?

17.00 Kommenttipuheenvuoro: FT Eero Ojanen

17.15 Paneeli: Alustajat ja kommentoijat. Puheenjohtajana FT Tarja Kallio-Tamminen

18.00 Päätös

 

Tervetuloa!

 

. . . . .

 

Seminaarin lähtökohtana on toiminut Jerusalemin hebrealaisen yliopiston professorin Yuval Noah Hararin huomattava teos Sapiens – ihmisen lyhyt historia (Bazar 2016)

 

Antti Hautamäki on filosofian tohtori, vapaa tutkija ja teoreettisen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa. 2010 – 2013 hän toimi Jyväskylän yliopiston Agora Centerin johtajana ja 2009 – 2013 tutkimusprofessorina. SITRAn tutkimus- ja ohjelmajohtajana Hautamäki oli 1996 – 2008. Hautamäki on pitkään kehitellyt uudentyyppistä innovaatiokäsitystä, jota hän kutsuu kestäväksi innovaatioksi. Hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan mainittakoon esimerkiksi yhdessä Pirjo Ståhlen kanssa julkaistu Ristiriitainen tiedepolitiikkamme (Gaudeamus 2012), joka paneutuu ajankohtaiseen keskusteluun tiedepolitiikasta ja yliopistojemme tulevaisuudesta, jossa humboldtilaisen sivistysyliopistoihanteen ja markkinalogiikan ristiriitaiset paineet hakevat ratkaisuaan.

Hautamäen Yuval Noah Hararin kirjasta tekemä arvio on hyvä johdatus seminaarimme teemaan: http://anthauta.blogspot.fi/2016/05/hararin-kirja-sapiens-ihmisen-lyhy.html

 

Matti Lehtihalmes on Oulun yliopiston logopedian professori. Nykyisessä tehtävässään hän on ollut 22 vuotta ja sitä ennen 10 vuotta Helsingin yliopistossa tutkijana ja opettajana. Hänen keskeisimmät tutkimus- ja opetusalat liittyvät aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamin puheen ja kielen häiriöiden paranemismekanismeihin ja kuntoutukseen. Lisäksi hän on perehtynyt puheentuoton mekanismeihin ja erilaisiin motorisiin puhehäiriöihin sekä nielemisvaikeuksiin ja niiden kuntoutukseen. Viime vuosina hän on työskennellyt monitieteisissä ryhmissä ihmisten vuorovaikutusmekanismien ja niiden analyysin tutkimuksessa. Uusimpana koulutusavauksena hänellä on ihmisen evoluution ja käyttäytymisen monitieteisen opintokokonaisuuden toteuttaminen.


Väitös: Essays concerning Hume's Natural Philosophy, Matias Slavov - Jyväskylän yliopisto


Alkamisaika: lauantai 17. syyskuuta 2016, 12.00

Paikka: Seminaarinmäki, Ruusupuisto, D 104 (Helena-sali)


Matias Slavovin filosofian väitöskirjan ”Essays concerning Hume's Natural Philosophy” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä Associate Professor Miren Boehm (University of Wisconsin-Milwaukee) ja kustoksena professori Mikko Yrjönsuuri (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.


Väitöstiedote: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2016/08/tiedote-2016-09-08-14-57-39-413058


2nd Epistemology of Metaphysics Workshop (EMW 2)

Tuesday, September 6th 2016, University of Helsinki

Venue: “Athena”, Room 360 at Siltavuorenpenger 3 A

 

10.00 Welcome

10.15 David Mark Kovacs (Bilkent): Explanation, unification, and metaphysical understanding

11.15 Break

11.30 Vera Flocke (NYU): No Easy Answers to Ontological Category Questions

12.30 Lunch

14.00 Brian Montgomery (UTEP): The Case against Metaphysical Intuitions

15.00 Break

15.15 Thomas Atkinson (U. of Liverpool): The different sources argument for modal scepticism: imagination and perception

16.15 Break

16.30 Peter van Inwagen (Notre Dame): Evidence in Metaphysics

18.00 End

 

Organized by the Academy of Finland Project The Epistemology of Metaphysics.

Attendance is free and everyone is welcome!

 

--

Dr. Tuomas E. Tahko

University Lecturer & Academy Research Fellow

Theoretical Philosophy

University of Helsinki

www.ttahko.net


Tule valtaamaan öinen Kiasma ja näe filosofia uudessa valossa!

 

Filosofian yö on 12 tuntia poikkeuksellisia puheenvuoroja, lentäviä ajatuksia ja taide-elämyksiä, aina iltaseitsemästä aamuseitsemään. 20 minuutin puheet, yllättävät performanssit ja musiikki jatkuvat läpi yön, ruumiin ravintoa unohtamatta. Mukana on suomalaisia sekä kansainvälisiä filosofeja alansa huipulta.

 

Filosofian yö on jo ehtinyt lumota yökukkujat New Yorkissa, Pariisissa, Lontoossa ja Berliinissä. Tapahtuman on luonut Mériam Korichi, ranskalaissyntyinen filosofi, dramaturgi ja teatteriohjaaja.

 

Antaudu sattuman johdateltavaksi tai valitse kutkuttavimmat ennakkoon.


Tapahtuma on ilmainen. Lisää tietoa: http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/tapahtuma/filosofian-yo/

 



Conquer night-time Kiasma and see philosophy in a new light!

 

A Night of Philosophy is 12 hours of exceptional speeches, free-flying ideas and art experiences, from seven in the evening until seven in the morning. 20-minute speeches, surprising performances and music continue through the night, and there will be nourishment for the body as well. Participants include Finnish and international philosophers from the top of their trade.

 

A Night of Philosophy has already charmed night owls in New York, Paris, London and Berlin. The event is the brainchild of French-born philosopher, dramaturge and theatre director Mériam Korichi.

 

Let yourself be guided by chance or pick the most titillating aspects of the night in advance. Event is free. More info: http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/en/tapahtuma/a-night-of-philosophy/


Mind, Nature, and Morality

A Conference in Honour of Lilli Alanen

September 2-4 2016

 

Venue: Helsinki Collegium of Advanced Studies, Seminar room.

Address: Fabianinkatu 22, Helsinki

 

Friday September 2

 14.00 Opening words

 

14.15-15.30 Deborah Brown (Queensland): ”Interpreting the Person: Alanen on Descartes on Mind-Body Unity”

Chair: Pauliina Remes

 

15.45-17.00 Karolina Hübner (Toronto): “The thinking subject”

Chair: Leila Haaparanta

 

17.15-18.30 Lars Hertzberg (Åbo Akademi): “Reasons to be good?”

Chair: Harry Alanen

 

Reception (all attendants are cordially invited)

  

Saturday September 3

09.00-10.15 John Carriero (UCLA): “Spinoza’s Theory of the Affects: Foundations”

Chair: Peter Myrdal

 

10.30-11.45 Lisa Shapiro (Simon Fraser): “Spinoza on Desire and Self- Consciousness”

Chair: Miira Tuominen

 

(Lunch)

 

13.15-14.30 Denis Kambouchner (Paris I Panthéon-Sorbonne): “Descartes and Spinoza on human love”

Chair: Virpi Mäkinen

 

14.45-15.45 Frans Svensson (Stockholm/Umeå): “Enjoying Freedom: Descartes on Virtue and Happiness”

Chair: Martin Gustafsson

 

16.15-17.30 Tomas Ekenberg (Uppsala): "The Problem of Evil, of Error, and of Mere Ignorance: An Augustinian Puzzle"

Commentator: Calvin Normore (UCLA)

Chair: Mikko Yrjönsuuri

  

Sunday September 4

10.00-11.15 Simo Knuuttila (Helsinki): “Christian Thomasius on passions”

Chair: José Filipe Pereira da Silva

 

11.30-12.30 Martina Reuter (Jyväskylä): “Poullain de la Barre’s Cartesian Feminism”

Chair: Mika Perälä

 

Attendance is free and everyone is welcome!

 

For more information see https://mindnaturemorality.wordpress.com

 

The conference is organized by some of Lilli Alanen’s students and colleagues, and is funded by the Societas Scientarium Fennica, the Oskar Öflunds stiftelse, and the Ella & Georg Ehrnrooth Foundation, and with support from the Helsinki Collegium for Advanced Studies.

 

- - - - - - - - -

Peter Myrdal

Academy of Finland Postdoctoral Fellow

Department of Philosophy

20014 University of Turku

Finland

peter.myrdal (a) utu.fi



Workshop on Reflection: Historical, Normative, and Social Aspects

Tampere, August 29–30, 2016

 

Organized by Self, Other and Community: Besinnung in Husserl’s Phenomenology research group, in collaboration with Degree Program in Philosophy, School of Social Sciences and Humanities, University of Tampere.

 

University of Tampere, Main building (= päätalo) A2A

 

No registration needed, the workshop is open for general audience.

 

Preliminary program:

Monday, August 29

10.00: Opening words

10.15–11.30 David Cerbone, ’Feckless Prisoners of Their Times’: Historicism and Moral Reflection

11.30–12.30 Erna Oesch, Wilhelm Dilthey’s Descriptive and Analytic Psychology and what is wrong with it

12.30–14.00 LUNCH

14.00–15.00 Jaakko Belt, From Description to Critique? Normativity of Phenomenological Reflection

15.00–15.30 COFFEE BREAK

15.30–16.30 Arto Laitinen, Expressing and Finding Oneself in an External Medium

16.30–17.30 Simo Pulkkinen, Self-Constitution of an Embedded Subject: How Husserlian Phenomenology Deals With Historicity

 

Tuesday, August 30

10.00–11.00 Leila Haaparanta, Suspension of Judgment and the Norms of Assertion

11.00–12.00 Mirja Hartimo, Besinnung and the Normativity of the Exact Essences

12.00–13.30 LUNCH

13.30–14.30 Fredrik Westerlund, Shame and Ethics

14.30–15.30 Joel Backström, Moral Understanding vs. Moral Normativity: The Repressive Dynamics of Sittlichkeit and the Ambiguity of Moral Progress

 

The workshop will be followed by two-day intensive course “Fundamentals of the Phenomenology of Embodiment” by prof. David Cerbone. For more information: https://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=34564

 

Contact:

Mirja Hartimo, Docent

mirjahartimo at gmail.com

 

Jaakko Belt, PhD Researcher

jaakko.belt at uta.fi, +35840-5926971



26.07.2016 - 30.07.2016

Puistofilosofia on Ikaalisissa vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa ihmiset kokoontuvat - sokraattiseen tapaan - keskustelemaan heitä kiinnostavista aiheista.

 

VII Puistofilosofia -viikko järjestetään Ikaalisten Keskuspuistossa ja Bar No Namessa 26.-30.7.2016.

 

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Sydämellisesti tervetuloa!

 

Lisätietoa ohjelmasta:

http://puistofilosofia.fi/ensikurkistus-vii-puistofilosofia-viikon-ohjelmaan-suomen-bioetiikan-instituutin-heikki-saxen-ja-professori-eero-paloheimo-alustajiksi-ikaalisiin/

 

Theorising on Social and Embodied Aspects of Contemplative Practices. 13 – 14 July 2016, University of Tampere – International workshop.


What new ideas and alternative forms of embodied training could be introduced to the currently narrow field of mindfulness research? How can we conceptualise contemplative practices in a manner taking into account the embodied, methodological, ideological, technological, religious and gendered relations inherent in it? How is fluid self-knowledge of ‘lived body experience’ mediated in meditative mindfulness training?  How does people’s ‘affective’ or ‘lived body’ experience in MBIs diverge from the medical conceptions of soma and psyche found in existing discourse on MBIs? In this two-day workshop, we carry the various discussions forward and answer these questions:   The main speakers specify, discuss, and problematize the various definitions of mindfulness.

 

Today, mindfulness based interventions (MBIs) are one of the most widespread and widely studied bodily skill in working life and therapy alike. In the last 35 years, international mindfulness and meditation research has focused on medical and psychological aspects of their study. However, there is a dearth of diverse research perspectives on it in the humanities, social sciences and political economics (Cook 2010; Stanley 2012; Purser 2012; Kortelainen, et al. 2014; Barker 2014; Williams 2014; Ferguson 2016; Farias&Wikholm). Various authors have pointed out that the ‘dark side’ of MBIs has not yet been discussed, investigated, or empirically explored in much depth.  This workshop is aimed at developing examination of the new contributions, research-methodology and pitfalls of mindfulness-oriented practices.

 

Confirmed speakers:

Professor Ronald Purser (San Francisco State University)

Associate Professor Suvi Salmenniemi (University of Turku)

Associate Professor John R. Williams (Yale University)

Lecturer Steven Stanley (Cardiff University)

Dr. and clinical psychologist Catherine Wikholm

Researcher Kristina Eichel (Köln University/ Brown University)

Researcher Marianne Hedegaard (University of Copenhagen)

Docent Timo Klemola (University of Tampere)

Postdoctoral researcher Pessi Lyyra (University of Tampere)

Teemu Kangas (M.F.A, graduated from Academy of Fine Arts, Helsinki)

Documentarist Wille Hyvönen (Aalto University)

Dr. Karen Terzano, (Meditation-teacher, psychologist)

Postdoctoral researcher Antti Saari (University of Tampere)

Postdoctoral researcher Ilmari Kortelainen (University of Tampere)

 

Organising committee:

Posdoctoral researcher Ilmari Kortelainen

Posdoctoral researcher Antti Saari

PhD-student Suvi Lehtonen

PhD-student Jani Pulkki

Researcher Mikko Väänänen

 

Assistant

Tapio Santala

 

Further information:

Antti.w.saari at uta.fi, ilmari.kortelainen at uta.fi

 

Workshop in Facebook https://www.facebook.com/groups/354298778027200/?fref=ts

https://contemplativepractices.wordpress.com/

 

This workshop is funded by University of Tampere and The Finnish Work Environment Fund


Helsinki Symposium on Philosophy of Psychiatry: Culture, Extended and Embodied Cognition and Mental Disorders 2016

30 June – 1 July, 2016, Lapinlahti, Helsinki


An international symposium organized by the Helsinki Network for Philosophy of Psychiatry, in collaboration with TINT (Centre of Excellence in the Philosophy of the Social Sciences), the Subjectivity, Historicity, Communality Research Network and the Doctoral Programme for Philosophy, Arts and Society.

Our theme, Culture, Extended, Embodied Cognition and Mental Disorders, encompasses cultural issues of mental disorders related to diagnostics, definitions and classifications, as well as phenomenological questions of experience, affectivity and embodiment. The aim of the symposium is to open new horizons for interdisciplinary approaches to mental disorders.

Two days of lectures and discussions among researchers and practitioners take place in the historic Lapinlahti Hospital, which is a former mental institution, among the first modern psychiatric hospitals in Europe.

 

Keynote speakers include:

Giovanna Colombetti, Associate Professor at University of Exeter

Rachel Cooper, Senior Lecturer at Lancaster University

Daniel Hutto, Professor at University of Wollongong

Harold Kincaid, Professor at University of Cape Town

Dominic Murphy, Associate Professor at University of Sydney

Jaakko Seikkula, Professor at University of Jyväskylä

 

Registration has ended (June 1st 2016) – if you would like to inquire about extra places, send us an email at psychiatry-symposium[at]helsinki.fi.

 

Preliminary programme

 

30.6. Thursday

9:30 Registration (& lunch tickets)

10:00 Pii Telakivi & Anna Ovaska, Welcome wishes and a word on Lapinlahti Hospital

10:15-10:45 Tuomas Vesterinen, Culture and the Extension of Mental Disorders

10:45- 12:00 Dominic Murphy (TBA)

12:00-13:00 Lunch

13:00-13:30 Marion Godman, What Is Cultural and What Is Bounded about (Some) Psychiatric Syndromes?

13:30-14:00 Samuli Pöyhönen & Petri Ylikoski, Causal Matrix for Addiction

14:00-14:30 Coffee break

14:30-15:00 Jaakko Kuorikoski & Susanne Uusitalo et al. (TBA)

15:00-15:30 Joona Taipale, The Object of Addiction. Perspectives from Psychiatry, Psychoanalysis and Phenomenology

15:30-15:45 Break

15:45-17:00 Daniel Hutto, A Reconciliation for the Future of Psychiatry: both Folk Psychology and Cognitive Science

17:00-17:30 Tour around Lapinlahti

19:00 Symposium dinner at Holiday, Katajanokka

 

1.7. Friday

10:00 Opening

10:10-10:30 Sanna Tirkkonen, Introduction: Experience and Psychiatric Knowledge

10:30-11:45 Jaakko Seikkula, Open Dialogues: Re-organizing Psychiatry and Focusing on Generating Embodied Dialogues

11:45-12:45 Lunch

12:45-14:00 Giovanna Colombetti, Embodied Moods: from Extension to Incorporation

14:00-14:30 Coffee break

14:30-15:00 Caterina Marchionni, Challenging the Mechanistic view in Psychiatry

15:00-16:00 Harold Kincaid, Realism and Antirealism about Psychiatric Classification

16:00-16:15 Break

16:15-17:30 Rachel Cooper, Extended Mental Disorder

17:30 Picnic at Lapinlahti

 

Saturday 2.7.

Picnic at Suomenlinna


09.06.2016 - 11.06.2016

ARISTOTLE TODAY

ARISTOTELES HEUTE

ARISTOTE AUJOURD’HUI

2400 Years Anniversary 2016

 

International Multiple Congress in Several Countries

Heidelberg, Padua, Paris, Helsinki, Lisbon, Notre Dame (Indiana), Moscow, Córdoba, Leuven and Athens

10 colloquia approximately 150 lectures

 

HELSINKI 9th-11th June 2016

ARISTOTLE ON LOGIC AND NATURE


The Role of Logic in Aristotelian thinking

Aristotle and Modern Concepts of Intentionality

Nature and Habit

Program: http://www.c-h-o.eu/wp-content/uploads/2015/09/Helsinki3.pdf

 

An initiative of the Centre for Historical Ontology CHO

(Heidelberg – Helsinki – Leuven) in collaboration with the involved Universities and Research Institutes

More info: http://www.c-h-o.eu/aristotle-today/

 

WORKSHOP ON DESCARTES’S ETHICAL THOUGHT

 

University of Turku

Monday 6 June 2016

Publicum (Assistentinkatu 7), Seminar Room 149 (Sh 149)

 

10:15 Frans Svensson (Stockholm/Umeå)

The Possibility of Living Well: Value and Virtue in Descartes’s Ethical Thought

11:45 Lunch

13:00 Lilli Alanen (Uppsala)

Descartes and Spinoza on the Love of God

14:30 Coffee break

15:00 Valtteri Viljanen (Turku)

Descartes’s Two-Component View of Moral Agency

 

For more information, please contact Peter Myrdal (peenmy at utu.fi) or Valtteri Viljanen (valvil at utu.fi).


The workshop program is available for download at http://users.utu.fi/valvil/WDET.pdf